Pesiskausi 2024

  • 145 027
  • 1 165

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Itse pidän erittäin todennäköisenä että jokaisen (pl. JoMa) seuran sisällä on käyty jonkinlaisia keskusteluja aiheesta.
Eiköhän Rytkönen ole sen verran vahvat näytöt antanut myös sotkamolaisten teinityttöjen luureihin, joten uutta kontaktia Kainuun suunnalta tuskin on odotettavissa.
 
Arffmanin Pekka vihjailee että Puhtimäki palaisi Joensuuhun ensi kaudeksi ja Miika Keski-Petäjä menisi Sotkamoon. Puhtimäen vielä ymmärrän, mutta jos Keski-Petäjä on Sotkamon ensi kauden lukkari niin hieman pitää ihmetellä.

Kuulin juttua tästä Keski-Petäjä Sotkamoon jo ennen kauden alkua, joten en pitäisi kovinkaan mahdottomana asiana.

Puhtimäki sen sijaan olisi loistava mentori Schroderukselle, joka voisi ottaa lautasen haltuun kaudella 2026.
 
Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
Sitä yrittää kovasti kannustaa Haminaa että tulkaa Superiin ja jääkää, että pääsee katsomaan vallikentälle paikallismatseja. Mutta jotain ärsyttävän jääräpäistä tuossa seuran toiminnassa on kun kaikkia kiviä ei käännetä että sarjapaikka säilyisi. Pelaillaan ja tiputaan.

Tuntuu että fokus on liian monessa kun on miesten superia, naisten superia ja Hovi puuhailee vielä Kuusankosken Puhdinkin valmentajana/pelinjohtajana Kouvolan päädyssä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sanoisin että HP:n pelinjohto ei ole sarjan edellyttämällä tasolla. Ei kauheasti herätä luottoa, kun PJ sanoo itse haastattelussa, että ei tiedä puoliakaan pesäpallon säännöistä. Tämä siis hutunkeittäjien haastattelussa parisen viikkoa sitten. Häkämies vaihtoon.

14-0 Imatraa vastaan. Ei jumalauta. Ei tuo joukkue nyt noin paska sentään oikeasti ole. Jotain muutoksia pitää tulla.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari

Tekemättömässä paikassa on Häkämies. Nuori kokematon pelinjohtaja ja sarjatasoon nähden heikohko materiaali yhdistettynä takaa sen että voitot kiertävät Haminaa jatkossakin. Vahva arvaus on että muutaman pelin jälkeen Haminan laikoissa on Petri Pulliainen.

Hovilta kieltämättä erikoinen veto olla myös Kuusankosken pelinjohtaja. Naisten Ykköspesis on kuitenkin valtakunnallinen sarja mitä ei voi ihan vasemmalla kädellä hoitaa. Luulisi Haminassa olevan sen verran puuhaa ettei tarvitsi tuollaista kesätyötä ottaa kontolleen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hovilta kieltämättä erikoinen veto olla myös Kuusankosken pelinjohtaja. Naisten Ykköspesis on kuitenkin valtakunnallinen sarja mitä ei voi ihan vasemmalla kädellä hoitaa. Luulisi Haminassa olevan sen verran puuhaa ettei tarvitsi tuollaista kesätyötä ottaa kontolleen.
Eikä tuossa vielä kaikki. Hovi näyttää laikkoja myös HP:n b-tyttöjen superissa. Hovin tytär pelaa lukkarina niin tässä joukkueessa, kuin puhdissakin. Jos muistan oikein, niin jonain kesinä noita tyttöjuniorijoukkueita hänellä on ollut vedettävänään useampi. Ei kai tänä vuonna sentään enää.

No jokatapauksessa, kun tuohon lisätään se, että ukko vastaa sekä mies- että naisjoukkueiden kokoamisesta, niin onhan tuossa yhdelle miehelle aikamoinen savotta.

Hovi on tehnyt paljon hyvää Haminan Palloilijoille, ja häneen se paljolti henkilöityy, että HP on vedetty pesiskartalle takaisin näin vahvasti sieltä suosta, missä seura oli joskus noin 15 vuotta sitten. Hovi toki tuli toimintaan mukaan vasta vuonna 2014, mutta jos tuossa ei olisi ollut noin intohimoisesti lajiin suhtautuvaa kipparia liidaamassa tuota juttua, niin jossain tuolla puuhastelusarjoissa HP silloin pelaisi jollain hupiporukoilla.

Hovi on tuonut mukanaan uskottavuutta, mutta tuohon toiminnan ytimeen pitäisi saada lisää sellaisia osaavia ihmisiä, jotka suhtautuvat lajiin yhtä intohimoisella tavalla.

Naispesiksessä on mahdollisuudet rakentaa jotakin aidosti pysyvää superpesistasolle, koska pohjat on oman junnutyön kautta rakennettu niin hyvään kuntoon. Mutta miesten puolella tilanne ei näytä ollenkaan niin lupaavalta.

Pitäisikö seuran keskittyä sitten vain naispesikseen, jossa sitä menestystä olisi realistisempaa rakentaa? Hyvä kysymys.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet

Miehissä Hamina uhkaa jäädä hissijoukkueeksi. Ykköseen resurssit ovat hyvät, mutta Superiin ei ihan riitä. Jotta riittäisi, pitäisi juniorityön puskea tasaisin väliajoin lahjakkaita poikia. Onhan siellä nytkin toki Toikkaa, Huttusta, Kiriä, mutta onko se kuitenkaan riittävästi. Tuntuu että viime syksyn nousukin tuli puoliksi vahingossa, tuli kiire ja pelaajia haalittiin vähän mistä saatiin.
 
Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
Matti Saukko ja Aapo Kinnunen ovat hakeneet pelituntumansa Ykköspesiksestä ja palaavat tänään edustuksen kokoonpanoon.

KPL:llä on näytön paikka kotiyleisön edessä. Jos saisi hyvän pelin ja puhtaan voiton alle tänään niin mukavampi lähteä vähän ylempää sarjataulukosta haastamaan Jymyä hiukkaan.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Seinäjoelta sivussa ovat kovalyöntinen Toni Marjamäki ja lukkari Miika Keski-Petäjä. Tuuraajat eivät ole ihan samaa tasoa, mutta ero ei ole niin valtava, että takki auki voisi lähteä kentälle.

Eiköhän KPL tule "uusien pelaajien" kera aika sinnikkäänä peliin, kun kotarien tappioiden jälkeen ei ole yhtään varaa antaa siimaa. Helpoin ratkaisu välttää kotarien tappio on ottaa suora 2-0 voitto tänään.
 
marso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Vaiko Kode? Itselle ainakin tuli yllätyksenä eilen Ukonniemessä, että Kode oli Haminan penkillä. Eiköhän Kodea kiinnosta pj pesti jos sellainen on tyrkyllä.
Kohonen on ollut jo talvisuperissa HP:n lukkarivalmentajana. Lahden tähän astisten otteiden perusteella nuokin rahat olisi voinut laittaa parempaankin käyttöön.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vaikka naisille taas tappio tulikin, niin peliin on onneksi viime matseihin tullut uskottavuus mukaan. Kauden ekoissa peleissä sitä ei ollut, ja se oli hyvin huolestuttavaa.

Alkukauden ohjelma on ollut hyvin hankala, joten mitään suurta pistesaalista ei tässä vaiheessa ollut odotettavissakaan. Sitten vaan tällä paremmalla peli-ilmeellä kohti voittoja noita heikompia jengejä vastaan. Toivottavasti.

Miehillä huomenna peli JoMaa vastaan vallikentällä. Se on sitten taas semmoista Via Dolorosaa, mutta kai sitä huomenna tulee kentälle vääntäydyttyä. Olen kolmospuolella ruvennut hakkaamaan päätäni selän takana oleviin mainoskyltteihin. En vielä oikein tiedä, että helpottaako tuo pelin katsomisesta aiheutuvaa tuskaa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huotari sekoittaa pakan täysin illan peliin. Erikoista. Kakkoskärki pelasi elämänsä matsin edellisessä pelissä ja nyt se rikotaan.
 
Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
Osaako joku Jymyn junioreista paremmin kartalla oleva kertoa mikäs kaveri tää Vincent Kontturi on joka tänään debytoi?
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huotari sekoittaa pakan täysin illan peliin. Erikoista. Kakkoskärki pelasi elämänsä matsin edellisessä pelissä ja nyt se rikotaan.
Luulisin että ihan normaalia kierrätystä ja Tirkkoselle peliaikaa. Joutuu muuten Samuel antamaan hyvät näytöt jos meinaa numerolla pelata tällä kaudella syksyn peleissä.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Osaako joku Jymyn junioreista paremmin kartalla oleva kertoa mikäs kaveri tää Vincent Kontturi on joka tänään debytoi?
En sen tarkemmin tiedä, mutta samanniminen kaveri selosti Jymyn ekan seuratuotanto kotipelin ja oletan, että on täysin sama henkilö. Selostajalla jatkossa on ainakin ihan joukkueen sisältä kokemusta.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
En sen tarkemmin tiedä, mutta samanniminen kaveri selosti Jymyn ekan seuratuotanto kotipelin ja oletan, että on täysin sama henkilö. Selostajalla jatkossa on ainakin ihan joukkueen sisältä kokemusta.

Simon Kirillä myös tänään peli, jossa pelaa bussillinen Jymyn junioreita, joten se lienee selitys miksi tämä kaveri debytoi tänään. Hieno juttu hänelle!
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin tuon JoMan sukelluksen osasi arvata. Kaikki meni vituiks siinä vaiheessa kun Huotari alkaa sekottamaan pakkaa ja ylimielisesti kokeillaan jotain kokoonpanoa, koska eihän sarjajumbo mahda mitään.

Nuo nollat jälleen kotareissa on sen sijaan jotain taidetta.

Itse alkaisin laittamaan Huotaria kilometritehtaalle. Oon ollut alusta lähtien sitä mieltä, että miehestä ei ole tähän, ja se ajatus vaan vahvistuu.
 
Viimeksi muokattu:

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
PattU, Raahe niinkuin se taannoin kirjoitettiin. Kysymys sinne suuntaan: millä tavalla katsomo-olosuhteet on kehittyneet sanotaanko nyt viimeisen 20v aikana? Näin tänään yhden kuvan muualta kuin kotipesän takaa ja huolestuin.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
PattU, Raahe niinkuin se taannoin kirjoitettiin. Kysymys sinne suuntaan: millä tavalla katsomo-olosuhteet on kehittyneet sanotaanko nyt viimeisen 20v aikana? Näin tänään yhden kuvan muualta kuin kotipesän takaa ja huolestuin.

Pääkatsomo kotipesän takana on remontoitu ja katettu, ajankohta joskus silloin kun katetut tuli tai oli tulossa pakolliseksi. Uusia vip-tiloja rakennettu viimeisimpänä kai tälle kaudelle. Sivukatsomoihin ei ole muutoksia tullut, olisiko peruskorjattu itä-länsi vuodelle 2008 ja sen jälkeen ylläpitävää huoltoa. Katsomopalveluista en osaa sanoa mitä on tehty milloinkin kun en yleensä käytä, menen katsomaan peliä ja/tai tapaamaan tuttuja kun paikkakunnalla olen, mutta olen siinä käsityksessä että nykyään saa muutakin kuin makkaraa ja pillimehua.
 
Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Jotenkin tuon JoMan sukelluksen osasi arvata. Kaikki meni vituiks siinä vaiheessa kun Huotari alkaa sekottamaan pakkaa ja ylimielisesti kokeillaan jotain kokoonpanoa, koska eihän sarjajumbo mahda mitään.

Nuo nollat jälleen kotareissa on sen sijaan jotain taidetta.

Itse alkaisin laittamaan Huotaria kilometritehtaalle. Oon ollut alusta lähtien sitä mieltä, että miehestä ei ole tähän, ja se ajatus vaan vahvistuu.
Kotiutusyritykset kotareissa 0/18

Nolla kautta kahdeksantoista. Pakko olla jo kaikkien aikojen ennätys?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös