Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 203
  • 2 391

Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
Uudistettu Superpesis Oy näytti ensimmäisen toimintavuotensa osalta suorastaan satumaisia kasvulukuja lajille.

Voisi sanoa että uskomattoman hyvä suoritus, talouden rypiessä pohjamudissa ja rahan ollessa tiukassa sekä yleisöllä että sponsoreilla suuri osa seuroista taikoi kymmeniä prosentteja kasvua budjettiin.

Näitä kelpaa rummuttaa kun myydään mainoksia ja neuvotellaan TV-sopparin jatkosta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: otep
Mikko Kuosmanen puhu aika suoraan aikoinaan tästä, että pelaajat tottelee rahaa aika pitkälti. Sen jälkeen tulee vasta, että minkälainen paikka on. Kyseinen haastattelu löytyy hutunkeittäjistä. Ulkomuististani muutenkin puhu tästä trendistä, että siirtoja tehdään monen kesän päähän jo.
Tämän päivän Kainuun Sanomossa Kuosmanen sanoo, että nyt tehdään sopimuksia kaudelle 2026. Ei ole paras tilanne seurojen, mutta ei myöskään pelaajien kannalta, varsinkin nuorten sellaisten.
 

otep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Kärpät, BDN
Uudistettu Superpesis Oy näytti ensimmäisen toimintavuotensa osalta suorastaan satumaisia kasvulukuja lajille.

Voisi sanoa että uskomattoman hyvä suoritus, talouden rypiessä pohjamudissa ja rahan ollessa tiukassa sekä yleisöllä että sponsoreilla suuri osa seuroista taikoi kymmeniä prosentteja kasvua budjettiin.

Näitä kelpaa rummuttaa kun myydään mainoksia ja neuvotellaan TV-sopparin jatkosta.
Aivan loistavaa työtä tehty, jotta ollaan tähän tilanteeseen päästy.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo

Sivustollaan olevan sponsorinsa mainostekstin Ranta sanoo olevan "vastuutonta".

KEMPELEEN Kirin pesäpallojaoston puheenjohtaja Juha-Matti Ranta myöntää oitis oppaan sisällöstä kuultuaan, että ”tällainen on vastuutonta” toimintaa.

– Harkinta on tässä tapauksessa ilmiselvästi pettänyt, ei kahta puhettakaan. Haluan jaoston puheenjohtajana välittää suuret pahoitteluni, Ranta linjaa.

– Teen jaoston puheenjohtajan hommia vapaaehtoispohjalta, ja tämä teksti on mennyt minulta harmittavasti ohi.

Kyseisen blogitekstin kirjoittaja on IS:n kuvankaappauksessa "JMR", harmillista että harkinta on pettänyt nimikirjain-kaimalla mutta Juha-Matti Ranta varmasti toruu häntä vakavasti tuollaisesta arviointivirheestä.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
– Puhutaan joka tapauksessa hyvin pienistä summista. Linkkiyhteistyö on kokonaisbudjetissamme pisara meressä, ei missään nimessä rahantekokone, Ranta sanoo.
Tämä kommentti aiheuttaa hämmennystä. Puhutaan hyvin pienistä summista, mutta silti ollaan valmiita mainostamaan pikavippejä. Ymmärtäisin jos puhuttaisiin isoista summista, mutta nyt ollaan valmiita myymään omat arvot todella halvalla. Juha-Matti Ranta siirtää härskisti vastuun muille omista virheistä. Tuo yhteistyö ei takuulla ole tullut hänelle yllätyksenä ja kyllä tuo "JMR" tarkoittaa Juha-Mattia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
SuperJymy Oy teki syyskuussa päättyneellä tilikaudella 1,8 miljoonan euron liikevaihdon ja positiivisen (liikevoitto 38t €) tuloksen.

Toni Kohonen lähtenyt hakemaan raastuparahoja Selviytyjät Suomesta, jonka uusimmalla kaudelle mies osallistuu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämän päivän Kainuun Sanomossa Kuosmanen sanoo, että nyt tehdään sopimuksia kaudelle 2026. Ei ole paras tilanne seurojen, mutta ei myöskään pelaajien kannalta, varsinkin nuorten sellaisten.
Parhaimmillaan pelaajalla saattaa olla kolmeen eri seuraan sopimus. Tiedän näistä ainakin yhden pelaajan, jolla on kaksi seuraavaa seuraa jo tiedossa ja kumpikaan niistä ei ole nykyinen seura.

Ykköspesiksen puolellakin tehdään pitkälle sopimuksia, kuten Ari Lankisen 2026 kaudelle yltävä sopimus osoittaa. Lisäksi Lippo tiedottaa todennäköisesti lähiaikoina Veeti Venäläisen ja Jaakko Kemppaisen pidemmät sopimukset. Eli ei rajoitu pelkästään Superiin nämä pitkät sopimukset.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla

Saas nähdä kuinka käy.
 

Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo

Saas nähdä kuinka käy.

KPL hakee Itä-Länttä myös ja liitolla oli tälläisiä minimivaatimuksia:

- Kouvolan kaupunki maksaa 35 000€ rahaa liitolle (kaupunki hyväksynyt)
- VIP-aitiot rakennettava (tulossa, kaupunki rakentaa ja myöntää KPL:lle lainan)
- LED-taulu hankittava (KPL ostaa, tulee ymmärtääkseni jo nyt kesäksi)

Sen lisäksi stadionia remontoidaan 120 000 eurolla nyt ennen kesää, takakentän portti uusitaan ja sitä levennetään samalla, katsomoihin parannuksia, terassi katetaan ym.

Nuo aitiot tulevat joitain satoja tuhansia euroja maksamaan.

Aika ronskit vaatimukset lyöty, tulee Itä-Länsi pyörimään tietyillä paikkakunnilla jos ehdot pysyvät samana.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Lennon olisi pitänyt jo lähteä, vaan lumi. Toivottavasti lauantaina Fugessa ei sada näin paljoa lunta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Lennon olisi pitänyt jo lähteä, vaan lumi. Toivottavasti lauantaina Fugessa ei sada näin paljoa lunta.
Eilen viimeksi kävelin kentän ohi, ja 3. puolelle kasatut lumet eivät ehdi vielä ainakaan lauantaina starttaaviin harjoituspeleihin mennessä sulaa kokonaan. Läpäreitä ei sieltä siis lyödä.

Sarjapeleihin mennessä uskon kyllä, että lähtevät, jos nuo ennusteet toteutuu. Junnuilla alkaa 2.5. ensimmäiset sarjapelit, ja se on varmaan aika hilkulla, että kerkiääkö siihen mennessä.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Jos on tylsää eikä malta millään odottaa kauden alkua niin pesis.net-sivustolta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista dataa tutkittavaksi. Esim. lukkarivertailu kertoo ketä lukkaria vastaan saa parhaimmat lähdöt ja etenijöistä löytyy etenemisaikoja. Petteri Alasen nopeus tuli itselle yllätyksenä, oli viime kaudella neljänneksi nopein 1-2 -välillä koko superissa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jos on tylsää eikä malta millään odottaa kauden alkua niin pesis.net-sivustolta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista dataa tutkittavaksi. Esim. lukkarivertailu kertoo ketä lukkaria vastaan saa parhaimmat lähdöt ja etenijöistä löytyy etenemisaikoja. Petteri Alasen nopeus tuli itselle yllätyksenä, oli viime kaudella neljänneksi nopein 1-2 -välillä koko superissa.
Kausihan alkaa ihan just ja pelaajia käynen kohta tervehtimässä.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huomenna se sitten alkaisi Superpesiskesä 2024. Luvassa olisi taas ennennäkemättömän tasainen kausi kun välieriin on tyrkyllä peräti 7 joukkuetta! Hieman on tultu eteenpäin niistä ajoista, kun neljällä joukkueella alkoi vasta kausi välieristä alkaen. Tai siitä kun kaksi joukkuetta läpytteli koko kesän puolitehoilla säästelläkseen finaaleihin.

Joensuun Mailan joukkuetta voisi kuvailla hallipelien perusteella viime vuotista "raikkaammaksi." Hacklinin ja Kososen jalkojen tilalle on saatu paljon nopeutta yhdeksikköön. Suurimpana tähtenä Sotkamosta kaupunkiin saapunut Niko Korhonen. Sisäpeliin riittää jalkoja peräti kahteen kärkeen. Hallipelien perusteella Kasperi Hämäläinen ja Justus Niemeläinen ovat nostaneet tasoaan selvästi. Joten heitä voi huoletta peluuttaa heti alkuun kakkoskärkenä ja eiköhän siinä Samuel Tirkkonenkin kierrä välillä, mahdollisesti pysyvästikkin sitten kun mies on täydessä kunnossa. Ykköskärki luonnollisesti tulee olemaan Kettunen-Piironen-Korhonen. Lähes varma numero nelonen menee sitten kokeneen sotaratsun Henri Litmasen hihaan. Joni Lehikoinen ja Ville Väliaho pitävät sitten perää sisällä. Ja pitäisi siellä Iiro Nokkalankin esiintyä säännöllisesti. Jokeriosastoon sai Juho Toivola hurjaa tulitukea Joosua Rätön toimesta, joka paukutti talvisuperissa 22 juoksua. Jos vire kantaa koko kauden, niin voi olla että ihan kelpo lukemat löytyy taulusta kauden lopussa. Mielenkiinnolla odotan hänen suorituksiaan. Ja veikkaan että hänestä tulee Bolt-stadionin suosituin pelaaja tälle kaudelle.

Ulkona isoin menetys oli luonnollisesti Iiro Kuosan lähtö. Mutta ainakin hallissa Joni Lehikoinen on ottanut hänen paikkansa kelpo esityksillä. Uskon että ei Kuosan lähtö tule näkymään niin isosti mitä se olisi voinut olla. Ville Väliaho jatkaa lautasen äärellä tällä kertaa ilman isompaa kilpailua. Mutta kyllä sieltä pientä painetta tulee kuitenkin huippulupaus Ukko Schroderuksen toimesta. Ukko pääsi talvella pariin peliin jo lautaselle esiintyen ihan mallikkaasti. Kausi mennee kuitenkin ykköspesiksessä tänä vuonna. Lisäksi ykköspesiksen joukkueesta ainakin Elmeri Lonkaiselle on odotettavissa pelejä tälle kaudelle.

Hyvältä näyttää laajuus tälle kaudelle. Toivottavasti nyt oltaisiin syksyllä ehjempänä kuin viime kaudella.

Loppuun vielä mukava fakta. Joensuu kun voitti viimeksi hallimestaruuden, niin he myös voittivat mestaruuden kesälläkin. Ja kausihan alkoi silloinkin Fuengirolasta...

Hyvää pesiskesää taas kaikille!
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kausi toki alkaa jo tänään, kun naiset pelaa ensimmäisen ottelun.

Tänään olin jo menossa katsomaan naisten ekaa harkkapeliä tuohon kentälle. Ei kylmän sään takia sitten maistukkaan, ja ottelu on peruttu. Merkillistä, kun ennusteissa on kuitenkin pyörinyt tuollaisia 7-10 asteen lukemia ja poutasäätä. Viime vuonna olin samoihin aikoihin katsomassa räntä-/raesateessa ekaa peliä, ja eihän tämä ole mitään siihen verrattuna.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kausi toki alkaa jo tänään, kun naiset pelaa ensimmäisen ottelun.
Juurikin näin! Pahoittelut tästä.

Naisten superpesis jää itsellä vähän turhan paljon vielä paitsioon. Vaikka viime kaudella näkemäni ottelut olivat oikeasti ihan viihdyttäviä pelejä. Olen asettanutkin tavoitteeksi käydä mahdollisimman monta naisten peliä katsomassa tällä kaudella. Joensuulla on sielläkin ihan mielenkiintoinen joukkue.
 

Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
Loppuun vielä mukava fakta. Joensuu kun voitti viimeksi hallimestaruuden, niin he myös voittivat mestaruuden kesälläkin. Ja kausihan alkoi silloinkin Fuengirolasta...

Tähän liittyen voisi tuoda esiin myös toisen hauskan faktan ja tapahtumaketjun mitä ei varmaan toista kertaa Superpesiksessä tulla näkemään.

Eli kun KPL voitti hallimestaruuden vuonna 2006 niin kesän lopuksi tiputtiin sarjasta.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan sarjasta tippumisen jälkeen ostettiin vähävaraiselta IPV:ltä sarjapaikka ja kabinetin kautta se sarjapaikan menetys ei edes lumien tuloon asti kestänyt. Samalla joukkueeseen alettiin työntämään niin paljon rahaa että 2009 ja 2010 finaaleihin.

Ei tietenkään liity mitenkään tämän kauden Jomaan mutta on näitäkin sattunut ja edelleen aika uskomaton juttu.

No mutta nykypäivään, tänään kyseiset KPL ja IPV pelaavat harjoitusmatsin KSS Energia Areenalla, aurinkoa lupaa joten mahtava päästä katsomaan pesäpalloa ekaa kertaa ulkona.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Joo, tästä se taas sitten lähtee. Tietää, että sinne syyskuulle asti on huomattavan paljon vähemmän ongelmia täyttää vapaa-aikaansa.

Oranssilla iso homma säilyttää sarjapaikka sekä miesten, että naisten puolella. Suomarin pelit ja junnujen matsit siihen vielä päälle, niin kyllähän tuolla kentällä saa taas istua.

Luonnollisesti oman seuran asiat kiinnostaa eniten, mutta kyllähän tämä laji taas vie mennessään siinä määrin, että muidenkin joukkueiden pelejä tulee paljon katsottua.

Hyvää pesiskautta itse kullekin!
 
Miettinyt tätä aivan samaa. Pesisväki pääsee yhdessä ryyppäämään? Osa liiton piikkiin? Todella tyhmää lajin päälle kusemista.
Älä nyt onhan siellä kulmalippuna vesitonkka, rajat tehdään vehnäjauhoista, takarajatuomari heiluttelee frisbeetä ja Sepän Heikki ajelee pelipallot autolla paikan päälle.

Liiton päivärahat on jo vedetty paikallisella ”kasinolla” muutama päivä sitten.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös