Mainos

Pesiskausi 2021

  • 338 221
  • 2 276
Ainakin tällä kaudella puuttuu kotiutusvoimaa. Meriläinen oli viime kaudella Kekin kolmanneksi paras kotiuttaja ja nyt mestariehdokkaan ykköskotiuttaja. Nikkanen voi toki olla ratkaisu.
Meriläinen ei ole, eikä ole ollut KPL:n ykköskotiuttaja tällä kaudella. Silloin edellisellä visiitillä sitä kyllä oli.
Nyt tulee ajolähtöön järjestään Latvalan ja Kivipellon jälkeen, toisinaan jopa Hacklin on tullut häntä ennen jos mahdollista.

Meriläinen on Kouvolassa sellainen 3. kotiuttaja, vaikka tärkeä mies onkin ja hänelle onnistumisia suo. Katsotaan sitten syksyllä mihin asti tuo vajavainen kotiutusvoima riittää. Eihän Koplalla kuulemma ole ollut moneen vuoteen etenijöitäkään, mutta ihan hyvin pelit ovat silti menneet.

Saatan toistaa itseäni, mutta Nikkasella ei ole sopimusta KPL:n kanssa kaudesta 2022 jne.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

HP vaihtaa pelinjohtajaa ja vanha tuttu "Puli" Pulliainen astelee ruoriin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Kaikko oli omalla panoksellaan ihan komeasti nostamassa HP:n superpesikseen ja kiitokset siitä. Nyt kävi kuitenkin selväksi, että hänellä ei vielä ihan paukut riittäneet tällä tasolla. Noihin juttuihin on ulkopuolisena ihan turhaa lähteä mitään spekuloimaan, että onko noin nuorella pelinjohtajalla esimerkiksi kopissa kokeneempien pelaajien kanssa ongelmia. Sen näki kuitenkin katsomoonkin, että superin lukkarit veivät häntä pahimmillaan, kuin litran mittaa. Ainakin sitä lentomerkkiä haisteltiin palojen arvoisesti ihan liian usein. Viimeisissä lehdistötilaisuuksissa oli myös jo niin hengettömän ja lyödyn oloinen, että siinäkin mielessä oli joukkueen edun nimissä varmasti parasta vaihtaa tässä kohtaa toiseen kaveriin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meriläinen ei ole, eikä ole ollut KPL:n ykköskotiuttaja tällä kaudella. Silloin edellisellä visiitillä sitä kyllä oli.
Nyt tulee ajolähtöön järjestään Latvalan ja Kivipellon jälkeen, toisinaan jopa Hacklin on tullut häntä ennen jos mahdollista.

Meriläinen on Kouvolassa sellainen 3. kotiuttaja, vaikka tärkeä mies onkin ja hänelle onnistumisia suo. Katsotaan sitten syksyllä mihin asti tuo vajavainen kotiutusvoima riittää. Eihän Koplalla kuulemma ole ollut moneen vuoteen etenijöitäkään, mutta ihan hyvin pelit ovat silti menneet.

Saatan toistaa itseäni, mutta Nikkasella ei ole sopimusta KPL:n kanssa kaudesta 2022 jne.
Hyvin tarkennettu. Kiitti!.

Kyllähän Koplalla on ne pari ihan huippuetenijää, mutta se on se keskipalkki mitä on hitaaksi haukuttu ;) Nythän tosin Laakso ja Hacklin on siellä korvattu nopeammilla(?). Eli ehkä ei enää tällä kaudella ole sama tilanne.
 
huhmarkoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väliaholla tai Hakomäellä ei esimerkiksi ole diiliä ensi kaudesta, niin kai Vimpeli ennemmin näitä kysyy lukkariksi kuin lähtee naaraamaan lautasen herraksi mopoautoikäistä Pitkästä, divarissa tahkoavaa Keski-Petäjää tai ostamaan ulos sarjan heikoimpaan lukkarikolmannekseen kuuluvan Surakan sopimusta.

Sen verran tarkennusta, että Juho Hakomäellä on sopimus Kossun kanssa myös kaudesta 2022.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: erku

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Millähän kiveksillä Österlund ylsi miesten Idän joukkueen 2 pj:ksi?
 
Histo

Jäsen
On typerää, että ei tule kärkkäriyritystä jos lyö vikalla laittoman.
Tämä tekee koko kärkkäriprosenttitilastosta kelvottoman. Mitä hyötyä on tilastosta, jonka kaikki tietävät virheelliseksi?
Voihan niitä paloja mailan varressa laskea tai muuten yrittää etsiä nykyisin saatavilla olevista tilastoista "totuutta", mutta lopulta vain sillä voidaan asiat mitata että kaikki epäonnistumiset ovat mukana samassa tilastossa.

Uuteen tilastointiohjelmaan on ensi vuodelle luvattu ominaisuus jolla voidaan alkaa saamaan viimeisen laittomat ym. nykyään dokumentoimattomat epäonnistumiset näkyviin.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Mutta eihän tuossa kärkietenijä pala. Kärkilyöntiä varmasti yritettiin mutta etenijälle ei jäänyt mahdollisuutta yrittää etenemistä laittoman lyönnin takia ja niinpä lyöjä paloi. Silti, ei epäonnistunut kärkilyönti, heh.

Pesäpallo on muutenkin ongelmallinen tilastoitava laji. Ajatellaan vaikkapa ajolähtöä ja kahta erilaista tilannetta. Ekassa tapauksessa kärkietenijä palaa kotiin mutta samalla lyönnillä muodostuu uusi ajolähtö. Toisessa tapauksessa eka lyönnillä etenee vain kärki mutta palaa kotipesään. Toisella lyönnillä muodostuu uusi ajolähtö. Eka tapaus on kärkilyöntien valossa 0/1 ja toinen 1/2 mutta kokonaisuuden kannalta lopputulos on sama.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Heikkala tänään pelikiellossa ja odotetusti A.Lassila tilalla. Revanssin paikka kauden ensimmäinen tappio muistissa. Pitkästä aikaa pääsee itsekin paikanpäälle nautiskelemaan pesiksestä. Kyllä tänään kaikki muu kuin 3 pinnaa on pettymys.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Pitäisi ajella useammin Etelä-Pohjanmaalla, sillä Hoiskon Nesteellä viereisen pöydän Veto-lippispäinen vanhempi herrasmies kertoi tovereilleen varmana tietona, että Vedon ensi kauden lukkari on joko Janne Heimonen tai varavaihtoehtona KeKissä kirjoilla oleva Lauri Vuollo.

Jos tämä toteutuu, niin vaadin Hoiskon Nesteelle ympärivuotista päivystystä tämän ketjun jäsenistöstä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Heikkala tänään pelikiellossa ja odotetusti A.Lassila tilalla. Revanssin paikka kauden ensimmäinen tappio muistissa. Pitkästä aikaa pääsee itsekin paikanpäälle nautiskelemaan pesiksestä. Kyllä tänään kaikki muu kuin 3 pinnaa on pettymys.
Lönniä näyttää, eikä A. Lassilaa.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kappas jumalauta wanha kunnon Lönni kaivettu jälleen kehiin, suorastaan nostalgista! :D

Aleksi Lassila oli vielä aiemmin päivällä merkattuna kokoonpanoon.. Taitaapi jotain vaivaa olla, onko se pelannut nyt hetkeen missään.

Valitettavasti seiskan aikoihin menoa (valitettavasti muutakin elämää välillä on kuin pesäpallo) ja pelit jää kesken. Toivottavasti tallenteet ilmestyisi ASAP ruutu-palveluun, niin saa matsit katseltua vaikka sitten yön pikkutunteina! Tänään oli oikeastaan kaikki pelit ennakolta mielenkiintoisia, vs eilen yksi peli, joka ei oikein sytyttänyt.
 
Olipa hieno Kansallispeli tänään Kouvolassa. Yleisössä ja pelaajissa oli tunnetta ja tunnelmaa. Näitä nuoria pelaajia on upea katsoa ja varsinkin Pitkänen tuli karmit kaulassa suuren yleisön tietoisuuteen, viimeistään nyt.

Jymy ei varmasti ihan omalla parhaalla tasollaan pelannut, mitään Koplalta pois ottamatta, KPL oli lähes loistava.

Nämä kärkimatsit ovat parasta mahdollista mainosta pesäpallolle yli lajirajojen!
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Huomasin muuten nyt Ruudun alkustudioita katsoessani, että Elias Pitkänen oli merkitty 17-vuotiaaksi, eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta. Tämähän ei pidä paikkansa, sillä Elias on syntynyt 13.11.2004, eli hän on vasta 16-vuotias.

Aapo Komulainen on siis alle kolme kuukautta vaille kahta vuotta vanhempi kuin Elias Pitkänen.

Nyt Pitkänen on varmasti jo enemmän pesisyleisön tiedossa kuin ennen tätä matsia.
 
Histo

Jäsen
Mutta eihän tuossa kärkietenijä pala. Kärkilyöntiä varmasti yritettiin mutta etenijälle ei jäänyt mahdollisuutta yrittää etenemistä laittoman lyönnin takia ja niinpä lyöjä paloi. Silti, ei epäonnistunut kärkilyönti, heh.
Mutta lyöjälle epäonnistunut yritys, ja niitähän kärkkäritilasto seuraa, lyöjän yrityksiä. Laittomat yritykset jäävät piiloon.
Tilastoinnin hankaluudesta olen samaa mieltä ja olisi tässä ollut jo muutama vuosikymmen aikaa kehittää sitä, kun kl-merkinnät on kuitenkin kehitetty 1970-luvun lopussa.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Yksi juttu tuli mieleen, kun kelailin eilistä peliä läpi.

Antti Eteläpää ja asiantuntemus - voi nyt hyvänen aika, kun ne eivät vaan sovi samaan lauseeseen!?
Eteläpää kertoi omat ajatuksensa maskipelaamisesta ja ne olivat aivan täyttä silsaa!

Maskissa ei saa liikkua, ei kääntyä, ei nostaa käsiä, jne. - jokainen ymmärtää mistä on kyse.

Konsta Kurikka kääntää selän kohti pesää maskissa ja kääntyilee maskissa ollessaan. Noin ei vaan saa tehdä, myös turvallisuussyistä... mutta:

Antti Eteläpää:
"No joo, mutta tuosta todennäköisesti tuota niin Kuronen sanoi, siitä että tuo päänheiluttelu siinä... niin tuota niin näin se se on se tärkein seikka mistä ei saa maskia tehdä..."

Ja Eteläpää pitää itseänsä asiantuntijana, Superpesis-tasolla? Teeerve?!
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Harvoin tulee Superpesiksessä selviä juoksuja mitkä tuomitaan väärin paloksi.

Tänään niin tapahtui ja tuo hyppy on yksi harvinaisista tilanteista, missä toinen joukkue ei noin selvän tilanteen kohdalla valita juuri ollenkaan. Hyppy on toki tuomarille todella haastava tilanne, koska pallon ja etenijän lisäksi pitäisi katsoa myös lukkaria.

Jostain syystä kolmesilmäisiä tuomareita ei kovin montaa ole vielä vastaan tullut.

Tämä tilanne oli lukkarin hypyn jälkeen noin puolen metrin ehtiminen. Tuossa kohtaa etenijä Hacklin on jo 20 cm kotipesässä ja lukkari on noin saman verran ilmassa.

Huom. molemmat selostajat sanoivat: "Oli se palo" - mitä tuo ei ollut lähelläkään.
 
Liitteet

  • Selvä juoksu.jpg
    Selvä juoksu.jpg
    315,5 KB · kertaa luettu: 221
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tuosta kuvasta nyt on mahdotonta sanoa mitään varmaa. Minusta Komulaisen toinen jalka on maassa. Tai siis varpaat.

Nauti nyt @Mazaa Koplan menosta ja lopeta epäselvien tilanteiden kelailu, jos ne eivät vaikuta pisteidensaajiin.
Nyt herätys tai jotain! Mitään varmaa?

Onko Komulaisen jalka syöttölautasen yläpuolella tuossa kuvassa?

Jos näin on, niin Komulainen on satavarmasti ainakin 20 cm ilmassa, koska hän syöttää lautasen oikealta puolelta ja lautanen on kuvassa hänen takanaan.

Voin lähettää tähän seuraavan kuvan, missä Komulaisen kengän kärki osuu kotipesään ja Hacklin oli yli päätä myöten kotipesässä. Ehkä se ei ole tarpeen?

Poimin tuon esille siitä syystä, koska noin isoja virheitä ei Superpesis-tason tuomareille tule varmaan edes kerran kaudessa. Ne tuomarit ovat todella hyviä ja tämä oli vain poikkeus kesässä niinsanotusti.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Eilisestä Veto PattU -pelistä havaintoja:

-Sisäpeli sakkasi Vedolla Isokedon ja Saukon 0-tilannepelaamiseen ja Kanala ykkösvaihdossa oli tasoonsa nähdän kehno. Anttila puolestaan oli loistava vaihtopelissään. Vihriälä toisena etenijäjokerina oli eilen tärkeä onnistuja.
-Rinta-Aho aivan huikeassa lyönnissä, alkukauden kultainen maila.
-Pikkuheikkalalta tärkeä kunnari, pieneksi mieheksi lyö yllättävän kovaa pystäriä. Tuossa kahden palon tilanteessa viimeisellä sisävuorolla Veto ei olisi edes halunnut pelata tuosta kohtaa, joten jokseenkin anteeksiantamaton virhe päästää pystäri kopparin yli.
-Pattijoki Topin johdolla on vaarallinen porukka, Rahunen ollut hyvä lisä tuohon nippuun, mutta jalkoja ei meinaa oikein olla Piispasen jälkeen. Kotiutusvaihtoehdot ovat aika kapeat kun joku muu kun Severi on tulossa.
-Melkein meinasi unohtua Legenda Lönni. Vakuuttavaa ulkopeliä vuodesta toiseen. Ottaisin kerta kerrasta ykkösvahdiksi ratkaisupeliin ja Heikkala toiseksi etenijäjokeriksi. Ei paljoa katsomossa jännitä kun kotiutusnäppi menee Tuomolle että tuleeko häpläystä.
-Hyvä nousu takaa-ajoasemasta molemmilla jaksoilla.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Roope Korhosen ura voisi näyttää hyvin erilaiselta, tai ainakin ulkonäöllisesti erilaiselta ilman vanhinta lastaan. Tarkemmin sanottuna lapsensa syntymäaikaa.

Eletään vuotta 2006. Joman silloinen puheenjohtaja neuvottelee juhannuksen tienoilla Korhosen siirtymisestä joukkueeseen seuraavaksi kaudeksi. Korhoselle tarjotaan 50 000 euron vuosipalkkaa Jomasta. Korhonen tarttuu täkyyn ja siirto on sinettiä vaille valmis. Korhonen on tavannut vasta puolisonsa ja puoliso pamahtaa yllättäen paksuksi. Kummankin vanhemmat asuvat Sotkamossa, eikä he näin voikkaan lähteä Joensuuhun, jossa ei ole tuttuja, eikä lastenhoitoapua, ja näin Korhonen jää Sotkamoon. Ja tämä tarina on tosi

Juha Niemi ei jatka Mansessa. Liekkö Seinäjoki kutsuu, jos Vainionpää lähtee Vimpeliin?

Ruuska pelaa Mansessa jokeripaidassa aluksi ja pitää vuoden breikin lukkaroinnista. Puhtimäen lähdön jälkeen hyppää lautaselle

Nämäkin tarinat ovat tosi
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Nyt herätys tai jotain! Mitään varmaa?

Onko Komulaisen jalka syöttölautasen yläpuolella tuossa kuvassa?

Jos näin on, niin Komulainen on satavarmasti ainakin 20 cm ilmassa, koska hän syöttää lautasen oikealta puolelta ja lautanen on kuvassa hänen takanaan.

Voin lähettää tähän seuraavan kuvan, missä Komulaisen kengän kärki osuu kotipesään ja Hacklin oli yli päätä myöten kotipesässä. Ehkä se ei ole tarpeen?

Poimin tuon esille siitä syystä, koska noin isoja virheitä ei Superpesis-tason tuomareille tule varmaan edes kerran kaudessa. Ne tuomarit ovat todella hyviä ja tämä oli vain poikkeus kesässä niinsanotusti.
Itse katselin jo livessä samaa, että väärin meni! Onneksi ei ratkaissut mitään...
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Onko Komulaisen jalka syöttölautasen yläpuolella tuossa kuvassa?

Vetoankin siihen, että minä en ainakaan saa selvää, onko Aapon jalka lautasen takana, päällä vai sisällä.

Mutta saattoi hyvinkin olla väärä tuomio. Onneksi ei ratkaissut mitään.

@Sämppäri, oliko varmasti Roope? Komulaisen siirto JoMaan oli noihin aikoihin varma julkinen salaisuus, mikä ei koskaan sitten tapahtunut. Toki Jani oli lähdössä lukkarin hommiin muualle jo 2003, mutta Kohosen lähtö muutti suunnitelmia.

2006 Komulainen veti tykkikauden (muun muassa pudotuspeleissä kahdeksan kunnaria) ja rahaa oli huhujen mukaan pöydällä ihan riittävästi. Kotiseuturakkaus yhdessä Jymyn kelvollisen tarjouksen ohella riitti ja loppu lukee Hiukan seinällä junan kyljessä.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyselin jossain vaiheessa otteluseurantaketjussa, että mikäköhän on Roope Korhosen voitto-% hutunkeitossa. Vastaan tässä itselleni, että on ollut tällä kaudella 100 prosenttia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös