Kaikki kolme nimeltä tunnettua: 1998, 1999 sekä 2018. Kyllä meillä vain on hieno ja osaava organisaatio. Monessa lajissa voitaisiin ottaa oppia.
Kopla on ollut kolme vuotta putkeen mitaleilla, Jymy kaksi. Jymyllä on tuo harmittava vuoden 2018 mitaliton kausi. Toki 20 mitalia (12-6-2 näin äkkiseltään mietittynä) 21 kaudessa on käsittämätön saldo.
Tartun näihin vielä, sillä onhan tämä Jymyn saldo, kuten veli Grainger itsekin totesi, ihan käsittämätön. Tai ei olisi jos Kainuussa operoitaisiin aivan ylivertaisella budjetilla, mutta näinhän asia ei ole. Top4-joukkueilla taitaa olla melko samansuuruiset budjetit ja tulevalla kaudella Manse tullee tähän joukkoon myös. Jos otetaan vertailuksi vaikka HJK, joka Veikkausliigassa vetää yli 2-kertaisella kokonaisbudjetilla seuraavaksi suurimpaan ja pelaajabudjettikin on n. 1,5 kertainen. Sotkamon Jymyllä on 2000-luvulla 12 mestaruutta ja HJK:lla 10. Okei, jalkapallo on kansainvälinen laji, pelaajavärväys on monimutkaisempaa ja futiksessa altavastaajan on toki helpompi voittaa tai välttää tappio yksittäisessä ottelussa. Mutta kun puhutaan mestaruuden voittamisesta niin pienen budjetin joukkueet eivät niitä voita. Pudotuspelitkin toki vaikuttaa. Runkosarjassa ei pesiksessä tarvitse olla välttämättä paras vaan riittää että on yksi parhaista ja syksyllä paras ja tämä jos mikä Sotkamossa osataan. Jymyn pelaajat ovat myös lähes aina syksyisin kuta kuinkin terveitä ja täydessä pelikunnossa.
Mutta niin, muissa lajeissa voitaisiin ottaa oppia, mutta voitaisiin myös muissa seuroissa lajin sisällä. Mitä se käytännössä on mitä Kainuussa tehdään paremmin kuin muualla? Haastajat vaihtuu, milloin on Lippoa, Kiteetä, Hyvinkäätä, Pattijokea, Vimpeliä, Kouvolaa tai Joensuuta, mutta yksin on joka pysyy. Pelkkä voittamisen kulttuuri ei riitä vastaukseksi, koska jostainhan sekin muodostuu. Jatkuvaa voittamisen ja menestyksen nälkää täytyy kuitenkin olla. Jos nyt mietin vaikka itseäni, joka ei ole kokenut oman suosikkijoukkueen mestaruutta sen jälkeen kun vuosituhannen alussa ylä-asteelta pääsiin niin jos vaikka Ilves joskus voittaisi mestaruuden kahdesti putkeen niin en tiedä jaksaisko näiden jälkeisellä kaudella kauheasti enää innostua. No, en tiedä kun en ole kokenut, mutta Sotkamossa, jossa voittaminen on normaalia niin tällaisesta ei ole ollut pelkoa. Sitten jos mietin vaikka Jymyjusseja niin meiniki Seinäjoella tuntuu vähän olevan sellainen, että kiva on kun paikkakunnalla pelataan pääsarjapesäpalloa ja kiva on kun runkosarjassakin tulee enemmän voittoja kuin tappioita, mutta mihinkään oikeaan menestykseen eli mitaleille ei oikeasti uskota tai jakseta nähdä riittävästi vaivaa.
Sitten varmaan voi miettiä, että jos Roope Korhosen tilalla olisi ollut joku tavallinen kuolevainen niin ehkä Jymyllä olisi mestaruuksia 2-3 vähemmän. Mutta eipä Roope niitä juoksuja löisi ellei jotkut muut tilanteita rakentelisi edellä tai ei niistä juoksuista välttämättä paljoa iloa olisi jos vastaavasti ulkokenttä antaisi niitä jatkuvasti vastustajalle. Mietin kuitenkin sitä, että onko Roope itsessään niin kova kuin on vai onko hänestä tullut ratkaisija Sotkamolaisen ympäristön muovaana? Olisiko tulos vastaava jos Roopen tilalla mailan varressa (jos nyt unohdetaan Roopen aiempi rooli kopparina) olisi vuosi kaudet ollut joku muu vaikkapa Janne Mäkelä tai Juha Korhonen?
No mene ja tiedä, mutta siis mitkä on ne asiat jotka Sotkamossa tehdään ja osataan paremmin kuin muualla ja onko Sotkamon jatkuvalle dominoinnille jotain uhkakuvia? Korona ja sen vaikutukset sponsoririntamalle ovat tietysti uhka kaikille. Väen vähenemien Kainuusta tietysti vähän aiheuttanee huolta, mutta jos ja kun seura on alueella merkityksellinen niin ei Jymy mihinkään katoa. Toki joskus tulee kausi kun Jymy ei pelaa välierissä tai ehkä jopa ei edes pudotuspeleissä tai mestaruuksien väliin mahtuu yli 5 vuotta, mutta tuleeko sellainen 10, 20 vai 50 vuoden päästä niin sitä nyt ei tietenkään kukaan osaa sanoa.