Mainos

Pesiskausi 2020

  • 309 370
  • 1 975

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Lipollahan oli viime syksynä tullut merkintä maksuhäiriöstä, kun muutaman tonnin laskuja ei oltu maksettu (trattamerkintä taisi olla virallinen termi, näistä enemmän tietävät voivat avata asiaa). Lippo ei tietenkään näistä asioista hiiskunut, ennen kuin joku oli ne internetistä bongannut ja tuonut ihmisten tietoon.

Somessa tiedottivat sitten kertovansa asiasta "avoimesti" viikonlopun jälkeen, ja lopputuloksena oli video, jossa Lähteenmäki itkuisena selitteli, kuinka laskut oli vain unohdettu maksaa. Miksei asiasta voitu heti tiedottaa, vaan piti odottaa viikonlopun yli, jos laskut oli oikeasti vain unohdettu maksaa? Haiskahtaa siltä, että piti keksiä selitys ja minimoida vahingot.

Jotain häikkää siellä Lipon leirissä on jälleen siis ollut. Sitä en tiedä, onko palkkojenkin maksamisessa ollut ongelmia.

Näimpä. Ja sitten ihmetellään kun Hallasuolla ei osu keppiin. Jos minä olisin Lippolainen niin olisin jäänyt kotia siksi aikaa kunnes palkat on tilillä.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näimpä. Ja sitten ihmetellään kun Hallasuolla ei osu keppiin. Jos minä olisin Lippolainen niin olisin jäänyt kotia siksi aikaa kunnes palkat on tilillä.

Jostain syystä Hallasuo kuitenkin teki jatkosopimuksen Lipon kanssa. Voin kuitenkin kertoa semmoisen asian, että Lähteenmäen aikana Lipolla ei ole kertaakaan ollut palkat myöhässä. Luulen, että jos sinä olisit Lippolainen niin pelikaverit olisi sinut jo heittänyt kopista ulos. Pelaajien kesken tuo valehtelu ei ole arvoista se paras.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
KiPa Twitteristä; räpylä iskee naulaan Ville Liukku, Juhani Myyryläinen ja Tommi Päivinen.
Aika puskista tuli ainakin itelle Päivisen lopettaminen, mutta en nyt kovinkaan tarkasti ole seurannut Kiteetä. Harmillinen uutinen heille.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Partanen vuoden sopparilla Kiteelle. Itse olisin jättänyt tämän väliin mutta liekkö sitten vähän pakkotilannekin hankkia "vaikka ketä", kun aiemmin jo kolme ilmoitti lopettavansa uransa eikä markkinoilla liikaa ole tarjontaa.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika puskista tuli ainakin itelle Päivisen lopettaminen, mutta en nyt kovinkaan tarkasti ole seurannut Kiteetä. Harmillinen uutinen heille.

Aika puskista tuli myös paluu täksi kaudeksi. Eläminen täysipäiväistä urheilijan elämää ei ole kuulemma napannut. Sääli sinänsä. Olisi ihan kelpo peluri kuitenkin ollut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näimpä. Ja sitten ihmetellään kun Hallasuolla ei osu keppiin. Jos minä olisin Lippolainen niin olisin jäänyt kotia siksi aikaa kunnes palkat on tilillä.
Näinhän sen on oltava.

Hallasuo floppasi täysin ratkaisupeleissä vain siksi, ettei saanut palkkoja ajoissa tililleen. Jatkosopimuksen mies rustasi varmaankin vahingossa.

Jotain rajaa näihin heittoihin.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Pesisromantikolle hienoa nähdä Sami Partasen palaavan vielä kerran kotiinsa. Eikä varmasti ole muutenkaan huono hankinta nuorelle joukkueelle.

Päällikkö.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Partanen vuoden sopparilla Kiteelle. Itse olisin jättänyt tämän väliin mutta liekkö sitten vähän pakkotilannekin hankkia "vaikka ketä", kun aiemmin jo kolme ilmoitti lopettavansa uransa eikä markkinoilla liikaa ole tarjontaa.
Jännää nähdä, mikä on Partasen rooli. Pekkinen ja Lehikoinen muodostivat tällä kaudella yhden sarjan parhaimmista etukenttäkaksikoista ja Partasella taas liikkuvuus ja räjähtävyys alkaa olla heikkoa etukenttäpelaajan tontille. Olisiko Eko sitten jokeriosastolla ikään kuin Liukun korvaaja? Toki on mahdollista sekin, että Pekkinen siirretään polttolinjan johtajaksi ja Partanen tulee eteen Lehikoisen kaveriksi.
 
Ainakin niissä peleissä mitä Imatralta näin, niin Partanen oli kyllä ihan päällikkö edelleen etukentällä ja sisälläkin todella hyvä. Toki varmasti hidastuu vuosi vuodelta. Varmasti jokin rooli Kiteeltä löytyy. Näkisin, että molemmille osapuolille hyvä juttu.

Imatra menettää tämän kauden joukkueen kärjestä ykkösen, kakkosen ja kolmosen. Aikamoista.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voisikohan Kohonen tehdä paluun Kiteelle? Eikö nämä kaverukset ole jossain huhuissa halunneet lopettaa uransa yhdessä?

Tämä siis vain omaa pohdintaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Jännää nähdä, mikä on Partasen rooli.

Itse lähtisin ihan suorilta laittamaan Ekoa jokeriksi, antaa Pekkisen ja Lehikoisen hoitaa nykyistä leiviskäänsä kun ei Eko tuosta kuitenkaan enää nuorru.

Voisikohan Kohonen tehdä paluun Kiteelle? Eikö nämä kaverukset ole jossain huhuissa halunneet lopettaa uransa yhdessä?

Tämä siis vain omaa pohdintaa.

Tämä sama ajatus tuli heti itselleni mieleen, kun Ekon soppari julkaistiin. Tietty pesisromantikko itsessäni tykkäisi ajatuksesta, mutta toisaalta alkaa olla aika katsoa vain tulevaisuuteen eikä roudata näitä vanhoja ukkoja enempää takaisin, vaikka kaksi seuralegendaa kyseessä onkin. Ja vähän veikkaan, ettei Kode tällaiseen projektiin enää jaksa lähteä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ainakin niissä peleissä mitä Imatralta näin, niin Partanen oli kyllä ihan päällikkö edelleen etukentällä ja sisälläkin todella hyvä. Toki varmasti hidastuu vuosi vuodelta. Varmasti jokin rooli Kiteeltä löytyy. Näkisin, että molemmille osapuolille hyvä juttu.

Imatra menettää tämän kauden joukkueen kärjestä ykkösen, kakkosen ja kolmosen. Aikamoista.
Juoksuvoimaa lukuunottamatta Partanen edelleen ihan huipputasoa niin ulkona, vaihtajana kuin kotiuttajanakin. Itse en näe Partasta jokerina, enkä usko, että mies itsekään. Kolmosena menisi muuten, mutta tulppaahan se vähän siinä, kun etenijäksi ei ole. Löytyskö neloset hihasta ensi kaudella? Hirveää resurssien hukkaa, jos kakkoskärjessä, saati jokerina. Ei Kiteellä siihen varaa ole, vaikka ymmärrän, että nouseville kyvyille pitää roolia riittää myös.

Joo, kovat on menetykset, kolme itä-länsi tason ukkoa siitä pois, niin koitapa rakentaa. Mutta ei se auta, uutta projektia pukkaa, ja ihan ok runko alkaa kasautua. Nyt vaan pitäisi saada jatkuvuutta, edellinen projekti alkoi oikeastaan vain 2 vuotta sitten. Sarjapaikasta pelataan nyt ensi kausi, mutta kyllä sen pitämisen kannalta näyttää ihan lupaavalta. Sitten seuraavaksi kaudeksi vahvistamaan jengiä pudotuspelijoukkueeksi.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Hamina sitten nousi kuitenkin Superpesikseen ensi vuodeksi Lipon nokan edestä viimeisen pelin "ryöstöretkellä".

Toivottavasti nyt HP saa ensi kaudeksi paremman joukkueen kuin pari kautta sitten, jolloin jäi Superissa armotta häntäpäähän. Välttämättä odotukset eivät ole nytkään kovin suuria, mutta toivotaan että Haminan oranssit pelaa uskottavan kauden.

Muutenhan Hamina on perinteikäs ja hieno pesiskulttuurin kaupunki. Siellä lajia on osattu aina arvostaa ja katsojamäärät ovat olleet hyviä. Jos siis vähänkään menestystä tulee, niin varmasti yleisömäärät ovat ensi kaudella korkeita. Haminan Vallikenttä on myös yksi legendaarisimmista pesiskentistä Suomessa.

Haminan ja Kouvolan väliset pelit ovat myös parhaimmillaan olleet todella tiivistunnelmaisia "Kaakon Derbyjä" kautta vuosien. Jo lapsuudesta muistan Kymenlaaksossa kun näistä peleistä puhuttiin ja varsinkin Vallikentällä oli aina hyvä tunnelma näiden joukkueiden välillä. Nyt valitettavasti kun joukkueet olivat vähän aikaa Superissa yhtäaikaa äskettäin, niin Kopla oli sen verran ylivoimainen, ettei oikein paikallispelin tunnelmaa ja henkeä ollut siinä määrin. Mutta kenties ensi kaudella...
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Alla kuva HP - KPL ottelusta kesältä 2018. Katsomo täynnä ja kakkosjatkeelle oli rakennettu ylimääräistä katsomotilaa. Kovaa yleisömäärää osaltaan selittää samaan aikaan Haminassa pelattu valtakunnallinen pesisleiri. Silti tohdin väittää, että tuollaisella ilmalla Kouvola voi hyvinkin kerätä superpesiksen runkosarjapelissä tänne yli 2000 katsojan yleisön ilman mitään leirejäkään.

Edit. Eipäs kun se leiri taisikin olla edellisenä vuotena. Tuo olikin joku seuran juhlaottelu.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...

Tämä sama ajatus tuli heti itselleni mieleen, kun Ekon soppari julkaistiin. Tietty pesisromantikko itsessäni tykkäisi ajatuksesta, mutta toisaalta alkaa olla aika katsoa vain tulevaisuuteen eikä roudata näitä vanhoja ukkoja enempää takaisin, vaikka kaksi seuralegendaa kyseessä onkin. Ja vähän veikkaan, ettei Kode tällaiseen projektiin enää jaksa lähteä.

Kohonen jaksaa varmasti, tuskin lopettaa vielä. Kohonen - Partanen, Kiteen kokemattomat linjapelaajat...
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Kouvolan Sanomat julkaisi jo Arttu Ruuskan kaksivuotisen sopimuksen Koplan kanssa.

Jymyn junnut käyvät huomenna hakemassa pelituntumaa, kun poikien toinen loppuottelu pelataan Joensuussa. Mestaruus katkolla sotkamolaisille.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kohonen jaksaa varmasti, tuskin lopettaa vielä. Kohonen - Partanen, Kiteen kokemattomat linjapelaajat...
Väitän, että Kohonen etenee ja jaksaa kulkea paremmin kuin 10 vuotta nuoremmat kollegansa. Huikea tyyppi. Toivottavasti ura jatkuu.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Väitän, että Kohonen etenee ja jaksaa kulkea paremmin kuin 10 vuotta nuoremmat kollegansa. Huikea tyyppi. Toivottavasti ura jatkuu.
Siis keitä 10 vuotta nuorempia kollegoitaan paremmin Kohonen etenee? Joitakin lyöjäjokereita paremmin varmaan, mutta yhdeksikössä pelaavista sellaisia on vähän. Ikämiesikäisistä superin pelaajista Paavo Pelto, Sami Haapakoski, Topi Kosonen, Jouni Itävalo, Matti Latvala, Anssi Lammila, Juho Hacklin ja Juha Puhtimäki ainakin ovat kaikki Kohosta etenemisvoimaisempia pelaajia.

Toki Kohonen on ihailtavalla tavalla edelleen immuuni loukkaantumisille ja peliuran jatkoa voi edelleen toivoa. Mutta eihän Kohonen juoksuhommissa ole ollut hyvä pitkiin aikoihin. Jo 2010-luvun alussa Kohonen oli Sotkamon joukkueen hitaimpia pelaajia.
 
Noh. Ehkö vähän oli liioittelua minulta. Sanotaan sitten 5 vuotta nuorempia nopeampi. Enkä aio perustella tätäkään väitettä mitenkään.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pettymyksen tauottua on aika purkaa Lipon kausi pelaaja pelaajalta.

1. Teemu Isoketo (3P)
- Loistava hankinta Lipolta. Alun vaikeuksien jälkeen näytti, miksi hänen kuuluisi pelata Superin pelejä. Edelleen nopea ja meni kentälle hyvällä prosentilla. Ulkona myös hyvä, vaikka pari kertaa pomputtelikin. Arvosana 9-

2. Oskari Salmela (2V)
- Otti harteilleen vaikean roolin numerolla 2. Selvisi kuitenkin tästä kohtuullisen hyvin. Arvosana 8

3.Kasperi Salmela (3V)
- Oli runkosarjassa paikoitellen todella huono niin ulkona kuin sisällä. Lehtiniemen räpylävirheiden kautta sai paikan ulkokentältä takaisin ja oli pudotuspeleissä hyvä. Arvosana 7 1/2

4. Jimi Heikkinen (1V)
- Runkosarjan alussa näkyi miten keskenkuntoinen oli, mutta pudotuspeleissä jaksoi jo koko pelin raataa. Ohjasi ulkopeliä ja oli mailan varressa hyvä. Yksi tärkeimmistä pelaajista Lipossa. Arvosana 9

5. Eino Järvelä (S)
- Otti Jimin ja Keski-Petäjän kanssa etukentän haltuun ja muodostivat yhdessä sarjan parhaan etukentän. Mailan varressa heikko kausi ja oikein mikään ei onnistunut. Arvosana 7+

6. Miika Keski-Petäjä (L)
- Ykköspesiksen paras lukkari. Todella sähäkkä lyhyiden haussa. Mailan varressa jäi pieneen rooliin, mutta sen hoiti hyvin. Löi melkein pelkästään kakkospuolen jatkeelle. Ehkä laajempaa lyöntirepertuaaria jatkossa. Arvosana 9 1/2

7. Ari Lankinen (3K)
- Pienessä roolissa sisällä, mutta voi käyttää melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Säilytti tasonsa hyvänä koko kauden. Käsi ei riitä siihen, että olisi sarjan parhaita koppareita, mutta muuten ulkopelissä hyvä. Arvosana 9+

8. Tapio Salo (2P)
- Runkosarja perusvarmaa Saloa, mutta pudotuspeleissä nosti selvästi tasoa ja ulkopelissä oli erittäin varma. Ei enää nopea eikä ketterä, mutta hyvä pelisilmä ja pallovarmuus. Sisäpelissä pienessä roolissa. Arvosana 9

9. Santtu Luhtavaara (2K)
- Ulkopelissä varmistava koppari, joten koko kaudella ei mitään mainetekoja. Muutamia lipsahduksia, mutta muuten perusvarmaa tekemistä. Jostain syystä pudotuspeleissä jäi sisällä pieneen rooliin. Mahdollisesti ei täydessä kunnossa. Kokonaisuudessaan rooli jäi pieneksi. Arvosana 8

Markus Hallasuo
- Runkosarjan alku oli tykitystä, mutta sen jälkeen hyytyi hetkeksi, ennen kuin taas löysi vireen. Lyöjäkuninkuuden voitto ylivoimaisesti, mutta ratkaisuhetkillä hyytyi täysin ja kupperi ei osunut enää edes lähelle. Arvosana 7

Markus Lehtiniemi
- Välillä näytti, että Lehtiniemi tekee mitä haluaa mailan varressa, mutta hyytyi loppua kohden. Todella paljon turhia kopinnostopaloja. Ulkokentällä suli Kuopiota vastaan täysin ja todennäköisesti ei enää ulkokentälle ole asiaa. Todella kaksijakoinen kausi. Arvosana 7+

Tapani Piri
- Pirin kausi oli lähes toisinto aiemmista kausista. Kunnossa ollessaan sarjan ylivoimaisesti paras pelaaja, mutta kun se tarkoittaa yleensä vain paria peliä kaudessa. Loput sitten enemmän tai vähemmän puolikuntoisena. Kaatoi lähes yksin Kuopion välierissä. Arvosana 8

Sami Ojala
- Oli roolissaan etenijäjokerina hyvä, mutta jostain syystä Kasperi Salmela sai koko kauden enemmän vastuuta kuin Ojala. Yksi sarjan nopeimmista pelaajista. Arvosana 9

Santeri Haipus
- Tuosta materiaalista olisi pitänyt pelinjohdon saada enemmän irti. Tästä suurimman vastuun kantaa Haipus, joka epäonnistui peluutuksessa. Pelkästään läpilyönteihin perustuva pelitapa antaa liikaa tilaa sattumalle ja osittain tähän Lippo kaatui. Miinuksena vielä se jatkuva päänaukominen vastustajan pelaajille. En toivo Lipon edustajan jatkossa tätä kulttuuria. Tunteet kuuluu peliin, mutta ensin oma pesä ja sitten vasta keskittyminen vastustajan hommiin.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Mitä @Hockey#11 luulet, olisiko Jimillä vielä annettavaa isojen poikien peleissä? Lähinnä mietin, että jos Korhosen Antti pakkaa laukkunsa, niin olisiko Jimillä annettavaa rotaatiomielessä Jymyn etukentälle?
 
Lipon Facebookissa Lähteenmäen puolustuspuheenvuoro Haipukselle ja Lähteenmäki toivoo, että Haipus jatkaisi.

Toki jos selvää ettei Haipus jatka, niin kaippa se on turhaa häntä enää suolata.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä @Hockey#11 luulet, olisiko Jimillä vielä annettavaa isojen poikien peleissä? Lähinnä mietin, että jos Korhosen Antti pakkaa laukkunsa, niin olisiko Jimillä annettavaa rotaatiomielessä Jymyn etukentälle?

Melkein kaikki Jymyn ja Lipon pelit nähneenä en usko, että Jimillä on annettavaa Jymyn etukentällä. Pelin lukeminen varmasti riittää ja liikkuminenkin saattaisi riittää, mutta heittokäsi ei välttämättä riitä kun kovempia etenijöitä pitää suolata. Antti Korhonen on mielestäni niin paljon edellä, että Jymy heikentyisi liikaa. Tietysti Jimi laittaa fysiikkaa kokoajan parempaan kuntoon ja sitä kautta ominaisuudet paranee, mutta vaikea uskoa, että Jymy olisi osoite. Ykköspesiksen ja Superin kärjen tasoero on niin suuri, että vaikea näitä on vertailla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös