Mainos

Pesiskausi 2020

  • 309 293
  • 1 975

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KeKi heikkenee hieman kun Hanhela ja Märsylä lähtee ja Pelkonen päättää vasta myöhemmin mitä tekee. Myös pelinjohtaja vaihtuu, joten varmasti näkyy jossain. Toisaalta ei varmasti ainut seura, jossa muutoksia tulee tapahtumaan.

KeKin osalta suurin huoli tällä hetkellä on silti talous, jonka kanssa tällä hetkellä eletään reunalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Hanhela on yllätys, olen pitänyt häntä jonkinlaisena iki-KeKi:nä. Ovatkohan Hanhela ja Märsylä sitten lopettamassa / jättämässä kauden väliin, eivät ole mitään ykköskorin kavereita kuitenkaan. Pelkonen on tietty eri juttu, hän kenties katselee josko olisi seura joka olisi valmis maksamaan enemmän kuin mitä Kiristä on nyt saamassa.
 
Hanhela ei suostunut palkan leikkauksiin, joten sai lähteä. En tiedä yhtään mitä taustalla, mutta Salorannan puheista päättelin, ettei ainakaan kaikkia sopimuksia purettu mitenkään hyvässä hengessä. Hanhelaa olen itsekin pitänyt pelaajana joka ei ensimmäisenä olisi KeKiä hylkäämässä, mutta voi myös johtua siitä, ettei kysyntää ole koskaan kovin paljon ollut ja KeKi on aina sopimuksen tarjonnut.

Märsylä ei ole mikään tähtipelaaja, mutta KeKille ehkä suurempi menetys mitä moni kuvittelee, koska KeKi nimen omaan tarvitsee jalkoja kärkeen. Märsylän lähdön myötä Lassila joutuu taas ottamaan suuren roolin kärjessä ja se vie taatusti parhaimman terän ulkopelistä.

Pelkonen on sitten oma lukunsa, mutta tämä voi kääntyä myös positiiviseksi. KeKillä on ongelma kolmen lyöjäjokerin peluutuksessa ja melkein pakko joku on ulkokentälle laittaa ja silloinhan se on Pelkonen. Pelkosen puuttuminen muuttaisi roolit selkeiksi. Tämä vaatii Meriläiseltä ja Korhoselta tason nostoa, mutta molemmilla on potentiaalia parantaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Märsylä ei ole mikään tähtipelaaja, mutta KeKille ehkä suurempi menetys mitä moni kuvittelee, koska KeKi nimen omaan tarvitsee jalkoja kärkeen. Märsylän lähdön myötä Lassila joutuu taas ottamaan suuren roolin kärjessä ja se vie taatusti parhaimman terän ulkopelistä.
Asia on juuri näin. Lisäksi ymmärrän pelaajien harmituksen siitä että luvattua palkkaa ei sitten maksetakaan ja tottakai heillä on oikeus kieltäytyä siitä mitä nyt tarjotaan. Tietämättä mitään siitä millaisia asioita pelaajien ja joukkueen johdon kesken on puhuttu ja ovatko leikkaukset kohdistuneet tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, Märsylän ratkaisu ihmetyttää silti. Kaveri voitti ykköspesiksen etenijätilaston viime kaudella mutta käytännössä muita meriittejä hänellä ei ole. Nyt olisi ollut näytön paikka, Superin joukkueessa lyöntinumerolla 1, pelaamalla mahdollisesti kauden jonka jälkeen markkina-arvo olisi suuri. En epäile sitäkään etteikö monikin Superin joukkue olisi valmis ottamaan Märsylän riveihinsä mutta voiko kukaan maksaa juuri mitään hänen palveluksistaan, se on kysymys. Pahimmillaan tulee välivuosi.

Hanhelan Akista vielä se että olen aina pitänyt tästä miehestä. Vaikka hän ei ikinä olekaan ollut mikään huippupelaaja, hän on kuitenkin erittäin varma pelaaja jonka voi laittaa myös tiukkoihin paikkoihin. Hanhelasta näkee sen että hän nauttii pelaamisesta ja lisäksi lienee pidetty pelikaveri, näin minä uskoisin. Toisin kuin Märsylästä, Hanhelasta on jo nähty mikä hän on pelaajana, ei varmaankaan omaa suurta kehityspotentiaalia enää. Sympatiani ovat kuitenkin Akin puolella ja toivon että jatkaa peliuraansa vielä vuosien ajan.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
KPL on ilmoittanut että kausikortillakaan ei pääse kauden alussa ilmaiseksi otteluun. Niinp. miten ratkaista tilanne jossa kausikortin ostaneita on enemmän kuin peleihin saa tulla.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tietämättä mitään siitä millaisia asioita pelaajien ja joukkueen johdon kesken on puhuttu ja ovatko leikkaukset kohdistuneet tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, Märsylän ratkaisu ihmetyttää silti. Kaveri voitti ykköspesiksen etenijätilaston viime kaudella mutta käytännössä muita meriittejä hänellä ei ole. Nyt olisi ollut näytön paikka, Superin joukkueessa lyöntinumerolla 1, pelaamalla mahdollisesti kauden jonka jälkeen markkina-arvo olisi suuri. En epäile sitäkään etteikö monikin Superin joukkue olisi valmis ottamaan Märsylän riveihinsä mutta voiko kukaan maksaa juuri mitään hänen palveluksistaan, se on kysymys. Pahimmillaan tulee välivuosi.

En ihmettelisi vaikka Märsylä pitäisi välivuoden tai siirtyisi johonkin alemman sarjan joukkueeseen. Nyt kun kauden aloitus siirtyi ja muutenkin epävarmaa niin voi hyvin vaikuttaa siihen, että panostaa opiskeluun. Märsylähän opiskelee Rovaniemellä oikeustiedettä, joten loppukesään/syksyyn painottuva kausi saattaa vaikuttaa. Tämä on kyllä ihan puhdasta arvailua.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pesiksen sarjajärjestelmät on julkaistu. Miesten superissa 24 ottelua runkosarjassa. Tällä kaudella joukkueet eivät kohtaa kaikkia muita joukkueita. Neljässä lohkossa pelataan ja kohdataan lähinnä oman lohkon joukkueita joita vastaan pelataan neljästi. Kahden muun lohkon joukkueita vastaan sitten kahdesti. Lännen joukkueet (ViVe, Kossu, Jussit) eivät kohtaa idän joukkueita (JoMa, Kitee, Imatra) eivätkä pohjoisen joukkueet (PattU, KeKi, Jymy, Siipe) etelän joukkueita (Tahko, Manse, KPL, KaMa). Järjestely ei ole tasapuolinen, mutta toisaalta tässä tilanteessa ihan ymmärrettävä ja sinänsä fiksusti pyöritelty kuvio. Jokainen neljästä kovasta kuitenkin eri lohkoissa. Nähtäväksi jää kärsiikö/hyötyykö joku otteluohjelmasta.

Pudotuspelit on paras kolmesta, joka vähän avaa saumaa yllätyksille. Puolivälieriin tulee nyt ainakin salibandyssä ollut vastustajien valinta. Tai en ainakaan muista että sitä olisi aiemmin superissa ollut käytössä. Tarkemmat otteluohjelmat on vielä julkaisematta.

E: kukaan ei myöskään putoa, mutta ykköspesiksen voittaja nousee superiin.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Nää arffmannin analyysit ovat kyllä huikeita. Kouvola ja Joma suursuosikkeja, mutta Jymy ei?

”Eli mikä on viimeinen sana?

Se, että Joensuu on edelleen ylivoimainen mestarisuosikki ja Kouvola selvä kakkossuosikki. Sen jälkeen tulee arvoituksellisempi ryhmä, jossa voi tapahtua mitä tahansa.”
 
peksa

Eiköhän tuo asetelma johdu siitä kun esim Koplalla on etukäteen helpot Manse Ja Kankaanpää samassa lohkossa ja Jymy ei kohtaa kumpaakaan kauden aikana.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eiköhän tuo asetelma johdu siitä kun esim Koplalla on etukäteen helpot Manse Ja Kankaanpää samassa lohkossa ja Jymy ei kohtaa kumpaakaan kauden aikana.
Toisaalja Jymyllä ovat vastassa helpot Keki ja Siilinjärvi samassa lohkossa, joita Kopla ei myöskään kohtaa.

” Kun alkulohkot vedetään samalle viivalle, johtopäätökset on helppo tehdä: Joensuu ja Kouvola ovat runkosarjan kaksi suurinta suosikkia. Toki ne olisivat olleet sitä normaalissakin sarjamallissa, mutta nyt niiden suosikkiasema korostuu.”

Täytyy olla jymyvihaaja, jotta saa Koplan suosikiksi ohi Sotkamon.

Itse näen, että on selkeä top-4 jälleen ja Joma on aika selkeä ykkössuosikki tällä kertaa. Toki toivotaan yllätyksiä, mutta eiköhän ne samat jengit siellä kuitenkin top-4 ole.
 
Hyvä pointti toi eka. Joensuu sai ehkä parhaimman arvan runkosarjaan. Mutta tais olla koronan suurimpia hyötyjiä silti olla Kempele, Manse ja Siilinjärvi jos vaan talous kestää niin kun ei voi tippua niin kausi jää plussan puolelle. Kun edellinen Mansen visiitti kesti pääsarjassa sen yhden kauden niin josko nyt tulis hieman pitempi kun saataneen 2021 kesäks asianmukaiset puitteetkin Kauppiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Täytyy olla jymyvihaaja, jotta saa Koplan suosikiksi ohi Sotkamon.

Itse näen, että on selkeä top-4 jälleen ja Joma on aika selkeä ykkössuosikki tällä kertaa. Toki toivotaan yllätyksiä, mutta eiköhän ne samat jengit siellä kuitenkin top-4 ole.
Tätä näkemystäsi en ymmärrä ollenkaan, koska mielestäni Kopla on selvästi selvempi suosikki mestariksi kuin Sotkamo. Ja tähän on tietyt syynsä joista voin poimia muutaman nyt esille.

Koplalla on neljästä kärkijoukkueesta suurin kotietu ainakin vielä tällä kaudella ja nyt playoffien ollessa normaalia lyhyempiä kotiedun merkitys korostuu selvästi aiempaan verrattuna.

Myös jokainen vedonlyöntifirma sijoittaa Koplan Sotkamon edelle, joten uskon olevani aika kartalla tämän asian suhteen.

Pari poimintaa noista
- Veikkaus: Joensuu 2.10, Kouvola 4.50, Sotkamo 5.50, Vimpeli 7.00, Raahe 14.00, Hyvinkää 22.00, Imatra 120.00, Seinäjoki 120.00
- Coolbet: Joensuu 1.80, Kouvola 5.00, Sotkamo 6.00, Vimpeli 10.00, Raahe 15.00, Hyvinkää 30.00, Seinäjoki 75.00, Imatra 100.00
- Nordicbet: Joensuu 2.15, Kouvola 5.00, Sotkamo 6.00, Vimpeli 8.00, Raahe 15.00, Hyvinkää 25.00, Seinäjoki 100.00, Imatra 150.00

Ei tarvitse olla jymyvihaaja sijoittaakseen Koplan Sotkamon edelle, vaan tarvitsee olla realismia joukkueiden tämän hetkisistä voimasuhteista. Tilanne sarjan alkaessa voi olla monen joukkueen kohdalta hieman erilainen kuin nyt. Saa nähdä kuinka moni pelaaja jättää koko kauden väliin. Toivottavasti ei kovin moni.
 
Kuten kirjoitin, mielestäni Joma on selvä ykkössuosikki ja sitten tulevat tasaisesti Kopla, Jymy ja Vimpeli. Aivan kuten laittamistasi kertoimistakin näkyy. Paitsi nyt Vimpeli on selvästi Jymyä ja Koplaa perässä.

Nauroin aikaisemmin tuolle Arfmanin artikkelille, jossa Joma ja Kopla oli nostettu selviksi ennakkosuosikeiksi, vaikka kuten laittamistasi kertoimista näkee, ainoastaan Joma on selvä ennakkosuosikki. Jymyn ja Koplan kertoimet ovat niin lähellä toisiaan, että ei se kyllä tue väitettä, että toinen näistä olisi selvempi suosikki, vaan kyse on tasaisesta kaksikosta, joista kumpikaan ei ole varsinainen ennakkosuosikki.

Ehkä tämä on saivartelua, mutta tätä hain siis takaa.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kuten kirjoitin, mielestäni Joma on selvä ykkössuosikki ja sitten tulevat tasaisesti Kopla, Jymy ja Vimpeli. Aivan kuten laittamistasi kertoimistakin näkyy, paitsi nyt Vimpeli on selvästi Jymyä ja Koplaa perässä. Nauroin aikaisemmin tuolle Arfmanin artikkelille, jossa Joma ja Kopla oli nostettu selviksi ennakkosuosikeiksi, vaikka kuten laittamistasi kertoimista näkee, ainoastaan Joma on selvä ennakkosuosikki. Jymyn ja Koplan kertoimet ovat niin lähellä toisiaan, että ei se kyllä tue väitettä, että toinen näistä olisi selvempi suosikki.
Olen ihan samaa mieltä tuosta.

Paitsi en itseasiassa pidä Jomaa edes 33% suosikkina mestariksi. Tänä vuonna erikoiset pudotuspelit saattavat saada aikaan erikoisia tuloksia, sanokaa minun sitten sanoneen. Ajattelin kirjoittaa näistä tarkemmin sarjan käynnistyttyä.

Tuo mainitsemasi kommentti "täytyy olla jymyvihaaja, jotta saa Koplan suosikiksi ohi Sotkamon" pisti vain silmään, kun en missään nimessä ole jymyvihaaja ja mielestäni Kopla on Jymyä suurempi suosikki.

Sanoisin niin, että jos Jymy olisi 2015 päättyneen mestaruusputkensa sijaan voittanut myös 2010-luvun lopun kaikki mestaruudet, niin pientä Jymy-vihaa voisi olla havaittavissa usealta suunnalta aivan liian suuren ylivoiman vuoksi, mutta nyt tilanne on toisin ja arvostusta löytyy seuralle sekä etenkin seuraa edustaville tai edustaneille tutuille pelaajille.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo mainitsemasi kommentti "täytyy olla jymyvihaaja, jotta saa Koplan suosikiksi ohi Sotkamon" pisti vain silmään, kun en missään nimessä ole jymyvihaaja ja mielestäni Kopla on Jymyä suurempi suosikki.
Olisin voinut kyllä tuon kommentin muotoilla paremmin. Nyt siitä tosiaan tuli puolitahaton provo. :) Ei ole mitään Koplaa vastaan, vaikka joukkue ei omiin suosikkeihini kuulu.

Hyvä pointti kyllä noista lyhyemmistä pleijareista. On tosiaan suuremmat mahdollisuudet yllätyksille. Pidän silti Jomaa kuitenkin aika selvänä ennakkosuosikkina.

Vimpeli on aika iso kysymysmerkki itselleni.He voivat vaikka voittaa koko runkosarjan tai sitten Heikkalan johdolla taistelevat vain pleijareihiin pääsystä. Pelaakos se Heimonen vai ei? Jos Ruuska lukkaroi ja lyö silloin numerolla, niin odotukseni eivät ole korkealla...

Keki on myös joukkue joka voi olla millä tahansa sijalla aivan kärkeä lukuunottamatta. Todennäköisesti kuitenkin ihan siellä peräpäässä sillä joukkueesta löytyy kolme kelvollista juoksijaa, joista kärkenä pelaava Lassila ei viime kaudella kentälle menemisessä häikäissyt.

Pattijokea ja Imatraa pidän potentiaalisina yllättäjinä. Enkä toki ole ainoa kun kertoimia katsoo. En perusta tätä pelkkiin hankintoihin, vaan esimerkiksi Imatran peli oli viime kaudella pelin toimiessa todella hyvää. Siihen vielä Jussila niin mitä tahansa voi tapahtua. Toki tässä on kyl floppivaaraakin ilmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Manse PP mitätöi jo myymänsä kausikortit, sellaisen ostaneet saavat valitsemansa hyvityksen tai korvauksen kausikortista: Kesän peleihin vain irtolipuilla
Tämä lienee fiksuin tapa edetä?

Nyt ilmeisesti lippujen nettimyynnillä on suuri rooli. Itseäni ei ainakaan huvita mennä paikalle ja lippukassalla mahdollisesti kuulla että lippuja ei ole enää saatavilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt ilmeisesti lippujen nettimyynnillä on suuri rooli. Itseäni ei ainakaan huvita mennä paikalle ja lippukassalla mahdollisesti kuulla että lippuja ei ole enää saatavilla.
Joo ei tule kyllä Lahdesta lähdettyä Hyvinkäälle tai Kouvolaan ilman varmuutta lipusta...
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pattijokea ja Imatraa pidän potentiaalisina yllättäjinä. Enkä toki ole ainoa kun kertoimia katsoo. En perusta tätä pelkkiin hankintoihin, vaan esimerkiksi Imatran peli oli viime kaudella pelin toimiessa todella hyvää. Siihen vielä Jussila niin mitä tahansa voi tapahtua. Toki tässä on kyl floppivaaraakin ilmassa.

Jussilan kohdalla on mielenkiintoista nähdä käykö samalla tavalla kuin Oulussa vai malttaako suorittaa nöyrästi oman tehtävänsä. Jussila tuli Lippoon isoon rooliin ja yritti ottaa joukkueen reppuselkään, mutta se meni lähes pelkästään läpilyöntien hakuun ja merkin siirtämiseen viimeiselle lyönnille.

PattU voi olla vahva johtuen kokemuksesta, mutta samalla hirvittää kestääkö nuo papat kunnossa tiiviin kauden. Kallion, Haapakosken ja Pellon keski-ikä on 36 ja kun huomioi, että nämä kantavat suurta roolia etenemisestä niin vähän huolestuttaa. Severi Piispanen tuo tietysti jalkoja lisää ja joutuu todennäköisesti kantamaan ison vastuun.
 
Histo

Jäsen
Tänä vuonna erikoiset pudotuspelit saattavat saada aikaan erikoisia tuloksia, sanokaa minun sitten sanoneen.
Haluan myös sanoa tämän. Kaikissa vaiheissa altavastaajalle riittää kaksi supervuoroparin voittoa (jota edeltää supervuoroon pääseminen tietysti), joten pidän todennäköisenä yllätyksiä. Paras kolmesta-systeemillä on pelattu jaksopelien aikana miesten pudotuspelejä vain kerran, eli avauskaudella 1994. Pronssiottelusarjoja myös tämän jälkeen ja loppuottelusarja television ehdoilla vuosina 2003 sekä 2004. Jälkimmäisenä vuonna SoJy voitti mestaruuden juuri voittamalla kaksi supervuoroparia. Kitee voitti jaksot sarjassa 4-2, toki pelit olivat tasaisia.

Kotijoukkueen paineet kasvavat avausotteluun, seuraavana päivänä vieraskentällä sarja on jommalle kummalle katkolla.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
KPL linjaa kausarilaisten pääsemistä peleihin.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Miesten superin kauden alkuun reilu kuukausi, kylläpä kuulostaa mahtavalta ajatukselta päästä seuraamaan pelejä. Lämpimikseni hahmottelin Vedon mahdollista lyöntijärjestystä:

1. Isoketo 3V
2. Heikkala 1V
3. Kanala 2V
4. Ruuska L
5. Anttila 3K
6. Sillanpää 2K
7. Takala 3P
8. Hanhisalo S
9. Lassila 2P
J: Mäkelä, Rinta-Aho, Saukko

Tämänsuuntaisella varmaankin lähdetään liikkeelle Rinta-Ahon aloittaessa jokerina. Sisäpelin kannalta rosteri vaikuttaa oikein lupaavalta ja Rinta-Aho jokerina toimii mielestäni jopa erinomaisesti. Paljon kulminoituu varmasti Heikkalan suorittamiseen numerolla 2, ja toki Kanalan on aivan pakko pysyä terveenä. Hanhisalo on kelpo ulkopelaaja ja jos ulkopeli toimii tällä nipulla, kannattaa Rinta-Aho sisäpeliroolitusten kannalta jättääkin jokeriksi. Haastattelussa Matias totesi, että kopparin tontti kiinnostaisi. En tiedä kuinka tosissaan hän oli, mutta ilmeisesti joskus hän on jonkun pelin kopparina tuuraillut.

Ulkopelissä suurin kysymysmerkki luonnollisesti Ruuskan lukkarointi. Saa nähdä miten toimii, eiköhän Heimonen kuitenkin ole harjoitellut omaksi ilokseen ja valmiina hyppäämään kehiin. Jotenkin tuntuu kuitenkin että tämä tynkäkausi on hyvä sauma tälle riskiratkaisulle. Haapakosken poistuminen varmasti näkyy sisällä ja ulkona. Sisällä, kuten aikaisemmin mainitsin, Heikkalan on täytettävä Samin saappaita mahdollisimman hyvin. Ulkona kakkosvahdin vastuulliseen rooliin, jonka Sigge jättää, uskon siirtyvän Kanalan. 2017 pudotuspeleissä Kanala pelasi tuota paikkaa hyvällä menestyksellä. Lisäksi kakkosvahtina ulkopelin kuorma lienee hieman pienempi Kanalan aikaisempaan verrattuna ja Takala pääsisi omalle paikalleen polttajaksi. Hyvä rosteri Vedolla on edelleen kasassa, haastajan asemasta on hyvä ponnistaa, ja paras kolmesta ottelusarjoissa on hyvä mahdollisuus yllättää. Tänään illalla vihdoin odotettu Pesis talk show (Vedon jakso).

Toinen mielenkiintoinen seikka on lipunmyynti ja katsojarajoitukset. Veto ei vedä jo myytyjä kausikortteja pois, ja kauppaa edelleen uusia (korotetuin hinnoin), sekä irtolippuja. Kuvittelisin että jo ennakkoon Veto olisi myynyt tuon 500 kausikorttia. Tiedotteessa ei mainita, että mitä jos kausikortteja on myyty yli 500. Päästetäänkö nopeimmat sisälle ja loput jää pois vai mitä tehdään. Jos kausikortteja on myyty 500 kauden alussa, vedetäänkö irtoliput pois. Paljon kysymyksiä, mihin muut seurat ovat vastanneet hieman paremmin.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ottelutahti on aika hurja. Tasaiseen kolme ottelua viikossa käytännössä joka viikko (pari kahden pelin "lepoviikkoa"). Nyt kannattaa olla laaja rosteri, loukkaantumisia tulee varmasti ja muutenkin kannattaa varmaan kierrättää rosteria jos on vaan pelaajia niin paljon, että sen pystyy tekemään.
 
Etenemispuolella varsinkin tarvitsee laajuutta. Yksikään etenijä ei tule pelaamaan numeroilla 1-2 kaikkia pelejä. Tuo kuorma on niin raju, että väkisin tulee vammoja jos ei malta huilata välillä. Kärkijoukkueet varmasti pystyy kierrättämään aika huolettomasti, mutta nämä keskipalkin joukkueet joutuu koville.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
KPL linjaa kausarilaisten pääsemistä peleihin.

Ja SoJy samaan veneeseen hieman eri säännöillä. Sotkamossa tiukka linja, että mikään kortti ei kelpaa tänä kesänä.

Vaikka kärkiseurat ovat ammattimaisia, pyörii laji talkoilla, karua luettavaa kyllä nämä rajoitukset. Toivottavasti päät pysyy pinnalla joko paikallisten tukemana tai pelaajien joustamina ympäri valtakuntaa.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Loistoidea kyllä nuo el klassiko -harjoituspelit. Seurat saa mukavasti lipputuloja (Vimpelissä lippu 15€, ja oikeus katsoa videolta livenä 5€). Harjoituspeliin toki normaaleissa olosuhteissa kova hinta, mutta hyvä tapa tukea seuraa saaden vastinetta rahoilleen. Itse aion vähintäänkin netistä pelit seurata ja mahdollisesti paikan päältä. Sotkamon kohtaamiset sytyttää aina kaikista eniten ja nyt tuntuu ettei ole väliä vaikka kyseessä onkin vain harjoituspelit, niin innolla pelejä jo odottaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös