Pesiskausi 2011

  • 183 126
  • 924

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ensimmäinen jakso toisesta loppuottelusta takana. Isossa kuvassa aikalailla toisinto eilisen pelin ensimmäisestä jaksosta. Vimpeli sai kyllä hyvin pidettyä Jymyn sisäpelin kurissa, mutta taas vastaavasti oma sisäpeli oli jälleen yhtä tukkoista kuin ensimmäisellä jaksolla eilen. Veto jotenkin odotteli ja katseli, josko hommat menisivät itsestään omalla painolla, kuten studio tuossa mainitsi. Varsinkin pomputtajat Kuusisto & Parttimaa olivat jäissä, kun yleensä ovat hoitaneet omalle joukkueelleen 2-tilanteista 3-tilanteen keskimäärin lähes yhdeksän kertaa kymmenestä. Jymyn sisäpeli tökkii osiltaan myös, varsinkin Korhosella on todella vaikeaa kentällemenon kanssa, jos sama jatkuu niin ei Jymykään jatkossa paljoa juoksuja tee.

Veto ei saanut sitä vaadittavaa henkeä ja hurmosta päälle, kun ei tullut onnistumisia, ja näin ei saatu yleisöäkään mukaan - Jymyn käsikirjoituksen mukaan meni.
Yksittäisistä tilanteista ylivoimaisesti eniten jäi harmittamaan neljännen vuoron alun Haapakosken puhdas koppareiden ylitys, joka ei aivan painunut mainosaitojen välistä/ylitse varman kunnarin arvoisesti. Tästä peli tasoihin ja Haapakoski kolmoselle... Se kuitenkin jossitteluista.

Nyt toisen jakson alkuun Vedon täytyy saada onnistumisia ja hurmos päälle & yleisökin mukaan peliin! Katsotaan saako Veto konettaan käyntiin.
Pelinaikaisen kommentoinnin jätän tarkoituksella sivuun, meinasi eilenkin mennä itse pelin tapahtumat ohi suun, kun keskittyi tänne päivittelemiseen.

EDIT:
Sen verran nyt vielä kuitenkin kommentoidaan, että onpa ohjaaja paikoin ulkona kuin lumiukko. Vaikeuttaa kummasti pelin seuraamista. Välillä hidastuksetkin pyörivät, kun peli on jo käynnissä.
Vedolta unelma-alku ensimmäiseen vuoroon. Kohosesta harvinainen kopinnosto palo ja lyönnit jäi Jymyn kannalta surkeimpaan mahdolliseen paikkaan. Nyt on sitten Vedon paikka iskeä.

Sotkamo on kyllä myös sisällä aika luokaton. Kun nyt Veto saisi vaikka edes yhden juoksun puristettua, mutta todella vaikeaa tuntuu olevan sisällä. Ihan omat perussuoritukset pitäisi riittää.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Mutta oikeasti, miksi helevetissä Parttimaata peluutetaan enää ollenkaan ja miksei lyöntijärjestystä muuteta. Kaikki kunnia Matiakselle, mutta sen paikka ei ole pelata numerolla neljä, eikä Kanalan paikkakaan ole oikea. Pitäisi itse olla johtamassa peliä.
Jees, vaikka tuo sisäpeli nyt lähti vähän paremmin toisen jakson loppua kohden kulkemaan, niin kyllä minä palauttaisin sen vanhan lyöntijärjestyksen. Kanala on ollut pitkin kautta hyvässä roolissa numerolla yhdeksän, ja kun Haapakoski vie hyvällä prosentilla miestä eteenpäin, niin en näe tuossa ongelmaa. Toisaalta jos Kanala palaa kakkoselle, on Haapakoskella mahdollisuus mennä heitolla ilmaiseksi ykköselle. Siitä Puputti vaihtaa yleensä aika varmasti Siken kakkoselle. Parttimaan kanssa en tiedä mitä tehdä. Kaveri on kuitenkin parhaimmillaan niin tärkeä palanen Vedon vaihtopeliä, että täytyy kaverille antaa jatkossakin mahdollisuus.

Tiukka vääntö, mutta kuten Kohonen tuossa haastattelussa sanoi, niin hieman laimeaa sisäpeliä molemmilta ja ensimmäinen oli pelinä hieman laadukkaampi. Pelin ratkaisu meni kyllä tiukille, ensin Korhonen pelastaa syöksykopilla Jymyn 2-0 takaiskulta (joka olisi melkeinpä ollut pelin ratkaisu) ja Korhosen lyödessä 1-1 tasoituksen pallo ei aivan pysy Kuusiston räpylässä. Onneksi Sotkamossa ei ole nuo verkot rajoittamassa peliä ja saadaan nähdä yleisöön menevämpää peliä. Tänään ulkona pystyi pelaamaan todella riskillä ja tiiviinä nippuna, koska rajojen läpilyöntejä ei tarvinnut pelätä niin paljoa kuin normaalisti.

Eipä tästä sarjasta osaa sanoa juuta eikä jaata, että miten käy. Viisi ottelua ei todellakaan ole mahdottomuus, tosin tuo ei varmaan ole kenellekään yllätys. Kotiedusta ei näyttäisi olevan juurikaan hyötyä, Veto voi päinvastoin pelata vain vapautuneemmin vieraissa.

EDIT:
Ei nyt sentään koko pelin ratkaisu, toisen jakson kylläkin.
Niin siis korjaan, toisen jakson.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Veto oli todella aneeminen. Jymy hallitsi omien silmieni mukaan peliä koko ajan. Tai oikeastaan Toni Kohonen hallitsi. Onkohan mies käryllä vimpeliläisten merkistä vai miten voi lähes jokaisen vaihdon / kotiutuksen tietää ennalta? Taktiset väärät osuvat sadalla prosentilla kohdalleen ja mies pitää etenijät hyvällä heittelyllään kivasti aisoissa pesillä. Lisäksi mies on saanut Vimpelin pompun kuriin jopa paremmin kuin Topi Kosonen välieräsarjassa. Valitettavasti Hannu Huuskonen on ilmeisesti vielä vähän parempi lukkari kuin Kohonen, muutenhan Jymyä voisi pitää taas vaikkapa ennakkosuosikkina tässä sarjassa. Ja Roope Korhonen. Mieheltä vaaditaan juoksuja ja mies lyö ensimmäisen jakson ainokaisen ja toisen jakson tasoittavan. Ei maila tärise kädessä.

Ulkopeli oli muutenkin loistavaa. Yhden juoksun Veto sai, siinäkin olisi ollut palon paikka, jos Doksa Korhonen olisi heittänyt hieman huolellisemmin. En silti tuomitse, lähes täydellinen ulkopeli koko joukkueelta. Vähän vielä huolellisuutta, niin hyvältä näyttää. Toki Sotkamossa ulkopeli on vaikeampaa, kun ei pelata kaukalossa, mutta nyt on taas luotto ja usko omaan joukkueeseen äärimmäisen kova. Kohonen on saanut Vedon parhaan aseen kuriin, Mikko Kemppainenkaan ei pomputtele pallo räpylässä ja Roope Korhonen lyö tarvittavat juoksut. Niin joo, lisäksi Mikko Kuosmanen on ottanut jonkinlaisen yliotteen kollegastaan.

ensin Korhonen pelastaa syöksykopilla Jymyn 2-0 takaiskulta (joka olisi melkeinpä ollut pelin ratkaisu).

Ei nyt sentään koko pelin ratkaisu, toisen jakson kylläkin.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tai oikeastaan Toni Kohonen hallitsi. Onkohan mies käryllä vimpeliläisten merkistä vai miten voi lähes jokaisen vaihdon / kotiutuksen tietää ennalta? Taktiset väärät osuvat sadalla prosentilla kohdalleen ja mies pitää etenijät hyvällä heittelyllään kivasti aisoissa pesillä. Lisäksi mies on saanut Vimpelin pompun kuriin jopa paremmin kuin Topi Kosonen välieräsarjassa.

Peli oli Kososen näytöstä, ei kahta sanaa. Mutta ei Vimpelikään huonosti ulkona pelannut, kotiutustilanteet 10-8 Sotkamolle ja kärkilyönnit Vimpelille 32-26 (linkki bittilähteen tilastoihin). Turvaverkoilla oli varmasti osuutta asiaan. Lauantaina jatketaan Sotkamossa.

Veikkasin, että sarjassa nähdään pelkkiä kotivoittoja. Että silleen.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Kohonen oli todella hyvä ja joko äärettömän hyvä pelin- ja tilanteenlukukyky tai sitten oli selvillä Vimpelin merkkipelistä. Luultavasti vähän molempia. Parttimaa ja Kanala olivat luvattoman huonoja tänään, mikä on todella yllättävää etenkin Parttimaan kohdalla, kun mies on pistänyt pomppua todella varmasti ruutuun pitkin kautta. Jälleen saatetaan palata Kohosen hyvyyteen, miksi näillä kahdella oli suuria vaikeuksia.

Roope Korhoselta pari hienoa juoksua ja tärkeä koppi Parttimaan pystäriin. Lisäksi Komulaisen vaihtolyönnit etenkin eka jaksolla olivat komeaa seurattavaa.

Vimpeli kaatui ennenkaikkea heikkoon vaihtopelissään. Vähän kummastuttaa, etteikö lyöntivaihtoehdoista 1-2 -tilanteissa tosiaankaan meinaa löytyä mitään muuta kuin pomppua. Tietysti Oravan, Heikkisen ja Kohosen hyvä lyhyiden lyöntien pelaaminen vähentää vaihtoehtoja.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Huikea finaalisarja menossa ja toivottavasti jännitys ja dramatiikka vain lisääntyy ensi viikonloppuna, vaikkei mitään älyttömiä ylilyöntejä toivotakaan.

Yhteen tilanteeseen ottaisin tämän päivän ottelussa kantaa, vaikkakin Sotkamon Jymyn kannattajana tietysti mielipiteeni voidaan teilata puolueellisena. Mielestäni Jymylle jossain sisävuorossa vihelletty palo kaaren "rikkomisesta" ei ole pelin hengen mukainen, koska tilanteessakaan ei näyttänyt olevan mitään vakavampaa. Säännönmukainen saattaa olla, mutta mielestäni ei sovi pelin henkeen, jota myös kommentaattori Risto Ojanperä sanoi. Vähän niin kuin lätkässä vastustajan mailan mittaaminen, jota ei pidetä urheiluhengen mukaisena - tosin tässä tilanteessa Vimpelillä ei ollut mitään osuutta asiaan.

Tai sitten täytyisi jatkossa ruveta seuraamaan jatkossa aina kaarella olevia pelaajia. Nimittäin jokainen joka on pesistä seurannut paikan päällä, on huomannut että tuota kaarta "rikotaan" melkein joka sisävuorossa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Mielestäni Jymylle jossain sisävuorossa vihelletty palo kaaren "rikkomisesta" ei ole pelin hengen mukainen, koska tilanteessakaan ei näyttänyt olevan mitään vakavampaa. Säännönmukainen saattaa olla, mutta mielestäni ei sovi pelin henkeen, jota myös kommentaattori Risto Ojanperä sanoi...

Sotkamolle oli huomautettu asiasta ensimmäisellä jaksolla ja pelaajat/ pelinjohto tiesivät Aineen puuttuvan asiaan, miksi Sotkamo rikkoi kaarta edelleen?
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Eilisen ottelun perusteella Kohonen voittaa mestaruuden. Toni oli eittämättä kentän hahmo, herra ja hidalgo. Onko kukaan ikinä ottanut finaaliottelussa yhtä monta kärpästä?
Enkä voi millään käsittää Parttimaan peluutusta Kohosta vastaan, Toni kun tuntee Samin kuin omat taskut ja näin ollen lyönnit epäonnistuu joka ikinen kerta. Toivottavasti Veto nousee tästä vielä.
 
Kellään finaalia numero yksi tallessa? Itse en sitä kiireiden vuoksi nähnyt ja toiveena olisi se jostain saada.. Eilen paikan päällä Vimpelissä ja oivoi, Kosonen oli loistava Vimpeliä ja pompottajia vastaan mutta Kohonen oli ihan eri planeetalta! Ja onko finaalipelissä otettu ennen yhtä monta kärpästä, 5 vai 6? Viimeinen kärpänen oli aivan loistava ottaen huomioon miten muutaman aiemman ajotilanteen Toni syötteli ja paukautti taktisen väärän vasta aivan viimeisimpään ratkaisupaikkaan! Tätä Tonia on vähän odoteltukkin, miten teidän mielestä Huuskonen vastasi? Käsittääkseni lauantaina Huuskonen oli ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta parempi.

Saarikenttä kaukalona on Jymylle mitä sopivin pelipaikka, palvelee reilusti Jymyä enemmän kuin Vimpeliä. Ensi lauantaina Hiukassa varmasti luvassa yhtä tiukkaa vääntöä, joskin juoksuja tulee muutamia enemmän mutta supervuoro odottanee taas. Paikan päällä ollaan!
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Olipas huiman jännittävä peli eilen, jossa Sotkamo kuittasi tärkeän kotiedun itselleen ! Tai voiko tuota enää tärkeäksi sanoa, koska vierasvoitoilla on sarja avattu, vastoin kaikkien ennakko-odotuksia. Itseltä jäi myös tuo lauantain avauspeli näkemättä, mutta aloittelin jo katselemaan sitä eilen illalla kovalevyltä.

Eilisen pelin ehdoton hahmo - Toni Kohonen - löi käytännössä yksin Vimpelin. Ainoa kosmeettinen virhe oli se, että Tonia ei palkittu Jymystä kentän parhaana vaan palkinto meni Hartikaiselle. Ei huonosti pelannut hänkään, mutta vähän arpomiselta nuo välillä vaikuttaa.

Mutta oli tosiaan mykistävää katsella eilen Kohosen peliä lautasen äärellä. Kommentaattoreiden mukaan pelasi myös vahvan pelin Sotkamossa, mutta paransi edelleen otteitaan toisessa finaalissa. En edes muista koska viimeksi olen nähnyt vastaavaa dominointia lukkarilta. Vimpeliäisiltä meni yksinkertaisesti usko tekemiseen, kun kerta toisensa jälkeen Kohonen poltti taktisilla miehiä. Parttimaa ja Kanala olivat ViVen suurimmat pettymykset sisäpelissä ja uskon kyllä että Rantatorikka tekee muutoksia vielä lyöntijärjestykseen. Sen sijaan Mikko Haukkala pelasi todella hyvän ottelun niin kuin edessä Lönnikin. Ykköskärki saatiin tylsytettyä uskomattoman hyvin ja tämä suurin syy miksi ViVe hyytyi niinkin pahasti. Yllättävää oli myös Saarikentän pehmeys eli pomput eivät tahtoneet nousta millään. Mikähän/kukahan sen on käynyt pehmittämässä ??

Toinen ottelun hahmoista - Roope Korhonen - pelasi myös odotetun vahvasti. Ja näytti myös ulkona miksi häntä ylistin yhtenä sarjan parhaista koppareista tuossa vähän aikaa sitten. Uskomaton kiinniotto vielä Kemppaisen tehdessä kunnon maskin miehen eteen. Save of the year !

Pelin luonne oli hyvin poikkeuksellinen johtuen kentän verkotuksesta. Tämä on myös yksi ratkaiseva tekijä jatkossakin sillä rajojen ollessa kiinni, ulkokenttä pystyy ihan eri tavalla sijoittumaan kentällä. Näin ollen Saarikentällä nähtäneen myös ensi sunnuntaina hyvin vähäjuoksuinen trilleri. Eihän näitä kestä oikeastaan edes katsella. Eilisestä pelistäkin varmaan 2/3 katselin seisten...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sotkamolle oli huomautettu asiasta ensimmäisellä jaksolla ja pelaajat/ pelinjohto tiesivät Aineen puuttuvan asiaan, miksi Sotkamo rikkoi kaarta edelleen?

Tuosta tilanteesta mistä palo vihellettiin, niin minusta siinä nyt ei niin törkeätä kaaren rikkomista olisi ollut, että palo olisi pitänyt viheltää.
Eri asia on sitten, mikäli tuota on tapahtunut pitkin jaksoa, mutta siihen ei televisiosta kyllä tule kiinnitettyä huomiota.

Kyllähän Kohonen oli se yksittäinen palanen joka ratkaisi Sotkamolle eilisen pelin. Puputin 4/8, Parttimaan 2/9 ja Kanalan 0/5 ovat aika huonoja tilastoja Vedon kannalta.
Meinasin sanoa että Kuusisto olisi tämä ykköskärjen heikoin lenkki ollut, mutta niin vaan tilastot tarjoavat Kuusistolle 4 onnistunutta yritystä viidestä.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta tilanteesta mistä palo vihellettiin, niin minusta siinä nyt ei niin törkeätä kaaren rikkomista olisi ollut, että palo olisi pitänyt viheltää.
Eri asia on sitten, mikäli tuota on tapahtunut pitkin jaksoa, mutta siihen ei televisiosta kyllä tule kiinnitettyä huomiota.

Olihan se kieltämättä kova ratkaisu viheltää tekninen palo tuosta syystä. Jos katsoin oikeen niin kaarten välissä oli kuitenkin 3(?) sotkamolaista pelinjohtajan lisäksi. Jos asiasta oli huomautettu niin ei siinä sitten tuomareille jää enää vaihtoehtoja. Muuten se menee siihen sijaisopettajien suusta usein kuultuun "Hei ihan oikeesti pojat nyt ootte sitte kunnolla".

Aivan samanlainen tapaus sattui ensimmäisessä ottelussa kun Vimpelin etenijälle tuomittiin vapaataival kakkoselle. Ulkopelaajia oli huomautettu estämisestä mutta Heikkisen piti vielä mennä nousemaan varpailleen vaikeuttaakseen etenijän näkemistä kotipesään.

Varsinkaan tuossa ensimmäisessä tapauksessa "teon" vakavuus ei missään tapauksessa ole sitä luokkaa että noin isoon sanktioon olisi aihetta. Tuomareitten vain oli toimittava noin säilyttääkseen auktoriteettinsa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Uskomaton kiinniotto vielä Kemppaisen tehdessä kunnon maskin miehen eteen. Save of the year !

Mielestäni ottelusarjan toistaiseksi tärkein yksittäinen ulkopelisuoritus. Ihan yhtä tärkeä temppu kuin Jere Dahlströmin läpilyönti lauantaina Hiukassa.

Jymyn ongelmat alkaa olla jo perinteeksi muodostuneita tämän kauden osalta: Niko Korhosella ei kulje kovissa otteluissa. Taitaa olla liian nuori ja kokematon kaveri kuitenkin vähän liian kovassa paikassa. Onneksi Jarkko Tuikka eilen otti roolia, muuten olisi käynyt kylmät pelinrakentamisen suhteen. Ei Tuikkakaan mennyt kentälle kuin kolmesti viidestä yrityksestä, mutta avasi kuitenkin hieman jokerietenijöiden kipsiä. Hartikainen sen sijaan hoiti oman ykköskakkosvaihtonsa täydellisesti neljä kertaa ja meni kerran tyhjälle kentälle, joten Härmällä sataprosenttista sisäpeliä taas kerran.

Kieltämättä käsittämätöntä, että Toni Kohonen ei saanut ykköspalkintoa Jymyn joukkueesta, vaikka onkin merkityksetön juttu, niin ihmeellistä arpomista joka tapauksessa. Ainoa, joka Kohosen olisi voinut haastaa oli Roope Korhonen, eikä suinkaan Hartikainen. Ja tapaus Aki Orava. Mikä perkele siinä on, että kopinnostaminen on niin vaikeaa. Itse en ole muutamaan vuoteen juurikaan palloa lyönyt, mutta kyllä minä väitän saavani pallon ilmaan, jotta ehdin ykköselle (Joojoo, voi olla, ettei onnistuisi Saarikentällä 5 000 mylvivän lypsäjän edessä). Kurren vaihtopeli onnistui taas hyvin, mutta kun se viimeisellä nostettava koppi ei pysy kentässä tai sitten menee suoraan Kuusiston Manun räpylään.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Sopimusrintamallakin tapahtuu jotain epämääräistä:

Marko Pelkonen jatkaa Koskenkorvalla vuoden sopimuksella, joka sisältää myös option kaudesta 2013. Tällä kaudella mies löi neljän kunnarin ohella 23 tavallista.

Ismo Ankkuri ei huhuista huolimatta lopeta uraansa, vaan jatkaa KPL:n riveissä ainakin kaksi seuraavaa kautta. Optio myös kaudesta 2014. Kymmenessä ottelussa yhtä monta lyötyä.

Ville-Pekka Jokinen teki Nurmon Jymyn kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Entinen lippolainen paukutti nurmolaisten päävaihtajana 129 kärkilyöntiä ja toi komeasti 35 juoksua.

Jani Karppanen lukkaroi Jyväskylän Kirissä myös ensi kesänä. Sopimus sisältää myös option seuraavasta kaudesta. Karppanen löi tällä kaudella 11 juoksua, ei muita tehopisteitä.

Myös Eetu Karhulahti jatkaa Kirissä ensi kauden. Etenijäjokerina toiminut Karhulahti löi pari tavallista juoksua ja toi mukavat 17.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauri Kaartokallio Kiri---->PattU.
Laten viime kausi meni ykkösen Lievestuoreen riveissä, kun paikkaa Kiristä ei löytynyt. Oli selvästi Kisan paras pelaaja. Sisällä kärki ja ulkona optimipaikka lienee siepparin tontti.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Myös Eetu Karhulahti jatkaa Kirissä ensi kauden. Etenijäjokerina toiminut Karhulahti löi pari tavallista juoksua ja toi mukavat 17.

Aika hyvä määrä Karhulahdelta, siihen nähden mikä määrä hänelle tulee edelleen käsittämättömiä erroreita (l.ykköspaloja, väärien kuuntelemattomuutta jne.) En todellakaan allekirjoita markkinointipäällikön Rautiaisen kehuja Eetun kehittymisestä.

Toisaalta eipä Kirin vetovoima siirtomarkkinoilla mikään kauhean suuri ole. Tälläkin hetkellä joukkueesta puuttuu pelinjohtaja, linjasta yksi hyvän tason superpesispeluri, takakentältä samoin, lyöjäjokeria unohtamatta..
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Liitetään aiemmin tulleisiin sopimusuutisiin tieto KaMan kapteenina toimineen Markku Hylkilän 2 vuoden jatkosopimuksesta. Tärkeä pala saatiin kiinnitettyä ja runko säilyy hyvin kasassa myös jatkossa. Avainmiehistä vain jokeri Matti Korhonen on ilman jatkosopimusta.
 

KuKKaKeppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KYRöskosken PÄrske
Liitetään aiemmin tulleisiin sopimusuutisiin tieto KaMan kapteenina toimineen Markku Hylkilän 2 vuoden jatkosopimuksesta. Tärkeä pala saatiin kiinnitettyä ja runko säilyy hyvin kasassa myös jatkossa. Avainmiehistä vain jokeri Matti Korhonen on ilman jatkosopimusta.

Hylkilä jatkosoppari on kyllä helkkarin tärkeä. Jos huhutut Siutla ja Kemppainen rustaa KaMan kanssa sopparin niin näkisin KaMan taistelevan ensi kaudella jopa mitalleista. Mara Mäkinen, Matti Korhonen ja Ilkko ei näytä jatkavan, joten luulisi kotiuttajajokeriksi hankittavan jonkun tekijä miehen. Mielestäni muuten Isokedon paikka ei ole kopparina tai muutenkaan ulkona, joten toivottavasti Niskanen tajuu laittaa Teemun jokeriksi ensi kaudella.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Hylkilä jatkosoppari on kyllä helkkarin tärkeä. Jos huhutut Siutla ja Kemppainen rustaa KaMan kanssa sopparin niin näkisin KaMan taistelevan ensi kaudella jopa mitalleista. Mara Mäkinen, Matti Korhonen ja Ilkko ei näytä jatkavan, joten luulisi kotiuttajajokeriksi hankittavan jonkun tekijä miehen. Mielestäni muuten Isokedon paikka ei ole kopparina tai muutenkaan ulkona, joten toivottavasti Niskanen tajuu laittaa Teemun jokeriksi ensi kaudella.

Kemppainen olisi tärkeä saada, varsinkin kun mies menisi kasvattisäännön piiriin ja täten olisi se viides "kasvatti" pelaavassa kokoonpanossa ja sakoilta vältyttäisiin. Siutla olisi ihan hyvä lisä, mutta ei ole koulutukseltaan sieppari. Kunnollinen sieppari tarvittaisiin ehdottomasti Heinikaista tukemaan, se puuttui viime kaudeltakin. Sisäpelissä kaikista surkeinta oli kakkoskärjen lähes täydellinen puuttuminen ja siihen kaivataan myös muutoksia ensi kaudeksi.

Mitä tulee koppareihin niin ei Suorauhakaan erikoisempi koppari enää ole, kun on liian hidas. Jos Kemppainen tulee niin pari kopparipari vaihtoehtoa tulisi lisää. Kemppainen-Pulkkinen olisi ihan mielenkiintoinen kokeilu takakentälle. Pulkkinen ei ollut erikoinen koppari ykkösessä, mutta tuntui että oli enemmän kiinni asenteesta. Asenne on kuitenkin helpompi korjata, kuin hitaus ja pelisilmän puute (esim. Suorauha ja Isoketo). Täten Isoketo ja Vallu pistettäisiin jokereiksi ja siinä rooleissa miehet olisi ehdottomasti valtakunnan eliittiä. Toinen vaihtoehto olisi Hylkilä-Kemppainen pari takakentällä. Hylkilä on ollut valtakunnan eliittiä kopparina ja pelannut sillä paikalla Sotkamon vuosina.

Mara Mäkiselle ja Mika Ilkolle iso kiitos vuosista KaMan paidassa. Olihan miehet joukkueen heikoimmat lenkit Superissa, mutta täytyy arvostaa miesten panosta ykköspesiksessä ja molemmat oli isossa roolissa kun Superpesikseen KaMa nousi.

Korhosen Matti pelasi kyllä hyvän kauden. Mies on vielä nuori ja siihen nähden paukutti todella hyvät pinnat. Ainut heikkous on tason voimakas ailahtelu (yhdessä pelissä 5 yrityksestä 4 lyötyä ja seuraavassa pelissä 8 yrityksestä 0 lyötyä), mutta se menee vielä nuoruuden piikkiin. Tietojeni mukaan KaMa hakee todella isoa kalaa (isolla rahalla) lyöjäjokeriksi. Toivottavasti tärppää, sillä tässä voi käydä vielä huonosti, kun markkinat on aika kuivat. Pahimmassa tapauksessa jää luu käteen jos iso kala lipsahtaa ohi ja Korhosen Masa kerkeää siirtymään pois. Sitten on enää "toivotaan toivotaan" osaston miehiä jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Hylkilä on ollut valtakunnan eliittiä kopparina ja pelannut sillä paikalla Sotkamon vuosina.

Kieltämättä on ihmetyttänyt, kun mies pelasi Sotkamossa aikoinaan kopparina käytännössä koko ajan ja oli sillä pelipaikalla jopa valtakunnan paras useamman kauden ajan. Muutto Joensuuhun ja pelipaikaksi tuli polttolinja, missä Hylkilä ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellisen loistava. Lipossa taisi pelata jopa ykkösvahtina tai siepparina, Beltran muistanee paremmin. Jotenkin vain ihmetyttää, kun puhumme kuitenkin edelleen miehestä, joka olisi tänä päivänäkin sarjan parhaiden kopparien joukossa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kouvolassa otetaan pesistoiminnan suhteen hieman uusia suuntaviivoja eli ilmeisesti halutaan antaa omille junioreille mahdollisuuksia paremmin:

KPL rauhoittaa ja nuorentaa ensi kaudella | Kymenlaakso | yle.fi

MLatvalan uusi seura on kyllä mielenkiintoinen, paluu Pohjanmaalle? Vimpeli? vai Kossu? Pattijoella voisi olla myös tilausta numero kolmoselle.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
MLatvalan uusi seura on kyllä mielenkiintoinen, paluu Pohjanmaalle? Vimpeli? vai Kossu? Pattijoella voisi olla myös tilausta numero kolmoselle.

HTT:n tietojen mukaan Matti Latvala siirtyisi Sami Partasen tavoin Kiteelle. Mutta huhujahan nämä, saa nähdä osuuko veikkaus kohdalleen aikanaan. Varmaankin finaalien loputtua kuullaan uutisia vaikkakaan kumpikaan seura (Kouvola tai Kitee) ei enää pelejä pelaile.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Kiteelle menee Latvalan Masa. Kuultu mieheltä itseltään.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Kouvolassa otetaan pesistoiminnan suhteen hieman uusia suuntaviivoja eli ilmeisesti halutaan antaa omille junioreille mahdollisuuksia paremmin:

KPL rauhoittaa ja nuorentaa ensi kaudella | Kymenlaakso | yle.fi

Erittäin positiivinen uutinen, jossa ei voita pitkässä juoksussa ainoastaan Kouvola vaan pesäpallo lajina itsessään. Näitä uutisia tarvitaan ehdottomasti lisää. Toivottavasti Kouvolan linja pitää ja tehdään aidosti pitkän aikavälin suunnitelma. Näin tehtiin taannoin 80-90-lukujen taitteessa myös paikkakunnalla nimeltä Sotkamo.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Matti Latvalahan opiskelee muistaakseni Joensuussa ja mies kertoi kauan sitten, että seuravaihtoehdot ovat Kiiteen Pallo ja Joensuun Maila. Taisi myös aika hyvissä ajoin kertoa, että pelaa tulevan kauden Kiteellä, joten sinällään tuo tieto ei ole mikään maata mullistava.

Pahasti parissa vuodessa hajonnut KPL:n tuplafinaalijoukkue. Hyvä silti, että panostavat välillä myös omiin junnuihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös