Mainos

Pesiskausi 2008

  • 57 708
  • 416

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Toinen karsintapari ratkesi, mutta toista selvitellään vielä sunnuntaina. Puijon Pesis nousi kuilun partaalta voittoon Ulvilan Pesä-Veikoista.

Kun sopiva väli sattui, niin pitipä poiketa Kuopioon katsastamaan uusi Puijonlaakson pesäpallokenttä. Oikein toimivat katsomotilat ja kun stadion on tarpeeksi pieni, riitti tunnelmaakin.

Olipa dramaattinen matsi! Ensimmäisen jakson ja PuPen käsittämättömän nihkeän sisäpelisuorituksen jälkeen alkoi jo näyttää siltä, että savolaisvärejä ei enää ensi kaudella Superpesiksessä nähtäisi. Edes lukkarin hommiin palannut Mikko Lahtinenkaan ei saanut tarpeeksi ryhtiä kuopiolaisiin. Näpyjen haku ei kipeän nilkan vuoksi onnistunut ja tulipa kerran jopa kolme väärää peräkkäin. UPV voitti 2-1.

Mutta lähtihän se siitä sitten.. toinen jakso ja nyt nousussa kiinni olleelta UPV:ltä odotettiin ensimmäisen kerran jotain. Toinen vuoro, Heikki Hyvönen lyö läpi ja tilanne 5-0 kotijoukkueella, homma selvä ja supervuoroon. UPV sai sentään rivejään järjestykseen shokista toivuttuaan, mutta viiden juoksun takamatkalta nouseminen olisi vaatinut jo pienen ihmeen. Ja ainakin paljon määrätietoisempaa pelaamista.

Supervuorossa Harri Savander pääsee juuri ja juuri livahtamaan ykköselle, kun taululla on jo kaksi paloa. Lopputuloksena on kuin onkin ja illan sankari Heikki Hyvönen lyö miehen kotiin. UPV ei saa omalla vuorollaan miestä edes kakkoselle, joten peli päättyy kotivoittoon.

Minä jotenkin uskon, että PuPe hoitaa viidennen matsin vieraissa. Ulvilalla on kelpo nippu kasassa ja sen soisi nousevan Superpesikseen, mutta nyt kovassa paikassa ylemmän sarjatason tuoma rutiini voi olla liikaa, varsinkin jos Lahtinen saadaan uudestaan paikattua pelikuntoon. Syöttäminen onnistuu rampanakin ja erityisesti supervuorossa näytti, että mies pitää ulvilalaisia melkein pilkkanaan. Kotiyleisön kannustuskin voi kääntyä paineiksi, mikäli peli ei lähde rullaamaan.
 

Jallu Koo

Jäsen
Minä jotenkin uskon, että PuPe hoitaa viidennen matsin vieraissa. Ulvilalla on kelpo nippu kasassa ja sen soisi nousevan Superpesikseen, mutta nyt kovassa paikassa ylemmän sarjatason tuoma rutiini voi olla liikaa, varsinkin jos Lahtinen saadaan uudestaan paikattua pelikuntoon. Syöttäminen onnistuu rampanakin ja erityisesti supervuorossa näytti, että mies pitää ulvilalaisia melkein pilkkanaan. Kotiyleisön kannustuskin voi kääntyä paineiksi, mikäli peli ei lähde rullaamaan.

Niin tuossa viidennessä matsissa PuPen etuna ovat muutamat asiat. PuPe on jo ollut selkä seinää vasten ja nyt Ulvila joutuu samaan tilanteeseen. Tuo ylemmän sarjatason rutiini on kaksipiippuinen juttu. Pupella on ollut kovia pelejä ja samalla ovat "oppineet" häviämään. Ulvila taas on tottunut voittamaan. Kotikentän paineet voivat kääntyä Ulvilaa vastaan, jos ei peli heti aukea. Mutta suurin tekijä on kumminkin Lahtinen, jos Lake on täydessä kunnossa, niin siitä PuPe saa suuren edun. Lake pystyy lähes yksinään hoitamaan voiton puijolle. Itse pidän miestä Suomen 3-4 parhaan lukkarin joukossa. No sunnuntaina ollaan viisaampia
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo Koskenkorva lopulta vei voiton, vaan enpä olisi kyllä uskonut sen noin tiukalle ottavan. Siitä kyllä kaikki propsit Kirille ja sääli että se Ykköspesiksen voitto karkasi Ulvilalle..

Kaikki katastrofin ainekset ottelusarjassa oli kyllä jo Kossun osalta, kun heti aluksi jouduttiin odotettua kovemmalle ja sen jälkeen joutuivat päävaihtajat lasarettiin. Kirin muu joukkue veikin tasaisuudellaan jopa voiton Kossusta, mutta sitten Yli-Hirvelä, J.Latvala ja Dahlström henkilökohtaisella loistavuudellaan lopulta käänsivät sarjan näin päin.

Niinhän siinä sitten lopulta kävi. 3-1 Kossulle. Parit oluet sitä joutui käydä pelin jälkeen nauttimassa, mutta ylpeä voi silti olla Kirin esiintymisestä. Tähän lievään "harmistukseen" olisi muutamat lisääkin voinut nauttia, mutta joku onneton on luvannut sanoa huomenna "Tahdon" ja autollahan sitä on liikuttava...

Tämän viimeisen pelin käänsi selkeästi Kossulle juuri tuo em. kolmikko ja etenkin J.Latvala ja Dahlström. Voitaneen jopa sanoa, että oli tavallaan Kossun onni, että Haapakoski loukkaantui tämän viimeisen pelin alkupuolella. Se johti siihen, että Jere pääsi mailan varteen enemmän kuin mitä olisi normaalisti jokerina pelatessaan päässyt. Eihän Jere nyt lautasen juuressa häikäissyt, mutta hoiti senkin tontin kelvollisesti ja sitten pamautti viileästi ne tarvittavat ja ratkaisevat juoksut. Aika vastustamattomia vetoja kotiutukset olivat. Harvoin sitä muuten näkee joukkueella kolmea eri lukkaria syöttämässä yhdessä pelissä!!?

Kiri taisteli tässä sarjassa, mutta tulosta se ei nyt tuottanut. Lopulta Kossu oli hiukan varmempi ja käänsi sillä pelin itselleen. Ei Kossu häikäissyt, mutta varmalla pelaamisella säilyttivät paikkansa. Ja onnittelut siitä.

Kirin joukkueesta löytyy kyllä useita superpesistasoisia pelaajia, mikä ei välttämättä tosiaan ole hyvä asia rakennettaessa ensi kauden joukkuetta.

Kirillä edessä vielä ainakin yksi kausi ykköspesistä ja kuten arvata saattaa, avainpelaajien pitäminen voi tehdä tiukkaa. Lähteekö Rautiainen vielä Superiin, entä Karppanen, jota kohtaan on jo aiemmin osoitettu kiinnostusta Superpesiksen joukkueiden keskuudesta? Myös Knuutinen saattaa kelvata johonkin Superin jengiin.

No muutama kiinnostava nimi varmastikin löytyy juu. Karppanen on yksi niistä ja hän on vielä ehdottomasti tulevaisuuden nimiä ja kehittyy vielä, mutta toivottavasti päättäisi jäädä vielä kaudeksi Jyväskylään. Rautiainen on kokenut ja ehdottomasti pelimies, mutta saako enää sellaista sopimusta, että olisi kiinnostusta lähteä Jyväskylästä muualle. Knuutinen totesi jossain lehtihaastiksessa hakevansa Kiristä myös ulkopeli vastuuta ja sitähän on tullut. Joku saattaa olla kiinnostunut myös Virolaisesta. Talvi on pitkä ja siirtoja tapahtuu suuntaan jos toiseenkin.

Minä jotenkin uskon, että PuPe hoitaa viidennen matsin vieraissa. Ulvilalla on kelpo nippu kasassa ja sen soisi nousevan Superpesikseen, mutta nyt kovassa paikassa ylemmän sarjatason tuoma rutiini voi olla liikaa, varsinkin jos Lahtinen saadaan uudestaan paikattua pelikuntoon. Syöttäminen onnistuu rampanakin ja erityisesti supervuorossa näytti, että mies pitää ulvilalaisia melkein pilkkanaan. Kotiyleisön kannustuskin voi kääntyä paineiksi, mikäli peli ei lähde rullaamaan.

Minä taas en usko PuPeen. Ovat olleet aika hampaattomia vieraissa ja edellisessäkin pelissä taisivat saada vain kolme(3) kolmostilannetta! Sillä ei pitkälle mennä. Ulvilassa yleisö tuskin kääntyy kotijoukkuetta vastaan, paitsi jos peli selvä PuPelle, niin Raittila saa kuittia, kun lyönti ei kulje, mutta ilmeisesti Raittilalla osunut risuun aika mukavasti tämän sarjan aikana.

PuPen säilymisen edelletys on Lahtisen pelaaminen, mutta pystyykö paskalla nilkalla pelaamaan kuinka hyvin yhden päivän levolla, vaikka puudutus laitetaankin, se on se suuri kysymys tässä tilanteessa. UPV ei kautta rantain saamieni tietojen mukaan paljon lyhyellä pelannut rampaa Lahtista vastaan, mutta luulisi niiden toimivan, jos mies ei niiden perään pääse, eikä etukenttä kovasti karvaa.

Sunnuntai taitaa tulla liian nopeasti PuPen(Lahtisen) osalta ja siksi veikkaankin, että UPV tulee pelaamaan Superissa ensi kaudella.

...sääli että se Ykköspesiksen voitto karkasi Ulvilalle...

Älä muuta sano. Muutamien kontaktien kautta olen antanut itseni ymmärtää, että tässä Kossu-Kiri -sarjassa pelattiin huomattavasti parempaa pesäpalloa kuin tuossa toisessa parissa. Kirillä olisikin ollut selkeästi paremmat saumat Pupea vastaan, mutta turha sitä on enää jossitella. Se ei kuitenkaan muuta sitä mihinkään, että Kirille tuli muutamat tyhmät pistemenetykset liikaa Ykköspesiksen runkosarjassa ja siksi Ulvila vei Ykköspesiksen. Kirihän voitti Ulvilan molemmissa Ykköspesiksen peleissä. Ensi kaudella ei kohtaamisia enää tule...

Nyt sulatellaan tätä hetki ja sitten seuraavaa kautta kohti. Toivottavasti Kiri saa iskukykyisen porukan kasaan, jotta mahdollinen suora nousu Ykköspesiksestä olisi mahdollinen.
 

Ender00

Jäsen
Joku saattaa olla kiinnostunut myös Virolaisesta. Talvi on pitkä ja siirtoja tapahtuu suuntaan jos toiseenkin.

Todetaan nyt heti alkuun, että näkemykseni pohjautuu vain 1,5 otteluun, mutta niissä näkemäni perusteella Virolainen ei ole superin tason kotiuttaja jokeri.

Toki noiden 1,5 ottelun aikana näin hänen lyövän 6 juoksua. Mutta näistä 5 tuli vastustajan ulkokentän pupelluksista, eli itse kotiutuslyönnit eivät olleet kovin hyviä. Yksi oli hyvin lyöty juoksu.

Ykköspesiksen tasolla vielä riittää se, että osaa lyödä sellaisia puolivaikeita painepalloja linjaan ja saumojen paikkeille, mutta supertasolla ulkokentät eivät enää niitä pupella kuin erittäin harvakseltaan, jolloin niistä ei montaa juoksua napsita. Superin tasolla sen kotiutuslyönnin pitää olla sellainen, joka lävistää sen linjan, kuten eilen Dahlström hyvin demonstroi.

Sinänsä pienestä oli tämä Koskenkorvan ja Kirin ottelusarja kiinni. Kirillä ei ollut sitä poikkeusyksilöä, joka olisi pelit ratkaissut, Kossulla oli.

Jos esimerkiksi joukkueet olisivat vaihtaneet keskenään Dahlströmin ja Virolaisen niin ensikauden superissa pelaisi Kiri.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
No muutama kiinnostava nimi varmastikin löytyy juu. Karppanen on yksi niistä ja hän on vielä ehdottomasti tulevaisuuden nimiä ja kehittyy vielä, mutta toivottavasti päättäisi jäädä vielä kaudeksi Jyväskylään. Rautiainen on kokenut ja ehdottomasti pelimies, mutta saako enää sellaista sopimusta, että olisi kiinnostusta lähteä Jyväskylästä muualle. Knuutinen totesi jossain lehtihaastiksessa hakevansa Kiristä myös ulkopeli vastuuta ja sitähän on tullut. Joku saattaa olla kiinnostunut myös Virolaisesta. Talvi on pitkä ja siirtoja tapahtuu suuntaan jos toiseenkin.

Joo, kyllä minäkin myötäilisin tätä HMenthalin listaa, tässä ne nimet lähinnä ovat jotka superiin tuosta jengistä kelpaisivat. Etunenässä juuri Rautiainen ja Karppanen. Knuutinen on hyvä kotiuttamaan ja ulkona ok, mutta sittenkin liian yksipuolinen superiin, vielä? Samat sanat Virolaiseen..ykköseen pirun hyvä jokeri, mutta riittääkö Superiin? Aika yksipuolinen lyöjä lopulta, esim. pienet puuttuvat kokonaan lyöntivalikoimasta. Ilkko ehkä nippanappa menisi johonkin keskitason jengiin kakkoskärjen vaihtajaksi, mutta siihen ne sitten jäävät.

Karppasesta en nyt kesäistä paikallislehdessä ollut haastattelua muista, mutta mahtoiko koulua nyt olla vielä vuosi jäljellä ja se olisi tavoite saada täällä Jyväskylässä loppuun ja sitä kautta pelata ensi kausi Kirissä? Joku paremman muistin omaava valaiskoot, jos on havaintoa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Karppasesta en nyt kesäistä paikallislehdessä ollut haastattelua muista, mutta mahtoiko koulua nyt olla vielä vuosi jäljellä ja se olisi tavoite saada täällä Jyväskylässä loppuun ja sitä kautta pelata ensi kausi Kirissä? Joku paremman muistin omaava valaiskoot, jos on havaintoa.
Muistit oikein. Ensi kaudesta Karppasella on sopimus Kirin kanssa ja lukiota on suunnilleen samanverran jäljellä. Lähteenä on mainitsemasi haastattelu Keskisuomalaisessa.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kuopio säilyi Superpesiksessä voittamalla ratkaisevan karsintapelin Ulvilassa 0-1. Voittojuoksu syntyi viimeisessä vuoroparissa. Mahdollisimman tiukalle siis meni.

Naisten ykkösessä Hämeenkyrön Räpsä selvitti tiensä finaalipeleihin. Melkoinen tyttöjoukkue nousee Superiin, jos kaikki natsaa...
 

Alfredsson#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ottawa, Jokerit
Onnittelut Kuopiolle, että pysyivät superissa.
Olisi ollut tympeä juttu Kuopiolle järjestää Itä-Länsi ykköspesis joukkueen areenalla.

Superpesiksen välieristä sen verran, että minulle tuli yllätyksenä Nurmon vahva vire Sotkamossa, kuuntelin ottelun Radio SuomiPOP:lta ja selostajan mukaan Nurmo oli koko ottelun niskan päällä.

Nurmon suurimpia ongelmia on olleet kotiutukset, esimerkiksi viime torstaina pelatussa Nurmo-Vimpeli ottelussa Nurmon kotiutusprosentti oli aivan perseestä (2 onnistumista 18:sta yrityksestä) "Tilastot Nurmo-Vimpeli ottelusta, mutta tänään joukkueen kotiutukset onnistuivat hyvin Tilastot Sotkamo-Nurmo ottelusta.

Toinen välieräpari Kouvola-PattU, Raahe oli odotetusti tasainen, tällä kertaa Pattijoki oli terävämpi.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Komulaisesta on liikkunut jos jonkinlaista huhua.

a) lopettaa uransa motivaatio-ongelman vuoksi
b) pitää välivuoden motivaation palauttamiseksi
c) siirtyy pienempään seuraan motivaatio-ongelman vuoksi
d) vaihtaa pelipaikkaa motivaatio-ongelman vuoksi

Ainoastaan alimmainen vaihtoehto kelpaisi, koska Lahtinen on hyvä lukkari. Komu on silti valtakunnan paras vaihtaja ja halutessaan paras pelaaja, joten en mielelläni miestä muualle päästäisi. Lopettaminen kirpaisee paljon vähemmän kuin siirto jonnekin Pattijoelle tai Kiteelle.

Ei siinä, Lake tosiaan on hyvä lukkari ja Puppelista ehdoton suosikkipelaajani. Hänelle toivon kaikkea hyvää ja on varmasti pätevä korvaaja Janille. Voi kai Lahtinenkin kokeilla jotain muuta pelipaikkaa, koska hierarkiassa Komulainen on edellä, jos haluaa jatkaa lukkarina.

Jymyssähän Komu aloitteli kolmosvahtina ja on pelannut sillä paikalla myös Itä-Länsi -matseissa pari kertaa. Sopimushan Komulaisella kattaa vielä tulevan kesänkin ja käsittääkseni mies toimii koulullaan luokanopettajarehtorina, joten siviilissä asiat on ihan mallillaan, tästä syystä muutto tuntuu erikoiselta.

Toki motivaation kanssa voi olla ongelmia, kun meriittilista on tällainen:

- kuusi Suomen mestaruutta
- yksi SM-hopea
- yksi SM-pronssi
- Vuoden pesäpalloilija 2004 ja 2006
- Vuoden lukkari 2006
- Kärkilyöntitilaston voittaja 2004, 2005 ja 2006
- Kultainen maila 2005 ja 2006
- Kultakypärä 2005
- seitsemän Itä-Länsi -ottelua

Nämä siis ennen kuluvaa kautta, joten on siinä miehellä meriittejä. Voisi tehdä hyvää kokeilla välillä Kuopiossa miltä tuntuu taistella sarjapaikan säilyttämisestä. Lahtinen-Komulainen -siirto? Puijohan etsii Suomen eliittiä olevia pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Myös tämän kauden yllättäjä Joensuun Maila hakee 1-3 uutta pelaajaa ensi kaudeksi. Tavoitteet lienevät siis ensi kaudeksi taas astetta korkeammalla. Kyllähän Komulainen tännekin kelpaisi, mutta lieneekö tuo kovin realistista häntä tänne toivoa. Tosin onhan sieltä Sotkamosta aikoinaan saatu Joensuuhun houkuteltua muun muassa Jimi Heikkinen ja Markku Hylkilä, joten mistäpä sitä tietää...
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Aika varma lähde pitää 95% varmana, että Komulainen pelaa tulevan kesänkin Sotkamon Jymyn paidassa, mutta todennäköinen pelipaikka on polttolinjassa. Kova käsi ja pienoinen hiipuminen lukkarin tontilla pistivät Janin ja johtoportaan tällaisen ratkaisun eteen. Lisäksi hyvään hintaan saatiin Kuopiosta sarjan yksi parhaista lukkareista, joten mikäs siinä.

Tähän ainakin haluan uskoa.

Tänään pakkovoitto Nurmooosta. Tämä neljän sakkiin pääseminenkin yllätti minut, vaikka materiaali onkin kova. Ei ole kukaan runkopelaajista ollut tasollaan tällä kaudella, joten kova saavutus tämäkin. Toki mestaruus on se, mitä on tavoiteltava. Pahoin pelkään, että pronssiottelu kutsuu.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lahtinen toisi Sotkamoon myös sitä kaivattua kotiutusvoimaa tullessaan. Ei olisi niin selvästi pelkästään Roope Korhosen varassa nuo kotiutukset. Jos tämän hetken joukkueesta joku pitäisi ulkokentältä tiputtaa Komulaisen "tieltä" hänen sinne mahdollisesti siirtyessään niin mielestäni Salminen olisi liipaisimella ensimmäisenä.

Suutarinen palaa sieppariksi, Jaakko Heikkinen ja Antti Hartikainen olisivat polttajat, Komulainen ja Immo Rautiainen 3- ja 2-vahdit ja Jimi Heikkinen ykkösvahti. Tämä siis täysin omaa spekulaatiota, koska en sopimustilanteesta mitään tiedä. En kuitenkaan Immo Rautiaista olisi ensimmäisenä kokoonpanosta pudottamassa, uskoisin, että vastuuta saadessaan tulee nousemaan ns. ratkaisupelaajaksi muutaman vuoden sisällä. Samoin muutaman pelin tällä kaudella pelannut Mikko Kemppainen olisi mukava nähdä jonkunlaisessa roolissa. Tosin taitaa ensi kausi mennä ennemkinkin ykkössarjassa hakemassa kokemusta miesten peleistä.

Alkaa tosiaan näyttää siltä, että Nurmo etenee finaaliin tästä parista ja saa todennäköisesti vastaansa Pattijoen. Toki mahdollisuudet Sotkamollakin vielä ovat, tiukkoja pelejähän nämä ovat olleet. Mikäli Nurmo finaaliin menee niin täytyy siinä tapauksessa kyllä toivoa heille menestystä vastustajasta riippumatta. Olisihan sen pesäpallomestaruuden aika palata Etelä-Pohjanmaalle, mikäli Sotkamo ei finaaleissa pelaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Tänään ulkokenttä näytti vihdoin siltä Sotkamon Jymyltä, johon olemme saaneet tottua. Toivoa sopii, että homma jatkuu samanlaisena vielä useamman ottelun ajan.

Paha kyllä, veikkailin ennen sarjan alkua sen menevän Nurmolle 3-1. Nyt ollaan ikävästi juuri siinä vauhdissa.

PattU on eleettömän kova. Heille mestaruuden soisi kaikista viimeisenä, vaikka entinen naapuri joukkueessa pelaakin. Mulkvistia sakkia, joille on noussut hattuun ilman minkäänlaista syytä.
 

Jallu Koo

Jäsen
Aika varma lähde pitää 95% varmana, että Komulainen pelaa tulevan kesänkin Sotkamon Jymyn paidassa, mutta todennäköinen pelipaikka on polttolinjassa. Kova käsi ja pienoinen hiipuminen lukkarin tontilla pistivät Janin ja johtoportaan tällaisen ratkaisun eteen.

Pienoinen hiipuminen = Oireet lukkarien ammattitaudista??
Komulainen on pelannut ulkona viimeksi kaudella 2003 (+ itä-lännet), kun Kohonen nosteli palloja Jymyssä, joten ei se outoa hommaa ole. Varmasti sarjan parhaita 3-vahteja tulee ensi kaudella olemaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Varmasti sarjan parhaita 3-vahteja tulee ensi kaudella olemaan.

Vähän kuulin juttua, että Komulainen pelaisi nimenomaan polttolinjassa eikä kolmosvahtina. Jaakko Heikkinen ja Komulainen muodostaisivat varmasti valtakunnan parhaan kaksikon hoitamaan linjaa, koska Heikkinen on suhteellisen dominoiva jo yksinään tuossa roolissa. Tuskin Komulainen ainakaan heikentää Heikkisen peliä.

No, nämä nähdään pian, kun kuullaan ratkaisuja ensin Lahtisen tulevasta osoitteesta ja sitten Komun jatkosta.
 

KEKE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jymy,siis nimenomaan Sotkamon Jymy,teki sen taas,alkaa olla hetkittäin vanhaa kunnon Jymyä vilaukselta nähtävänä. Uskon vahvasti finaalipaikkaan jossa PattU on todella vahva suosikki. Jo finaalipaikka on Sotkamon nuorelta joukkueelta kauden esityksiin nähden loistava saavutus mutta kyllä Pattijoen pojat saavat tehdä täyden työn jos meinaa "pojan" Raaheen viedä. Nyt ensin Nurmo nurin ja sitten Pattijokisten kimppuun......
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Huikea ratkaisu sarjalle, jonka piti olla jo Nurmon heiniä. Niin vain iso ja paha Kainuusta on tullut peliin mukaan.

Ensimmäisen jakson ratkaisu käsillä, Sotkamolla neljännen tasoittava, tilanne 1-1. Nurmo ei siis ensimmäistä jaksoa vie, mutta Sotkamolla olisi paikka nyt niitata yhdellä juoksulla jaksot yhteen - nollaan. Jännittävä huipennus hienolle sarjalle.

EDIT: Outo kone, oudot kirjoitusvirheet.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Uskomaton joukkue, uskomaton rutiini!

Sotkamon Jymy nousi sillasta upeimmalla tavalla Superpesiksen historiassa ja meni jälleen kerran finaaliin. 2-0 -tappioasemasta 3-2 -voittoon, siihen ei ole tainnut kukaan pystyä Superin historiassa? En ainakaan muista tällaista.

Ylihuomenna se sitten alkaa PattU:a vastaan. Raahen mulkut ennakkosuosikkeja, kestääkö Mäkelän Pera vieläkään paineita? Saati Kosonen?

Huikea loppu tälle kaudella tulossa silti.

Kiitos SOTKAMON JYMY!
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sotkamo kyllä hienosti nousi tässä välieräsarjassa voittoon. Pienistä asioista oli tämä sarja kiinni, mutta eiköhän se loppujen lopuksi paremmalle mennyt kun paras viidestä periaatteella pelattiin. Toisaalta Nurmollekin olisi toivonut menestystä, toivottavasti jaksavat syttyä pronssipeliin ja ottavat himmeimmät mitalit.

Finaalisarjassa on lähtökohtaisesti vain yksi suosikki ja se on Pattijoki. Sotkamo on kuitenkin onnistunut Pattijoen mm. loppusarjassa voittamaan vieraissakin ja Jymyn peli on myös parantunut selvästi kun pelit ovat muuttuneet tärkeimmiksi. Toivottavasti tulee jännittävä finaalisarja ja jännä nähdä, miten Mäkelän Pertti kestää paineet vai epäileekö taas Sotkamon nuorien poikien pään kestämistä, kuten edellisessä joukkueiden finaalisarjassa.

Kokonaisuudessaan Sotkamo tekee kyllä hienoa työtä, mitaleja tulee tasaisesti lähes joka vuosi ja joukkue on periaatteessa omista miehistä rakennettu. Toki Rautiaiset ovat Tohmajärveltä tuleet, mutta kaikki pelaajat tämän kauden joukkueesta ovat vähintään nuorten Superia pelanneet Sotkamossa, joten siinä mielessä "omista" koottu joukkue. Edelleen kaipaisin tuohon ryhmään hyvää kotiuttajajokeria tyyliin Dahlström. Se saattaisi olla se ratkaiseva pala kohti mestaruutta, mutta hienosti on joukkue nytkin pelannut.
 

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU, Jokerit
PattU on eleettömän kova. Heille mestaruuden soisi kaikista viimeisenä, vaikka entinen naapuri joukkueessa pelaakin. Mulkvistia sakkia, joille on noussut hattuun ilman minkäänlaista syytä.

Raahen mulkut

Ei voi ku nauraa... Tää ei ole mitään muuta kun henkilökohtaista vain. Onkohan muutamat Pattijokiset käyny syömässä joittenkin eväät vai vierailemassa jopa kotona, ku entisiä naapureita ovat... heheehhee!

Noussut hattuun.. On hienoa että jotkut näkee jonkinlaista reaktiota tuossa Pattijoen porukassa. Ite olen seurannu suht tiiviisti Pattijoen toimintaa ja siellä ei ole leijumisia tapahtunut oikeastaan kenelläkään. Puhun tästä kaudesta koska tän kauden juttujahan tänne kirjotellaan. Olen jopa "huolestunut" kuin matalalla profiililla tän kauden porukka on mennyt, tykkään enempi aikaisemmasta Pattijoen tyylistä jossa räiskyi ja tapahtui. Oi niitä aikoja ku Vihtkarit ja Pohjolat jauho Pattijoella..
Pattijoen joukkue on jopa tylsä ollu tällä kaudella pelaajien toiminnan osalta.

On kuitenkin oikiasti hienoa että toiset joukkueet ärsyttää, en minäkään pidä Sotkamosta yhtään. Siistiä kun jollain on näin kovia "traumoja" Pattijokea kohtaan..

Huikea ratkaisu sarjalle, jonka piti olla jo Nurmon heiniä.
---
Sotkamon Jymy nousi sillasta upeimmalla tavalla Superpesiksen historiassa ja meni jälleen kerran finaaliin. 2-0 -tappioasemasta 3-2 -voittoon, siihen ei ole tainnut kukaan pystyä Superin historiassa? En ainakaan muista tällaista.

(Lainasin kahdesta eri viestistä, sama kirjoittaja kylläkin.)

Sotkamo pelasi jo jatkosarjassa niin vahvaa peliä etten epäilly yhtään että ne ei vois nousta vielä 0-2 tilanteesta.

Hyvinkää-Pattijoki sarja oli 3-0 Hyvinkäälle kaudella 2003 mutta Pattijoki vei 3-4 ja eteni jatkoon..

kestääkö Mäkelän Pera vieläkään paineita? Saati Kosonen?

miten Mäkelän Pertti kestää paineet

Eiköhän Mäkelä ole harvoja Pattijoen pelaajia joilla on kestänyt paineet..
Monasti mies on jouduttu siirtämään vaihtotehtäviin että saataisiin edes tilanteita kun vaihtailla on tökkinyt. Siten Mäkelä ei ole voinut hoitaa tutunpaa roolia kotiuttajana. Ei yks mies voi edetä, vaihtaa ja kotiuttaa pitkässä tähtäimessä..
Kosonen on pelannu yhden finaalisarjan ja pelasi sen ihan hyvin, siitä tuskin jää kiinni..

Veikkaan että tulee todella jännä finaali, tuskin kuitenkaan viiteen peliin kuten kaudella 2006 jolloin niin kävi.
Tällä kaudella pitäisi Pattijoella olla se etenijä joka menee varmasti kentälle ja suht hyvät vaihtajat. Laajuuttakin pitäisi löytyä rosterista. Tosin saa nähdä miten kakkoskärjen nuori kaksikko Eirola/Jussila pystyy antaan tukea.
Sotkamo on aina Sotkamo. Siellä on monia pelaajia joita voidaan pistää rooliin kuin rooliin, mutta pelaa todella vahvasti yhdellä kärjellä (ainakin loppusarjan pelissä Pattijoella). Kakkoskärki käy vuorotellen nostamassa vain koppia siihen saakka että voi hypätä ykköseen. Moni ihmetteli tätä taktiikkaa silloin mutta turhaako tuota ihmetteleen ku homma toimii. Jymyllä on kuitenkin mahdollisuus halutessaan pelata todella laajalla porukalla.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Eiköhän Mäkelä ole harvoja Pattijoen pelaajia joilla on kestänyt paineet..

Höps, pari vuotta sitten finaaleissa ehti haukkua Sotkamon junnut tissiposkiksi, jotka eivät ole saavuttaneet mitään, sitten itse oli täysi sukka ratkaisevassa ottelussa.

Ei ole Vesaluoma syönyt eväitäni. Sotkamon leirissä sitäpaitsi on paljon paremmat eväät kuin Pattijoen vastaavat. No joo.

Ylihuomenna onneksi alkaa. Sotkamo on kauden lähtötilanteeseen nähden pelannut hyvin, PattU:n kuuluikin olla finaaleissa.

rutiini vs. nousukkuus
perinteet vs. ei-perinteet
omat pojat vs. ympäri maata ostetut pelimiehet

Näistä on hyvä aloitella finaalisarjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös