Matikainen tuntuu välttelevän viimeiseen asti kaikkien munien samaan koriin laittamista. Jyp-peli oli hyvä esimerkki tästä; vaikka miehiä oli sairastuvalla paljon, piti kärkihyökkääjät ripotella silti kolmeen eri ketjuun, täydentäen ketjut sitten keskinkertaisuuksilla. Ehkä hieman kärjistettyä mutta you get the point. Koska viimeksi Bluesilla on ollut kunnon ykkösnyrkki, joka ratkoo pelit vaikka yksikseen? Ihan vaan verraten vaikka Jypiin, joka teki sen taas tiistaina. Tai tämän kauden KalPaan. Tai viime kauden Jokereihin.
Eihän yksi kenttä välttämättä kesää tee tai mestaruutta tuo, mutta usein tuntuu että Keller, Öhman, Lammassaari ja [lisää haluamasi nimi tähän] jäävät turhan yksin pelatessaan ståhlhammarien, sallisten, sandellien, uhlbäckien, tolsien tms. kanssa. Monet muut liigajoukkueet rakentavat mahdollisimman kovan ykkösnyrkin ja elävät pitkälti sen varassa. Ja heillä on se yksi kenttä, johon katseet kääntää tiukassa paikassa. Bluesissa ei vahingossakaan tehdä näin, sitä ei edes kokeilla. Miksi?
Puolensa ja puolensa, tietysti. Kivikovan ykkösen onnistunut eliminoiminen voi toki aiheuttaa joukkueen jäämisen nollille. Mutta niin sitä voi jäädä nollille helposti myös ripottelemalla ratkaisijat eri kenttiin, itse asiassa Bluesille on mutu-tuntumalla käynyt näin aika usein tällä kaudella ja vieläpä niin, ettei koko pelissä ole saatu edes maalipaikkoja kunnolla luotua.
Kun Bluesin pelisysteemi ei oikein toimi tällä hetkellä muutenkaan, niin voisiko olla järkeä kokeilla välillä laittaa sitä taitoa yhteen kenttään riittämiin? Itse asiassa Bluesin tapauksessa näitä (ainakin paperilla) todella kovia kenttiä saisi jopa kaksi kappaletta. Toiset kaksi sitten nolla-nollaa pelaamaan.
Tuli vaan nyt taas mieleen tuosta Wilsonin Öhman-Eaves-Lammassaari -ajatuksesta. Ja siitä, että on toi touhu välillä niin saatanan saamatonta että vituttaa ja hävettää yhtä aikaa.