Peliruuhkat, pistekertymät ja pudotuspeliviivat 2024–2025

  • 66 804
  • 467

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Sijoilla 12.-15. on neljä joukkuetta, joilla pistetarve on kaikkein suurin, nimittäin JYP, Pelicans, TPS ja HPK. Sen sai Ässät eilen kokea, Kerho halusi enemmän voittoa, mikä näkyi kaksinkamppailuissa erityisesti. Ässien muutama pelaaja, vaikkapa Hämeenaho, oli täysin yössä, eikä vaan riitä tuo. Outoa oli selvästi epävireisen Hämeenahon valitseminen vetämään rankkaria, suoraan logoon ja se mahdollisuus meni.

Pelicans ja Tepsi hävisivät kotipelinsä ja alkavat olla todellisessa hädässä. Molemmat alemmat viivat kun ovat lähes samoissa ja pelaaminen putoamisesta alkaa olla reaalinen uhka. Sitä ei olisi näistä joukkueista uskonut. JYP ja HPK sen sijaan ovat odotetuilla sijoilla, mutta eivät suinkaan vielä alistuneet kohtaloonsa.

Onhan siinäkin valtava ero sijoitutko sijalle 12 vai 13. Toisessa voit ainakin kuvitella pelaavasi vielä jopa mestaruudesta, toisessa kausi loppuu siihen. Pelastuminen karsinnoilta tuskin tuossa paljoa lohduttaa.

Kaikki eivät kuitenkaan voi voittaa kaikkia, joten varmaan paljon ristiin tullaan loppukaudesta pelaamaan. Siksi Ässien asema on hyvä, mutta nousu neljän joukkoon on vaikeaa, varsinkaan kun tuollaisia pelejä kuin eilen ei voiteta.
Mites tällä kaudella mahtuu tuo rahojen jako mennä playoff ja karsintapelituottojen osalta?

Mietin, että melkeinpä voisi tehdä hyvän tilin karsinnoilla, jos kanttia riittää vs jäädä juuri tohon 13-14 välikköön nuolemaan näppejään.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Mites tällä kaudella mahtuu tuo rahojen jako mennä playoff ja karsintapelituottojen osalta?

Mietin, että melkeinpä voisi tehdä hyvän tilin karsinnoilla, jos kanttia riittää vs jäädä juuri tohon 13-14 välikköön nuolemaan näppejään.
Molemmat ovat neljä voittoa vaativia sarjoja, joten voi kertyä melkoinen potti tosiaan. Jo toisestakin sarjasta täysillä katsomoilla. Eiköhän ne pelaaville joukkueille tuotot mene, en ainakaan muuta tiedä. Vaarana tietysti, että putoaa sarjasta.
 

Patakakkone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mites tällä kaudella mahtuu tuo rahojen jako mennä playoff ja karsintapelituottojen osalta?

Mietin, että melkeinpä voisi tehdä hyvän tilin karsinnoilla, jos kanttia riittää vs jäädä juuri tohon 13-14 välikköön nuolemaan näppejään.
Muistaisin että alkukaudesta oli tästä juttua jossain mediassa. "Säälit" sekä karsintojen tulot menee seuroille, liiga hyppää osingoille puolivälieristä eteenpäin. Toki muisti tekee jo tepposia joten korjatkaa jos olen väärässä.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Huomiseen Kuopion läpsytin -helvettiin lisää nyt mielenkiintoa KalPan molaritilanne, Lekkas jäi pois tunti ennen IFK-ottelua ja junnu Kerkola maalissa, varamaalivahtia ei ollenkaan paikalla. Tällaiset avut, kuten kuopiolaisten ankea matkaaminen huomiseen peliin eivät avokätisille Ässille yleensä maistu, mutta mitähän tuossakin tapahtuu jos Komarov käy vähän kaatuilemassa tuon junnumolken päälle?

Viimeksi pelattiin Kuopiossa hyvin, se maalinteon tuska pitäisi vaan karistaa nyt vähitellen pois. Eipä toki omiinkaan vuoda, siihenkin Ässien osalta on jo tottunut:)

E: KalPavahdin nimi korjattu!
 
Viimeksi muokattu:

nikke21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerkola ei kyllä vakuuta. Jos pelaa huomenna niin kannattaa laukoa paljon. Toki Ässät tuntien tehdään junnusta sankari huomenna.
 

Nash-ty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerkola ei kyllä vakuuta. Jos pelaa huomenna niin kannattaa laukoa paljon. Toki Ässät tuntien tehdään junnusta sankari huomenna.
En tiedä katsoitko peliä vai teksti-tv:ltä vain tilastoja mutta hyvin pelasi. Jonkun verran helppoja ripareita tiputtelee niin huomenna pitää mennä sinne maalille ottamaan mustelmia.
 

nikke21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä katsoitko peliä vai teksti-tv:ltä vain tilastoja mutta hyvin pelasi. Jonkun verran helppoja ripareita tiputtelee niin huomenna pitää mennä sinne maalille ottamaan mustelmia.
Sivusilmällä katselin. Hifk ei juuri vaarallisia tilanteita saanut. Torjui eteensä ja viimeinen ihan täysin junnun piikkiin. Ekassakin torjui kiekon suoraan maalin eteen ja ripari sisään.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Syksyn yllättäjät SaiPa ja KEspoo ovat, varsin odotetusti, hyytyneet ainakin tilapäisesti, KEspoo pahastikin. Saa nähdä jääkö tuo pysyväksi. Sieltä on nimittäin sitten takaa tulossa kolmikko Sport, Kärpät ja KooKoo kovassa pistetahdissa, erikoisesti Kärpät ja KooKoo kovassa nousussa juuri nyt. Samalla näyttää jo siltä, että 11 pudotuspeleihin menijää on jo selvillä.

Neljän joukkoon sijoitetaan nyt Lukko ja Ilves varmoina, sitten kenties KalPa ja Tappara? Mutta ainakin kahteen paikkaan on vielä muitakin tulijoita, Ässät mukaanlukien, kuka löytää sen kovan loppuvedon? Loppukaudesta voivat vielä pistetahdit nykyisestä suurestikin muuttua, ei kannata vielä julistella paljoakaan varmaksi.

Kun 11 menijää pudotuspeleihin näyttäisi jo olevan selvillä niin jää vain yksi paikka enää auki. Siitä kisailevat nyt Pelicans, JYP, TPS ja HPK. Tuo onkin totinen paikka, yksi noista pääsee mukaan, kahdelle alkaa kesäloma varhain kevähällä, ja yksi joutuu huolestumaan jopa sarjapaikastaan. Pelicans ja myös TPS ovat eri sakissa kuin ennen kauden alkua povattiin. Tuolla ne kovimmat taistot käytänee, isoista asioista on kysymys.

Ässien kohdalla ei mitään tappioputkia saisi tulla, eikä niitä tällä kaudella ole tullutkaan. Toivoisi vielä hyvää loppuvetoa kauden loppuun, mihin sitten riittäneekään. Se kotietu nyt ainakin ensimmäiselle kierrokselle on haarukassa.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-

Neljän joukkoon sijoitetaan nyt Lukko ja Ilves varmoina, sitten kenties KalPa ja Tappara? Mutta ainakin kahteen paikkaan on vielä muitakin tulijoita, Ässät mukaanlukien, kuka löytää sen kovan loppuvedon? Loppukaudesta voivat vielä pistetahdit nykyisestä suurestikin muuttua, ei kannata vielä julistella paljoakaan varmaksi.
-

Onko Ässien järkevää sijoittua taloudellisesti neljän joukkoon?

Kotietu alkusarjaan ja homma pakettiin suoraan kolmessa pelissä (:D) , kaksi kotipeliä isolla yleisömäärällä. Tämän jälkeen alkaa varsinaiset playoffit ja siitäkin ekan kierroksen rahat kassaan.


Toinen on se, että jos tässä halutaan top4 sijoille on parannettava viimeisestä kolmesta.
4 maalia tehty ja niistä kaksi sellaisia ettei voi suunnitella vastaavia tekevän kovinkaan usein.

Tuloskenttien on tehtävä tulosta, yvn on toimittava ja av:n jatkettava vahvaa peliä mitä ollut viimeajat. Viimeiseen viiteen ei ole omissa soinut.
Yv on myös viimeisen viiden otannalla ollut kovaa, mutta tuossa Tapparaa vastaan tehtiin kolme, muissa neljässä tullut yksi yv maali (ei paljoa ole ylivoimaa edes saatu).

Kotietu alkusarjaan on oltava minimitavoite. Sen jälkeen taivas on auki. Top4 jos sijoituttaisiin runkosarjassa, se olisi todella kova temppu.

Derbyvklp tulee olemaan mielenkiintoinen. Lukko on tällä hetkellä liigan paras joukkue. Siinä saadaan mitattua joukkuetta tosissaan. 0p olisi järkyttävä pettymys.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kun 11 menijää pudotuspeleihin näyttäisi jo olevan selvillä niin jää vain yksi paikka enää auki. Siitä kisailevat nyt Pelicans, JYP, TPS ja HPK. Tuo onkin totinen paikka, yksi noista pääsee mukaan, kahdelle alkaa kesäloma varhain kevähällä, ja yksi joutuu huolestumaan jopa sarjapaikastaan. Pelicans ja myös TPS ovat eri sakissa kuin ennen kauden alkua povattiin. Tuolla ne kovimmat taistot käytänee, isoista asioista on kysymys.
20 matsia kierrosta jäljellä, en laskisi vieläkään ketään pois paitsi Jukurit.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuossa kun katselee miten Lukko on suorittanut näitä bottom 4 joukkueita vastaan.
Nyt 4 viimeistä peliä, joista 3 peliä noita vastaan ja 3 suoraa voittoa HPK,Pelicans, ja Jukurit (melko varmasti) ja Kespoolta 2 pistettä.
Näillä peleillä Lukko tuota kaulaa repii Ässiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pari kahden pelin viikkoa. Onneksi näin, koska pientä loukkaantumissumaa näyttää olevan. Tällä viikolla pelit ke ja la, ensi viikolla ke ja pe. Lähtökohtaisesti molempina viikkoina pitäisi se toinen peli voittaa, niin pysytään mukana taistelussa nykyisistä sijoituksista

Ekan viikon osalta kävi juuri näin: ensimmäinen peli hävittiin ja toinen voitettiin. Miten käy ensi viikolla jää nähtäväksi.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eli tälläkään viikolla Ässien tilanteessa sarjataulukossa ei tapahtunut käytännössä mitään muutosta mihinkään suuntaan. Suorittaminen on kyllä niin tasaista, että alkaako tässä kohta tylsistymään *hymiö*

Lukko jos nyt pysyisi tässä viiden pisteen haarukassa talviklassikkoon asti, niin olisi sillä tavalla mukava sitten lähteä siihen..
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lentokelissä olevat suippokorvat ottaneet muutaman pisteen keulan 1. 76 p
Ilves 2. 72 p, tosin hyvin ailahteleva vaihe menossa.
IFK 3. 72 p
SaiPa vikat 5 4/15 pistettä

Sijat 4-9

SaiPa 69
Ässät 68
Tappara 67
KalPa 66
Kiekko-Espoo 64
Kärpät 60

Mikään mahti maailmassa ei estä Tapparaa nousemasta top-4, mutta Kärpillä taitaa olla jo turhan kiirus.

Mutta täysin mielenvikanen runkosarjahan tää on kaikkinensa. Yllättäjäjoukkueet dominoivat puoli kautta, mutta jossain kohtaa sielläkin hieman piiputetaan. Kullakin suurseuralla on olleet omat heikommat hetkensä, Tampereellakaan ei ole mennyt ihan kuin Strömsössä ja siksi sarjataulukko on niinkin tasainen mitä se tällä hetkellä on.

Tammikuun puoliväli ja 2/3 runkosarjasta takana. Aika moni Ässäkannattaja olisi ottanut 5. sijan ja pinna top-4 sijotuksesta mielellään vastaan viime syyskuussa. Nyt sitten se oman pelin rullaaminen ja palaavat/sisään tulevat pelaajat ratkaisee miten viimeinen kolmannes tuloksellisesti menee ja mistä asetelmista pudotuspeleihin lähdetään.

Noin teoriassa, tai melkeenpä käytännössä, tuo top-4 on ihan omissa käsissä. Eri asia sitten uskooko siihen kukaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Perjantai-ilta, kotipeli ja vastassa selkeä sarjajumbo. Mikä voisi mennä pieleen?

Monikin asia. Ennakkosuosikin asema ei ole Liigassa helppo. Jukurit ovat vaihtaneet valmennusta ja pelaajat haluavat yleensä näyttää uudelle päävalmentajalle kykynsä eli pistävät vähän extraa likoon. Maalinteon vaikeus, Ässien olisi saatava tehtyä se ensimmäinen helpottava maali. Rubinin pitää parantaa Kärpät pelistä ja ottaa kiinni ne mitä otettavissa on.

Mutta luotan Ässiin ja siihen, että tänään napataan se tarvittava eli 3p. Näin jatkuisi se 1.5p/ottelu putki voitto/tappio/voitto/ jne

Helppoa se ei välttämättä ole.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämä on jo koomista miten vakaana Ässien tilanne pysyy :D viikko viikon perään yksinkertaisesti mikään ei muutu sarjataulukossa. Ässät on ollut varmaan 90% tähänastisesta runkosarjasta sijalla 5 tai 6. Ei vaan millään nousta neljän sakkiin edes käväisemään, mutta eipä pudota yhtään alemmaskaan..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: oppi

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Aika pitkä putki jo voitto/tappio/voitto/tappio/voitto. Kohta voisi ottaa vaihteeksi muutaman voiton peräperää
 

Solari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Mielenkiintoista nähdä miten Ässät pystyy vastaamaan Lukon kovavireisyyteen, kun tuntuu, ettei oikein kenestäkään ole ollut raumalaisia haastamaan viime aikoina.

Ässät on esimerkiksi kymmenen ottelun kuntopuntarissa kakkosena heti Lukon jälkeen, joten todella kova paikallisviikonloppu tulossa. Jotenkin pitäisi pystyä myös jo hakemaan asetelmia kevättä kohden, koska vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että Ässät on yksi harvoista joukkueista, joka voisi edes jollain tasolla haastaa Lukon paras seitsemästä-sarjassa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jotenkin pitäisi pystyä myös jo hakemaan asetelmia kevättä kohden, koska vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että Ässät on yksi harvoista joukkueista, joka voisi edes jollain tasolla haastaa Lukon paras seitsemästä-sarjassa.
Juu, olisi vähän eri kuin joku kusinen paras viidestä ilman yleisöä pikkulentsun takia.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Oma mielipide ensi viikolta on, että 6 pistettä pitäisi saada kairattua tavalla tai toisella. Tällä saldolla oltaisiin aika mukavasti top-4 skabassa mukana.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin edelleen on vähän hankaluuksia hahmotella Pataa neljän joukkoon. Lähtökohtaisesti toivoin sijoittumista kahdeksan joukkoon, mutta kauden mittaan on ollut pakko päivittää omiakin tavoitteita. Ihan ylärekisteriin on osunut tämä kausi toistaiseksi. Ei tässä nyt ole mitään syytä lähteä nöyristelemään, ja odotukset vain nousee kun kevättä kohti mennään.

Posia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös