Pelipaita

  • 68 036
  • 257
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Onkohan tuo JYPiä vastaan olevassa harjoituspelissä käytössä oleva paita ensi kauden pelipaita? Suurimmat muutokset ovat hihoissa ja paidan helmassa olevat paksut mustat raidat. Ihan kelpo aihio tuo on.
Ei kai sentään: nuo ”Sporttiveikot”-tyyliset sekundapaidat ovat aina harjoituskaudella.

Jotenkin ryhdittömän näköiset: hartioissa saisi olla mustaa ja valkoista.
 

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho - HPK
Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta mielessäni jossa Kerho pudottaisi kotipaidoissaan mustan kolmosväriksi ja nostaisi valkoisen kakkoseksi. Ajatus heräsi mm. Ässien, Sportin ja Jukureiden paidoista, joissa musta on tiputettu olemattomiin. Ymmärrän kuitenkin että musta on hakattu osaksi Kerhon identiteettiä, eikä siitä tule minunkaan mielestäni luopua täysin.

Mutta kuitenkin, näillä nykyisillä, suunnilleen samoilla paidoillahan on vedetty vissiin jo 8 kautta? Mielestäni niitä voisi kokeilla päivittää.

Nämä mun paidat ovat kaikki ottaneet vahvasti vaikutteita Kerhon entisaikojen paidoista, omilla pienillä twisteillä.

Kotipaita. Suunnilleen sama paita kuin nyt valkoisilla olkapäillä, numeroilla ja kypärällä. Paidassa mustaa lähinnä rajaus-värinä. Hanskat ja housut kuitenkin mustat.
 

Liitteet

  • Snapchat-48642258.jpg
    Snapchat-48642258.jpg
    1,4 MB · kertaa luettu: 178
  • IMG_20240330_183852.jpg
    IMG_20240330_183852.jpg
    1,1 MB · kertaa luettu: 173
Viimeksi muokattu:

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho - HPK
Vieraspaita. Tuttu 2000-luvun pronssikerhon ajoilta, mutta tummansininen muutettu mustaksi. Kyseinen vieraspaita on ECC 2007 -turnauksen kakkospaidan ohella omia henkilökohtaisia suosikki kakkospaitojani.
 

Liitteet

  • Snapchat-289467184.jpg
    Snapchat-289467184.jpg
    1,2 MB · kertaa luettu: 177
  • IMG_20240330_183849.jpg
    IMG_20240330_183849.jpg
    925,9 KB · kertaa luettu: 176

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho - HPK
Kolmospaita. Koitin väsätä muutaman mainoksen näihin. Näissä ollaan toisessa ääripäässä eli päävärinä musta. Pitkälti sama kuin 2008-2009 paita, mutta viime itsenäisyyspäivän paidoista inspiroituneena mukana harmaata. Sitä löytyy tehosteena hihoissa ja numeroissa. Lisäksi kypärä on tosiaan harmaa mikäli tuosta kuvasta on vaikea hahmottaa sitä.

Logo on mallia vanhempi Ritari-variaatio, koska se on yksinkertaisesti helvetin komea ja tulen puolustamaan sitä hamaan tulevaisuuteen saakka.
 

Liitteet

  • Snapchat-448219487.jpg
    Snapchat-448219487.jpg
    1,2 MB · kertaa luettu: 206
  • Snapchat-527260079.jpg
    Snapchat-527260079.jpg
    1,5 MB · kertaa luettu: 207
Viimeksi muokattu:

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Blackhawks, Avs
Kolmospaita. Koitin väsätä muutaman mainoksen näihin. Näissä ollaan toisessa ääripäässä eli päävärinä musta. Pitkälti sama kuin 2008-2009 paita, mutta viime veteraanipäivän paidoista inspiroituneena mukana harmaata. Sitä löytyy tehosteena hihoissa ja numeroissa. Lisäksi kypärä on tosiaan harmaa mikäli tuosta kuvasta on vaikea hahmottaa sitä.

Logo on mallia vanhempi Ritari-variaatio, koska se on yksinkertaisesti helvetin komea ja tulen puolustamaan sitä hamaan tulevaisuuteen saakka.
Mielestäni ritarilogoinen on hienompi kuin nykyinen, pitäisi ehdottomasti tuoda takaisin kolmospaitoina useimmin käyttöön. Ollaankos muuten yksiä ainoita joukkueita joilla ei oo vakituisia kolmospaitoja? Voisi pitää vaikka jonkun äänestyksen, että minkäslaista paitaa haluisi fanit.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta mielessäni jossa Kerho pudottaisi kotipaidoissaan mustan kolmosväriksi ja valkoisen kakkoseksi. Ajatus heräsi mm. Ässien, Sportin ja Jukureiden paidoista, joissa musta on tiputettu olemattomiin. Ymmärrän kuitenkin että musta on hakattu osaksi Kerhon identiteettiä, eikä siitä tule minunkaan mielestäni luopua täysin.

Mutta kuitenkin, näillä nykyisillä, suunnilleen samoilla paidoillahan on vedetty vissiin jo 8 kautta? Mielestäni niitä voisi kokeilla päivittää.

Nämä mun paidat ovat kaikki ottaneet vahvasti vaikutteita Kerhon entisaikojen paidoista, omilla pienillä twisteillä.

Kotipaita. Suunnilleen sama paita kuin nyt valkoisilla olkapäillä, numeroilla ja kypärällä. Paidassa mustaa lähinnä rajaus-värinä. Hanskat ja housut kuitenkin mustat.
Hieno avaus @Asconisti ja tykkään todella paljon tästä oranssista valkoisilla hartioilla ja kypärällä. Jotenkin aika raikas tuulahdus.

Iso peukku myös tuolle mustalle ”lauantai”-paidalle. Saa olla ritari-logolla.

Nyt kun Kerho hakee Mason, nuoren joukkueen ja uuden seurajohdon kanssa fressiä starttia, niin pelipaidan voisi todellakin lanseerata uusiksi.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kolmospaita. Koitin väsätä muutaman mainoksen näihin. Näissä ollaan toisessa ääripäässä eli päävärinä musta. Pitkälti sama kuin 2008-2009 paita, mutta viime veteraanipäivän paidoista inspiroituneena mukana harmaata. Sitä löytyy tehosteena hihoissa ja numeroissa. Lisäksi kypärä on tosiaan harmaa mikäli tuosta kuvasta on vaikea hahmottaa sitä.

Logo on mallia vanhempi Ritari-variaatio, koska se on yksinkertaisesti helvetin komea ja tulen puolustamaan sitä hamaan tulevaisuuteen saakka.
Vahva peukutus kolmospaidalle ja semi-vahva myös tuolle valkoiselle vieraspaidalle. Kotipaita taas on mun silmään liian vaalea tuolla valkoisella lisäyksellä, eli tälle vain löysä mulkun heilautus. Myöskin erottaa turhan kehnosti lähes kaikkien muiden vieraspaidoista, jos on valkiat olkapäät (juujuu, aikuisnäkö ja mitänäitäoli...). Kyllä kotona pitää olla yksiselitteisen tuima ja tyly paita, oranssia ja mustaa eikä liiemmin muuta - tuo nykyinen on mielestäni aivan helvetin hieno paita!

Tykkäsin kyllä rutosti tuosta kolmospaita-henkisestä ritarilogo + tummansininen yhdistelmästä silloin aikoinaan, vaikka siinä oli paljon typeryyksiä kuten valkoinen rajaus ritarilogossa ja mainosten suunnittelu ihan päin persettä.

Kyllähän tuo ritarilogo pitäisi tuoda takaisin markkinointiin ja nimenomaan "kolmospaitoihin".

Edit. Tässä näköjään joku kuva Kerhon sivuilta tuosta sinisestä ritarilogopaidasta. Paidassahan ei sinänsä vikaa, mutta jeesus noita mainoksia ja valkoista logon kehystä. Ei ole Wetterhoffilla suunniteltu ei.
 

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho - HPK
Hieno avaus @Asconisti ja tykkään todella paljon tästä oranssista valkoisilla hartioilla ja kypärällä. Jotenkin aika raikas tuulahdus.

Iso peukku myös tuolle mustalle ”lauantai”-paidalle. Saa olla ritari-logolla.

Nyt kun Kerho hakee Mason, nuoren joukkueen ja uuden seurajohdon kanssa fressiä starttia, niin pelipaidan voisi todellakin lanseerata uusiksi.
Kiitos! Uusi paita voisi tosiaan olla aivan ensimmäinen ulospäin ilmenevä muutos HPK:n uudelle alulle.
 

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho - HPK
Vahva peukutus kolmospaidalle ja semi-vahva myös tuolle valkoiselle vieraspaidalle. Kotipaita taas on mun silmään liian vaalea tuolla valkoisella lisäyksellä, eli tälle vain löysä mulkun heilautus. Myöskin erottaa turhan kehnosti lähes kaikkien muiden vieraspaidoista, jos on valkiat olkapäät (juujuu, aikuisnäkö ja mitänäitäoli...). Kyllä kotona pitää olla yksiselitteisen tuima ja tyly paita, oranssia ja mustaa eikä liiemmin muuta - tuo nykyinen on mielestäni aivan helvetin hieno paita!

Tykkäsin kyllä rutosti tuosta kolmospaita-henkisestä ritarilogo + tummansininen yhdistelmästä silloin aikoinaan, vaikka siinä oli paljon typeryyksiä kuten valkoinen rajaus ritarilogossa ja mainosten suunnittelu ihan päin persettä.

Kyllähän tuo ritarilogo pitäisi tuoda takaisin markkinointiin ja nimenomaan "kolmospaitoihin".

Edit. Tässä näköjään joku kuva Kerhon sivuilta tuosta sinisestä ritarilogopaidasta. Paidassahan ei sinänsä vikaa, mutta jeesus noita mainoksia ja valkoista logon kehystä. Ei ole Wetterhoffilla suunniteltu ei.
Omasta mielestäni tuo valkoinen toisena päävärinä tuo mukavaa freesiyttä tuon perinteisen tulikiven katkuisen oranssin rinnalle.
Toisaalta se tuo myös mieleen 80-90 -luvun vaihteen jolloin HPK ainakin kuvien perusteella paineli oranssi/valkoisissa ennen Kummilan sinisiä.

Hyvä paita tuo nykyinenkin on, ei siinä mitään. Mutta siinä missä muut jengit vaihtaa paitaa 2-4 vuoden välein, meillä on ollut samat kaksi paitaa kohta kymmenen vuotta :D Toki teemapaitoja lukuunottamatta, joilla on tosin pelattu vain ensimmäinen erä.

Mukava kuitenkin kuulla että muut väsäykseni oli mieleiset :D

Ehdottomasti tuota ritarilogoa tulisi hyödyntää nyky-kerhossakin. Se logo kun on käytännössä muistutus HPK:n kestomenestyksen ajoista ja sitä tulisi vaalia, eikä rytätä pöytälaatikkoon.

Se ei ole myöskään pelkkä haiku menneeseen. Äsken mainitun lisäksi se on vielä aivan mielettömän hyvännäköinen. Ehdottomasti kaikkein hienoin urheiluseuran symboli johon olen koskaan törmännyt.

Olen jo pitkään saarnannut somessa siitä kuinka ritarilogoa pitäisi hyödyntää mm. fanituotteissa. Laitoin ihan fanituote-vastaavallekin mailia asiasta. Vastauksesta huokui kiinnostus ehdotusta kohtaan ja lupasivat pohtia asiaa, muttei se ilmeisesti edennyt mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Se ei ole myöskään pelkkä haiku menneeseen. Äsken mainitun lisäksi se on vielä aivan mielettömän hyvännäköinen. Ehdottomasti kaikkein hienoin urheiluseuran symboli johon olen koskaan törmännyt.
Hienoja paitaviritelmiä sinulla.
Ehkä toi oranssipaidoissa olevat olkapäät sotkeutuisivat ihan liikaa muiden vaaleisiin kotipaitoihin.

Tuon ritarilogon ns hienoutta en sen sijaan ole koskaan ymmärtänyt. Eihän sen värit edes ole seuran värit.
Tosin se kattilapää siinä logossa muuttui hissukseen alkuperäisestä hopeisesta? lähes vihreäksi scannamisten vuoksi.
Ritarilogo voisi olla ihan ok, jos siinä saataisiin värit kohdilleen ja paitojen värityksiin sopiviksi.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Ritarilogoa voi käyttää fanituotteissa mielin määrin, pelipaidassa ehkä jonain pienenä olkapää patchina. Ehkä jossain teemapaidassa vielä joskus.

Noin muutoin valkoset olkapäät sinänsä on ok, mutta omasta mielestäni sekoittaa valkoisia vieraspaitoja vastaan liikaa.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tuohon olkapäiden samoihin väreihin sivuosumana, täysin vajukkia antaa KooKoon pelata kotipaidoilla Kerhoa vastaan Hämeenlinnassa!

Ei noita erota edes katsomossa, saati tv-kuvasta jos vauhtia ja intensiteettiä on vähänkin enemmän. Tällä kaudella ei onneksi ollut, hah.

Muutenkin vituttaa kun Kouvostoliitto koittaa pölliä oranssia vaikka luonnollinen väri niille olisi oikeasti betoninharmaa.
 

TotenHosen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyviä paita ehdotuksia ja keskustelua. Mites tuollaiset Flyers tyyliset?
 

Liitteet

  • IMG_5483.jpeg
    IMG_5483.jpeg
    76,8 KB · kertaa luettu: 68
  • Sean-Walker-and-Nick-Seeler.jpg
    Sean-Walker-and-Nick-Seeler.jpg
    97,4 KB · kertaa luettu: 68

Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Jos minä saisin olla Designer Markku, ni se olis jotain tämmöstä, koska oranssia ei vieraspaidassa ole ikinä liikaa. Noista hihoista en tiiä, onko hyvät vai ei.
 

Liitteet

  • Screenshot_20240319_141752_Samsung Internet.jpg
    Screenshot_20240319_141752_Samsung Internet.jpg
    127,1 KB · kertaa luettu: 154
  • Screenshot_20240319_141432_Samsung Internet.jpg
    Screenshot_20240319_141432_Samsung Internet.jpg
    124,1 KB · kertaa luettu: 154
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös