Pelikieltoja 21.2.2023

  • 2 600
  • 0
Vahvin suoritus käyttäjältä @PuckFutin oli itse nimimerkki. Muutoin näytöt olivatkin heikonlaisia, eivätkä esimerkiksi tällaiset suoritteet riittäneet vakituiseen sopimukseen.

Samankaltaiset päätelmät on tehty nimimerkin @Nastis kohdalla. Käyttäjä kirjoitti harvoin, muttei silloinkaan asiaa, joten hänet on vapautettu etsimään uutta joukkuetta.

Nimimerkki @HOOLIGAN_ on aiemminkin harrastanut aivan turhien ketjujen nostamista esille. Vielä kun tätä terästetään pään aukomisella, on tuomaristo päättänyt antaa käyttäjälle kahden viikon pelikiellon. Tuore rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Kun tämänkaltaisia viestejä on kirjoitettu heittämällä kaksinumeroinen määrä, on kyseessä parhaimmillaankin sisällötöntä spämmiä. Pahimmillaan tämä voidaan luokitella häiriköinniksi ja maalittamiseksi, mikä ei varmasti houkuttele ketään seuran puolelta vastailemaan yhtään mihinkään. Nimimerkki @Via Dolorosa pitää viikon tuumaustauon.

Venäjän hyökkäystä käsittelevä ketju ei ole tarkoitettu sitä varten, että sinne linkkaillaan päivittäinen dronella kuvattu tappo- tai räjäytysvideo. Vaikkei videoissa varsinaisesti näkyisikään kasaa suolenpätkiä, on tällainen jatkuvana toimintana turhaa ja tarpeetonta väkivaltamässäilyä, jolla ei ole keskustelulle minkäänlaista lisäarvoa. Nimimerkkiä @Mojo oli jo aiheesta ehditty huomauttaa, mutta huomautus ei näemmä mennyt jakeluun. Siksi käyttäjä pitää nyt viikon kirjoitustauon.

Nimimerkki @JPriest oli ilmeisesti nauttinut rähinää aiheuttavia juomia ja hänet on passitettu viikoksi jäähyaition puolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös