Mainos

Peliitat 2022–2023 – Hanneksen toinen

  • 145 154
  • 475

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Edelleen Tinatuopit saa verenpaineen nousemaan, sen verran monta paikalliskamppailua aikanaan Hollolan Kiekon riveissä tullut myllytettyä Tinatuoppeja vastaa. Heinolassa oli aina vastassa myös oman kylän tuomarit.

Mutta ihan aiheeseen, onhan Heinolan Mestis-joukkueen poistuminen iso meneteys alueelle. Täytyy toivoa, että intoa vielä riittää ja uudelleen rakennus lähtee liikkeelle.

Hollolassa ei ole odotettavissa mitään isoa loikkaa, niin kauan kuin seuran taustalla häärii samat ihmiset eli tässä suhteessa Heinolalla on se iskun paikka rakentaa Päijät-Hämeen hiljalleen uusi Mestis-seura ja rakentaa hyvät suhteet ympäri kiekkoilevaa Päijät-Hämettä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tiedän aika tarkkaan miltä nyt tuntuu ja paljonko vituttaa. Jaksamista Heinolaan.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Voimia Heinolaan. 12 kautta Mestiksessä Peliittojen nimellä ja 5 vuotta HeKin alla eli yhteensä 17 putkeen on pitkä ja kunnioitettava matka kansallisesti toiseksi korkeimmalla tasolla.

Minulle jää mieleen ne kausien 2009–2010 ja 2011–2012 karsinnat, jolloin RoKi taisteli HeKiä vastaan paikasta auringossa. Hienoja matseja, joista erityisesti niukka 2-3-tappio kotona HeKille sinetöi RoKin putoamisen, vaikka uusintamatsiin K-Laserin kanssa mentiinkin.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kiitoksia osanotoista. Nyt on kaikki vanha kuopattu ja kärrätty tunkiolle. Aika aloittaa puhtaalta ruokailupöydältä. Suomi-sarjaan pitäisi olla käsittääkseni nykysäännöillä mahdollista päästä. Sinne vaan äkkiä hakemusta jalkeille, jotta päästään jatkamaan/aloittamaan uutta toimintaa nopeasti. Konkurssisirkuksen jälkeen pitäisi olla kaksi kuukautta aikaa uusilla pohjilla hakea lisenssiä. Käsittääkseni SaPKon tapauksen jälkeen sääntöjä venkslattiin siten, että mitään turhia välivuosia ei pääsisi syntymään. Ei aavistustakaan onnistuuko, mutta yrittää kannattaa ehdottomasti.
 
Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Tsemppiä Heinolaan täältäkin. Ja vaikka varmasti rapaa niskaan tästä tulee, itsessään Mestis ei menetä tässä mitään. Niin hajuton ja mauton Peliitat on ollut Keupojen ja kooveiden kanssa...
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tsemppiä Heinolaan täältäkin. Ja vaikka varmasti rapaa niskaan tästä tulee, itsessään Mestis ei menetä tässä mitään. Niin hajuton ja mauton Peliitat on ollut Keupojen ja kooveiden kanssa...
Terveisiä Joensuuhun! Ja Peliitoille tsemppiä, pitkässä juoksussa tämä on hyvä asia organisaatiolle.
 
Liitteet

  • 12E9142D-1BBC-4FD7-8999-B376F9654CB7.jpeg
    12E9142D-1BBC-4FD7-8999-B376F9654CB7.jpeg
    269,4 KB · kertaa luettu: 220

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Lisenssin menetys kestetään. Konkurssiuutinen kiristyttää hampaita, mutta potkiminen ulos Jatkoajan keskustelupalstan Mestis-joukkueiden kohdalta on kovin ja tuntuvin isku. Seuraavan kerran Mestis-joukkueet haastetaan varmaan jonain kauniina päivänä Suomen Cupissa.
 
jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Lisenssin menetys kestetään. Konkurssiuutinen kiristyttää hampaita, mutta potkiminen ulos Jatkoajan keskustelupalstan Mestis-joukkueiden kohdalta on kovin ja tuntuvin isku. Seuraavan kerran Mestis-joukkueet haastetaan varmaan jonain kauniina päivänä Suomen Cupissa.
Vähän veikkaan, että saattaa Kymijoessa virrata vettä aika pitkään, että tämä tapahtuu. Jotenkin tuntuu, että koska oma juniorituotanto on ajettu Pelicansin hoiviin, niin alkaa olemaan isotöisempää saada joukkuetta ylös.
 
Kumi_Pallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alempien sarjojen armottomat puurtajat
Edelleen Tinatuopit saa verenpaineen nousemaan, sen verran monta paikalliskamppailua aikanaan Hollolan Kiekon riveissä tullut myllytettyä Tinatuoppeja vastaa. Heinolassa oli aina vastassa myös oman kylän tuomarit.

Mutta ihan aiheeseen, onhan Heinolan Mestis-joukkueen poistuminen iso meneteys alueelle. Täytyy toivoa, että intoa vielä riittää ja uudelleen rakennus lähtee liikkeelle.

Hollolassa ei ole odotettavissa mitään isoa loikkaa, niin kauan kuin seuran taustalla häärii samat ihmiset eli tässä suhteessa Heinolalla on se iskun paikka rakentaa Päijät-Hämeen hiljalleen uusi Mestis-seura ja rakentaa hyvät suhteet ympäri kiekkoilevaa Päijät-Hämettä.
Oletko ajatellut, että Hollolassa ei olisikaan ajatuksena edes nousta Mestikseen. Ei riitä resurssit, ei omaa pelaajatuotantoa, onneton halli (ei täyttänyt edes Suomi-sarjan kriteereitä).

Kunhan nyt ensin pelaamalla saavuttavat seuraavat portaat (2. divisioona, Suomi-sarja), katsellaan sitten sitä Mestis-asiaa sen jälkeen, ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu kun oikein yrittää.

Ja ainahan sitä voi mennä Hollolaan kysymään, josko saisi vetää sitä joukkuetta ennen kuin alkaa huutelemaan taustajoukoista mitään.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Oletko ajatellut, että Hollolassa ei olisikaan ajatuksena edes nousta Mestikseen. Ei riitä resurssit, ei omaa pelaajatuotantoa, onneton halli (ei täyttänyt edes Suomi-sarjan kriteereitä).

Kunhan nyt ensin pelaamalla saavuttavat seuraavat portaat (2. divisioona, Suomi-sarja), katsellaan sitten sitä Mestis-asiaa sen jälkeen, ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu kun oikein yrittää.

Ja ainahan sitä voi mennä Hollolaan kysymään, josko saisi vetää sitä joukkuetta ennen kuin alkaa huutelemaan taustajoukoista mitään.
Isolla loikalla tarkoitin Suomi-sarjaa, joka on itsessään jo kaukainen haave, Mestis on täyttä utopiaa.

Mulla riittää ihan perpektiiviä olla Giantsin taustajoukoista sitä mieltä mitä kirjoitin. Mä en myöskään ole ymmärtääkseni esittänyt tarvetta alkaa vetämään Hollolassa joukkuetta?
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Vähän veikkaan, että saattaa Kymijoessa virrata vettä aika pitkään, että tämä tapahtuu. Jotenkin tuntuu, että koska oma juniorituotanto on ajettu Pelicansin hoiviin, niin alkaa olemaan isotöisempää saada joukkuetta ylös.
Eipä vaivuta synkkyyteen siellä. Asiat eivät välttämättä ole niin toivottomalla tolalla...

Töitä se vaatii ja omavaraiset juniorit harvassa. Ja nekin liian hyviä sitten, kun esiin putkahtelevat (Sakke Hämäläinen, Tomi Leppänen).
 
Kumi_Pallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alempien sarjojen armottomat puurtajat
Isolla loikalla tarkoitin Suomi-sarjaa, joka on itsessään jo kaukainen haave, Mestis on täyttä utopiaa.

Mulla riittää ihan perpektiiviä olla Giantsin taustajoukoista sitä mieltä mitä kirjoitin. Mä en myöskään ole ymmärtääkseni esittänyt tarvetta alkaa vetämään Hollolassa joukkuetta?
Oliko jotain ihan konkreettista näyttöä taustajoukkojen epäsopivuudesta seuran johtoon? Kovasti ihmetyttää tuo jatkuva parkuminen ilman mitään konkreettista faktaa.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Nyt sitten virallinen ulostulo Peliittojen kaljabaarin tyhjäksi juodusta kaapista, Suomi-sarjapaikkaa haetaan.

Peliitat aloittamassa puhtaalta tyhjältä pöydältä Ry:n nimissä. Suunnitelmat ja pohjatyö vahvoilla kantimilla, jos vaan liitto ja arvoisa Pirkka-setä hakemuksen kelpuuttavat. Toivottavasti hakemus käsiteltäisiin pian, jotta asioiden kanssa voisi päästä etenemään.
 
Suosikkijoukkue
Amatöörijoukkueet ja urheilijat

Villi huhu viime viikonlopun aikana järjestetystä Suomi-sarjan palaverista kertoo, että kilpailupäällikön mukaan ei uusia joukkueita mukaan otettaisi, vaikka joku vielä hakisikin, sillä lisensseille on hakuaikansa ja Peliitat joutuisi ymmärtääkseni tekemään saman kuin SaPKo, eli vanhan seuran velat ensin pois.

Tämä toki vain kuultua paikan päällä olleelta henkilöltä, mutta katsotaan mihin tilanne kehittyy.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Peliittojen kohtalo on herrojen hallussa. Sääntöjen mukaan konkurssipesän jälkeläisellä on kaksi kuukautta aikaa hakea sarjapaikkaa sarjaporrasta alempaa. Miten noita sääntöjä ja sarjajärjestelmiä sitten liiton suurissa pirttipöydissä lopulta tulkitaan. Olisihan se iso jytky, jos paikka Suomi-sarjasta myönnettäisiin.
 
Kiekko-Espoolle myönnettiin 2018 Suomi-sarjapaikka kesäkuun alussa. Tämä siis Espoo Unitedin konkurssin jäljiltä. Tässä Peliittojen tilanteessa on hyvin paljon yhteneväiksyyksiä tuon tapauksen kanssa. Molemmat jäivät ilman Mestislisenssiä huhtikuussa ja tekivät sen jälkeen konkurssin. Näkisin että Espoon tapausta voi pitää ennakkotapauksena tässäkin.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Kyllähän tuossa uudessakin kuviossa on todella paljon kysymysmerkkejä. Rahaa pitäs löytyä kyllä Suomi-sarjaankin 2:lla alkava kuusinumeroinen summa ja melko tiukalla aikataululla. Arvostan erittäin paljon tämän alulle panijoita ja toivon menestystä projektiin. Jospa tuohon löytyisi pelaajatkin enimmäkseen tästä lähiseudulta paremmin.

Kiekko-Espoolle myönnettiin 2018 Suomi-sarjapaikka kesäkuun alussa. Tämä siis Espoo Unitedin konkurssin jäljiltä. Tässä Peliittojen tilanteessa on hyvin paljon yhteneväiksyyksiä tuon tapauksen kanssa. Molemmat jäivät ilman Mestislisenssiä huhtikuussa ja tekivät sen jälkeen konkurssin. Näkisin että Espoon tapausta voi pitää ennakkotapauksena tässäkin.
Tätä samaa mietin itsekin, kovin saman tyyppinen tilanne.

Mitenkähän Pelicans suhtautuu yhteistyökuvioihin jos Suomi-sarjaa pelataan Heinolassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös