Mainos

Pelihistoriasi ja mitkä pelit kolahtivat ekana?

  • 5 353
  • 51

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas. Nyt joutuu muistinystyrät koetukselle.

Peliura alkoi nimittäin jo vuonna 1984. Silloin isukki hommasi mulle MSX 738:n. Se käytti "moduleita" jotka syötettiin suoraan koneessa olevaan aukkoon ja pelit latautuivat melkein samantien. Sillä hakkasin jotain Hypersportsia. Siis sellainen urheiluhässäkkä jossa piti hakata jotain tiettyä näppäintä niin perkeleesti. Pari niitä näppäimiä taisi tuon pelin takia mennä vähän epäkuntoonkin, mutta hauskaa oli.

Olin siitä erilainen nuori että en koskaan omistanut C64:sta. Kavereilla noita oli ja kyllähän silläkin jotain Ghosts and Goblinsia tuli tahkottua aamuun asti.

Amiga 500 oli sitten jo kovalevyineen kaikkineen se ensimmäinen oikea pelikone. Pelattua tuli kyllä hirveä määrä eri pelejä kun vaihdeltiin korppuja koulussa.

Ensimmäinen oma PC oli Pentium 75. Hirveän hintainen, mutta olihan se jo aika kova tykki tuolloin vuonna 1995. Pelejä tuollekin kyllä tuli hommattua aika paljon, mutta taitaa olla että eniten tuli kuitenkin pelattua vanhaa kunnon Nethackia.

Tuon jälkeen onkin sitten aina ollut PC se ainoa oikea pelikone. Omistin joskus kyllä myös PS2:n jolla hakkasin hirveässä kännissä GTA 2:sta tuhottoman määrän tunteja. Mutta PC:t ovat mulle niitä ainoita oikeita ja niitä on muutaman vuoden välein tullut sitten päiviteltyä.

Ensimmäinen online-peli joka aikanaan kolahti oli muuten sellainen helmi kuin Anarchy Online. Löytyipä sieltä muutama ihan hyvä kaverikin ja kyllä siihen elämästä hävisi aika monta tuntia.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen syntynyt 90-luvun alkupuoliskolla, Sega Mega Drive oli ensimmäinen pelikonsoli ja tietysti käsikonsolien puolelta Game Boy. Segan osalta NHL 96 ja Sonic ovat ensimmäisiä pelejä, joista on muistoja ja Game Boyn osalta Kirby's Dream Land.

Sega, PS 1 ja 2, Game Boy, GB pocket ja colour. Siinä on konsolit, joita tuli lapsuudessa pelattua. PS 2 jälkeen en ole pelannut lainkaan konsolipelejä, tietokoneella en ole koskaan pelannut mitään. Jostain syystä varhaisteininä kiinnostus pelaamista kohtaan loppui täysin. Legendaarisella Sony Ericsson Walkman 800i tuli vielä teininä väännetty jotain kännykkäpelejä. Nykyisen Kaisaniemen Tokmannin vieressä oli 2000-luvulla joku nörttien peliluola, jossa muutama kaverini kävi usein pelaamassa ammuntapelejä(Counter Strike(?)) ja välillä olin mukana istuskelemassa, mutta tuo homma ei uponnut omalta osaltani lainkaan.

Melkein tulee nostalgiasta tippa silmään ja pitää joku viikonloppu käydä äitini luona kaivelemassa varastoja, sillä kaikki nuo laitteet peleineen pitäisi olla vielä tallessa. Skidinä Stockan, Anttilan yms. peliosastoilla ja Helsingin pelikaupoissa pyörimisessä oli jotain maagista. Nykyään kaiketi kaikki tapahtuu laitteiden kautta digiostoksina – onneksi tämä ei omassa lapsuudessani ollut tilanne.

e. Level7 oli tuon pelimestan nimi.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oma historia lähtee sieltä 80-luvun puolen välin tienoilta kun naapurin pojan kanssa pelattiin "tennistä" mustavalkotelkkarin kautta. Kummasti sitä innostui kahdesta valkoisesta palkista ja liikkuvasta "pallosta". Seuraavat hämärät muistikuvat on toisen naapurin PC 286-vehkeestä (merkistä ei mitään muistikuvaa) jossa oli ainakin Elite. Eihän siitä juuri mitään tajunnut, mut oli ihmeellistä lennellä avaruudessa. Ollaan varmaan jossain vuodessa -85 tai -86.

Eka oma pelikone taisi olla NES joskus ehkä vuonna 1988, erikoisuutena ainakin R-kioskit vuokrasi noita vehkeitä kuten VHS-elokuvia. Tais olla niin, että ensin porukat vuokrasi laitteen pari kertaa ja sit se hankittiin ehkä jouluksi 1988. Duck Hunt ja Super Mariot jäi mieleen, varmaan edelleen pystyis vetämään Marion läpi ulkomuistista. Kavereilla alko olemaan jo C64:a ja

Eka varsinainen tietokone oli Commodore 128, joka oli karmea pettymys, koska Amiga 500 olis ollu se päällikkövehje tuohon aikaan. C128 pelejä oli sitte pirusti, koska toimi myös C64-moodissa. C64 -peleistä on pirusti muistikuvia, eniten tuli varmaan hakattua jotain Winter Gamesia, Boulder Dashia Rick Dangerousia yms.

Seuraava vehje tais sitte olla Pentium 75 jossa etenkin Panzer General (toimii edelleen) ja Steel Panthers vei ajan ja ajantajun.

Täytyypä käydä kaivamassa taas C128 tulille joku päivä..
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Jos mietitään mitkä ovat jääneet mieleen peleinä jotka kolahtivat, niin niihin kuuluu Accoladen Winter Games ja Summer Games, NHL Hockey 93, The Manager, Police Quest ja Colonization. Nämä olivat ensimmäisten pelivuosien kuninkaallisia. Sitten kun meille tuli ensimmäinen uudempi kone, niin Colin McRae Rally oli varmaan merkittävin ja lisäksi NHL 99.

edit. useful idiot toi alla esille Street Rodin. Niitä tuli pelattua myös, samoin Stuntsia ja Micro Machinesia, Lemmingsiä yms. mutta aivan edellä mainittujen kanssa ei pysty samalle viivalle laittamaan, vaikka laadukkaita olivatkin. Joku aika sitten tuli palattua näistä muutaman pariin myös. Tuo The Manager on varmaan suurin syy siihen miksi nykyään tulee pelattua lähes aina Football Manageria. Se synnytti kipinän, joka on näin reilu kolmekymppisenä edelleen palava.
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Kuusnepa löytyy vieläkin ja hienoa lukea stooreja tästä ketjusta, mutta kahta aivan älytöntä peliä ei voida sivuuttaa minun pelihistoriassani:
Street Rod


Tätä tuli pelattua kavereiden luona (olikohan ollut Amiga 500). Legendaarinen peli! Tässä taisi olla joku huijausmahdollisuus. Joku tietty halpa auto kun tuli lehti-ilmoituksesta ostettua, sai rahaa perkeleesti sen myöhemmin myydessään tms. En enää muista tarkkaan.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peliura alkoi SNESin kanssa joskus 90-luvun alkupuoliskolla, mutta suoraan sanottuna en muista yhtäkään peliä, mitä sillä tuli pelattua. Kaverilla tuli myös Amigaa pelattua, mutta siitäkään en pelien nimiä muista.

Ensimmäinen "aidosti" oma konsoli oli Sega Mega Drive. Vähemmän yllättäen NHL-pelit ottivat vallan, vaikka jotain muutakin sillä pelasin. NHL 94 ja 95 tulivat tutuiksi.

Tuon jälkeen ajauduin PC-maailmaan, jossa lähdettiin liikkeelle NHL98:n ja etenkin NHL99:n kanssa, mutta hiljalleen mukaan tuli muitakin pelejä - aina vain enemmän ja enemmän. NHL-pelit pysyivät mukana niin pitkään kun niitä PC:lle tehtiin, enkä omistanut yhtäkään konsolia Sega Mega Driven ja PS3:n välissä, joista jälkimmäinen tuli hankittua pelkästään NHL-pelien vuoksi.

90-luvun lopulta lähtien olen ollut lähes puhtaasti PC-pelaaja, joka on "pakotettu" hankkimaan konsoleita pelkästään NHL-pelien vuoksi. PS3, PS4 ja nyt PS5 on siis hankittu änäreitä varten, vaikka ajoittain on vähän tullut pelattua jotain muutakin niillä.

Kun miettii, että mistä peleistä se oma vakavammin otettava peliura lähti liikkeelle, niin vastauksia ei tarvitse kauaa hakea: StarCraft ja Diablo 2. StarCraft on pysynyt listoilla tähän päivään saakka, mutta toki peliksi on vaihtunut SC2. Diablo 2 vei nuoruudestani noin 10 vuotta, eli sen kohdalla alkoi mennä vakavaksi.

Pelaaminen ei ole vuosien varrella vähentynyt, vaan änäreitä kulutan edelleen paljon ja PC-pelaamista harrastelen myös reippaasti edelleen. Nykyään PC:n puolella Path of Exile ja Star Citizen vievät suurimman osan ajasta, vaikka muitakin pelejä tulee ajoittain pelattua ja seuraan jatkuvasti pelimaailman tapahtumia varsin tiiviisti.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nykyään PC:n puolella Path of Exile...
Mä pelasin noin pari vuotta sitten kyseistä peliä. Ja laitoin rahaakin tuohon. Nyt on varmaan tuon jälkeen tullut 2-3 uutta kampanjaa. Ei jaksanut enää vetää noita. Poikani pelaa tuota edeleen ja kehittää aivan helvetin outoja hahmoja. Siis hyvin tehokkaita. Kokonaisuudessa tuo on perhanan hyvä peli.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hyvä ketju!

Eka konsoli oli PS1. Pelejä oli valtavat määrät, harmi että mutsi heitti ne pois. Olisivat tulleet PS2:n myötä tarpeeseen. Crash Bandicootit kolahtivat kovaa, samoin Colin McRae Rallyt sekä F1-pelit. Tykkäsin ajaa isän kanssa kilpaa, minulla oli ovelana taktiikkana laittaa hänelle Minardi ja itselleni Ferrari. Sillähän ei oikeasti ollut mitään väliä, vaikka olisi ajanut Opel Corsalla Ferraria vastaan.

Änärien makuun pääsin PS2:n myötä. Wiille oli toki Slapshot, mutta kyllähän jokainen sitä pelannut tietää Wiin olevan aivan avuton rauta lätkäpeliä varten. NHL 04:ssä riitti - ainakin minulle - haastetta. Voi sitä tunnetta kun Detroit nosteli kannua yksinomaan Hasekin ansiosta. Hasek oli ylivoimaisesti pelin paras pelaaja.

Nykyisin pelaan todella vähän, ei vaan tahdo löytyä kiinnostusta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tykkäsin ajaa isän kanssa kilpaa, minulla oli ovelana taktiikkana laittaa hänelle Minardi ja itselleni Ferrari. Sillähän ei oikeasti ollut mitään väliä, vaikka olisi ajanut Opel Corsalla Ferraria vastaan.
Heh, hyvää settiä. Mä tulin isäksi 25 vuotta sitten. Silloisella puolisollanni oli kuitenkin 4 ja 7 vuotiaat pojat jo valmiiksi. No, jäbät sitten saivat multa kaikki maailman konsolit lahjaksi ja pääsin samalla itsekin pelaamaan. Mutta tuo sun nerokkuus...ai saakeli. Tulee mieleen omat poikani. Ne kun veivät mua monissa peleissä, kuin mätää kukkoa:)
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Minulla varsinaisesti harrastuksena pelaaminen alkoi kun hankin ensimmäisen uuden sukupolven konsolini PS4:sen tuossa viitisen vuotta sitten. Sen jälkeistä aikaa voi sanoa harrastukseksi kun on säännöllisesti pelejä pelannut - ensin FIFAa 1,5 versiota aktiivisesti ja NHL20:ä lähtien Änäriä ykköspelinä ja sen lisäksi jonkun verran FIFAa ja PESiä futispeleistä enemmän 20 ja 21-versioissa.

Näiden lisäksi on silloin tällöin tullut pelattua joitakin muun genren pelejä esim. Plus-peleistä tulleita Detroit Become Humaniä tai Battlefield 5:a sekä Battlefront 2:a joista jälkimmäisiä kavereiden kanssa ainoastaan. Lisäksi joitakin yksittäisiä tarjouksesta hankittuja pelejä on tullut pelattua mm. Red Dead Redemption II:a sekä Resident Evil 6:a niinikään kavereiden kanssa. Mutta säännöllisesti urheilupelejä olen lähinnä pelannut kun voidaan harrastuksesta puhua.

80-luvun lopulla minulla oli NES jolla pelasin mm. Super Mariota, Zeldaa, Ice Hockeytä (eli sitä jossa oli lyhyet ja paksut sekä pitkät ja laihat pelaajat ja valittavina maajoukkueita mm. Neuvostoliitto, Tshekkoslovakia, Kanada jne. mutta ei Suomea), Blades of Steeliä sekä Punch Outia. Tuon jälkeen pelasin 90-luvun alussa Amiga 500:lla mm. Wayne Gretzky Hockey II:a ja Kick Offia sekä Sensible Socceria ja joitakin muita eri genrejen pelejä silloin tällöin. Tuolloin kavereiden kanssa näitä tuli NESillä ja Amigalla pelattua säännöllisesti mutta en puhuisi siitä samanlaisena harrasteena mitä nyt mm. Änärin EASHL on.

Amigan jälkeen joskus 90-luvun puolenvälin jälkeen pelit jäivät. Pelasin tosin silloin tällöin kaverilla 90-luvun puolivälissä PC:llä NHL95 ja muistaakseni myös ainakin 96 ja 97:a. Olin PC:llä aiemmin pelannut jotain Änäriä minkä omistin itsekin mutta en voi sanoa olleeni Änäriharrastaja tuolloin. Tuo versio taisi olla 94.

2000-luvulla pelaaminen jäi kokonaan ennen 2010-luvun alkua kun kaveri tutustutti minut Football Manageriin jota pelasin jonkun aikaa siihen saakka kunnes tietokone ei enää riittänyt kunnolla siihen. Sitten hankin tuossa viitisen vuotta sitten tosiaan Pleikkarin juuri sen takia että voisi pelata futispeliä ja valitsin silloin FIFAn sekä hankin myös Änärin josta en heti innostunut. Tuossa ensimmäisessä kappaleessa kerroinkin jo historiaa tuosta Pleikkarin hankinnasta lähtien joten sitä ei ole tarpeen toistaa.

PS4:a alkoi aika josta lähtien olen kutsunut itseäni peliharrastajaksi. Minusta tuli peliharrastaja myöhemmällä iällä yli nelikymppisenä. Onneksi on muitakin vanhemman polven harrastajia vaikka nuorempien kanssakin on tullut pelattua ja ei siinä mitään. Mutta yleensä useimmat pitävät pelaamisesta suunnilleen saman ikäluokan kanssa mutta on meillä esim. joukkueessa yksi selvästi nuorempi ja hyvin hän on sopeutunut porukkaan ja päinvastoin eli ikäero ei ole tuossa tapauksessa haitannut.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mä pelasin noin pari vuotta sitten kyseistä peliä. Ja laitoin rahaakin tuohon. Nyt on varmaan tuon jälkeen tullut 2-3 uutta kampanjaa. Ei jaksanut enää vetää noita. Poikani pelaa tuota edeleen ja kehittää aivan helvetin outoja hahmoja. Siis hyvin tehokkaita. Kokonaisuudessa tuo on perhanan hyvä peli.
Jep, kehittyy todella paljon jatkuvasti, kun 3kk välein tulee isoja päivityksiä ja 6kk välein puhutaan jopa lisäosista. Jos jää vuosikin välistä, niin aika paljon ehtii missaamaan. Jos tauko on pidempi, niin saattaa tuntua suorastaan eri peliltä jo.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Eka konsoli oli NES. Parhaiten jäänyt mieleen Ice Hockey ja Turtles pelit.

Tuosta aika pikaisesti sitten Sega Megadriven pariin. Sonic ja Street of rage suosikkeina.

Pelaaminen tietysti lisääntyi kun ikää tuli ja PS1 julkaistiin. Tekkenit, Gran Turismo, Final fantasyt 7&8, Metal Gear. Resident eviliä en uskaltanut itse pelata vaan katselin kun kolme vuotta vanhempi isoveli pelasi. Final fantasy 8 taisi olla ensimmäinen tarinallinen peli minkä pelasin läpi. Muistan kuinka käteni tärisivät viimeisen pomotaistelun jälkeen. Tuota tunnetta sitä hakee edelleen peleistä, mutta eipä sitä taida saada.

PS2 mukana tulikin sitten pelattua aikalailla kaikkea. NHL näytteli aika isoa osaa. Kingdom Hearts iski myös todella kovaa. Lisäksi tietty GTA:n kaikki osat.

2005 tulikin sitten tutustutta World of Warcraftiin ja se oli menoa se. Useita tunteja päivässä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mahtava fiilis kun Onyxia vihdoin kaatui. Aina välillä sitä miettii mitähän niille ihmiselle nykyään kuuluu. Itse olin 15 vuotias, mutta pelikaverit paljon vanhempia ja useimmilla oli jo omat perheet, mutta se ei haitannut kun raidattiin Molten Corea ja BWL:ää pitkin yötä.

Tuon muutaman vuoden WoW putken jälkeen olikin sitten hiljaisempaa. Olisinko joskus 2012 ostanut hetken mielejohteesta Xbox360 konsolin. Sillä sitten NHL:ää ja Battlefieldiä kavereiden kanssa.

Tämänkin jälkeen tuli pieni tauko kunnes ostin kaverilta käytetyn PS4 konsolin joskus 2017 ja sillä tulikin vedettyä siihen asti, että PS5 saapui viime vuoden lopulla.

Tuntuu että pelit menevät kokoajan parempaan suuntaan. Aivan mahtavaa, että on joskus innostunut näistä. Oikeastaan vain kirjoja lukemalla olen päässyt samanlaiseen todellisuudesta irtatutumiseen mitä hyvän videopelin kanssa välillä käy.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nipa kuusnelonen oli kiva konsoli. Muistan, että eräs hauskin peli oli Mario Kart. Neljällä ohjaimella vedettiin poikieni kanssa tuota. Siis älyttömiä tunteja. Pirun hauska peli.

Came Cubella ehkäpä paras peli oli sotapeli, jonka nimeä en muista, mutta tuon pelinimi oli muistaakseni Finest Hour. Helkkarin hyvä fiilis musiikeista lähtien.

Zeldan Okarino of time oli myös kova. Vai oisko ollut Ocarino. Tuota tuli myös tahkottua.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
PS2 ja Final Fantasy kymppi. Noin 750 tuntia tuli vedettyä. Kaikelle hahmoille celistical weapon jne. Osittäin tuli pelattua tuo ohjeiden kanssa läpi ja esimerkiksi dark mattereita tuli metsästettyä jne.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Amicalla tuli hakattua 90-luvulla monia pelejä. Kaikkien suosikkien nimiä en edes muista, mutta nämä nyt ainakin tulee mieleen Kick-off, sensible soccer, Wayne Gretzky hockey, Nitro, speedball 2, Lemmings, Rainbow islands, bubble bobble ja batman. Olipahan huikeita pelejä.

Olisiko palstatovereista apua parin pelin nimen löytämiseen? Toinen oli jonkinlainen talviurheilupeli, missä oli lajeina ainakin mäkihyppy, ampumahiihto, pikaluistelu ja hiihto. Hauskoja skaboja tuli siinä kavereiden kanssa.
Toisessa taas muistaakseni ammuttiin ilmasta (japanilaisia?). Siinä oli kaikkein vaikeinta taistelun lopuksi laskeutua lentotukialukseen. Varmaan satoja kertoja tuli epäonnistuttua.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Helmisen SaiPalle sympatiat
Olisiko palstatovereista apua parin pelin nimen löytämiseen? Toinen oli jonkinlainen talviurheilupeli, missä oli lajeina ainakin mäkihyppy, ampumahiihto, pikaluistelu ja hiihto. Hauskoja skaboja tuli siinä kavereiden kanssa.
Toisessa taas muistaakseni ammuttiin ilmasta (japanilaisia?). Siinä oli kaikkein vaikeinta taistelun lopuksi laskeutua lentotukialukseen. Varmaan satoja kertoja tuli epäonnistuttua.
Winter games ja Wings of fury.
 

Buster

Jäsen
Aikaisimmat muistot lienevät jostain 1993-1994, jolloin Commodore 64:lla lähdettiin liikkeelle ainakin Pongin ja Paperboyn muodossa. Olin niin nuori, etten tiedä, mitä muita pelejä pelasin. Paperboyssa hauskinta oli ikkunoiden rikkominen ja ei haitannut, vaikka harvoin pääsin kakkostasolta eteenpäin.

Tuon jälkeen meillä piipahti uskoakseni 8-bittinen Nintendo alle puoli vuotta ikään kuin lainalla. Super Mario, sekä myös Asterix & Obelix -peli olivat kovaa valuuttaa. Super Mariota olisi tehnyt mieli pelata paljon enemmän ja otin sitten vahingon takaisin, sillä pelasin sitä "paljon" läheisen suurkaupungin marketissa. Yksi merkittävä osa lapsuuden kauppareissuja oli pelien pelaaminen marketissa PS2 aikakauden loppupuolelle saakka. Sitä kautta tulivat ainoat kokemukset myös Xboxista ja GameCubesta (Super Mario Ghostbusterina, joku vapaan maailman Pokemon-peli ja Crazy Taxi).

1995-1998 Sega Mega Drive (luullakseni) oli ensimmäinen pysyvämpi palanen pelilapsuutta. Segahan on yhtä kuin Sonic - tässä tapauksessa Sonic 3. Minä hallitsin Sonicia ja kaverit sitä kettua. Ikinä ei peliä tullut päästyä läpi, sillä se oli melko pitkä. Muistaakseni meni 5-6 tuntia loppuvastukseen etenemisessä. Tallennusmahdollisuutta ei tietenkään ollut tuon ajan peleissä ja ne harvat kerrat kun pääsi loppuvastukseen asti, niin oli liian vähän elämiä reservissä, että olisi saanut selville miten sen lopparin saa helpoiten kukistettua.

Muita rakkaita pelejä olivat Road Rash - motskarikilpaa, mutta kanssa-ajajia sai hakata nyrkein ja lyömäasein pois pyöriensä selästä. Myöhemmin pelattiin kaverien kanssa PS1:llä Road Rash: Jailbreakia varsin paljon, joka oli huono yksinpeli, mutta hyvä kaksinpeli. Myös Viidakkokirja oli olennainen osa Sega-pelaamista ja yksi harvoja pelejä, jotka pääsin 6-7 vuotiaan taidoillani läpi.

Myös kosketukset änäreihin, futispeleihin ja muihin urheilupeleihin tuli luotua viimeistään Segalla. Jotain ohuita muistikuvia on Detroit Red Wingsistä ja venäläisestä viisikosta, jonne sekaan tuli luotua oma pelaaja pelaamaan taitokiekkoa. Jokin nyrkkeilypelikin oli melko rakas, ehkä Boxing Legends of the Ring päätellen takaapäin kuvaavasta kamerasta.

Muistan vieläkin sen hetken, kun marketissa isä tai äiti taisi yllättäen sanoa ekaa kertaa ja aivan yhtäkkiä, että käypäs valitsemassa sieltä joku peli. Voiko tämä olla totta, ei sitä osannut silloin kuvitellakaan, koska pelejä vaan ilmestyi jostain veljien toimesta ja sitten yhtäkkiä katosi. Ankaran analyyttisen etu- ja takakansikuvien tutkimisen jälkeen valinta oli muistaakseni Daffy Duck in Hollywood. Veljet ei tykänneet alkuunkaan ja tyrmäsivät sen heti kotelon nähtyään, mutta peli kostautui heillekin ihan mielenkiintoiseksi. Ja sitä paitsi silloin pelattiin vaikka väkisin niitä pelejä mitä oli tarjolla - oli ne hyviä tai ei - ja niitä samoja muutamia pelejä myös pelattiin hemmetin paljon. Eka kenttä Daffy Duckissa oli muistaakseni western-henkinen erämaa ja Repe posautteli jättimäisiä punaisia ilmakuplia ampuvalla singolla vihulaisia. Ne joutuivat vangiksi muistaakseni kuplaan kun oikein latasi ammusta ja sitten leijailivat pois. Myös jokin helikopterilentelypeli oli aika addiktoiva, jossa lähdettiin aina kentässä liikkeelle lentotukialukselta mereltä ja sitten pommitettiin/tuhottiin mantereella olevia sotilaita, sekä kaupunkeja ynnä muita. Kopterin bensamittaria piti mm. katsoa ja käydä tankkaamassa kesken tehtävän. Kartalta oli hauska tuhota kaikki mahdollinen. Olin pieni ja innokas virtuaalinen sotarikollinen.

Rinnakkain Segan kanssa kaverin isän työläppärillä otettiin ekaa kosketusta PC pelaamiseen joskus 1996-1997. Pasianssin ohella työn alla tuolloin olivat Leijonakuningas ja olisiko ollut ensimmäinen Need For Speed. Lion King hankittiin Segallekin ja kehityin siinä aika hakaksi, vaikken silti koskaan päässyt sitä läpi. Pelissä oli elokuvasta tuttu musiikki 8-bittisenä ja kylmät väreet menivät, kun peliä pelasin 5-6 vuotta sitten ekaa kertaa sitten taaperovuosien. Olin paljon huonompi kuin silloin, enkä edes koodien avustamana jaksanut pelata peliä läpi, vaan Jylhäkalliolle jäätiin taas.

NFS:ssä puolestaan oli hauskaa vain ajella autolla rotkoista alas ja siitäkin huolimatta tuli aina voitettua tekoälykuskit. Oli kaverit isineen ihmeissään noista leikittelyvoitoista, mutta näin vuosia myöhemmin täytyy luoda varjoja tuon synnynnäisen ajotaidon ylle, että näinköhän oli kuminauhatekoäly jo tuolloin olemassa. Serkun PC:llä taas oli hauska formulapeli, jossa varikkokäynnin yhteydessä ohjattiin mekaanikkoja ja vaihdettiin renkaat. Sitten oli Ankronikkaa ja Kelloggsin muroboksin mukana serkku oli myös vissiin saanut jonkun Tony The Tiger -tasohyppelyn, jossa kerättiin muroja.

Segasta tuli vielä mieleen torimarkkinoilta ostettu ammuskelevia robotteja kannen perusteella sisältänyt Sega-peli, joka olikin jollekin toiselle Sega-konsolille tehty, koska kasetti oli aavistuksen reunoista liian iso meidän Segaan. Kyllä oli pienelle päälle liian vaikea asia ymmärtää ja tiedustelin veljiltä, että eikö sitä kasettia voi muka jotenkin leikata, jotta se saataisiin mahtumaan sinne kasettireikään. Sega on Sega, se oli minulle yksi asia. Miten tämä oli mahdollista? Onneksi sen sai sitten vaihdettua meillä olevan Sega-konsolin eri peliin, kun markkinatkin oli kolmepäiväiset ja myyjä vielä siellä oli. En muista yhtään, mikä se vaihtari oli.

Liekö ollut 1999 joulu, kun meillä astuttiin 3D:n maailmaan PS1:sen myötä ja joululahjasta paljastui konsolin kylkiäisenä NHL 98. Tuomaria sai taklattua ja jossain vaiheessa hallitsin molempia joukkueita, ja keskityin vain paisuttamaan jäähytiliä seeproja ajelemalla. Philadelphia oli siihen hommaan sopivan isokokoinen ja fyysinen joukkue. Kun riittävän monta ukkoa oli ajettu ulos, niin ulosajoja ei enää tullut ja myöskään jäähyjä ei tainnut tulla kolmea samanaikaista enempää. Suomikin oli perhana mukana ekaa kertaa ja sieltä jäi mm. meidän oma virtuaalinen Sam Steel, eli Riku Teräs, ikuisesti mieleen. Ei nimittäin ollut tuolloin Suomella joukkueellista NHL-pelaajia ja yhtään eurooppalaista peli ei sisältänyt. Joukkueenluonti oli myös kovassa käytössä ja vanhoista Jääkiekkolehtien kausiennakoista tehtiin eri vuosikertojen SM-liigajoukkueita.

Kun mietin varhaista PS1-aikaa, niin Disney-animaatioon perustuva Hercules oli se rakkain peli. Aamulla ennen kouluun lähtöä tuli jonain aamuna peliohjelma, jossa studiossa kaksi tavallista junnua pelasivat vastakkain samaa peliä. Siis studiossa hyvät milleniaalit, koska se oli vielä periaatteessa aikaa ennen internetiä ja internet-pelaamista mitä massoihin tulee. Välillä ne osasivat pelata ja välillä eivät, vaikka pelitkin saattoivat olla heille vieraita. Mutta Hercules oli yksi niistä peleistä, jota siinä ohjelmassa pelattiin paljon ja olisin pessyt siinä kenet tahansa tuolloin. Kauhea kiire oli ekaluokkalaisena kotiin pelaamaan koulupäivän päätteeksi ja Hercules naputeltiin läpi lukemattomia kertoja, sillä pelihän kestää muistaakseni vain kolme tuntia ja sekin lienee taitavalta pelaajalta yläkanttiin.

Kolmannella luokalla törmäsin jonkun pelilehden demolevyssä Syphon Filteriin, jonka demo sisälsi pelin alun metropommin löytämiseen saakka. Sitä pätkää pelattiin pieteetillä ja lukemattomilla variaatioilla. Pelkkiä headshotteja, pelkkää taseria, pelkkää puukkoa, piti osua ensin rosmoja käteen, sitten jalkaan, ja vasta sitten kriittisille alueille jne. Lopulta kinusin riittävän pitkään vanhempia ostamaan pelin, koska olin jo omat rahani käyttänyt muihin peleihin tai Pokemon-kortteihin. Koulunkäynnin yhdistäminen veljen Syphon Filterin läpipeluun seuraamiseen tuotti haasteita. Itselleni peli alkoi olla hieman liian hankala ensi alkuun, mitä pidemmälle siinä mentiin. Ennen pitkää kuitenkin taidot karttuivat ja kenttien jokainen millimetri tuli tutuksi. On käsittämätöntä, miten sillä kankealla D-padilla sai manuaalitähtäyksellä ammuttua ketään kuuppaan.

Crash Team Racing saattoi kuitenkin olla se eniten pelaamani PS1 peli, jonka tähtikehä ja viehätys säilyi läpi jopa koko PS2-aikakauden kaveripiirissäni. Yksinpelinä erinomainen, kaksinpelinä käsittämättömän viihdyttävä. Sitä pelattiin koko päivä vaivatta. Muuten eivät Crash Bandicootit juurikaan meikäläisen historiaan kuuluneet. Sairaalassa kun välillä joutui olemaan, niin siellä tuli pelattua. Kaverilla pelailtiin Crash Bashia ja joskus lainasin ykköstä ja kolmosta. Tomb Raideriin kosketus oli pelkkä demo ennen PS3:sta ja Final Fantasya katsoin joskus vartin verran, kun kaveri lopetteli pelisessiotaan.

PS1:llä meillä taisi olla 2 vaiko jopa 3 ratti-poljin systeemiä ja kaikki meni rikki. Sitten päätettiin ettei enää osteta, kun eivät kestä. F1 98 (ajoin ratilla kerran täyden Monacon) Kyllösen selostamana, Colin McCraet ja Gran Turismot levynvaihtorumbineen olivat liikaa. McCrae 2.0 oli kanssa ässäpeli kaksinpeluun saralla, vaikka ihmettelen jälkikäteen, miten pienestä kuvaputkitelkkarista split screenilla näki yhtään mitään.

Tekken 3 oli kova ja lentopallomoodissa jaksoin loputtomasti leikitellä tekoälyn kanssa vaikeimmalla tasolla. Se oli iso skuuppi kaveripiirissä, kun "löysin" pelistä sen selällään makaavan tohtorin ja sain sen pelattavaksi. Eihän sellaisesta mitään tiedetty ja pelikin oli tuossa vaiheessa jo vanhahko.

Luonnollisesti jossain vaiheessa pleikkari modattiin jossain ja pelejä ilmestyi jostain veljien kautta. Naganon kisapelin mäkihyppy oli rakas, vaikka peli oli buginen kuin mikä. Kenties kopioinnista johtuen NHL 2000 tilttasi todella usein alkuteksteihin ja peli meni sen ohi tilttaamatta vasta jollain kymmenennellä resetillä toimien sitten hyvinkin luotettavasti. Jo tuolloin harrastin paikkalukitusta maalivahtina Arturs Irbellä.

Modaamiseen liittyy muutamia tarinoita. Kirpparilta tuli ostettua paljon pelejä ja oli käsittämätöntä, miten jotkut pelit olivat "mustavalkoisiksi tehtyjä". Kuitenkin yksi tällainen, Legend, oli sekin valtavan suosittu kaveripiirissä. Se oli vaakasuuntaan etenevä keskiaikainen tappelu/seikkailupeli ripauksella fantasiaa ja loistava kaksinpeli.

Jossain vaiheessa meidän pleikkarista hajosi se levynpyöritin-tsydeemi. Piti tilata varaosa jostain Kiinasta ja siinä kesti viikkokaupalla. Ostin sitten omilla rahoillani omaan huoneeseeni PS1 Dualshock-version... ja ihmettelin, että miksei jotkut pelit toimi. Ne "jotkut" olivat kopioituja pelejä. En noin nuorena ymmärtänyt yhtään mitään ja luulin noita kopioituja pelejä jollakin oudolla tavalla normaaleiksi. Melkein kaikilla kavereilla kun oli samalla lailla viritetty vehje ja parhaalla kaverillani oli salkullinen netistä ostettuja kopiopelejä. Sain häneltä Star Wars: The Phantom Menacen virallisen elokuvaan perustuvan pelin, mikä oli nuorelle Star Wars -fanille parasta ikinä. Pelihän oli buginen paska, mutta se oli just niin kuin se elokuva. Niin aidon näköinen ja niin hyvä. Mesa Jar-Jar Binks.

Eräällä kaverillani oli Resident Evil 3 ja peliä käynnistäessä kun painoi tiettyä näppäinyhdistelmää, niin siihen aukesi cheat-valikko, josta sai laittaa haluamansa huijauskoodit päälle. Minua on aina ahdistanut peleissä kuoleminen/epäonnistuminen, koska jotenkin otan sen osin henkilökohtaisena riittämättömyytenä. Lisäksi peli oli pelottava, joten sen pelaaminen kuolemattona vailla huolen häivää oli helpottavaa. Ja kuten usein tuolloin, jos kaverilla oli hyvä peli, niin sitähän ei lainattu joka välissä itselle... Ehei... Sellainen piti saada itsellekin omaksi kaupan hyllyltä, missä ei ollut mitään järkeä kun rahavaratkin olivat lapsena hyvin rajalliset. Joten kinusin sen vanhemmilta ja vaikka miten yritin, niin se huijausvalikko ei auennut sillä tutulla näppäinyhdistelmällä kymmenistä yrityksistä huolimatta. Sitten siinä jotenkin valkeni sen kaupasta ostetun ja kopioidun pelin ero. Uskalsin pelata tuota 350 markalla ostettua peliä vajaan tunnin ja se oli sitten siinä. Peli lojui laatikossa piilossa seuraavat 10 vuotta, koska pelkäsin silloin Nemesistä kannessa ja laitoin pelin pois näkyvistä. Myin sen sitten löydettyäni sen jollekin ehkä 13 eurolla netissä.

Ensimmäinen Rainbow Six (PS1 edelleen) tuli myös toivottua joululahjaksi muiden perheenjäsenten pettymykseksi. Joskin valinta oli vaikea, sillä Pierce Brosnanin toiseen Bond-elokuvaan perustuva peli oli toinen vaihtoehto. Kyseinen peli oli myös kaverilla ja jostain syystä sekin olisi pitänyt saada itselle, vaikka pelasin peliä jälkikäteen ajatellen täysin riittävästi. Onneksi päädyin Rainbow Sixiin. Hyvä peli ja osaisin varmastikin vieläkin ensimmäisen tason vihulaisten sijainteineen aika hyvin ulkoa. Yhtenä päivänä pari vuoden omistuksen jälkeen peliä ei vain enää ollut missään, sillä toinen veljistä oli sen vissiin myynyt pois. Semmosta se on välillä pelikommuunissa ja jäi ikuinen muistijälki, kun olisin vielä palavasti halunnut peliä pelata.

Driver oli ilmiömäinen tuttavuus (nykypäivän silmin PS1-version piirtoetäisyys ihan täysi vitsi) ja Driver 2 kaksinpelineen, sekä eri maineen vieläkin parempi. Copacabanalla ajeltiin Mananalla (?).

Niin ja tietysti eräs kirpputoriostos oli melkoinen ässä. Semmoinen jännä ylhäältäpäin kuvattu peli, jossa oltiin kaupunkiympäristössä. Siellä sai vapaasti liikkua, varastaa autoja, hakata ihmisiä, ajaa niiden yli ja ampua niitä. Alkuperäinen Grand Theft Auto. Kun mainostin peliä kaveriporukalle, niin sen erään frendin massiivisesta kopiopelisalkusta löytyi timantti Grand Theft Auto 2:sen muodossa, jota hän ei ollut koskaan edes kokeillut. Vankilaan soluttautuminen ja siitä seurannut mellakka oli kakkosen siistein tehtävä.

Tässä välissä meillekin hankittiin perus Pentium-nuhapumppu. Sillä pelailtiin serkulta lainattua Desperadoksen demoa, minkä perusteella ostin sille ensimmäisenä pelinä Desperadoksen koko version ja Desperados 2:sen. Kyseessä siis villiin länteen sijoittuva strategiapeli. Niiden ohella pelailtiin Deluxe Ski Jumpia, Areena 5:sta ja alkuperäistä Eastside Hockey Manageria ynnä muita netin ilmaispelejä.

Vapaa-aika kuitenkin koki mullistuksen, kun luulin ostavani kaupasta PC:lle perinteisehkön jalkapallopelin, jossa on mukana Veikkausliiga. FC Jokerit alle ja ihmettelin, että miksen pysty hallitsemaan pelaajia kuten silloin aikanaan Fifa World Cup 98 kisapelissä (hieno intro!) PS1:llä. Peli oli Championship Manager ja se pyöri melko hitaasti koneella. Siitä huolimatta peli kiehtoi ja opettelin pelaamaan sitä, vaikkakin manageripelit olivat tuttuja esim. LMA Manager 2001:sen ja muiden PS1-managerointien muodossa. CM4:sen pitkien lataustaukojen vuoksi pelaamisen ohessa katsoin televisiota, tai luin kirjoja. Vasta Football Manager 06:sen kohdalla totesin, ettei tästä tule mitään ja ostin rippirahoillani ekan kunnon pelikoneen. Football Managereja pelasin FM 14 saakka, monta kesälomaa ja iltaa meni "vielä seuraava peli" -lupauksin. Pelisarjan vuoksi ostin kahteen eri otteeseen tehokkaamman koneen, että saan pyöritettyä sitä paremmin, mutta kolmatta hankintaa en enää tehnyt ja lopetin sarjan pelaamisen tyystin. Se on liian aikaa vievää ja addiktiivista. Yhtäkkiä on neljä tuntia mennyt ja tuntuu, ettei ole vielä ehtinyt tehdä mitään.

Aikanaan oli myös tiedossa kaupallisen Eastside Hockey Managerin julkaisupäivä ja poljin polkupyörällä yhteensä 25 kilometriä, että saisin sen haetuksi välittömästi. Eikä tarvinnut pettyä. Jokerit-tallennukseni eteni siihen vaiheeseen, että siellä oli ainakin Dany Heatley ja Peter Forsberg hylänneet änäritähteyden voidakseen rikkoa ennätyksiä SM-Liigassa. Saven peluu loppui seuraavan EHM:n tuloon.

Ekalle pelikoneelleni ostin myös Counter Strike Anthologyn ja koska se oli niin halpa, niin nappasin mukaan siitä vielä jonkun toisen pelin. Pitkään oli kädessä jokin saksalainen jääkiekkomanageripeli, mutta vaihdoin sen sitten paksukantiseen sotapeliin, joka sisälsi ilmeisesti kolme peliä (oikeasti kaksi lisäosaa ja yksi peli). En pitänytkään Counter Strikesta, koska vaikeustaso oli liian jyrkkä ekaa kertaa FPS-peliä PC:llä ja netissä pelaavalle. Mutta tämä jälkiajatuksena ostettu sotapeli on ehkäpä kaikkien aikojen suosikkini: Battlefield 1942. Pelin laajuus oli häikäisevää, sai hallita tankkeja sekä koneita ja pelasin tyytyväisenä yksinpeliä varmaan kuukauden ennen kuin eksyin nettipuolelle. Se oli sitten menoa ja pari kesälomaa meni yötä myöden hakatessa. Ironisesti vain saavuin niin myöhään pelin pariin, että niin sanotusti taitojeni huipullla skene katosi alta pois sieltä missä ja keiden kanssa aikaani vietin. Vieläkin haluaisin edes yhden lisävuoden kokea tuota aikaa pidempään. Yritin rypistellä muualla ja siirtyä muiden tavoin Battlefield 2:seen, mutta arcademaisempi sodankäynti tanssivine 1 vs. 1:neen ja medikit käsissä siksakin hyppely infantryserverillä ilman räjähteitä oli se minun juttuni.

PS2 ostettiin taloon heti seuraavana jouluna, kun se ilmestyi. Muut eivät tykänneet, kun jouluaattona konsolin kanssa ainoa paketista löytynyt peli oli This Is Football 2002, jossa oli historiallinen mahdollisuus filmata!!! Muut sitten hakivat ekana päivänä pyhien jälkeen uuden änärin, mutta nauttivat myös tuosta futiksesta.

En nyt muista koska, mutta lähdin veljen kanssa kauppaan tarkoituksena ostaa Age Of Empires 2 PS2:lle. Ja ostinkin sen, mutta veli suostutteli ostamaan puoliksi kanssaan GTA 3:sen. Tajusin vasta kotona ohjekirjaa lukiessani, että tämähän on Grand Theft Auto. Jättipotti. Seuraavat pari viikkoa oli aika useasti kavereita käymässä ja käsittämätöntä, että niitä Hidden Packageja löydettiin muistaakseni jotain 92 ilman internetiä.

PS2-aikakausi tarjosi myös opetuksen. Pelasin LMA Manager 2004:sta tutusti hermot kireällä. Ei ollut tavatonta kiroilu ja ohjaimen lentäminen. Meni taas vaihteeksi huononlaisesti ja sitten peli tilttasi, sekä edellisestä tallennuksesta oli jopa pari tuntia aikaa. Löin nyrkillä levyaseman päälle. Alkoi kuulua raksutusta... Peli ei lähtenyt enää käyntiin. Otin levyn ulos ja katsoin sitä - sehän oli ihan naarmuilla. Mikään muukaan peli ei toiminut. Kylmä hiki alkaa virrata ja sitten tietysti sanotaan juuri teini-iän kynnyksellä vanhemmille, että pleikkari meni rikki ihan yhtäkkiä vailla mitään syytä. Ulkoisesti siinä ei ollut mitään vikaa. Masiina kiikutettiin paikalliselle korjaajalle, joka sitten fiksasi levyaseman asennon niin, ettei levyt enää hinkanneet johonkin yläosaan.

Tuon jälkeen pleikkari pyöritti oudosti vain mustakantisia PS2 pelejä, sekä PS1-pelejä. Ja niitäkin yrittäessä toimimaan, konsolia joutui muutaman kerran restarttailemaan. Sinikantisen PS2-pelit eivät toimineet ollenkaan ja himo oli kova päästä pelaamaan WWF: Shut Your Mouthia. PS2 saatiin lähetettyä jonnekin viralliseen huoltoon ja ilmeisesti se meni läpi, tai ei ainakaan jouduttu maksamaan kuin joku pieni osuus kun takuutkin oli ummessa. En tiedä yksityiskohtia alkuunkaan, mutta uusi tuli ja pelit tulille. Ei kuitenkaan ylpein hetkeni.

PS3:nen vaikutti pitkään hutiostolta ennen kuin NHL 09 ja EASHL-pelimuoto tulivat ja laittoivat elämänhallinnan sekä prioriteetit koetukselle. Lisäksi opin tuolloin, että ulkomailta netistä sai pelejä halvalla ja ajauduin kunnolla avointen RPG-pelien maailmaan.

Ai niin... Jossain siellä 1999 Pokemon-hullutuksen ansiosta sain myös pitkään kinuttuani Game Boy Colorin ja siihen Pokemon-pelit Red & Blue. Nehän olivat periaatteessa identtiset, mutta "gotta catch 'em all"! Toisesta pelistä puuttui pari pokemonia, jotka sai vain toisesta ja vice versa. Sitten tarvittiin vielä vaihtokaapeli ja kaverin Game Boy, että ne pokemonit sai itselleen samaan peliin siirrettyä. Mutta sain kuin sainkin kaikki 151 napattua, sekä treenattua ihan grindilla mm. Blastoisen 100-levelille. Sitten ostettiin vielä kolmattakin kertaa periaatteessa sama peli Yellow'n muodossa. Missingosta kuulin vasta parin vuoden omistajuuden jälkeen kavereilta. Aikanaan myös Silver tuli hommattua, mutta se oli sitten siinä. Mitään muita pelejä en tuolle käsikonsolille hankkinut, eikä oikeastaan tarvinnutkaan. Noita tuli pelattua todella paljon, uudestaan ja uudestaan. Minulla oli myös läpipeluulehtikin ennen kuin edes omistin koko Game Boy:ta.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hatunnosto @Buster hitto kun oma muisti toimis yhtä hyvin! Tuli tuosta mieleen CM4 joka unohtu omalta listalta. Projektina oli aina nostaa alasarjajengi Mestareiden Liigan mestariksi. Niihin pelaajiin ja seuroihin oikeasti kiintyi. Vieläkin tulee seurattua mitä esim Lutonille tai Cambridge Unitedille kuuluu. :)
 
Melkein kaikilla kavereilla kun oli samalla lailla viritetty vehje ja parhaalla kaverillani oli salkullinen netistä ostettuja kopiopelejä. Sain häneltä Star Wars: The Phantom Menacen virallisen elokuvaan perustuvan pelin, mikä oli nuorelle Star Wars -fanille parasta ikinä. Pelihän oli buginen paska, mutta se oli just niin kuin se elokuva. Niin aidon näköinen ja niin hyvä. Mesa Jar-Jar Binks.
Itsekin tuon The Phantom Menacen ostin PS1:selle Virosta kopiona. Oli kova ja tuskallinen kokemus, kun se välillä tilttasi, eikä koskaan tiennyt missä kohden pelit loppuisi. Syy lienee kopioversiossa, koska muutkin kopiopelit käyttäytyivät vähän arvelluttavasti aina välillä.

Tässä välissä meillekin hankittiin perus Pentium-nuhapumppu. Sillä pelailtiin serkulta lainattua Desperadoksen demoa, minkä perusteella ostin sille ensimmäisenä pelinä Desperadoksen koko version ja Desperados 2:sen. Kyseessä siis villiin länteen sijoittuva strategiapeli. Niiden ohella pelailtiin Deluxe Ski Jumpia, Areena 5:sta ja alkuperäistä Eastside Hockey Manageria ynnä muita netin ilmaispelejä.
Desperados oli kova. En koskaan saanut koko versiota käsiini, mutta demo-versioita (niitä oli ainakin kaksi muistaakseni) tuli tahkottua. Sama kävi ensimmäisen Hitmanin kanssa. En saanut vuosiin käsiini koko versiota, joten uhrasin kaikki vapaat tuntini pariin demokenttään. DSJ ja Areena 5 oli kovassa käytössä, sekä myös sopivan simppeli alkuperäinen EHM, jota pidän yhä parhaana jääkiekkomanageripelinä yksinkertaisuuden vuoksi (yhdessä MHM2000:n kanssa).

Ai niin... Jossain siellä 1999 Pokemon-hullutuksen ansiosta sain myös pitkään kinuttuani Game Boy Colorin ja siihen Pokemon-pelit Red & Blue.
Tämäkin oli kova juttu 90-luvun lopulla. Meillä ei ollut käsikonsoleita, mutta emulaattoreilla tuli hakattua ja paljon.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Desperados oli kova. En koskaan saanut koko versiota käsiini, mutta demo-versioita (niitä oli ainakin kaksi muistaakseni) tuli tahkottua.
Kannattaa saada se käsiin. Steamistä saa noin parilla eurolla. Ostin itse sen joku aika sitten ja pikkuhiljaa pelaillut läpi. Viimeinen tehtävä menossa nyt.

Ihan yhtä kova peli edelleen. Kolmonen on todella kehuttu, mutten ole aloittanut edes sitä vaikka omistanut liki julkaisusta asti.

@Buster hatunnosto nostamisesta. Ehkä jopa oma kaikkien aikojen suosikkini peleistä.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tekken 3 oli kova ja lentopallomoodissa jaksoin loputtomasti leikitellä tekoälyn kanssa vaikeimmalla tasolla. Se oli iso skuuppi kaveripiirissä, kun "löysin" pelistä sen selällään makaavan tohtorin ja sain sen pelattavaksi. Eihän sellaisesta mitään tiedetty ja pelikin oli tuossa vaiheessa jo vanhahko.
Voi että sitä jaksoi aikuinen ihminen olla onnessaan, kun tämä saatiin jälleen käsiin PS Classicin myötä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Pelihistoria on pitkä mutta pidän tarinan lyhyenä eli mitkä kolahti suurinpiirtein aikajärjestyksessä;
- Giana Sisters, Summer Games, Winter Games, Track and Field (C64)
- Super Mario Bros, Duck Hunt (Nes)
- NHL Hockey, Sonic the Hedgehoc (Sega Megadrive)
- Leisure Suit Larry, Lemmings, Indy 500, F1GP Microprose, Doom, Wolfenstein, Quake, NHL 93 (Dos, Windows)

Sitten tuli aikuistumisen kynnyksellä taukoa mutta sitten jossain vaiheessa uudestaan alkoi innostaa;
- GTA sarja
- Kaikki änärit ja fifat sekä F1:set
- Medal of Honour: Allied Assault
- Wormsit
- Slicks and Slide
- Ski Jumpit, ne paskan grafiikan huikeat pelit

Ihan viimeisimpinä vuosina;
- Days Gone!!! Kolahti ja kovaa
- Assassin Creedit
- F1 ja WRC:t
- Hitmenit

Laitteita on ollut ainakin seuraavia:
Nes, Sega Megadrive, PS1, PS2, PS3, PS4, PS5, Nintendo Wii, Nintendo Switch, PS Vita, Xbox One, lukuisia peli PC:tä. Tällä hetkellä PS5 ja PC.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös