Peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 189 758
  • 2 232

jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Aina haukutaan Jokereiden peliä, mutta onko mestiksen taso vain erittäin heikko? Jokerit johtaa ylivoimaisesti sarjaa sekä ihan hyvät tilastot keskinäisissä verrattuna muihin. Tähän peilaten mestiksen mestaruus ei kovin vaarassa voi olla. Toki aina pitää pystyä parantaa ja playoff on pienestä kiinni. Kuitenkin Jokereiden peli tai pelaajien motivaatio, kun paranee, niin eiköhän se näy aika hyvin tulostaululla. Täten me ollaan edelleen suht ylivoimaisia.

Karsinnat on toki aina oma luku, mutta niitä on vaikea varjoharjoitella, jos nykyvastukset ei voi meille mitään nykytasollakaan. Toisaalta aina riittää, kun on paras paikallaolijoista. Tuo riittää myös karsinnoissa. Toki fanina tuo on karseeta, mutta näköjään sekin riittää tällä hetkellä.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Nyt haen kyllä esimerkin todella kaukaa ainakin ajallisesti, mutta jotenkin tässä kun on seurannut Jokereita sieltä 80-luvulta alkaen, niin tässä on nyt jotain samaa kuin kaudessa 1995-96.

Silloin pelattiin toki Liigassa, mutta suhteessa materiaali oli ylivoimainen moneen muuhun joukkueeseen nähden - kuten on tällä kaudella Mestiksessä. Silti kotipelit olivat usein aivan hirveätä katsoa siihen nähden millainen materiaali oli ja voitot otettiin usein tyyliin 2-1 eli pisteitä tuli, runkosarja voitettiin, kuten lopulta mestaruuskin. Silti varsinkin runkosarjassa monen kotimatsin jälkeen kirottiin voitosta huolimatta tylsää peliä - onneksi silloin ei ollut jatkoaika.comia :)

Halli oli kuitenkin sama kuin nyt, tosin yleisö silloin paljon hiljaisempi, kiitos erityisesti Eteläpäädyn.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@juhana toki pleijareissa avattiin kyllä pellit sitten huolella. Ilves oli täysi vastaantulija. Mieleen on jäänyt muun muassa 10 tai 11-2 päättynyt matsi Nordiksella. Ja finaalit oli myös ylikävely ekan pelin jälkeen.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No eipä jäänyt paljon käteen lauantai-illasta. Toki kolme pistettä kuitenkin.

Tartun ilmiselvimpään: Tapa jolla ylivoimapeliä harjoitellaan ja valmennetaan (jos valmennetaan) ei tällä hetkellä tuo tulosta. Jotain pitää muuttaa. Ylivoimalla eivät liiku miehet eikä kiekko. Takakolmio pääsee välillä syöttelemään, mutta laukauksia ei tule ja maalineduspelaajat eivät saa tarpeeksi hämminkiä aikaan. Laittakaa vaikka Martikainen viiden pelaajan kanssa miettimään mitä siellä pitää tehdä.

Kiekon ylöstuonti ja pakkopelin käynnistäminen ovat sitten toinen juttu. Tänään oli siltäkin osalta sysimusta päivä. Rakennetta tuokin vaatisi ja paremmin sovittuja ja harjoiteltuja juttuja.

Roki teki ainokaisensa kun malttoivat vaan jatkuvasti passata sinne viivaan jossa hyvä laukoja odotti. Pari kolme kertaa pääsi kokeilemaan ja sittenhän se nasahti. Nyt meillä kaikki vaan siirtää ja sitten Aaltonen syöttää Filppulalle liian vaikean ja homma purkautuu.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Minäkin muistan nuo, mutta oliko 1996-1997 kuitenkin mitä kuvailet?
Kyllä tuo kausi 1995-96 on se mille nämä muistot sijoittuu. Silloin tosiaan Ilves tuli vastaan ensimmäisellä kierroksella ja eka matsi taisi päättyä 11-2 tosiaan.

Seuraavalla kaudella eli tällä 1996-97 kohdattiin Ilves välierissä. Silloinkin tuli lopulta mestaruus ja se oli myös viimeinen kausi Nordiksella - no, nyt ollaan toki siellä taas sattuneesta syystä - ennen siirtymistä Hartwall Areenalle.
 

petzku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins & Patric Hörnqvist
Aivan sivuhuomiona se, että ois tavallaan mageeta saada tänne ketju, jossa muistellaan niitä vanhempia aikoja. Aivan huikeita muisteloita peleistä ja kausista ylempänä. Mä itse olen sen verran "tuoreempi" fani, että ekat muistot on vasta ysärin loppupuolelta ja vahvemmin 2000-luvun alkupuolelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös