Mainos

Peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 513 554
  • 12 136

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Onhan tää hauskaa, että ylivoimaisesti kovin tasomittari tällä hetkellä tulee Lappeenrannasta. Ihan hemmetin iso mahdollisuus meille tänään. Jyväskylässä peli-ilme oli taisteleva ja saatiin ehjä 60 minuuttia.

Tänään sama ilme ja uskon aidosti että kaikki on mahdollista. Toki vaatii Werneriltä/Valilta isoa onnistumista. Uskon että edellinen matsi oli henkisesti jengillekin todella tärkeä. Toppen tuuletus tyhjään maaliin kertoi aika paljon jengin mentaliteetista ja vapautuneista paineista.

Täytyy puolison kanssa käydä keskustelu, jos juoniorin nukutusvastuu olisi tänään hänellä ja voisin katsoa pelin suorana.

Hyvä kutina illan pelistä!
 

ÅBO

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Saipa on tällä kaudella vähän niin kuin viime kauden Jukurit. Muistan, kuinka rehellisesti eräässä pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Olli Jokinen sanoi, että joukkueen on täytynyt jopa pelata yli oman tasonsa, jotta se on voinut pärjätä runkosarjassa hyvin. Kuitenkin heillä viime kevään edetessä alkoi hyytyminen ja kausi päättyi puolivälierissä. Taisi heillä paukut loppua kesken kaiken. Niin että ihan sama tarina voi olla mahdollinen Saipallakin tällä kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK
Saipa on tällä kaudella vähän niin kuin viime kauden Jukurit. Muistan, kuinka rehellisesti eräässä pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Olli Jokinen sanoi, että joukkueen on täytynyt jopa pelata yli oman tasonsa, jotta se on voinut pärjätä runkosarjassa hyvin. Kuitenkin heillä viime kevään edetessä alkoi hyytyminen ja kausi päättyi puolivälierissä. Taisi heillä paukut loppua kesken kaiken. Niin että ihan sama tarina voi olla mahdollinen Saipallakin tällä kaudella.
Kaikki on mahdollista, aika näyttää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124

Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Kyllähän Saipa tällä hetkellä ylisuorittaa, mutta eipähän siinä mitään väärää ole. Tepsikin ylisuoritti keväällä 2010 ja kaikki muistaa mihin se johti. Kysymys onkin, että kauanko voi ylisuorittaa ja jos tulee notkahdus, saako flow-tilan takaisin päälle.

Saipalle toivon menestystä, mutta eiköhän tänään olisi hyvä paikka katkaista tuo voittoputki.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Tehtyjen maalien xG:ssä Saipa on sijalla 12 ja päästetyissä sijalla 11. Hyvin onnistunut maalivahtipeli selittänee aika hyvin päästettyjen eroa. Hyökkäyksessä näkyy Raipen flow-tila. Kyllähän tuosta selvää ylisuorittamista näkyy, mutta voi hyvin kestää kauden loppuun, kuten Raipe Tepsin kanssa veti.
Toisaalta onko se sitten enää ylisuorittamista jos se jatkuu koko kauden. Tai kai se on myös vähän tulkinta kysymys mitä kukin pitää ylisuorittamisena. Raipe tuntuu saavan aika hyvin pelaajista irti heidän kykynsä. Kyllä tuollainen pitkä voittoputki vaatii myös vähän hyvää tuuria ja sattumaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124
Tänään luvassa kauden helpoimmat kolme pinnaa ja Hunajata raikaa vähintään viidesti.

Onko ne sitten 5-0, 6-1 vai mitkä lukemat, sen ilta näyttää.
 

Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Yleensä nuo ylisuorittavat runkosarja jengit ottaa dunkkuun playoffeissa. SaiPan ja Raipen kohdalla kyllä toivon, että menevät päätyyn asti. Alkaa menemään OT:n puolelle jo. Kaikkea hyvää Lappeenrantaan.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Hienosti Jokinen pelattiin hyvään maalipaikkaan. Harmillinen boksi ja flow menee poikki. Nyt pitää kestää eikä joutua heti altavastaajaksi.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tepsihän on ihan paska :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös