En muista koska viimeksi on tiistai-SaiPa kiinnostanut näin paljon. Harmillisesti itse ollaan vähän paskassa jamassa tällä hetkellä ja kaverin voittoputki on yhden pelin sijaan 10 pelin mittainen, mutta sitä suuremmalla syyllä voitto tuntuisi hyvältä.
Normaalitilanteessa tiistai-SaiPa voittoa ei tietysti oikeaksi voitoksi lasketa, mutta tällä kertaa lasketaan. Liigan kuumin jengi ja itse en xG lukemista tai ylisuorittamisista välitä paskaakaan. Raipen jengi pärjää ihan sillä samalla tavalla nyt kuin pärjäsi silloin täälläkin, kaikki kentällä olevat pelaavat illasta toiseen parhaalla tasollaan ja ennen kaikkea toisilleen. Vapaamatkustajat ei ole ongelma ja apinat ei selässä paina. SaiPan (tai Tepsin) budjetilla operoidessa ei vaan yksinkertaisesti ole varaa mihinkään muuhun. Ihan jokaisen annettava 100% ja vähän päälle koko 60min. Hyvä maalivahtipeli auttaa aina, mutta ei ihan veskarit vaihtamalla vaihdu sijoitukset kyllä toisinpäin sarjataulukossa.
Kaikki putket päättyy joskus ja vaikka kovasti Raipea ja siinä sivussa nyt SaiPaa ja etenkin pitkästä aikaa tuota positiivista pöhinää siellä symppaankin, niin tänään olisi kyllä suotavaa ottaa ihan kova sulka hattuun ja pistää putki poikki. Senverran on pisteitä jo menetetty helpommissakin peleissä tällä kaudella, että nyt pitää sitten alkaa isommiltakin ryöstämään. Suuri ja mahtava SaiPa saapuu valtavan ennakkosuosikin asemassa pöllyttämään viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevaa Tepsiä, mutta ilman tappelua ei pisteitä ainakaan anneta.