Nenonen pakkaa kamansa ja siirtyy esim Sportiin ja tekee sitten meitä vastaan vähintään maalin joka pelissä. Hymiö.Nenonen voi kyllä pakata tavaransa.
Ehkä tämä vielä paranee. Mielestäni on myös joutunut eniten tästä jengistä kantamaan ketjuaan ns. yksin. Luultavasti on laskettu että miehistön vajauksessa JC on se kenen peli sakkaa vähiten vaikka laidoilla pelaisikin talviteitä.Beudin jatkaa miinus ja pistetehtailuaan. On hyökkäyspäähän hyvä, mutta - 11 13 peliin. 17 kertaa tasakentällisin ottanut maalin vastaan.
Väkisinkin, mutta se mikä voitetaan Fröbergiin verrattuna hyökkäyspäässä, hävitään puolustuspäässä. Toisaalta maalintekijöitä aina tarvitaan ja siinä onnistunut yllättävänkin hyvin. Veikkaan, että saa lopulta noin 35-40 pistettä ja teholukema jää hiukan miinukselle. Kuitenkin varsin odotetun tasoinen vahvistus, toisin kuin Savoie. Pätevä kakkossentteri joka tapauksessa.Ehkä tämä vielä paranee. Mielestäni on myös joutunut eniten tästä jengistä kantamaan ketjuaan ns. yksin. Luultavasti on laskettu että miehistön vajauksessa JC on se kenen peli sakkaa vähiten vaikka laidoilla pelaisikin talviteitä.
Väkisinkin, mutta se mikä voitetaan Fröbergiin verrattuna hyökkäyspäässä, hävitään puolustuspäässä. Toisaalta maalintekijöitä aina tarvitaan ja siinä onnistunut yllättävänkin hyvin. Veikkaan, että saa lopulta noin 35-40 pistettä ja teholukema jää hiukan miinukselle. Kuitenkin varsin odotetun tasoinen vahvistus, toisin kuin Savoie. Pätevä kakkossentteri joka tapauksessa.
On se siellä Jokisen ja Lindrothin kanssa sekoillut. Ei toki räikeitä näkyviä nukahduksia, mutta sijoittumisessa ja kommunikaatiossa vielä ongelmia. Ei ole niin huono ollut puolustuspäässä kuin tilastot antavat olettaa, mutta petrattavaa on. Ottanut eniten maaleja vastaan kuitenkin, ei se varmasti ihan vahinko ole. Todella hyvä toisaalta ylivoimalla varsinkin siihen nähden, ettei ole profiililtaan mikään virtuoosi.Nopeasti ei tule kyllä itselle mieleen, miten Beaudin on ollut huonompi puolustuspäässä kuin Fröberg. Yhtään "voi vittu Beaudin" tilannetta ei muistu itselle mieleen vielä tältä kaudelta. Mutta siitä ihan samaa mieltä, että kakkossentteriksi varsin pätevä. Helposti tykättävä pelaaja, tänäänkin pari ratkaisuhaluista maalia.
On se siellä Jokisen ja Lindrothin kanssa sekoillut. Ei toki räikeitä näkyviä nukahduksia, mutta sijoittumisessa ja kommunikaatiossa vielä ongelmia. Ei ole niin huono ollut puolustuspäässä kuin tilastot antavat olettaa, mutta petrattavaa on. Ottanut eniten maaleja vastaan kuitenkin, ei se varmasti ihan vahinko ole. Todella hyvä toisaalta ylivoimalla varsinkin siihen nähden, ettei ole profiililtaan mikään virtuoosi.
Ässät pelin jälkeen ollut vähän vaikeaa, mutta niin on koko joukkueella. En kuitenkaan näe miksi ei menisi Talvitien edelle. Aatoksella on kuitenkin jokin upside. Nyt peluuttamalla voi olla keväällä tekijämies. Eiköhän Toma tiedä mitä tekee ja mistään koirankopista ei ole kyse. Pelejä tuli alkukauteen ehkä vähän odotettua enemmän.Ei pelannut Koivu tänään sitten vaihtoakaan.
Ässät pelin jälkeen ollut vähän vaikeaa, mutta niin on koko joukkueella. En kuitenkaan näe miksi ei menisi Talvitien edelle. Aatoksella on kuitenkin jokin upside. Nyt peluuttamalla voi olla keväällä tekijämies. Eiköhän Toma tiedä mitä tekee ja mistään koirankopista ei ole kyse. Pelejä tuli alkukauteen ehkä vähän odotettua enemmän.
Tärkeä voitto. Ihmetyttää vaan miten usein TPS on 5 vs 5 pelissä enemmän vaikeuksissa omalla puolustusalueella kun alivoimalla pelatessaan. "Pitäiskö jatkossa puolustaa neljällä ja yhden kärkkyä kokoajan keskialueella" :D
Tänään tuli ääneen ihmeteltyä kaverille, että miksi Koivu ei pelaa Talvitien tilalla. Samaa mieltä siitä, että eiköhän siellä tiedetä, mitä tehdään, mutta rosterin ollessa noin kapea kokeilisin Koivua Talvitien tilalla.
Kyllä Palmua alkaa kummasti tulla ikävä, kun hänelläkin tuo upside on melkoinen. Jos majutauon jälkeen viimeistään Palmu saadaan takaisin, niin saadaan näillä näytöillä:
Palmu - Beaudin - Dudas
Wernblom - Marjala - Päkkilä
Haapanen - Intonen - Teissala
Knuutinen - Talvitie - Koivu
+ Keihäs, Oden
Joka näyttää jo huomattavasti paremmalta, kun Talvitie saadaan ykkösen laidalta vaikka tuonne neloseen. Koivu ja Talvitie voivat vaihtaa paikkaa sen mukaan, kummalla näyttää paremmin ko. pelipaikalla sujuvan.
Tätä samaa olen kironnut. Varmistetaan vastaiskut ja haastetaan rohkeammin keskelle kulmissa pyörimisen sijaan.Ehdottomasti positiivista se, miten Dudas ja Wernblom haastoivat, jotta saatiin jäähyjä. Näitä voisi monikin pelaaja tehdä useammin.
Se saattaa olla sellain juttu kun oot viiden matsin tappiokierteessä ja vihdoin tulee voitto niin sen täytyykin tuntua hyvältä. Erittäin tärkeä voitto. Itsellä näytti olevan vähän sama fiilis, en toki tuulettanut mutta ajatuksen tasolla eilinen matsi oli sellainen että paskat väliä tyylistä, pelitavasta, numeroista ja hienoista tilastoista.. kolme pistettä oli eilen se mikä oli pakollista ja se tuli..Paras kohta tallenteessa oli ottelun jälkeen, kun TPS:n valmennusjohto juhli voittoa kovemmin kuin Eurocup- valmentajat omiaan. Pienestä näyttää ilot syntyvän Miettisen tiimissä.
Pakko sanoa, että Jukurit vetää viimeistä kauttaan Liigassa ja ensi kaudella sen tilalla on Jokerit.
Kyllä se on aurikselta pois. Valmennusjohdon olisi pitänyt poistua koppiin naamat peruslukemilla, vittuako juhlivat voittoa viiden ottelun tappioputken jälkeen.Tässä maailmantilanteessa ilonaiheet on niin vähissä, että antaa poikien juhlia, kun ilmenee pienikin mahdollisuus. Ja keneltäkään se ei pois ole.
Kyllä se on aurikselta pois. Valmennusjohdon olisi pitänyt poistua koppiin naamat peruslukemilla, vittuako juhlivat voittoa viiden ottelun tappioputken jälkeen.