Mainos

Peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 516 701
  • 12 147

Manlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voittaako TPS enää koskaan 3p?
Kolme peliä pelattu ja jokaista johdettu 2-0 josta on menty lopulta 2-2 tilanteessa jatkoille. Tulee liikaa mieleen se viime kauden aika, kun mentiin pelistä toiseen jatkoille.
Hieman samaa oli nyt nähtävissä kuin eilen eli alussa jaksettiin painaa kovaa, mutta loppua kohden bensa loppui.

Yksi asia mikä tässä pelissä pisti silmään, niin oli aloitukset ja niiden jatkuva häviäminen. Piti ihan tarkistaa miten ne meni, niin aloitus voitot meni kespoolle 25-41.

Edit. Piti tähän vielä laittaa se, että eteenpäin mennään ja ollaan vasta kauden alussa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Hieman samaa oli nyt nähtävissä kuin eilen eli alussa jaksettiin painaa kovaa, mutta loppua kohden bensa loppui.
Vaikka tuolla asioita, jotka huolettaa, niin bensa ei ole yksi niistä. Jos jollain ollaan tässä loppu kaudesta pärjätty viime kaudet, niin jaksamisella.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Mukava kauden avaus. Sitten lopulta kun peli alkoi. Söi varmasti Tepsillä katsoa surumonioita kun hiukan toisin niin ei olis tappara tällä kaudella nelosen perässä.

Wernerkin tukki nyt ne pienetkin vuotavat aukot ja oli yksi voiton takuumiehistä. Mitään kauheita paraateja ei tarvinnut tehdä mutta hoiti työnsä eleettömästi.

Intonen teissala päkkilä toimi hyvin. Oikeastaan muutkin. Talvitie munkki oden olivat vaisuimpia ja näistä oden ei itselle edusta pelaajaa jonka olisin ottanut. Osoittakoon asenteeni vääräksi.

Kausiennakoissa maalailin jo Taani-jätin ongelmia.Lauridsen tulee olemaan helvetillinen painolasti tällä kaudella. Melkein kävi sääliksi kun Tapparan tasoituksen jälkeen lähti kohti vaihtoaitiota. Tiesi olleensa aivan väärässä paikasaa tuossa(kin). Ja noita jäähyjä tullaan näkemään hänelle tällä kaudella. Hänen kokoaan on helppo vastustajan käyttää hyödyksi tämän kauden säännöillä. Oli täysin täyttömies. Ja muutamaan kertaan Mitja Jokisen kanssa parina. Jännä, että piti jännittää kokeneen otteita eikä debytantin. Jokisella oli itseluottamusta ja kelpo debyytti.

Tapparasta on mukava seurata tällä kaudella kuinka kusessa he ovat jäähyjen ja valmennuksen hermojen kanssa. Penalttii nimittäin tulee.

Wernblom on rankkarien takuumies. Samalla tyylillä uppoaa. Miks tehdä vaikeaksi ja muuttaa sitä joka toimii.
Vastustajan videovalkulle helppo. Kaivaa yhden esimerkin, se riittää. Ja moken painajainen; tietää 100% että tarkka sekä kova laukaus tulee mutta minne.

Maistuihan tämä vaikka tappara olikin vaisu. Yksi liigan suosikkejaki Aapeli Räsänenkin oli todella vaisu, eikä Savinaistakaan kiinnostanut olla maalinedessä.

Valmennukselle mietintään miksi kolmosen alkuun jäi jalat koppiin sekä väsynyt , laiska ylivoima. Yksi näistä oli muutenkin laiskassa kolmoserässä

Itseä on helppo lainata.

Kolmas peli putkeen kun jalat jää koppiin toisella erätauolla ja hukataan kahden maalin johto. Oikeastaan toisessa erässä annettiin jo otetta Espoolle. Jäähyt edesauttoi tätä.

Tuplajäähystä selvitettiin eka josta Dudasin jäähy oli pikakatsonnalla kevyt mutta antoi hän mahdollisuuden viheltää. Dudasin jäähyn päälle Arell hölmöili itsensä boksiin. Älä lyö mailanvarteen kun oot portsarin hommissa omalla maalilla alivoimalla. Hyökkääjät osaa kyllä päästää mailasta irti helpommin jollei ole just kiekkoa tulossa itsellä tai ohjattavaa. Lyö lapaan tai nosta mailaa. Tai kylkeen /selkään kiinni. Tästä kavennus tuli sitten toisen erän puoleenxväliin Lajusen 130km/h suoraan verkkoon.

Tepsin alkukauden alivoima taika kuoli siihen, mut kivahan se on antaa toisille Yv harjoittelua ,ja nyt Espoolle yv-onnistumisia.

Sarkasmi sikseen. Jäähyjä tulee aivan liikaa. Siinä valmennukselle mietittävää. Kurittomia jäähyjä oli Teissalan, Dudasin ja Arellin jäähyt. Näistä kaksi ekaa tapahtui hyökkäysalueella.

Erikoispelaaminen on tällä kaudella ja etenkin nyt alkukaudesta entistä isommassa roolissa koska jäähyjä tulee.

Aiemmassa viestissä mainitsin Lauridsenin. Silläkin uhalla että playoffeissa tarvitaan oman maalin eteen kovuutta luopuisin hänestä heti. Uskon Arellin, Lindrothin, Lehtosen, Jürgensin hoitavan sen osuuden riittävästi. Aivan yksinkertaiset syötötkin ovat vaikeita Oliverille. Kroppa on niin jäykkä että kaikki nivelet ja lihakset pitää olla oikeassa asennossa että hän saa hyvän syöttöasennon. Tilanteista hän on myöhässä ja hänelle tulee lisää näitä estämisjäähyjä "tämän kauden " sääntöjen tulkinnoilla.

Itsessäänhän nämä kolme ekaa peliä ovat olleet suureksi osaksi mukavan näköistä kiekkoa.Innolla odottelen seuraavaa peliä.
Kun pelistä karsii turhan kohkaamisen niin jäähytkin vähenee sekä mietitään miksi kahden maalin johtoasema tuntuu niin isolta että pelaaminen loppuu. Kaksi maalia ei ole kiekossa mitään. Jos jonkun niin Tepsin ja Miettisenkin se pitäisi tietää jo viime kauden perusteella. Tepsille jopa kaksi maalia oli vaikeaa tehdä. Vähän vaikealta maalinteko on nyt sarjapeleissä näyttänyt, mutta onneksi sinne on saatu useampi onnistuja eikä makaa vain yhden kahden ukon varassa. Ehkä se siitä.

I
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Mitäs muut on mieltä Nenosesta? On siellä joitakin hyviä suorituksia ja laukaus kova, mutta niin hidas ettei oikein pääse vetopaikoille.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joku noheva voisi vaikka pressissä kysyä tuosta peluuttamisesta, sillä minusta on outoa, että puhutaan neljällä kentällä pelaamisesta, jossa kaikki suorittavat samaa sapluunaa. Samaan aikaan meillä todellisuudessa peliajat jakautuu hyvin radikaalisti.

Jos halutaan, että niin sanotusti neljä sylinteriä hyrrää koko pelin nopeaa suunnanmuutospeliä ja kiekonhallintaa hyökkäypäässä niin, me tosiaan tarvitaan se neljä kentällistä jakamaan se vastuu.

Jäähyt tietysti sotkevat peluutusta, mutta meidän nelonen on pelannut viimeisissä erissä keskimäärin reilusti alle kaksi minuuttia, kun taas mm. Dudaksella kuusi minuuttia. Tämä ei minusta selity pelkästään ali- tai ylivoimilla, kun harvoin niilläkään sitä koko kahta minuuttia samat ukot ovat kentällä.

Uskon, että kauden mittaan kunto kasvaa ja keväällä ollaan taas parhaimillaan, mutta näin alkukauteen varmaan vähän helpottaisi jos vastuu jaettaisiin tasaisemmin, varsinkin kun siellä jää nyt esimerkiksi hyvin pelannut Koivu todella pienille minuuteille kolmannessa erässä.
 
Mitäs muut on mieltä Nenosesta? On siellä joitakin hyviä suorituksia ja laukaus kova, mutta niin hidas ettei oikein pääse vetopaikoille.

Aika vaikea sanoa kahden pelin perusteella, kun otetaan olosuhteet huomioon. Kaksi päivää takana joukkuetreenejä tältä kesältä/syksyltä ja siihen päälle kaksi peliä kahteen päivään.

Vaikka ei mikään raketti luistimilla ole koskaan ollut, niin ei ole ihme, jos ei ihan vielä ole parhaassa terässä.
 
Juu ehdottomasti annetaan vielä aikaa ja itse kokeilisin ylivoimalla jossa pääsisi käyttämään tuota laukaistaan.
 
ccmvector

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitäs muut on mieltä Nenosesta? On siellä joitakin hyviä suorituksia ja laukaus kova, mutta niin hidas ettei oikein pääse vetopaikoille.
Jos otteet jatkuu samanlaisina, kuin Lukkoa vastaan, niin tulee olemaan vahvistus. Eilen tosiaan oli suhteellisen näkymätön ja omaan silmään meno vaikutti muutenkin väsyneemmältä, kuin perjantaina. Samaa voi toki sanoa myös Talvitiestä ja Savoiesta, koska koko kolmonen pelas Lukkoa vastaan paljon paremmin, kuin eilen.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joku noheva voisi vaikka pressissä kysyä tuosta peluuttamisesta, sillä minusta on outoa, että puhutaan neljällä kentällä pelaamisesta, jossa kaikki suorittavat samaa sapluunaa. Samaan aikaan meillä todellisuudessa peliajat jakautuu hyvin radikaalisti.

Jos halutaan, että niin sanotusti neljä sylinteriä hyrrää koko pelin nopeaa suunnanmuutospeliä ja kiekonhallintaa hyökkäypäässä niin, me tosiaan tarvitaan se neljä kentällistä jakamaan se vastuu.

Jäähyt tietysti sotkevat peluutusta, mutta meidän nelonen on pelannut viimeisissä erissä keskimäärin reilusti alle kaksi minuuttia, kun taas mm. Dudaksella kuusi minuuttia. Tämä ei minusta selity pelkästään ali- tai ylivoimilla, kun harvoin niilläkään sitä koko kahta minuuttia samat ukot ovat kentällä.

Uskon, että kauden mittaan kunto kasvaa ja keväällä ollaan taas parhaimillaan, mutta näin alkukauteen varmaan vähän helpottaisi jos vastuu jaettaisiin tasaisemmin, varsinkin kun siellä jää nyt esimerkiksi hyvin pelannut Koivu todella pienille minuuteille kolmannessa erässä.
Kyllä nuo alivoimat ja ylivoimat vaikuttaa paljon tuohon peliaikaa. Dudas pelaa molempia niin kyllä siitä minuutteja kertyy.
Ja jos katsoo Rauman matsin toisen erän uudestaan, siellä oli ainakin kaksi vaihtoa Koivun kentältä jossa juostiin omissa pitkät pätkät. Ei riittänyt siinä Koivulla ja se on täysin ymmärrettävää vielä että tuollaisia hetkiä tulee. Hyvä poika ja nyt vaan pienin askelin vastuuta, Hemming oli hyvä esimerkki viime kaudelta, alku hyvä eikä lähdetty ahnehtimaan.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän kauden kolme ensimmäistä peliä takana ja jokaisessa ollaan johdettu 2-0 jonka jälkeen ollaan päästetty kaveri tasoihin ja jatkoilla sitten yksi voitettu ja kaksi hävitty.
Rutinoituneempi joukkue ottaisi tästä opiksi ja pystyisi jatkossa pelaamaan johtoasemassa niin ettei paniikki iskisi vaikka vastustaja maalin päähän tulisikin.
Toinen asia jossa näkisin että pitäisi saada pikaista muutosta on nuo erittäin typerät jäähyt.
Eilenkin 2-0 johtoasemassa ensin ehkä vähän helppo jäähy Tepsille jonka aikana sitten Arell päättää ruveta halon hakkuu hommiin. Käsittämätön teko noinkin kokeneelta pelaajalta.
Siinä vastustaja pääsi pelaamaan ensin 5v3 joka kestettiin mutta 5v4 ei sitten enää kun Lajunen tempaisi melkoisella kudilla kavennus maalin.
Näkisin että juurikin tuo Arellin jäähy oli yksi ottelun käänne kohtia.

Kuinkahan kauan valmennus aikoo antaa tuolle Päkkilälle mahdollisuuksia noissa ns. tulosketjuissa?
Itse en vain näe hänen pelaamisestaan sellaisia elementtejä jolla hän ansaitsisi paikan näissä ketjuissa vaan ennemminkin hänen kuuluisi pelata korkeintaan jossain nelosketjussa vaikkakin koko ajan toitotetaan että mennään neljällä ketjulla jotka kykenee tehoihin.
Itse nostaisin Aatos Koivua ketjuissa ylemmäs ja juurikin Päkkilän voisi vastaavasti tiputtaa alemmas vähemmälle peliajalle.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
.Kuinkahan kauan valmennus aikoo antaa tuolle Päkkilälle mahdollisuuksia noissa ns. tulosketjuissa?
Itse en vain näe hänen pelaamisestaan sellaisia elementtejä jolla hän ansaitsisi paikan näissä ketjuissa vaan ennemminkin hänen kuuluisi pelata korkeintaan jossain nelosketjussa vaikkakin koko ajan toitotetaan että mennään neljällä ketjulla jotka kykenee tehoihin.
Itse nostaisin Aatos Koivua ketjuissa ylemmäs ja juurikin Päkkilän voisi vastaavasti tiputtaa alemmas vähemmälle peliajalle.
Päkkillä vaikuttaa tällä hetkellä köykäisemmältä versiolta Haapasesta. Ihan hyvin vois koota nelosketjun muotoon Haapanen, Talvitie ja Päkkilä. Mutta sopiiko Miettisen filosofiaan tuollainen jarruketju nelosena. Marjalan palatessa vois Koivua kokeilla rohkeasti Marjalan ja Wernblomin kanssa.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
En ole yhtään peliä nyt nähnyt, mutta kummasti vaan täällä tunnutaan Aatosta kehuttavan. Silti jääaika vaatimaton.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
En ole yhtään peliä nyt nähnyt, mutta kummasti vaan täällä tunnutaan Aatosta kehuttavan. Silti jääaika vaatimaton.
On ottanut hurjia steppejä viime kaudesta. Lyhyellä otannalla näyttää jopa siltä, että siitä pelipaikasta taistelemisen sijaan vakiinnuttaa paikkansa ja iskee päälle vielä kelvolliset tehot tulokkaaksi.

Viimeinen pari vuotta on ollut Aatoksella kehityksen osalta jättiharppauksia. Ei todellakaan ole koskaan ollut mikään supertalentti, mutta juuri nyt näyttää todella lupaavalta.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Koivu pelaa kuin olisi ikäluokkansa top5 varaus. Siis todellakin toivon, ettei nämä hyvät otteet ole mitään silmälumetta tähän kauden alkuun. On kehittymässä mielenkiintoinen pelaajatarina ja ennenkaikkea aivan saamarin hyvä pelaaja. Kunhan tätä ei kusta johonkin stadiin pelleilemään, niin markkinointitiimillä on aika no brainer kasvo parin vuoden sisällä, mitä tykittää turuilla ja toreilla. Laittakaa vaikka Koivu Turun päivänä mussuttamaan piispistä kauppatorille, niin kyllä kansa tykkää.
Pelipaita myynti voi käydä kuumana tulevaisuudessa.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä nuo alivoimat ja ylivoimat vaikuttaa paljon tuohon peliaikaa. Dudas pelaa molempia niin kyllä siitä minuutteja kertyy.
Ja jos katsoo Rauman matsin toisen erän uudestaan, siellä oli ainakin kaksi vaihtoa Koivun kentältä jossa juostiin omissa pitkät pätkät. Ei riittänyt siinä Koivulla ja se on täysin ymmärrettävää vielä että tuollaisia hetkiä tulee. Hyvä poika ja nyt vaan pienin askelin vastuuta, Hemming oli hyvä esimerkki viime kaudelta, alku hyvä eikä lähdetty ahnehtimaan.
Joo vaikuttaa, mutta ei mielestäni täysin selity sillä. Kyllä eilenkin kolmannessa alkoi ukot väsymään ja peliä mm. rauhoitettiin useilla viivelähdöillä, joka saattoi olla jopa hyvin järkevää. Lähinnä vaan mietin sitä, että aivan hyvin voisi myös niitä alivoimalla ahkeroineita kavereita lepuuttaa ja antaa muille peli-aikaa. Toki tässä on varmaan erilaisia näkemyksiä pelaajilla itsessään, että onko se sitten ikäänkuin rangaistus alivoimavastuusta, mutta haen takaa vaan sitä, että tuollaisella pelityylillä kuormaa olisi järkevää pyrkiä jakamaan silloinkin kun on jouduttu istumaan boksissa.

Noh, ei tämäkään varmaan näin mustavalkoista ole, enkä tosiaan ole noihin peliaikoihin vielä tutustunut sen enempää.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Pitkä kausi tulee jos Miettinen meinaa peluuttaa ykköskentän hyökkejä joka ilta +21min ja Lindrothia 25min. Ei tuo selity millään alivoimilla. Varsinkin kun joukkueen pelitapa on mikä on.
 
ilatzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Pitkä kausi tulee jos Miettinen meinaa peluuttaa ykköskentän hyökkejä joka ilta +21min ja Lindrothia 25min. Ei tuo selity millään alivoimilla. Varsinkin kun joukkueen pelitapa on mikä on.

Selittyisköhän suurimmaksi osaksi sillä, että Marjala ja Palmu ovat pois, Savoie hakee vielä parasta pelikuntoaan ja Nenonenkaan tuskin samantien on isohkojen minuuttien kunnossa.
 
Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
Veikkauksia, hävitäänkö tänäänkin kahden maalin johto?
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Pirteä alku, Ilveksen pelaajia heitelty kuin paskasta rättiä kaksinkamppailuissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös