Tosiaan kaikki on vielä omissa käsissä. Viikonloppuna ne kuolemanpelit.No viikonloppuun budjetoitu 6 pistettä. Saa suorittaa. Tuskin tekee edes tiukkaa
Tosiaan kaikki on vielä omissa käsissä. Viikonloppuna ne kuolemanpelit.No viikonloppuun budjetoitu 6 pistettä. Saa suorittaa. Tuskin tekee edes tiukkaa
Turhaan se Tommi siellä riehuu, kolmannessa veti tuomarit vituiksi toiseen suuntaan.
Talvitie voisi loppusopimuksen harjoitella aloittamista molemmissa päissä kenttää. Ei auta että voittaa neutraalilla alueella.Toivottavasti Miettinen jättää Bödööltä mailan pois loppuviikon treeneistä. Pelkkää luistelutreeniä tuolle löysälle makaronille. Vaikka väärä vaihto olikin väärä vihellys, niin noin ei vain voi pelata tässä vaiheessa kautta jatkoajalla. Jätkä liukuu vaihtoon kuin etana selkä suorassa. Ei potkun potkua. Jumalauta mitä touhua.
Siinä jäi myös useampi TPS jäähy viheltämättäNo 5v4 YV on huomattava ero 4v3 YV:hen.
Ja että kyseinen virhe tapahtuu jatkoajalla.
Toki meidän olisi pitänyt naulata aikaisemmin.
Usko kuolee viimeisenä vai miten ne viisaat joskus sanoi. Eipä oo Sportti peliä tullu näin paljon odotettua tai jännitettyä valmiiksTähän ei usko joulupukkikaan.
Vaasassa voitetaan noin viiden vuoden välein, joten ei kyllä mitään odotuksia vieraspeliin. Kotipelistä voidaan jotain raapia jos hyvä ilta sattuu kohdalle.Usko kuolee viimeisenä vai miten ne viisaat joskus sanoi. Eipä oo Sportti peliä tullu näin paljon odotettua tai jännitettyä valmiiks
Toivotaan, että viiden vuoden ainoa voitto osuu perjantaille. Nyt hei vähän uskoa tähän juttuun. Ei toi jengi voi vetää joka kerta mattoa alta. EikuVaasassa voitetaan noin viiden vuoden välein, joten ei kyllä mitään odotuksia vieraspeliin. Kotipelistä voidaan jotain raapia jos hyvä ilta sattuu kohdalle.
Kyllä, kyllä. Toman kultajuna jyskyttää.Toivotaan, että viiden vuoden ainoa voitto osuu perjantaille. Nyt hei vähän uskoa tähän juttuun. Ei toi jengi voi vetää joka kerta mattoa alta. Eiku
Viimeiset 4 peliä Vaasassa voitot 2-2.Vaasassa voitetaan noin viiden vuoden välein, joten ei kyllä mitään odotuksia vieraspeliin. Kotipelistä voidaan jotain raapia jos hyvä ilta sattuu kohdalle.
Emmätiiä, tuntuu ettei siellä ikinä pärjätä. Toivotaan, että suonenveto osuu perjantaille.Viimeiset 4 peliä Vaasassa voitot 2-2.
Allekirjoitan tämän. Voitettiin näemmä edellinen peli. Ei ollut mitään muistikuvaa.Emmätiiä, tuntuu ettei siellä ikinä pärjätä. Toivotaan, että suonenveto osuu perjantaille.
Viime kaudella olin paikanpäällä kun TPS voitti 4-5, sellainen kelpaisi.Emmätiiä, tuntuu ettei siellä ikinä pärjätä. Toivotaan, että suonenveto osuu perjantaille.
Ei ole pelkoa että huomenna tulee Vaasasta pisteitä. Oon tästä ennenkin jauhanu, mutta 15.01.2020 Tps viimeksi voittanut kun meikäläinen on heilahtanut sinne hallille. Pari voittoa on nyt välissä tullut, mutta silloin en ollut paikalla :D
Kappas, totta! Täytyy korjata.Juu, ei oo pelkoa että huomenna pisteitä tuleekaan. Peli on perjantaina :D
Pitäiskö sun sitten jättää menemättä?Ei ole pelkoa että perjantaina tulee Vaasasta pisteitä. Oon tästä ennenkin jauhanu, mutta 15.01.2020 Tps viimeksi voittanut kun meikäläinen on heilahtanut sinne hallille. Pari voittoa on nyt välissä tullut, mutta silloin en ollut paikalla :D
E:väärä päivämäärä korjattu.
No viikonloppuun budjetoitu 6 pistettä. Saa suorittaa. Tuskin tekee edes tiukkaa
Sportilta napattava pisteet lukemin 5-1 tai 6-0, muutoin turha edes enää haaveilla playoff-kiekosta Turussa.