Kyllähän tässä täytyy äärimmäisen pettynyt olla tuloksiin, ja vaikka peli on monesti näyttänyt tuloksia paremmalta, on siellä joukossa myös ollut valitettavasti niitä pelejä joissa ei ole päätä eikä häntää ja joissa homma ei vain ole pysynyt kasassa alkuunkaan (esim. SaiPa-ottelu). Vastapainoksi matseja joissa tulos ei ole ollut otteiden ja pelisuoritusten mukainen, mutta tosiaalta taas joukkue on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Yksilötasolla oltaisiin kaivattu kärkiyksilöiltä ja muutamilta middle 6-kavereilta huomattavasti enemmän erityisesti näissä otteluissa joissa ollaan ns. ansaittu enemmän. Lisäksi maalivahtipeli on sakannut.
Itsellä riittää luottoa siihen että kurssi oikenee, mutta kyllä se vaatii oikeasti jo jonkinlaista hankintaa hyökkääjistöön ja mahdollisesti veskariosastolle. Valille Liiga on väärä sarjataso, Werner tarvinnee kilpailutilanteen joka sparraa parempaan. Kahteen ekaan ketjuun tarvitaan yksi kaveri joka osaa laittaa limppua pussiin. Ja vaikka liputin taannoin Nenosen jatkon puolesta, näen nyt toisin kun on taas muutama matsi painettu lisää kiikareita tauluun. Pahin havainto, jota en ole aikaisemmin pitänyt riittävässä osassa omaa pohdiskelua on että miehen liike ei oikein enää riitä tähän sarjaan tai ainakaan Miettisen pelitapaan.
Edelleen tilanne on se, että on todennäköisempää että tuloskäyrä hieman kohenee kuin että se jatkuu tällaisena paskana sakkauksena. Sen verran kunnossa moni pelitavallinen aihio on, ja ylivoimapelikin antaa toimiessaan paremmin kuin aiemmin meille mahdollisuuden kamppailla voitosta usein. Mutta toimenpiteitä tueksi tarvii, koska se tuloksen hidas oikeneminen ei oikein liene riitä enää vaan tarvitaan korostuneesti parempaa tuloskäyrää kuin muutamalla kilpailijalla.
Eilinen tappio ottaa aivoon ja kovasti.