Peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 282 255
  • 6 099

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei voi voittaa pelejä jos omissa pelataan kuten tänään ja hyökkäyspäässä pörrätään kiekollisena vain kulmissa eivätkä hyökkääjät saa juurikaan mistään paikoista maaleja vaan maalinteko vastuusta suurimman roolin ottavat tällä hetkellä pari puolustajaa.
Omissa yritetään pelata jotain pikku nättiä lyhyt syöttöpeliä, pikku jättöjä ja syöttöjä oman maalin eteen tai sivulle kun pitäisi tiukassa paikassa pelata yksinkertaisesti kiekko omalta alueelta ulos.
Lisäksi Werner ei ainakaan vielä ole vakuuttanut olevansa sellainen voittava maalivahti jota TPS tällä kokoonpanolla tarvitsisi.
Nyt kun puolustus pelaaminen on näin heikkoa ja lisäksi vastustaja pääsee joka pelissä yv hyökkäyksiin niin silloin maalivahdin pitäisi olla sitä tasoa että kykenee paikkaamaan kenttäpelaajien virheet.
Saadaanko tällä kaudella myöskään pelata yhtäkään peliä parhaalla kokoonpanolla niin jää nähtäväksi.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
ja tehotilastoon +4 melkein puolen tunnin pelaajalla! Samaan aikaan Sevänen vetää 9min peliajalla -2.

Sevänen oli myös ainakin yhden Saipan yv maalin aikana jäällä.

Edistyneissä tilastoissa Sevänen on selkeästi Tepsin huonoin pelaaja. Ja tuolla saatanan peliajalla mitä pelistä toiseen saa. Ei pitöisiolla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Ei oo varaa työharjoittelijoihin.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils

Ei pelaa tämän kauden jälkeen peliäkään enää Liigassa tai missään muuallakaan ykköstasolla. Ehkä johonkin Ranskaan mahtuu.

Karmaiseva hankinta. Ihan vitun järkyttävä. Tämän kohdalla unohdettiin katsoa pelejä ja todettiin vaan että hei sieltä löytyy mestaruus.
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Lähetys meni kiinni, kun tuli 6-4, mutta jälkikäteen katsoin nyt tuon 6-5 kavennuksen niin kuviohan oli identtinen siihen mitä ylivoimalla on tehty tällä kaudella noin 20 kertaa. Kaksi erotusta siinä tosin oli, maalin edessä oli Haapanen ja kiekko meni maaliin. Voisko vaikka Haapasen siis vaihtaa Päkkilän tilalle?
 
Comet

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Kuusamon Pallo-Karhut, #11, #29
Paljonkin olisi pelistä sanottavaa mutta olipahan vitun paskaa tuomarointia ihan joka suuntaan. Ja harvoin kritisoin heitä.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Viihdyttävä matsi tänään. Kiva nähdä, että 4-1 tilanteestakin puristetaan vielä lähelle. Ihan ei taaskaan riittänyt, mutta lähellä se oli. Huipputontteja vielä ihan loppuunkin.

Jäitä pitäisi saada hattuun, ettei tuollaisia Wernblomin tapaisia huitaisuja tulisi. Melko koominen jäähy SaiPan kaverille. Ikinä ei olisi vihelletty ellei Wernblom olisi kostanut.

Nojoo, hävittiin taas pieniin virheisiin ja huolimattomuuteen. Pelihän oli suhteellinen tasainen ja molemmilla hyviä paikkoja ja pyöritystäkin puolin ja toisin.
Tepsi olisi parempana päivänä tehnyt useita maaleja lisääkin. Sitten taas tuntuu, että vastustaja sai hieman ilmaiseksi muutaman maalin ja pari loistavaa taas tuhrivat.

Eteenpäin!
 
Muistelen, että Jukka Koivu kertoi joskus haastattelussa, että kultaisella 90-luvulla huonon pelin jälkeen pääsi bussin etupenkkiin pappa Jursinovin viereen katsomaan VHS-videolta, että miten meni omasta mielestä? Toma oli sen verran kettuuntuneen oloinen, että pitkä voi olla matka kotiin.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä en nyt ymmärrä, enkä osta, ihan täysin tuota Miettisen avautumista. Oikeassa hän on sen osalta että oli huono esitys, mutta olisi myös voinut mainita valmennuksen tuossa - ei tämä pelkästään kenttäpelaajien syytä ollut.

Mies on tuon joukkueen valmentaja ja näitä pettymyksiä on nyt purettu pressissä useampiakin (ei näin suoraan kylläkään).. Ollut myös hyvin vahvasti mukana päättämässä uudet sisääntulevat pelaajat jne.

Ja sitten taas kerran joudutaan herättelemään joukkuetta 2. erässä aikalisällä.

Pitäisikö

A) miettiä että onko tuo pelitapa jota pusketaan väkisin (etenkin puolustuksessa) nyt se optimaalisin, vai pitäisikö nöyrtyä ja muuttaa tuota? Ei tuo kikkailu edes onnistuessaan kuitenkaan hyökkäyspäässä juurikaan aiheuta vaaratilanteita - joten muutos hitaampaan ja rauhallisempaan oman alueen pelaamiseen voisi helpottaa? On helppo heittää pelaajat bussin alle mutta kyllä tuossa on myös valmennuksella oma osuutensa. Etenkin kun tämä jengi on tällä hetkellä jatkuvasti vaihtuvassa rosterissa ja ketjukavereina on kuka milloinkin (joku täysin uusi rosterissa joka vaihtuu ylihuomenna seuraavaan täysin uuteen)

B) pitäisikö miettiä mitä siellä helvetin kopissa tapahtuu 1. erätauolla tai miten peleihin valmistaudutaan tms. Jossain on vikaa jos pääsääntöisesti jokaikisessä pelissä 2. erässä ollaan hätää kärsimässä. Valmennus vastaa peliin valmistautumisesta ja siitä että myös erätauoilta tullaan valmiina seuraavaan erään.

En kyllä ihan usko että Miettiselle on myöskään myyty sopimusta tehdessä tämänkaltainen TPS jossa ei ole varaa hankkia edes liigatason 3-4 ketjun hyökkääjiä vaan nekin otetaan mestiksestä...
 
Sen näkee sitten perjantaina, kuinka hyvin tuo on uponnut pelaajiin. Luulisi että seuraavassa pelissä olisi vähän jämäkämpää tekemistä.

Taisin näin kirjoittaa aika tarkalleen myös sen Kuopion pelin jälkeen. Huolestuttavaa.
 
Niin..jos pelaajat eivät taidoiltaan kykene Miettisen peliin, tai ymmärrä mitä halutaan tehtävän, ei tuo muutu mihinkään..

Tämä siis sillä oletuksella että tuo lyhytsyöttöpeli ja kikkailu kiekollisena oman maalin takana on mitä Miettinen haluaa. Koska se on Tepsin pelissä se selkeästi heikoin osa-alue.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä en nyt ymmärrä, enkä osta, ihan täysin tuota Miettisen avautumista. Oikeassa hän on sen osalta että oli huono esitys, mutta olisi myös voinut mainita valmennuksen tuossa - ei tämä pelkästään kenttäpelaajien syytä ollut.

Mies on tuon joukkueen valmentaja ja näitä pettymyksiä on nyt purettu pressissä useampiakin (ei näin suoraan kylläkään).. Ollut myös hyvin vahvasti mukana päättämässä uudet sisääntulevat pelaajat jne.

Ja sitten taas kerran joudutaan herättelemään joukkuetta 2. erässä aikalisällä.

Pitäisikö

A) miettiä että onko tuo pelitapa jota pusketaan väkisin (etenkin puolustuksessa) nyt se optimaalisin, vai pitäisikö nöyrtyä ja muuttaa tuota? Ei tuo kikkailu edes onnistuessaan kuitenkaan hyökkäyspäässä juurikaan aiheuta vaaratilanteita - joten muutos hitaampaan ja rauhallisempaan oman alueen pelaamiseen voisi helpottaa? On helppo heittää pelaajat bussin alle mutta kyllä tuossa on myös valmennuksella oma osuutensa. Etenkin kun tämä jengi on tällä hetkellä jatkuvasti vaihtuvassa rosterissa ja ketjukavereina on kuka milloinkin (joku täysin uusi rosterissa joka vaihtuu ylihuomenna seuraavaan täysin uuteen)

B) pitäisikö miettiä mitä siellä helvetin kopissa tapahtuu 1. erätauolla tai miten peleihin valmistaudutaan tms. Jossain on vikaa jos pääsääntöisesti jokaikisessä pelissä 2. erässä ollaan hätää kärsimässä. Valmennus vastaa peliin valmistautumisesta ja siitä että myös erätauoilta tullaan valmiina seuraavaan erään.

En kyllä ihan usko että Miettiselle on myöskään myyty sopimusta tehdessä tämänkaltainen TPS jossa ei ole varaa hankkia edes liigatason 3-4 ketjun hyökkääjiä vaan nekin otetaan mestiksestä...
Tässä on paljon samaa ajatusta mitä pallivahalaisen sohvavalmentajan mielessä liikkuu ja on liikkunut jo kauan. Uusinta pressiä en ole vielä katsonut, se tämän viestin jälkeen.

Valmentajalla on pelitapa ja valmentajalla on joukkue. Jos pelitapa ei millään väännöllä ja reenimäärällä ala istua pelaajistoon niin silloin valmentaja reagoi ja hakee pelaajistaan sen parhaan mahdollisen tavan pelata, millä tavoitteena on naputtaa se 2-3 pistettä per ottelu.

OBS! Alkukauden poissaolot sekoittaa vahvasti tätä edellä kirjoitettua kun varamiehen varamiestä haetaan teippipalkalla, koska jäljellä olevia kolikoita pyritään säästämään siihen loppukauden kestävään kiinnitykseen/kiinnityksiin. Tämän lisäksi vemppaosasto vielä tyhjäksi.

En tiässaatana.

Noh, perstaina hallille kattomaan jännä matsi sijojen 11. ja 7. välillä. Maaleja ottelussa tullaan muuten tekemään 12. Saa ottaa talteen. Ja eniten taas jännittää, että kusenko 666 oluen jälkeen laariin vai housuun <3

Edit: Oli muuten paska pressi =D
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Tepsillä näytti olevan jonkinlaista uutta ideaa oman alueen kiekollisessa pelaamisessa, lähinnä siinä kuinka kiekkoa tuodaan ulos alueelta. Tämä näytti alkupelissä muutaman kerran onnistuneenkin. Siitä huolimatta edelleen menetettiin liikaa kiekkoja oman maalin takana. Annettiin karvaajan tulla iholle tai ajettiin liian ahtaaseen väliin.

Werner näytti tänään vähän samalta kuin Vali viime vuonna pahimman maalivahtiruletin aikaan. Perjaatteessa ihan hyvä, mutta sitten kun pitäisi pitää kiriä pystyssä tai säilyttää saavutettu johto, ei pysty riittävän varmasti ottamaan joitakin puolihuolimattomia paikkoja kiinni.

Maalinteon suhteen huoleni on kuitenkin väistymässä. Edelleen tuhritaan lukuisia paikkoja, mutta vastapainoksi maaleja myös tehdään ja niitä paikkoja on. Ei tarvitse mennä montaakaan vuotta taakse päin, kun vastustajalle riitti 2-0 johto ekan erän jälkeen ja harva uskoi enää voittoon.

Täytyy kuitenkin tämänpäiväsenkin pelin jälkeen muistaa, että Tepsillä on erittäin repaleinen kokoonpano, kolme kärkihyökkääjää ja kapteeni telakalla.

Omaan, varsin maallikon silmään Arell näytti tänään jo paremmalta alkukauteen verrattuna. Jurgens vielä mukaan niin on jo paljon parempi. Isoin huoli on tällä hetkellä se, että puolustuspelaaminen on ajoittain todella huolimatonta ja että maalivahti tilanne on heikko. Lindberg oli mielestäni loistava maalivahti parhaimillaan ja Werner ei ole vielä pystynyt osoittamaan olevansa parempi. Harmi, että Lindbergillä on niin masentava loukkaantumishistoria.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
B) pitäisikö miettiä mitä siellä helvetin kopissa tapahtuu 1. erätauolla tai miten peleihin valmistaudutaan tms. Jossain on vikaa jos pääsääntöisesti jokaikisessä pelissä 2. erässä ollaan hätää kärsimässä. Valmennus vastaa peliin valmistautumisesta ja siitä että myös erätauoilta tullaan valmiina seuraavaan erään.
Mä en kyllä jaksa uskoa, että kyseessä on peliin valmistautumisasia kun kyse on toisesta erästä. Isoin muuttuva tekijä on omalta alueelta pidempi matka vaihtoaitioon ja myös se, että vastustaja pääsee vaihdosta tullessaan hyppäämään kaukaloon vaikka siniviivan paremmalta puolelta samalla kun vaihtoon tuleva on vielä nostamassa koipeaan laidan yli punaviivan tuntumassa.

Toivottavasti edes muistan oikein miten päin nuo aitiot ovat. Noh, jokatapauksessa, joku tuossa muutoksessa mättää. Korostuu, jos menetetään kiekkoja omissa. Vaikea päästä vaihtoon ja tilanteessa, jossa haetaan kiekko oman maalin takaa samalla kun hyökkääjät vaihtavat on vastustajalla etulyöntiasema ajaa kahdella-kolmella karvaajalla kiinni, ennen kuin pelin avaamiseen tulee apuja.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Muutama asia on mielen päällä:

- Sevänen ja Jokinen pakkiparina jäällä tuossa yhdessä maalitilanteessa. Aika brutaalin näköistä? En luota kumpaankaan niin paljon että laittaisin ainakaan samaan aikaan kentälle. Ymmärrän kyllä että Jürgensin puuttuessa näiden kavereiden pakko pelata jonkun verran mutta että yhdessä??
- Arell tuossa ratkaisevassa maalissa lopussa. Kovan riskin paine kostautuu ja Lindroth yksin kolmea vastaan maalin edessä. Arell sieltä kiekon puolelta kaukaloa liukuu rauhassa ja katselee että koska poikittaissyöttö lähtee. Laita nyt jumalauta pari minuuttia ennen loppua selkä seinää vasten jalat liikkeelle, suu käymään ja kaikki mahdollinen paine syötön antajalle ettei se saa tähdätä tuota tarjoilua kaikessa rauhassa. Yksi prosentti lisää todennäköisyyttä syötön epäonnistumiseen tai huonoon ratkaisuun auttaa enemmän kuin tuollainen "väistämättömyyden hyväksyminen"
- edelliseen tilanteeseen liittyen olipa taas saatanan tyhmä temppu Wernblomilta tuo jäähyyn johtanut kopautus kaveria päähän. Toivottavasti nämä eivät ole lisääntymään päin. Maaleja sitten vuorostaan tullut vähemmän kun töppäilyt lisääntyneet?
- Wernerille yksi oikeasti helppo tänään, 5-6 pelissä vaikeaa ihan ensimmäisenä syyttää veskaa kun yksi rankkarikin seassa ja kaksi ylivoimalla
- tulokset ovat mitä sattuvat olemaan mutta on tämä varmaan viihdyttävin Tepsi vuosikausiin? Jokaisessa pelissä on väriä ja draamaa ja paljon pelattu myös isojen maalimäärien pelejä. Vaikeistakin paikoista on kyetty nousemaan mutta tuulista kyllä on. Kuten joku sanoi Kärpät pelin jälkeen niin ennemmin tätä katsoo vaikka maalin tappioilla kuin sitä Ahokkaan ajan paskakiekkoa
- yllättävän hyvin noita tehoja tulee puukätisyyteen nähden mutta olisiko sitten kuitenkin niin että joukkue nykyisellään huutaisi enemmän "Jasua" kuin "Nurmea". Hyvä perusvarma oman pään luuta + luotettava aloittaja kahden suunnan pelipäällä tekisi tästä joukkueesta selvästi, selvästi, selvästi paremman. Kummankaan ei tarvitse olla tähtiosastoa
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Maaliodottama: SaiPa 2.07 - TPS 4.68. Sellaista.

Werner ei vakuuta ja valitettavasti Jokisella ei riitä vielä Liigaan ja Seväsellä ei riitä ollenkaan enää Liigaan.

Uutta pakkia huutaa.
Siis tuon Seväsen tontin hoitaisi itsekkin paremmin. On kyllä niin turhake kun olla ja voi.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Mä en nyt ymmärrä, enkä osta, ihan täysin tuota Miettisen avautumista. Oikeassa hän on sen osalta että oli huono esitys, mutta olisi myös voinut mainita valmennuksen tuossa - ei tämä pelkästään kenttäpelaajien syytä ollut.

Mies on tuon joukkueen valmentaja ja näitä pettymyksiä on nyt purettu pressissä useampiakin (ei näin suoraan kylläkään).. Ollut myös hyvin vahvasti mukana päättämässä uudet sisääntulevat pelaajat jne.

Ja sitten taas kerran joudutaan herättelemään joukkuetta 2. erässä aikalisällä.

Pitäisikö

A) miettiä että onko tuo pelitapa jota pusketaan väkisin (etenkin puolustuksessa) nyt se optimaalisin, vai pitäisikö nöyrtyä ja muuttaa tuota? Ei tuo kikkailu edes onnistuessaan kuitenkaan hyökkäyspäässä juurikaan aiheuta vaaratilanteita - joten muutos hitaampaan ja rauhallisempaan oman alueen pelaamiseen voisi helpottaa? On helppo heittää pelaajat bussin alle mutta kyllä tuossa on myös valmennuksella oma osuutensa. Etenkin kun tämä jengi on tällä hetkellä jatkuvasti vaihtuvassa rosterissa ja ketjukavereina on kuka milloinkin (joku täysin uusi rosterissa joka vaihtuu ylihuomenna seuraavaan täysin uuteen)

B) pitäisikö miettiä mitä siellä helvetin kopissa tapahtuu 1. erätauolla tai miten peleihin valmistaudutaan tms. Jossain on vikaa jos pääsääntöisesti jokaikisessä pelissä 2. erässä ollaan hätää kärsimässä. Valmennus vastaa peliin valmistautumisesta ja siitä että myös erätauoilta tullaan valmiina seuraavaan erään.

En kyllä ihan usko että Miettiselle on myöskään myyty sopimusta tehdessä tämänkaltainen TPS jossa ei ole varaa hankkia edes liigatason 3-4 ketjun hyökkääjiä vaan nekin otetaan mestiksestä...
Itse ymmärrän tuon niin että Tommi nimenomaan otatti vastuun koko henkilöstölle (pl. huolto).
Hän ei kuitenkaan ole sellainen itsensä ylentäjä kuten vaikkapa Raivo, Jorde ja #79.

Olihan tuo noin periaatteessa riittävä esitys vierasvoittoon mm. koska viisi tehtyä..
Werner ollut hämmästyttävän kehno ja itse asiassa taso tuntuu putoavan yhä joten toivokaamme pohjan saavutetun hänen osaltaan.

Ja Noalle tietysti kovasti vastuuta!

Ps. En mitenkään malta olla ilmaisematta katkeruuttani Hovisen liikehtimiseen.. Pappi olisi päästänyt Leprassa 2 max 3.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Perjantaina ei voi muuta kuin pitää kolme pistettä Turussa. Muuten alkaa kärki karkaamaan hiukan liikaa.
Onko sillä toisaalta väliä vaikka karkaakin? TOP-4 ei olla mitenkään ja 12 joukkoon luultavasti mennään ellei nyt spedeillä koko kautta eiliseen malliin.
Tuli kritisoitua tuota uudistusta, että 12 joukkuettä pääsee pudotuspeleihin, mutta nythän se tuntuu tällaisen alemman keskikastin joukkueen kannattajasta oikeinkin hyvältä. Toki runosarjassa ei tarvitse hirveästi jännittää. Ehkä tavoite voisi olla kahdeksan joukkoon, niin saisi kotiedun sääleihin. Veikkaan Tepsin olevan runkosarjan päätyttyä sijalla 10.
 
Lakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sevänen-Jokinen aiheutti painajaisia vielä pelin jälkeenkin, ei enää tätä kaksikkoa jäälle samaan aikaan kiitos. Eikä ollut ensimmäinen peli missä vahinkoa tapahtui. Jokiselle jonkinlaista synnninpäästöä kun on junnu ja paikoitellen pelaa todella rohkeasti ja hyvin. Eilen siitä palkintona maali. Sitä rohkeutta vaan on välillä vähän liikaakin ja siitä ne ongelmat alkavat. Samaan aikaan Sevänen ei kyllä kykene paikkaamaan Jokisen virheitä ollenkaan.

Sevänen kyllä outo hankinta muutenkin, taisi sentään olla Ahokkaalle suunniteltu? Eipä tainneet edes kovimmat posipetterit iloita Seväsen hankinnasta aikanaan. Porissa sen sijaan olivat iloisia, ja jotain juttua oli Porin suunnalta, että palkkapussi vaan kasvoi Turkuun siirtyessä. Meillä on paljon hyviä hankintoja (lähinnä Ruotsista), mutta vastapainoksi sitten näitä katastrofeja. Ois kiva tietää kuka esim. Seväsen on skoutannut ja jengiin halunnut. Ahokas? Tomppa? Urama?
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Sevänen-Jokinen aiheutti painajaisia vielä pelin jälkeenkin, ei enää tätä kaksikkoa jäälle samaan aikaan kiitos. Eikä ollut ensimmäinen peli missä vahinkoa tapahtui. Jokiselle jonkinlaista synnninpäästöä kun on junnu ja paikoitellen pelaa todella rohkeasti ja hyvin. Eilen siitä palkintona maali. Sitä rohkeutta vaan on välillä vähän liikaakin ja siitä ne ongelmat alkavat. Samaan aikaan Sevänen ei kyllä kykene paikkaamaan Jokisen virheitä ollenkaan.
Sevänen ja Jokinen erottuu selvästi tilastoissa negatiivisesti. Jokinen nyt junnuna saa aika paljon anteeksi, mutta olisi varmaan molempien puolesta hyvä, jos pääsisi välillä pelaamaan A:ssa isoja minuutteja. Sevänen on muutaman kerran yllättänyt positiivisesti, kun olen katsonut, kuka on tuon hyvän suoritteen tehnyt, mutta silti taitaa olla Miettisen kiekossa tasoa rotaatiopakki.

Loppupeleissä pakisto taitaa olla hyökkäystä ohuempi tällä kaudella. Pepe jr, kun saadaan rosteriin, niin vähän paremalta näyttää.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sevänen ja Jokinen ovat yksinkertaisesti molemmat väärässä paikassa. Ehkä Jokisella paremman pakkiparin kanssa olisi hyvä kasvunpaikka, mutta liikaa virheitä tulee jatkuvasti. Sevänen taas oli alun alkujaan käsittämätön hankinta ja hänestä pitäisi päästä eroon asap.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös