Väitän, että tämä ei ole ehkä ihan koko totuus, mutta iso tekijä kuitenkin.
Ihmisiä pelaajatkin ovat ja vaikka Atron kanssa tulee onnistumisia, voi silti muuta joukkuetta alkaa ärsyttämään jatkuva hehkutus.
Miettikää vastaavaa tilannetta omalle työpaikallenne.
Duuniin tulee uusi kaveri jostain takahikiältä, Arto.
Kaveri suorittaa ekana vuonna ihan kivasti, mutta osana porukkaa, auttaa muita tarvittaessa, muttei liiaksi erotu porukasta.
Toisena vuonna on aluksi monessa mukana ja auttaa yhteisen tavoitteen saavuttamisessa, mutta yhdessä kuitenkin tehdään ja henki on porukassa hyvä.
Sitten rupeaa Arton suoriutuminen olemaan erinomaista, tämän huomaavat pomot ja hehkuttavat kaveria.
Alan lehdissäkin noteerataan Arton suoriutuminen, hän tekee yksin uusia tulosennätyksiä ja alkaa jättää muita vähän varjoonsa.
Ei vielä haittaa, työkaverit ovat iloisia kaverin puolesta.
Ajan kuluessa esimies alkaa pikkuhiljaa antaa Artolle erivapauksia. Saa tehdä ylitöitä ja painaa tulosta, kun se muilta kielletään. Työnjohto kyselee Arton mielipiteitä siitä, miten työt pitäisi suorittaa.
Firman johdossakin ruvetaan olemaan muna pystyssä, hehkutetaan Artoa joka puolella ja kesken työpäivän huomaat duunipaikan seinällä ison valomainoksen: Super-Arto! T-paidat myynnissä!
Vähän rupeaa jo vituttamaan.
Arto pääsee painamaan yhä parempia ja vastuullisempia hommia, hänelle delegoidaan vasn lisää ja lisää. Muut huomaavat, ettei Arto aina edes onnistu väsyneenä samalla tavalla, kiukuttelee julkisesti omia satunnaisia epäonnistumisiaan, eikä aina ole edes ihan selvää, että syyttääkö vähän muitakin pieleen menneistä projekteista.
Alan lehdissä ruvetaan hehkuttamaan Arton tehneen isopalkkaisen työsopimuksen ulkomaille, puhutaan ruotsista, Sveitsistä ja amerikoistakin. Ärsyttää kuunnella ja miettiä, että itse tienaa ensi vuonnakin ruokarahoja täällä räntäsateisessa Suomessa samassa hikisessä firmassa.
Arto painaa hommia väsyneenäkin, rupeaa olemaan lähellä alan uutta tuotantoennätystä ja sen lähestymistä tuntuu revittelevän media ja koko firman johtoporras.
Kaikki muut tuntevat, että pitäisi tukea Artoa tuon ennätyksen saavuttamisessa, vaikka ennen yhteinen menestyminen ja tiimin pärjääminen oli tärkeintä. Ärsyttää. Tulee mieleen, että tulis nyt se ennätys, niin päästäisiin normaaliin arkipäivään.
Samalla on kaikki keskittyminen ja huomio mennyt vaan Artoon. Vituttaa, kun äitikin soittelee ja puhuu vaan Artosta, kyselee sen kuulumisia. Pomo ei huomaa yhtään, miten minäkin onnistuin viime viikolla.
Arto saa päättää töissä jo siitäkin, kenen kanssa tekee niitä kivoimpia duuneja ja miten niitä tehdään.
Pääluottamusmiehelle voisi valittaa, mutta kun sekin on ruotsalainen, eikä ymmärrä suomea, niin hankalaa sillekään on mitään tilittää englanniksi. Vittu.
Lähtis jo siitä elvistelemästä vaikka sitten sinne jenkkeihin. Tulis joku rauha tänne työpaikallekin.