Mainos

Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 994 078
  • 20 457

SetäTuomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Harvey on kyllä vakuuttanut ja sopii Lukon pitkään hyvien molarien perinteeseen, lisäksi tuntuu olevan tasaisempi otteissaan kuin Lebedeff. Ehdottomasti jatkoon.

Oma huomio on kyllä kiinnittynyt tuohon Lukon nelosketjuun. Hyvä ilme ja yritys, minkä lisäksi usein tuntuu (huom! Tuntuu, ei perustu mihinkään nuneraaliseen statistiikkaan.) aiheuttavan kärkiketjuja paremmin vaarallisia maalipaikkoja vastustajan päätyyn. Vielä kun tulisi enemmän niitä onnistumisia.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei Ylitalo siellä kentällä mikään Azevedo ole taikka Savinaisen kaltainen roolipelaaja alakentissä, mutta silti on paikkansa täyttänyt omalla pelillään askissa ollessaan.

On pakko ihmetellä, että mikä sitten Ylitalon pelaamisessa on niin surkeaa, että kaveri on kaudesta ja pelistä toiseen kannattajien kompostina. Vai sitten perinteinen, että omaa poikaa on helpoin haukkua, kuten Ottoa aikoinaan?

Nytkin ihan omilla peliotteillaan ansainnut ne minuutit. Tekeminen ja hyöty kaukalossa ihan eri tasoa kuin esimerkiksi Tieksolalla, joka ei ole esittänyt käytännössä mitään koko kauden aikana, pl. yksi JA-maali.
 
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”
On pakko ihmetellä, että mikä sitten Ylitalon pelaamisessa on niin surkeaa, että kaveri on kaudesta ja pelistä toiseen kannattajien kompostina. Vai sitten perinteinen, että omaa poikaa on helpoin haukkua, kuten Ottoa aikoinaan?
Voi tuohon lisätä parit muutkin..

- Vehanen
- Raanta
Jne.
 

Kepakko

Jäsen
On pakko ihmetellä, että mikä sitten Ylitalon pelaamisessa on niin surkeaa, että kaveri on kaudesta ja pelistä toiseen kannattajien kompostina.
On meitäkin, jotka tykkäävät. Mutta tilastot eivät toki valehtele. Paitsi, että edes hitusen paremmalla viimeistelyllä Ylitalon plusmiinustilastot näyttäisivät aivan eriltä. Ulkomuistista muistan ainakin 3 avopaikkaa ja sitten hyviä paikkojakin ollut monta - kuten tänään tuosta maalin edestä oma ripari.

Tuon luistelun, liikkeen ja energian päälle kun saisi rakennettua kliinisyyttä, niin olisi Karjalaturnaus-tasoa roolissaan. Kyllä, sanon tämän tosissani.

Itse peliin. Huomattavasti paremman näköistä tekemistä kuin eilen.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@Via Dolorosa kanssa samaa mieltä. Tieksola pelaa aivan erilaisessa roolissa, palkka vähintään tuplat Ylitaloon ja tulosta odotetaan.

Ylitalo ei loista pelisilmällä, mutta yritysnappi on aina pohjassa.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onko sattumaa, että Ylitalo ja Nieminen pelaavat parhaat pelinsä, kun ovat eri ketjuissa. Nyt molemmat tuovat vahvuutensa oikein kohdistettuna joukkueelle. Sitten, kun ovat yhdessä niin mistään ei tule mitään, kun sähisevät menemään.
 

Sinkilä

Jäsen
Ylitalolla on kuitenkin 0+0 ja -7.
On hyvä urheilija ja mennyt mielestäni eteenpäin, mutta nuo statsit on luokattomat nelosketjun pelaajalle.
Ei ole tietenkään siihen yksin syyllinen, mutta käytännössä siellä on vain Ikonen, Nieminen ja Ylitalo reilusti pakkasella.

Ei noita saisi peluuttaa yhdessä.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Nieminen sopii kyllä kaksosten kanssa tohon hyvin. Saa pysyä siinä mun puolesta. Ylitalo ja Nieminen on vähän samantyyppisiä pelaajia eivätkä oikein mahdu samaan ketjuun, kuten @Anu Saukko totesikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös