Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 401 140
  • 6 758

JammeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos IPK:sta ei viedä/vedetä parhaita pelaajia pois ennen kevättä, niin ei ole. Teron pelikirja (onko sellaista?) on niin heikko, että edes matsin ottaminen noilta vie tiukkaa.

Eilisiä ongelmia:

- Oman pään avaaminen. Aivan ihmeellistä neppailua pakeilta keskenään, minkäänlaista rakennetta en nähnyt. Laiturit eivät osanneet haussa antaa laituri-sentterisyöttöä omille.
- Koko matsissa onnistuttiin vaihtamaan ehkä kaksi kertaa kiekon kanssa. Aivan perusjuttuja (Suomi)kiekossa, mutta ei onnistu meiltä. Nyt pusketaan väkisin jotain änärineppiä keskialueelle, mikä käytännössä johtaa jatkuviin kiekonmenetyksiin ja peli virtaa täysin vastustajan mukaan.
- Keskialueen suunnanmuutokset. Tämä on ollut jokseenkin kunnossa tällä kaudella, mutta IPK scouttasi tyystin pois.
- HAPP. Ei mitään rakennetta. Ei minkäänlaista.
Toi on muuten hemmetin hyvä pointti, että toki noi IPK:n kärkihepatkin saattaa päästä kirkkaampiin valoihin. Enpä ollut tuota aiemmin miettinytkään. Normaalisti sitä vaan voivottelee, että oman jengin sepät viedään. Ehkä sit kuitenkin on vielä pienen pieni mahdollisuus…
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Ipk on rakentanut joukkuettaan ilmeisen viisaasti ja pitkäjänteisesti sekä onnistunut vahvistuksissaan.Ulkomaalaisketju vastaa maalinteosta kun katsoo tilastoja.Muutkaan ketjut eivät petä, mutta eivät pelejä ratkaise?

Mielenkiintoista IPK:n tapauksessa on myös se, että vaikka tuo ulkomaalaisista koottu ketju vastaa pisteidenteosta isoilta osin tietysti YV:nkin takia niin silti peliajoissa siellä muut hyökkääjät kellottavat isompia minuutteja keskimäärin.

Enemmän pelejä mukana olleista Berardinella on 5. eniten peliaikaa saanut, Persson 7. ja Alger 9. suurimmalla vastuulla ollut. Sen lisäksi vielä pitkäliuta vähemmän pelejä mukana olleista menee näiden edelle. Kontrasti esim. Jokereihin on suuri missä Forslund on jauhanut tuollaisia 25 minuutinkin iltoja useita syksyn aikana, kun valmennus ei muutakaan ole keksinyt voiton hakemiseksi.

Nostaa entisestään IPK:n menestyksen arvoa, että ei siellä mitenkään ylikuormiteta näitä äijiä vaan jauhetaan pirun hyvällä pelitavalla ja monen kentän voimalla yli muiden Mestis jengien.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin tuossa huvikseen noita tämän kauden keskinäisten statseja, niin yksi merkittävä tekijä myös on kärkipelaajien hyytyminen (tai pimentäminen, missään nimessä ei IPK:lta mitään pois hyvästä tekemisestään) näissä kohtaamisissa. Forslund (0+4) ja Kalajanniska (2+0) ovat pysyneet suht omallta tasollaan, mutta esim. Lemberg ja Seppälä painavat nollaa tauluun kolmen kohtaamisen jälkeen ja tässäpä se yksi suurimmista ongelmista miksi pelejä hävitään. Syömähammas jää kovin ohueksi jos sitä vetää pelintekijä ja monitoimimies reessään.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Toi on muuten hemmetin hyvä pointti, että toki noi IPK:n kärkihepatkin saattaa päästä kirkkaampiin valoihin. Enpä ollut tuota aiemmin miettinytkään.

Johan sieltä ykköspakkipari on viety liigaan, ei vaikuttanut millään tavalla. Kun pelitapa on kunnossa, on ihan sama ketkä sitä toteuttavat.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, kyllähän Lindin Juhakin sen aika hyvin eilisessä erätaukohaastattelussa totesikin että Jokereilla on enään muutama kuukausi aikaa kuroa kiinni toi IPK:n luisteluylivoima ja jos oikein rivien välistä osasin Onnin faijaa lukea, niin kovin luottavaiselta ei "pappa 27" tuon asian suhteen kyllä vaikuttanut.

IPK on kyllä Mestis-tasolle kokonaisuudessaan aika mukavasti liikkuva jengi ja kirsikkana kakun päällä tietenkin tuo ulkomaalaisketju Alger- Berardinelli- Persson.
Toisaalta maalivahti- ja puolustuspelin suhteen ei ainakaan Jokerit ole IPK:ta juurikaan näissä keskinäisissä peleissä kyennyt edes testaamaan.

Pelitapa sekä -kirja asioista en niin paljon tiedä, että niihin osaisin ottaa isompaa kantaa.
Mutta sen toki tiedän että jos joukkue (IPK) liikkuu vastustajaansa (Jokerit) nähden silmiinpistävän paljon enemmän, kuten viimeksi eilen nähtiin, niin lopputulosta ei ole kovin vaikea arvata.
Toki eilenkin kärvisteltiin jatkoajalle asti, eikä rankkaritkaan kovin kauaksi jääneet.

Kirvestä ei pidä toki heittää vielä kaivoon, mutta kyllä kauaksi on myös pitkä matka..
 
Viimeksi muokattu:

JammeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Johan sieltä ykköspakkipari on viety liigaan, ei vaikuttanut millään tavalla. Kun pelitapa on kunnossa, on ihan sama ketkä sitä toteuttavat.
Kyl mä luulen et tuon teho-trion lähdön jälkeen IPK:n sijoitus laskisi kuin lehmän häntä. Nythän siellä muut tekee työt ja luostelee vastustajat kumoon, jonka jälkeen tämä trio käy neppaamassa parit maalit ja peli on ohi. Toimiva taktiikka, jota soisi meilläkin kokeilla, JOS tarpeeksi hyviä tyyppejä löytyy siihen 1.ylivoimaan.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Johan sieltä ykköspakkipari on viety liigaan, ei vaikuttanut millään tavalla. Kun pelitapa on kunnossa, on ihan sama ketkä sitä toteuttavat.

+ ykkösveskari siirtyi Tapparaan jo ennen kauden alkua - tosin tilalle tullut Kohonen on täyttänyt saappaat hienosti
+ ykkössentteri Jarkko Malinen pelasi vain muutaman pelin ennen kuin lähti Liigaan

Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella kuinka hyvin IPK:lla menee!
 
Big Bear

Ja ulkomaalaisketju on tehnyt 39 maalia. On sinne jäänyt kuitenkin melkein 80 maalia vielä "alaketjuillekin".
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsellä on siinä mielessä luottavainen olo että kun saadaan selvyys sille että mitä se Liigaan nousu nyt oikeasti vaatii, niin sen jälkeen alkaa tapahtua.

Tero on jo näytöt antanut, eikä peli tuosta tule kummentumaan. 2 vuotinen soppari taskussa ja sijoitus 3. Saa häärätä rauhassa sen 2-vuotta jos nousua ei ensi kaudella yritetä.

Jos taas suunnitelmat muuttuu niin että liigaosakkeen hinta tippuu ja nousua yritetään jo ensi kaudella, saa Tero olla kakkoskoutsi.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Saatan olla hieman tyhmä, mutta mitä silloin on tehtävissä puolivälissä kautta, jos pelaajien luistelunopeus ei vastaa vastustajan luistelunopeuteen? Itellä tulee mieleen vain jotain pieniä nyansseja, miten niitä treenejä vedetään ennen pelejä, että jalat on raikkaat, mutta lopultakin kesken kauden kait on hankala treenata luistelunopeutta lisää pelaajiin. Eikö nämä ole pelaajien vastuulla olla kunnossa kauden aikana?

Tottakai tietenkin pelisysteemillä voi saada nopeutta peliin ja jos sitä ei ole, niin taktiikkaa pitää säätää rosterin mukaisesti. Käsittääkseni luistelua voi treenata kausien aikana jonkun verran, mutta suurin työ pitäisi tehdä kausien välissä. Mestiksen otteluohjelma toki antaa enemmän taukoja myös treenata kunnolla. Mutta miten tuo luisteluylivoima siis ihan aidosti voidaan kuroa kiinni parissa kuukaudessa? Ja onko se nyt vain Teron heikkoa valmennusta, että peli näyttää hitaalta ja IPK polkee ohi?
 
Samoilla linjoilla olen itsekin. Ei tässä enää luistelunopeutta saada. Liiallisella puntilla saadaan jalat tukkoon pleijareihin.
 
Ding

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos lätkä olisi luistelukilpailu, olisi IPK:n pitänyt voittaa 10-0, mutta ei voittanut! Luistelunopeudun nostaminen ei ole mikään ratkaisu. Kun lätkä edelleenkin voitetaan tehtyjen maalimäärien mukaan, on keskityttävä ensisijaisesti laukausten tarkkuuteen, nyt karkeasti laskien vähintään joka toinen laukaus menee ohi tai suoraan molarin logoon. Toinen yhtä tärkeä seikka on syöttöjen tarkkuus ja luotettavuus. Montako syöttöä meni viimeks suoraan vastustajan lapaan?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jvg

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sikäli olisi mielenkiintoista tietää mitä taikajuomaa noille IPK:n äijille on kauden aikana juotettu, kun ero luistelussa näkyi selvästi Nordiksen D5:seen asti. Vaikka kova nippu heilläkin Mestikseen, ei materiaali pitäisi kuitenkaan mitenkään ylivertainen olla Jokereihin verrattuna.

Vaikka kuluva kausi onkin uuden jokeriorkanisaation ensimmäinen, haluan uskoa, että pelaajien kehityksessä olemme jo nyt Mestiksen huippua ja luonnollisesti vaatimustaso Jokereissa on korkea. Flegu surffailu ei ole jokerikiekkoa.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Ei kai tämän tason pelaajien suoranaisessa luisteluvauhdissa ole suuria eroja jengien välillä. Jos kaikki pelaajat laitettaisiin viivalle ja pitäisi luistella suoraan 60 metriä niin erot olisivat pienehköjä. Joku yksittäinen kaveri erottuu, mutta ei 20 nopeinta luistelijaa ole IPK:ssa. Enemmän tämä ero johtuu siitä kuuluisasta pelisysteemistä ja sen saumattomasta toteuttamisesta. Jos toisen jengin pelaajat ovat aina menossa oikeaan suuntaan ja kiekko pelataan oikeaan aikaan heille niin hyvältähän se näyttää. Samalla otetaan vastustajan vahvuudet pois eikä päästetä heitä menemään suunnitellusti. Tätä kun toistetaan 60 minuuttia niin toinen näyttää vääjäämättä nopeammalta ja paremmalta (mitä se toki myös on).

Toinen seikka on tuo ratkaisijoiden peluuttaminen. Jos jengi saa ratkaisijansa kentälle virkeinä ja sopivasti pelanneina kun koittaa ratkaisuhetket niin tulos on myös yleensä hyvä. Tätä voidaan verrata tilanteeseen jossa ykköskorin miehet ovat pelanneet ylivoimaaalivoimaa ja yrittävät ylipitkillä vaihdoilla lopussa vääntää jotain kasaan.
 
Hyvä kirjoitus. Luisteluvoimassa oli kuitenkin mielestäni selkeästi eroa IPK:n eduksi.

Pelisysteemistä olen täysin samaa mieltä kanssasi. IPK:n ei tarvinut tuhlata energiaa siihen että pitää miettiä mihin ja milloin syötetään. Selkeä pelikirja missä jokainen tiesi paikkansa ja roolinsa. Oli hienon näköistä. Todella kova karvaus, oli välillä Narripakka aivan helisemässä.

Meillä asennevammaista surffailua. Välillä on tiiviit etäisyydet hyökkäykseen lähdössä ja välillä hyökkääjät odottelevat vastustajan sinisellä.

Armeijassa syötiin perjantaisin monesti ma-to ylijäämät, tätä kutsuttiin everybodyksi. Jokereiden pelikirja on mielestäni pelitapojen everybody, siinä kaikkea ihan sekaisin ja mennään ihan miten sattuu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Perandori Loistava kirjoitus. Tiedä sitten mistä tämä jokeripelaajien "everybody" ja surffailu sitten johtuu. Olettaisi joka jätkälle olevan kunnia-asia pelata Jokereissa ja antaa joka ilta kaikkensa, niin yksilönä, kuin taistelevana kollektiivina.
 
Ding

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksi asia jäi kaihertamaan viime matsista, kun vastustaja oli kovaa luisteleva, ratkaisupelaajat ei-väsyneitä, pelikirja kuulemma aivan toista luokkaa, kuin jokruilla, niin MIKSI, siis MIKSI tämä ylivoimaisuus näkyi vasta jatkoerän jäähyminuutin voittomaalilla???
Ei oikein mene meikäukon snaijjuun.
 
cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Yksi asia jäi kaihertamaan viime matsista, kun vastustaja oli kovaa luisteleva, ratkaisupelaajat ei-väsyneitä, pelikirja kuulemma aivan toista luokkaa, kuin jokruilla, niin MIKSI, siis MIKSI tämä ylivoimaisuus näkyi vasta jatkoerän jäähyminuutin voittomaalilla???
Ei oikein mene meikäukon snaijjuun.
Suosittelen katsomaan pelin. Kerro mitä hyvää Jokereiden pelissä oli 2. erästä eteenpäin yhtä yv-maalia lukuunottamatta.

Aaken viesti oli täyttä asiaa, suurin ero ei ollut luistelunopeudessa vaan siinä, että IPK:n pelisysteemi on sisäistetty heillä hyvin. Jokereilla taas oli suuria vaikeuksia päästä edes omalta alueelta pois 2. ja 3. erässä. Hyvä jos olet tyytyväinen torstaiseen peliesitykseen, tuolla pelaamisen tasolla ei IPK:ta keväällä voiteta jos tiet kohtaa.
 
Peli katsottu hallilla parhailta paikoilta. En mäkään tyytyväinen ollut näkemääni. IPK teki kolmesta maalistaan KAKSI yv:llä. Kun he nyt olivat kaikessa niin ylivoimaisia, niin se kiinnostaa edelleen, miksi eivät voittaneet 10-0? Saako tällaisen kysymyksen esittää?
 
Koska Jokereillakin on kuitenkin (ja ihan hyvä sellainen) maalivahti siellä maalissa. Joku Auvinen maaliin tai Risikolle heikko päivä niin eihän tuossa olisi torstaina mitään jatkoaikaa tarvinnutkaan pelailla.

Todella todella harvoin kuitenkaan 10 maalia tehdään hyvän pelin pelaavalle maalivahdille vaikka olisi isokin ero joukkueiden tasossa.
 
Niin maalivahti kuuluu joukkueeseen ja mieluimmin saa olla hyvää laatua, koska ottelun voittaa se joukkue, jonka molari on päästänyt vähemmän kiekkoja selkänsä taakse. Merkittävä tekijä on myös laukausten tarkkuus. Jokerit veti 37 laukausta, joista 17 ohi, siis 46 %. IPK veti 66 laukausta, joista 19 ohi, siis vain 29 %. Erittäin merkittävä ero, tähän on kiinnitettävä huomio. Ja se vielä, että tilasto ei kerro, montako vedettiin suoraan logoon.
IPK liikkui aktiivisemmin, kuin Jokerit ja loi sen harhan, että on rajusti parempi joukkue, mutta tehdyt maalit kertoo voittajan.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
IPK liikkui aktiivisemmin, kuin Jokerit ja loi sen harhan, että on rajusti parempi joukkue, mutta tehdyt maalit kertoo voittajan.

Jep. Ja kolme kertaa on kaveri kohdattu eikä voittajasta ole ollut nopan koputtamista kertaakaan.

Nostat myös myös esiin tilastoja jostain ohivedoista, kun samaan aikaan tilastossa puhut laukausten määrästä eli 66-37. Melkein tuplat enemmän IPK:lla.

Se, että Jokerit olisi nyt noista vedoista saanut sen 3-4 enemmän maalia päin ei muuta itse sen ottelun kuvaa millään tapaa. Paitsi siun hienoissa jakolaskuprosenteissa.
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Perandori Loistava kirjoitus. Tiedä sitten mistä tämä jokeripelaajien "everybody" ja surffailu sitten johtuu. Olettaisi joka jätkälle olevan kunnia-asia pelata Jokereissa ja antaa joka ilta kaikkensa, niin yksilönä, kuin taistelevana kollektiivina.
Katsoin tuossa yhtä NHL matsia, jossa AJ Niemi oli kommentaattorina. Hän otti monta kertaa kommentoinnissa kiinni pelaajien pitkiin etäisyyksiin ja terotti (heh) sitä että etäisyydet pitää olla lyhyet. Painotti siis lyhytsyöttöpeliä ja "meidän peliä".

Määtän peli on mielestäni nopeaa kääntämistä ylös ja etäisyydet venyvät hyökkäyksiin lähdössä monesti pitkiksi.

Epäilen itse että tässä on käynyt niin että AJ on koutsannut Määtälle omaa pelikirjanäkemystään kera Yrjänheikin (O-P on myös meidän pelin mies, ainakin aiemmin ollut).

Tuloksena on tämä sekametelisoppa, kun lyödään eri pelitapa ajatukset yhteen.

AJ / OP tekee virheen siinä mielessä, että eivät anna päävalmentajalle työrauhaa valmentaa sitä omaa peliään. Toisaalta taas heidän on ollut pakko puuttua tähän, kun päävalmentaja on täysi raakile tällä tasolla ja peli oli mitä oli.

Tämä on oma spekulaationi asiasta.
 
Ding

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se, että Jokerit olisi nyt noista vedoista saanut sen 3-4 enemmän maalia päin ei muuta itse sen ottelun kuvaa millään tapaa. Paitsi siun hienoissa jakolaskuprosenteissa.
Pitäisi aina vääntää näämmä rautalankaa. Noilla jakolaskuilla osoitin sen yllättävän seikan, että miksi tämä "ihmejengi" ei tehnyt sitä kymmentä maalia, vaan vain kolme, joista siis kaksi vieläpäi yv:llä. Heikkoa maalintekotaitoa poikasilla, ei Risikko selitä millään lailla tuota tehottomuutta. Lisäksi luvut kertovat omien poikien heikosta osumatarkkudesta. Menikö nyt perille?
 
Clubittaja

Eli siis sinun mielestä Jokerit oli muuten hyvin mukana matsissa ja Ipk oli lähinnä erikoistilanteissa parempi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös