Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 057 474
  • 22 362

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
What an evening! Kuopion Tommi on saanut ajettua niin valtavan kehityksen joukkueeseen, että tilanne haastaa jo luomiskertomuksen. Meidän Tommi ei seitsemäntenä päivänä huilaa!

Järkyttävän kova tempo, varsinkin alussa. Hienoa tekemistä. Mikäli joukkue saa pidettyä eilisen temmon yhtä laadukkaana, hyvä tulee heilahtamaan. Ja vielä jos saavat tuon luokattoman yyveen toimimaan, niin kaikki on mahdollista. Eilen yksi maali, mutta sitä ennen kaikki meni päin Helsinkiä.

Ps. Voiko ylivoimasta kieltäytyä? Melkeinpä kannattaisi.

Äläs nyt! Tehtiin eilen Väisäsen johdolla ylivoimalla maali! Toki, 95% ajasta etenkin ykkösylivoima on aika kamalaa kuraa. En oikein tiedä mikä siihen voisi tuoda parannusta, kun kaikki munat on lyöty siihen koriin. Johanssonista ei ole ollut kiekolliseksi kapellimestariksi terveenä ollessaan, mutta jotenkin onko Rafkin vähän liian kädetön pyörittämään? Eilen myös ainakin yhdessä kohtaa Nurmi pyöritti playmakerin paikalta ylivoimaa ja se ei ole Makkelle ominaista.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Itse en olisi Frööbelistä kovin huolissani. TPS suorittaa nyt joukkueena hyvin, joten kyllä ne yksilöt sieltä tulee myöhemminkin. Takavuosien nähden tilanne on melko hyvä, jos vain yksi pelaaja aiheuttaa huolta. Kokonaisuutena parannettavaa riittää esim. myös Nurmella. Mielestäni hyökkäys on liian kapea ja koostumukset eivät ole vielä aivan täysin löytyneet. Dudas väläyttelee, junnukenttä on hyvä, Frööbeli, Palmu ja Nurmi pystyvät kaikki kollektiivisesti parempaan, vaikka Palmulla piesteitä onkin. Intosen tulo sisään auttaa varmasti paljon ja sitten voi alkaa jo kemioita löytymään. Fakta taitaa kuitenkin olla se, ettei tuo hyökkäys kestä yhtään loukkia. Tämän vuoksi en pistäisi vastaan, jos jostain löytyisi syksyn mittaan top 6 tason monipuolinen hyökkääjä. Lindsten ja Haapanen ei vain tuonne kärkeen kuulu.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Onhan tämä nyt loistava tilanne, ettei Fröbergin tehojen puuttuminen ole se ensisijainen murhe. Olisi toinen juttu, jos oltaisiin Kärppien sijalla sarjataulukossa ja Fröballa olisi samat statsit. Fröbergilläkään ei nyt pitäisi olla hirveitä paineita pakollisen pisteidenteon suhteen, kun joukkue kokonaisuudessaan suorittaa noin.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No tuo nyt oli vähän huono argumentti, kun kyse oli, että onko uusille pelaajille tarvetta vai ei. Vaikealta tuntuu jälleen, että tuohon rosteriin olisi muka koko pelaajabudjetti käytetty. Kai tämä on sitä parempaa johtamista, kun rahaa työnnettään kaikkeen muuhun paitsi pelaajistoon, mutta nyt menee jo ohi ketjun aiheen sekä aikaisemman keskustelun.
No joo, huono argumentti tai huonosti kirjoitettu. Oon vaan ihmistyyppinä sellainen joka ymmärtää kun suoraan kerrotaan. Niin monesta suusta tuo on tullut ettei rahaa ole eikä sitä silloin myös käytetä velaksi niin asenne on mulla se että näillä mennään. Eikä se tietystikään ole se mitä haluan mutta kun ei ole omista rahoista kiinni niin pakko se on hyväksyä. Sitä taas ei kukaan tässä kohtaa tiedä että jos ollaan tammikuun lopulla vielä samoissa asetelmissa sarjataulukossa niin aukeaako kukkaro silloin, mutta nyt on tilanne tämä ja se on hyväksyttävä.
Mitä tulee joukkueen hintaan nyt niin siellä on edelleen Korpparin massiivinen mikä on yli kymmenes osa koko budjetista ja se on vitun paljon rahaa ja se vaikuttaa isosti tuohon. Ja on siellä muitakin kalliita ukkoja joten kyllä mä uskon että se on aika tapissa.
Mutta joo, pelaajille on tarvetta, jopa kärkijengit kokee sen noin, mutta kun ei ole rahaa, silloin se on hyväksyttävä ja näillä mennään.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan mielenkiintoinen tilastoknoppi että treenipeleihin tultiin aina tosi väkevästi sisään ja toiset erät olivat haastavia. Nyt viiden liigapelin jälkeen TPS on huonoin joukkue 1.erässä mutta paras 2.erässä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ihan mielenkiintoinen tilastoknoppi että treenipeleihin tultiin aina tosi väkevästi sisään ja toiset erät olivat haastavia. Nyt viiden liigapelin jälkeen TPS on huonoin joukkue 1.erässä mutta paras 2.erässä.

Eilen tultiin kyllä hienosti sisään peliin. Talvitie lanasi muutaman Ipalaisen ja Väisänenkin heitti Masinin kuin paskaisen rätin laitaan.
 
Träppi91

Jäsen
Äläs nyt! Tehtiin eilen Väisäsen johdolla ylivoimalla maali! Toki, 95% ajasta etenkin ykkösylivoima on aika kamalaa kuraa. En oikein tiedä mikä siihen voisi tuoda parannusta, kun kaikki munat on lyöty siihen koriin. Johanssonista ei ole ollut kiekolliseksi kapellimestariksi terveenä ollessaan, mutta jotenkin onko Rafkin vähän liian kädetön pyörittämään? Eilen myös ainakin yhdessä kohtaa Nurmi pyöritti playmakerin paikalta ylivoimaa ja se ei ole Makkelle ominaista.
Onhan Tepsillä kauhea tilanne yv pakkien suhteen verrattuna muihin jengeihin. Tämän hetken palloseuran yv pakit eivät mahtuisi missään muussa liigajengissä edes 2yv. Puolustaja on niin iso osa ylivoimapeliä, että tässä annetaan jo hirveä määrä helpotusta alivoimalle. Alivoima voi antaa esim. Tepsin pakeille vapaammat kädet toimittaa kiekkoa maalille ja peittää syöttösuuntia muihin suuntiin kun tiedossa on ettei se Rubenin tai Suomen kuti ole se suurin uhka. Kyllä tässä ikävä on Bono Heikkisen kuteja vaikka välillä plekseissä kolisi ja kovaa.
 
Samaa mieltä siltä osin, että eivät tosiaan kelpaisi muille joukkueille nämä nimet. Todellisuus on kuitenkin ollut tällä kaudella se, että Arell, Suomi, Rafkin ja Lauridsen ainakin, ovat saaneet viivasta kiekkoa läpi ensimmäisen blokin maalille enemmän mitä koko viime kauden pakisto koko kauden aikana. Tämä on mielestäni positiivinen asia, vaikka se ei muuta sitä, ettei nimet ole edelleenkään kovia. Nyt ennakolta kovimman nimen ollessa sivussa, vain ihme voisi nostaa Rafkinin ja Suomen liigan kärkipakeiksi kauden aikana, vaikka molemmat pelaavatkin uran parasta kiekkoa.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Mitä tulee joukkueen hintaan nyt niin siellä on edelleen Korpparin massiivinen mikä on yli kymmenes osa koko budjetista ja se on vitun paljon rahaa ja se vaikuttaa isosti tuohon.
Tähän vaan kiinni… eli ei tuo Korpparin korvaus nyt taida Palloseuran kassasta mennä, eiköhän ne työsuhteen lainalaisuudet tässäkin kohtaa päde.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
"Me pelaamme mestaruudesta ja sitä seikkaa kannattaa tulla katsomaan. Negapetterit kylmään suihkuun". Eskolan profetia kuuden vuoden takaa olikin näköjään etiäinen. Nyt todellakin kannustan kaikkia menemään Turkuhalliin, sillä tuollaista peliä ei vähään aikaan ole nähty. Toivottavasti ellen kukaan ei jäänyt doping-testissä kiinni, koska mitä pojille oli syötetty tai juotettu? Miten lähes kaikki kaksinkamppailutkin voitettiin? Tuskin Ilves Turkuun tahallaan tuli häviämään. Nyt Gatoradella alkaa olla Toma´s bar-meininki, jossa vieraat eivät pärjää.
Jursinovin koulun käynyt Miettinen soveltaa niitä oppeja, joita ammensi sieltä. Tuli kieltämättä 90-luku mieleen tosta pelistä, kun jalat, jalat, jalat kävi.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Jokunen peli pelattu ja kova on kohina, ettei kaikki pelaajat suorita niin kuin on odotusarvo. Ei se nyt niin vakavaa ole, jos syys-lokakuussa ei vielä kaikki ole 100% tasolla. Uusi joukkue, uusi valmennus, jollain kokonaan uusi liiga, uusi maa jne. Kyllä se siitä sitten lähtee, kun kaik bitit on ojossa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tähän vaan kiinni… eli ei tuo Korpparin korvaus nyt taida Palloseuran kassasta mennä, eiköhän ne työsuhteen lainalaisuudet tässäkin kohtaa päde.
Eikös tuo Urama ollut tähän juuri puuttunut? Kun saadaan nämä rahat niin kenties laitetaan ostohousut jalkaan.
Meneekö tuo kuvio muuten niin että ekana Tepsi maksaa normaalisti palkan ja ne sitte peritään jostain takaisin?
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Eikös tuo Urama ollut tähän juuri puuttunut? Kun saadaan nämä rahat niin kenties laitetaan ostohousut jalkaan.
Meneekö tuo kuvio muuten niin että ekana Tepsi maksaa normaalisti palkan ja ne sitte peritään jostain takaisin?
Eikös se jotakuinkin noin mene. Eli tepsi maksaa palkan ja hakee sitten korvaukset, tyyliin Kelalta. Sitä, että onko takaisin saatavat samaa luokkaa kuin palkka + kulut, en osaa sanoa.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Tähän vaan kiinni… eli ei tuo Korpparin korvaus nyt taida Palloseuran kassasta mennä, eiköhän ne työsuhteen lainalaisuudet tässäkin kohtaa päde.
Jos en nyt ihan väärin muista niin välillä täällä on ollut "konsensus" että saikulla suurin osa palkasta menee Tepsin kassasta joka tapauksessa ja välillä että ei mene. Valtio vai vakuutusyhtiökö sen palkan Tepsille sitten kuittaa?
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Eikös se jotakuinkin noin mene. Eli tepsi maksaa palkan ja hakee sitten korvaukset, tyyliin Kelalta. Sitä, että onko takaisin saatavat samaa luokkaa kuin palkka + kulut, en osaa sanoa.
Tuohon suuntaa juu - varmasti kuluja jää Palloseurallekin, mutta ei se 300k liksa nyt palkkakuluihin jää. Toki vakuutusmaksutkin näissä ovat kohtuulliset.
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Onko mistään kuulunut, että mikä ongelma Korpikoskella nyt on päällä, kun ilmeisesti ei odoteta pelaavan koko kautena?
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Onko mistään kuulunut, että mikä ongelma Korpikoskella nyt on päällä, kun ilmeisesti ei odoteta pelaavan koko kautena?
Itsellä ei mitään tietoa enkä sen enempää spekuloikaan, mutta kävi lonkkaleikkauksessa pari vuotta sitten ja tuon tyyppiset vammat ovat kyllä hankalia. Se olisi oma veikkaus
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Eilen urheiluruudussa oli pätkä Turussa treenaavista NHL-pelaajista, ja siellä Korppari oli iloisena vetämässä treenejä. Ehkä siirtyy valmennuspuolelle tämäb kauden jälkeen, mene ja tiedä.
Oli jo alkusyksystä mukana, kun pari kertaa käytiin lounaalla hallilla treenien ollessa käynnissä.
 
Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katselen tässä Ilves-Kalpa-ottelua, kovin samalta näyttää kuin lauantaina joten siinä lienee ollut aimo annos myös Ilveksen huonoutta.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katselen tässä Ilves-Kalpa-ottelua, kovin samalta näyttää kuin lauantaina joten siinä lienee ollut aimo annos myös Ilveksen huonoutta.

Minä katselin taas Ilves-Pelicans peliä ja sanoin jo sen jälkeen kaverille, että tulee Ilves olemaan pulassa, jos yhtä raskaalla jalalla on liikenteessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös