Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 353 970
  • 2 786

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Saipa-pelistä voisi nyt lopultakin Risto ja koko joukkue oppiakin jotain.
Luulisi, että Holmströmin ja Paukun maaleista tajuaisi, että aina kannattaa yrittää mennä maalille.
Sinne maalin eteen kiekkoa ja ukkoa, silloin on edes mahdollisuus saada laatta pussiin vaikka vahingossa.
Jos hinkataan rännikiekkoa toisensa perään keskenään ja painitaan jossain maalin takana, se kiekko ei edes vahingossa päädy maaliin.
Kaikki se vääntämis- ja painimisenergia kun kanavoitaisiin maalinedusvääntöihin, niin hyviä asioita tapahtuu. Ihan varmasti. Niinkuin Saipan maalilla eilen.
Maalinedustalle pääsy ja meno sen kun vaikeutuu mitä kovempia joukkueita vastaan pelataan kun ne puolustaa keskustan ja maalinedustan tehokkaammin pois ja sitten juuri väännetään ja käännetään siellä laidassa ja hinkataan rännikiekkoa. Edes Saipaa vastaan se ei näyttänyt helpolta niin Tapparaa ja Kärppiä vastaan se tulee olemaan potenssiin 2 vaikeampaa. Mun mielestä huomenna pitäisi lähtökohtaisesti lähteä liikkeelle anti RD-kiekolla pysäyttämällä ja hyydyttämällä Tappara keskialueelle, sitähän Tepsi teki eilen Ilvestä vastaan ja voitti pelin ilman tyylipisteitä mutta voittipa kuitenkin. Pitää pelata omilla vahvuuksilla ja Sportilla niitä ei montaa ole niin ne vähätkin vaan käytöön muiden kitinöistä välittämättä.
 

Hockeycorpse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spårt
Kävi miten kävi Tapparaa vastaan. Jokaiseen ottteluun tappomeiningillä. Tai sitten voi sanoa että väärä laji ja väärä työpaikka. Asenne on oltava luokkaa all in. Vaikka Sportin kanssa soppari ei jatkuisi, niin Sport antaa loistavan mahiksen pelaajalle näyttää lihaksensa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Todennäköisesti Tappara tulee heti myrskyn lailla kahdessa ensimmäisessä erässä eräänlaisella B-miehistöllä + kakkos maalivahti, kun heillä sitä (huippu)laajuutta löytyy.

Sillä heillä jo lauantaina raastava päivämatsi (klo 14.30) hurjassa lennossa olevaa HIFKiä vastaan Helsingissä.

Olisiko tässä Sportin sauma tehdä tänään sitten se mojova paukku?

Nii'in mitä tekee tulikuuma Jesse Paukku?
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kävi miten kävi Tapparaa vastaan. Jokaiseen ottteluun tappomeiningillä. Tai sitten voi sanoa että väärä laji ja väärä työpaikka. Asenne on oltava luokkaa all in. Vaikka Sportin kanssa soppari ei jatkuisi, niin Sport antaa loistavan mahiksen pelaajalle näyttää lihaksensa.
Kyllä jokainen pelaaja miettii jo missä hän kenties pelaa ensi kaudella. Nyt on paras aika näyttää taitonsa. Samoin jokaisen organisaation pomot kasaavat ja miettivät millainen rosteri on paras mahdollinen.
 

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
On kyllä sellainen rosteri tänään vastassa, että aivan heikkoa hirvittää.
Kunhan tuolta nyt vaan kunnialla selvittäisiin.
Nooh, eteenpäin, sano mummo lumessa!
Svedujen sihti vaan kohdalleen ja Paukku hoitaa loput.
Tappara näyttäisi laittavan A-rosterin tuleen. Ei sillä, että näitä ennakkoon paperilla pelattaisiin mutta onhan tuossa aikamoinen hinta (laatu) ero rostereissa. Silti uskon Sporan tekevän tästä pelin ja jos omilla vahvuuksilla pelataan niin jopa tiukan taistelun. Pistekin kelpaa, toki kaksi ja kolmekin otetaan mielellään vastaan.

Holmström on muuten Liigan kokoonpanosivulla saanut kultapotan sijaan päähänsä Red Bull läpimurtokypärän :D.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Nimivahva toi Tapparan tähtisikermä, onkohan siellä montakaan alle 100k € kaveria illan kokoonpanossa?

Ei muuta kuin ärhäkäs shokkialku Sportilta ja miehekästä taistelua loppupelin osalta sekä sopivasti veemäisiä vaihdosta toiseen vaikka sitä träppiä, mistä vastustaja kannattajineen eivät tykkää.

Ihon alle ja sekoitetaan kirvesrintojen pasmat sekaisin.
Nyt ei säästellä, C'moon Sport!
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Pikakommentti tuohon "ykkösketju on peluutettu piippuun"-keskusteluun. Varmaan näin, mutta aika pitkään tuossa oltiin tilanteessa, että muilta ketjuilta ei tullut mitään taustatukea ja varmaan Sport-kannattajat olisivat enemmän näreissään, jos peluutus olisi ollut tasaisempaa ja tämän myötä he olisivat iskeneet pari ratkaisevaa maalia vähemmän.

Aika monta vuotta tässä ollaan metsästetty toimivaa terävää kärkeä. Viime kaudellakin kultakypärää kantoi Turre... Nyt meillä on terävä kärki, mutta nyt taas muut ketjut ovat kyykänneet. Kai sen uskaltaa sanoa, että tällä hetkellä Väyryset on hyvä kolmosketju ja nelonen on ok, mutta hyvin pelaavaa kakkosketjua ei ole. Ei ole ollut koko kautena.

Pikkuisen oon pettynyt Stålbergiin ja Erikssoniin, vaikka varsinkin kapteenistamme kokonaisuutena paljon tykkäänkin. Jos tuossa olisi ollut viime kauden Asplund kokoajan niin uskoisin, että tilanne olisi paljon nykyistä parempi.

Varmasti tuntuu ykkösketjun poikien pohkeissa, mutta olen sitä mieltä, että tämä peluutusvalinta on oikea. Oikea siis, että millä voidaan sääleihin itsemme kammeta.

Ensi vuodeksi meillä on hyviä palasia jo kiinnitetty. Ennakoin, että pakisto menee uusiksi kärkiäijien osalta. Toivottavasti sinne löytyy hyviä pelaajia. Asplundin tilalle haetaan varmasti uusi kakkossentteri. Se on helpompi löytää kuin ykkössentteri. Sinne on Holmström. Vielä pariksi kaudeksi. Samoin ykkösketjun toinen laituri - paras pelaaja, joka on koskaan pelannut Sportissa - Simon Hjalmarsson - jatkaa meillä vielä kaksi kautta.

Ihan ok tilanne.
 

teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sporttihan vetää hienosti!
Tapparan miljoonamiesten peli hyydytetty trappiin ja omia paikkoja luotu ihan kiitettävästi.
Nyt on ollut oikeanlaista tekemisen meininkiä, saatu kiekkoa sinne maalille päin ja omankin maalin edustalla näytettiin piiiitkästä aikaa oikein miehekkäiltä!
Saa jatkaa samoin 2 seuraavaakin erää!
 

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Sporttihan vetää hienosti!
Tapparan miljoonamiesten peli hyydytetty trappiin ja omia paikkoja luotu ihan kiitettävästi.
Träppi/inhotarkka puolustus on Sporan paras ase. Eipä tullut Tapparalle kuin pari mainittavaa paikkaa joista toisen Rasse torjui hienosti. Kunhan vaan jaksetaan jatkaa samaa ja tehdä itse pari kassia. Paukun tolppa tai oliko ylärima taisi olla lähimpänä maalia erässä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Ihan ok erä Sportilta, ja kunhan paketti etäisyyksien kanssa pitää, niin kukaties odotettavissa "mitä sieltä tulee"?

Jos Tappara meinaa voittaa, niin kierroksia pitää nostaa.

Jatkossa oltava hereillä, sillä Tappara heittää aika paljon pitkää kiekkoa päätyyn/ristikulmiin.

Jaksaa, jaksaa Sport!
 

flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Meille selkeästi sopii nämä ”meidän peli” joukkueet. Ei mitään ongelmia ekassa erässä ja maali odottamakin parempi mitä Tapparalla.

Tässä samalla pakko nostaa esille parin edellisen ja tämän pelin alotusprosentteja:
Holmström 58.3, 56.3, 16.7
Asplund, Stålberg 16.7, 38.5, 33.3
Väyrynen 81.8, 38.5, 60
Riska 12.5, 25, 100 (1/1)

Eli eihän noi kauheen vakuuttavia oo. Väyrynen yllättäen ja Holmström ainoot ketkä pystyy yli 50% ottaa alotuksia. Tämän nostin vaa siksi esille, että varsinkin kun jos pleijareihin päästää niin alotusten merkitys kasvaa.
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Vanhatalo ja Eriksson? Peliaika minimaalista, onko tullut loukkia?
 

Merkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Miten voi joka pelissä sport antaa yhden lahjamaalin.. joka peli vähintään yhdessä maalissa räikeä merkkausvirhe, josta kaveri aina rokottaa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Nytkö sitten repeää?

Laakase takapatjaan, niin tapahtuu hyviä asioita.

3. erään enemmän röyhkeää pelirohkeutta, töitä, töitä.

Saumaa illan paukkuun on vielä.
 

Hockeycorpse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spårt
Oli kyllä hömelöä menoa Tapparan johtomaalissa. Ei näin. Nyt ei ole Saipa vastassa. Muuten kyllä tasainen vääntö ollut. Taikuri ollut totaalisen näkymätön. Toistaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös