Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 363 931
  • 2 786

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Tietty Sportin budjetilla vaikea kasata parempaa joukkuetta, mutta jos olisi osaavampi joukkueen rakentaja, niin kyllä näiden liigakausien aikana olisi pitäny edes yksi suonenvetokausi saada aikaiseksi. Ja kun kokoonpanoa katsoo, niin ei tuo oikeen mikään tulevaisuuteen tähtäävä joukkue näytä olevan, mikä olisi jonkun projektin alussa. Lähinnä tuntuu siltä, että vähillä rahoilla koitettu hankkia mahdollisimman valmiita pelaajia / konkareita ja sitten Dufvan puolustavalla pelillä koitetaan saada kasaan juuri ja juuri sinne 10.sijaan riittävät pisteet.
Tuossa @Raju Erkki tiivistää mielestäni hyvin sen, minkä RD kertoi toissakaudella itsekin. Vähillä resursseilla mahdollisimman valmiita pelimiehiä joilla voidaan taistella menestyksestä tässä ja nyt. Nyt se on riittänyt valmentajan kahdella täydellä kaudella sijoihin 10 ja 12. Tämä kausi näyttää alun perusteella hyvin samankaltaiselta selviytymistaistelulta.

Pistepussi on viime kauden alun suonenvetoon verrattuna lähes puolet laihempi, eli siinä mielessä ollaan huonommassa vauhdissa, mutta kun on vielä 50 peliä jäljellä niin "hyvällä onnella" on mahdollisuudet vielä vaikka mihin. Onneahan (ja fyysisen valmennuksen/palautumisen onnistumista) tarvitaan ainakin siinä, että kapea rosteri pysyy pitkän kauden kuta kuinkin pelikuntoisena, viime kauden kaltaisiin avainpelaajien loukkaantumisiin ei ole varaa. Kapean rosterin ylipeluuttaminen lisää vaaraa mutta "hyvällä onnella" ei.

Edelleen kiinnostaa tuo joukkueen rakentamisen taustahenkilöiden roolit. Ere ja RD siinä toimivat varmasti päärooleissa, mutta eikö esimerkiksi Virmasella luulisi olevan Edmontonin scouttina sellaiset verkot vesillä, että siitä saataisiin lupaavia/halpojakin pelaajia kartoitettua. Eurooppaahan sen luulisi Oilersille tarkkailevan. Silti puhutaan Stälbergin skouttaamista ruotsalaisista, vaikka meillä pitäisi olla tavallaan erikseenkin apuja siinä roolissa? Tuossa mielessä homma on ainakin itselle vähän hämärän peitossa.

Tämän illan Lukko pelistä pisteet niin näyttäisi taas paremmalta. Ellei niin huonommalta. Itsellä max. jatkoaikaodotukset eli tasurilla mennään :).
Edit. typoja.
 
Viimeksi muokattu:

Tuima

Jäsen
Edit.
Lisäyksenä pakko sanoa, että mielellään näkisi Sportissa samanlaisen nousun mitä Ilves tehnyt vuosien saatossa. Vuosia sitten Ipan kanssa pelattiin karsinnoissa, että putoavatko Mestikseen ja ei ollut ensimmäinen ja ainoa kausi kun Ilves joutui karsimaan. Ilveksellä oli pieni budjetti ja oikeastaan oletusarvo oli aina, että tulevat olemaan viimeisiä mutta taistelevat säälipaikasta (Vähän niin kuin Sport nyt). Nyt olin itseasiassa eilen itse paikanpäällä katsomassa kun runkosarjan ykkösenä majaileva uusi kestomenestyjä Ilves päihitti paikallisvastustajansa 12 600 katsojan edessä ja ei voi kun ihailla heidän toimintaansa. Siellä on todella kova valmennus, todella laadukas kokoonpano, todella laadukas halli ja erittäin hyvä meininki katsomossakin. (Toki eilinen oli Tapparan kotipeli)

Tätä olen itsekin tätä pohtinut ja nähnyt sellaista, jonka haluaisin täälläkin tapahtuvan.
Ilveshän sai uuden alun, kun Vincent Manngard saatiin ulos ja toiminta terveelle pohjalle.

En nyt sanoisi, että täällä pitäisi isoimmat omistajat ulostaa (Ehrnrooth), mutta jotain aktiivisuutta ja paineenluontia soisi omistajiltakin pikkuhiljaa löytyvän, koska tuntuu, ettei tämä nykyinen puuharyhmä (Kurten-Jämsä-Hiltunen) ole ihan ajan tasalla.
Uusi halli on saatu maaliin ja liikevaihdon kasvattaminen on ollut prioriteettina viimeiset vuodet. Nyt olisi aika laittaa fokusta myös urheilulliseen kehittämiseen ja luoda tervettä pohjaa. Tarvitaan TJ joka tajuaa mitä terve organisaatio tarvitsee (junnupuolen), miten tuodaan yhteisö taas seuran taakse, ja joka uskaltaa siirtää Jämsän paistamaan makkaraa jos ja kun tarve vaatii.
Ikävä on sitä yhteisöllisyyttä ja vahvan identiteetin omaavaa Sportia, mutta näillä mennään nyt..
 

Kilpiliima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Jämsän ja muun johdon vaihduttua
Lupasin antaa tälle kaudelle mahdollisuuden, kutennaina. Sen 10-15 peliä jotta nähdään missä mennään, ettei tuomitse liian aikasessa vaiheessa.

Nyt ollaan alemmas pisteessä, 10 peliä.
Mitä ollaan saatu aikaiseksi? Ei **** mitään, 1.1p/peli, huonommin vedetty vaan Lappeenrannassa. Peli kokonaisuutena sekavaa, YV, totaalisen luokatonta ekaa peliä lukuunottamatta.
AV on ok, et pärjätään.
Ihmeitä saa tapahtua seuraavaan viiteen peliin jotta tästä saadaan muuta ku farssi.

Eniten itseäni harmittaa tuo kun kavereiden kesken osallistutaan sarjaan kaudesta toiseen, eikä kenenkään tarvi kantaa vastuuta. Homma ei kehity mihkään suuntaan.

Katotaan se 15 peliä, voiko sen jälkeen irtisanoa CMoren, ja käyttää matsirahat vaikka bingoon, vai onko IHME tapahtunu..
 

rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kattoko joku Jyp matsin CMorelta? Eiks siellä ollu ammattilaiskaarti arvostelemassa peliä. Ois mielenkiintoista kuulla miten kommentoivat matsia.
 

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Kattoko joku Jyp matsin CMorelta? Eiks siellä ollu ammattilaiskaarti arvostelemassa peliä. Ois mielenkiintoista kuulla miten kommentoivat matsia.
Tuli katsottua eikä pelissä ollut studiota. Ainoastaan Aleksis Ärje oli oli selostuskopissa, ei kommentaattoreita. Pitänee olla "isommat" joukkueet kyseessä että yhden pelin kierroksella olisi studiota tai en muista onko ollut muutenkaan.

Tauko-ohjelma oli sinänsä kiinnostava kun siinä esiteltiin meillä vähän flopanneen Samu Tuomaalan arkea Jukureissa. Mainitsi sivulauseessa, että kun Sportissa ei tullut tulosta niin peliaika väheni ja kun tuli mahdollisuus siirtyä Jukureihin niin tarttui siihen.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kuinka on mahdollista että tämä joukkue on voittanut peliäkään tänä vuonna?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Jatkuvaa valtavaa luisteluvoimaista painetta Lukko (eilinen peli ei näköjään paina) antaa, jos noin jaksavat koko matsin, niin lirissä ollaan.

Nyt sitä adrenaliinia toiseen erään Sport!
 

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
No niin Keräselle vihdoinkin maali. Kuparinen rikki.

Hieno syöttö Holmströmiltä (korjaus) ja Keräsen veto keskeltä oikeaan alakulmaan.

Edit. muuten kauden viides? ylivoimamaali :).
 
Viimeksi muokattu:

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Siis mitä vittua? Eikö ole varaa teroitella luistimia kun äijää on jatkuvasti ympäri?
 

justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ei riitä ei. Turre ei tuo tukea tuloksentekoon. Vaikka kausi on alussa, melko kovalla pistekeskiarvolla pitää loppukausi suorittaa, jos säälipaikasta halutaan haaveilla.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Olisihan tämä peli hävitty muutenkin, mutta miten helvetissä Reijola jähmettyi tuolla tavalla etutolpalle ja antoi Repon ihan rauhassa kiertää hänet ympäri ja tuikkaamaan tyhjiin? Miksei seurannut sivuttaisliikkeellä mukana?
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Ei vaan riitä tällä kokoonpanolla. Holmström täyttää kyllä ykkössenanan saappaat, mutta Asplund alkaa olla liian hidas edes 2-3 kenttiin ja muita senttereitä ei sitten olekaan. Vaikea siinä on ketjujen toimia kun laiturit pelailee senttereinä jne. Huolettaa kyllä suuresti tilanne loppukauden osalta, tuosta jos Holmström joutuisi telakalle, niin en tiedä voitettaisiinko enää peliäkään.

Yleisömäärät tulee jäämään todella huonoiksi, kun kaikille selvinnyt jo tässä vaiheessa että ei Sport tosissaan taistele edes siitä 10.sijasta
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ei vaan riitä tällä kokoonpanolla. Holmström täyttää kyllä ykkössenanan saappaat, mutta Asplund alkaa olla liian hidas edes 2-3 kenttiin ja muita senttereitä ei sitten olekaan. Vaikea siinä on ketjujen toimia kun laiturit pelailee senttereinä jne. Huolettaa kyllä suuresti tilanne loppukauden osalta, tuosta jos Holmström joutuisi telakalle, niin en tiedä voitettaisiinko enää peliäkään.

Yleisömäärät tulee jäämään todella huonoiksi, kun kaikille selvinnyt jo tässä vaiheessa että ei Sport tosissaan taistele edes siitä 10.sijasta
Kaikissa muissa organisaatioissa UTJ olisi saanut jo kenkää näin luokattoman sentteriosaston kasaamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Kun on vaikeaa, niin on vaikeaa 0 pistettä tältä viikolta.

Seuraava vastustaja Kärpät Oulussa ei yhtään helpota, eli pisteitä ei sieltäkään luvassa.

Katellaan ja helpotetaan oloa VPS:n ottelussa Ruudun kautta.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Kun on vaikeaa, niin on vaikeaa 0 pistettä tältä viikolta.

Seuraava vastustaja Kärpät Oulussa ei yhtään helpota, eli pisteitä ei sieltäkään luvassa.

Katellaan ja helpotetaan oloa VPS:n ottelussa Ruudun kautta.
Itseasiassa Kärpillä ollut aika vaisuja esityksiä viime peleissä ja tuloksetkin sen mukaisia. Toki Sportillakin huono vire niin sikäli eiköhän Kärpät vie laadukkaamman materiaalin turvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös