Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 747 276
  • 14 817

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
=D
Tämä oli kyllä niin totaalinen rimanalitus että ei meinaa todeksi uskoa.
Siis kun 0-3- tilanteessa liityin mukaan, heti tuli mieleen eräs vastaava peli yli vuosikymmenen takaa; sitä johdettiin myös 0-3 ja silloin ei saatu edes pistettä. DC:n oman osuman jälkeen arvasin että tänäänkin tulee tukkaan, pinna on iloinen yllätys.

Raastavia aikoja ja kokemuksia kannattajille nämä, mutta sitä paremmalta tuntuu ne lukuisat voitot ensi maalis-huhtikuun aikana pauhaavan Turkulaisyleisön edessä..! <3
Silloin näitä ei enää muistella!
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Loistavaa Palloseura!
Hävettävä suoritus ja munaton esitys!
Johdetaan vieraissa 0-3 ja hävitään peli 4-3.
Peilin eteen on mentävä koko orkesteri valmentajia myöden.
Koska Kallio ja Urama heräävät tähän päivään ja tekevät monikossa muutoksia tuohon joukkueen rosteriin sillä tämän hetkinen joukkue ei ole sellainen voittava joukkue jolla se taistelisi tänäkin vuonna mitaleista. Sanoin tätä jo ennen kauden alkua ja nyt jo pitkään ollut sitä mieltä vaikka välillä ovat jonkun voitonkin kairanneet.
Yhden pelaajan epämunaus ei voi niin paljon vaikuttaa et koko peli sekoaa siihen ja loppu pelataan hävettävän heikosti ja hävitään matsi.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli taas käsittämätöntä, etteivät TPS:n pelaajat vieläkään läheskään kaikki pelaa logolle. Ihme, että Kallio löytää vuodesta toiseen joukkueeseen tällaisia vätyksiä, joilla ei ole mitään annettavaa.
Silti parina viime vuotena ovat olleet finaalissa. Toki tästä kaudesta ei vielä tiedä mutta ei tämä katastrofilta näytä.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Säälittävää paskaa! Oman maalin jälkeen olin ihan varma tapoiosta ja näinhän siinä kävi. Kivempi se olis juoda onneen, mutta vedetääs taas vitutukseen kunnolla.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Auran Aalloilla Kari Kalto hymyillen ja naureskellen totesi, että annettiin katsojille hyvää viihdettä. Käsittämätön kommentti, koska ei kai TPS:n tarvitse mennä Poriin tarjoamaan porilaisille hyvää viihdettä. Kai Poriin pitäisi mennä pisteitä hakemaan.
 
Turnipsi

Jäsen
Kakkosketjun ei toimi ollenkaan vaikka tänään maali tulikin. Kemiat ei toimi ei niin millään tavalla. Jokainen pelaa omaa peliään ja kenenkään vahvuudet ei nosta ketju kavereita paremmiksi. Skalicky ei ehdi tilanteisiin omissa eikä hyökkäyspäässä, Pyyhtiä ei osaa syöttää ja kiekottomana sijoittuu huonosti ja koska ei saa kiekkoja lapaan vauhdissa ollessaan, sortuu yksinyrittämiseen ja puskemiseen ja epätoivoisiin vetoihin pienistä kulmista, Tammela taas ei ole pelintekijä vaan enemmän rouhija jonka vahvuudet on ihan muualla kuin mitä Skalicky tai Pyyhtiä tarvitsee.

Noh toivotaan että Intonen tulee takaisin nopeasti, onhan tämä kestämätöntä että vedetään kahdella keskushyökkääjällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Turnipsi

Jäsen
Auran Aalloilla Kari Kalto hymyillen ja naureskellen totesi, että annettiin katsojille hyvää viihdettä. Käsittämätön kommentti, koska ei kai TPS:n tarvitse mennä Poriin tarjoamaan porilaisille hyvää viihdettä. Kai Poriin pitäisi mennä pisteitä hakemaan.

'Ei tää oo hei nii vakavaa!'

Itseäni ei valmentajana hirveästi naurattaisi 3-0 johdon menetys ja pelin hallinnan täydellinen lahjaksianto vastustajalle lähes 40min ajaksi.

Mutta ehkä tää oli hälläväliä peli. Sitä kuvastaisi nuo tietyt valmennuksen aivopierut tärkeissä aloituksissa ja rangaistuslaukauksissa.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Täällä kun tykätään niin kovasti tuota valmennusta mollata, niin otetaan nyt pieneen esimerkkiin vaikka 2 puolustajaa.

Rafkin ja Pulli saa näistä meidän puolustajista kunnian olla tässä esimerkissä.

Ikinä et jumalauta tiedä mitä sieltä tulee, sitten pitäs pystyä kumminkin peluuttamaan ihan reippaasti kun 4 pakilla ei voi vetää. Pulli on näistä vielä pahempi. Tällä kaudella onko ollut kaksi kahden pelin putkea jossa on löytänyt pallinsa ja pelannut jopa helvetin hyvin. Mutta sitten taas on paljon pelejä, missä vetää vituksi ihan ja huolella. Rafkinilla on samoja ongelmia, mutta vielä oikeastaan enemmän tietynlaisessa puolustamisessa. Rafkin sijoittuu välillä ihan utopisesti, eikä varmaan ole valmentaja käskystä siellä. Rafkin pystyy pelaamaan myös ihan hyvällä tasolla, kun malttaa tehdä työnsä. Mutta vähän jää välillä kuva jotta on pojalla vähän liian suuren luulot itsestään ja ihmettelen jotteivat ole nuo luulot vielä karisseet...

Valmennuksen pitäisi aamujäillä lukea, mitäköhän sieltä tänään tulee....

Tuo pakisto on kasattu ihan päin persettä.

Hyökkäyksen osalta valmennus saa jonkun verran peiliin katsoa, mutta ei se pysty ihmiseen asenne pakottamaan, jos sitä ihmistä ei tunnu kiinnostavan. Ja aivan turha ulista, jotta valmennus tappaa peli-ilon. Ne on vittu töissä siellä ja yrittäminen on minimi mitä sinä voit tehdä, ja jos et edes yritä, niin olet kyllä melkoinen seppä.
 
Turnipsi

Jäsen
Silti parina viime vuotena ovat olleet finaalissa. Toki tästä kaudesta ei vielä tiedä mutta ei tämä katastrofilta näytä.

Kyllä noissa kahdessa aiemmassa jengissä oli enemmän joukkueelle pelaamista mitä tällä kaudella on ollut. Helmisen kausi oli vähän kuin Suikkasen eka ja toka kausi jossa vedettiin joukkueena ja tehtiin ketjukavereista parempia. Nyt onneksi tuo ykkönen (kiitos Korpikosken) on noussut sille tasolle että tulosta voi odottaa, mutta liian moni vetelee liikaa vuoristorataa suoritustason osalta nimenomaan hyökkäyspäässä.
 
J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
;D ? joskus toisen erän aikaan kattelin et peli oli 1-3 ja nyt kävin tsekkaamassa kun unohdin muitten juttujen lomassa pelin, niin miten hitossa tuokin voitiin kusta :D ?
 
Viimeksi muokattu:

Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Kuvaavaa tälle joukkueelle on se, että hyväkin pelisuoritus voi kadota kesken pelin without no reason. Eikä valmennuksella sitten ole pienimpiäkään kykyjä pumpata joukkue takaisin 100%:n suoritukseen pelin aikana. Se on toki vaativa suoritus löytää se nyörin pää, mistä vetää joukkue takaisin peliin. Toisaalta siitähän niille maksetaan, että hoitavat nämä asiat, kun on tarvetta. Niin kuin eilen, kun yksi mouho vetää kiekon omaan maaliin niin koko joukkueen peli sekoaa. Ei niin saa käydä.
 
Viimeksi muokattu:

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Täällä kun tykätään niin kovasti tuota valmennusta mollata, niin otetaan nyt pieneen esimerkkiin vaikka 2 puolustajaa.

Rafkin ja Pulli saa näistä meidän puolustajista kunnian olla tässä esimerkissä.

Ikinä et jumalauta tiedä mitä sieltä tulee, sitten pitäs pystyä kumminkin peluuttamaan ihan reippaasti kun 4 pakilla ei voi vetää. Pulli on näistä vielä pahempi. Tällä kaudella onko ollut kaksi kahden pelin putkea jossa on löytänyt pallinsa ja pelannut jopa helvetin hyvin. Mutta sitten taas on paljon pelejä, missä vetää vituksi ihan ja huolella. Rafkinilla on samoja ongelmia, mutta vielä oikeastaan enemmän tietynlaisessa puolustamisessa. Rafkin sijoittuu välillä ihan utopisesti, eikä varmaan ole valmentaja käskystä siellä. Rafkin pystyy pelaamaan myös ihan hyvällä tasolla, kun malttaa tehdä työnsä. Mutta vähän jää välillä kuva jotta on pojalla vähän liian suuren luulot itsestään ja ihmettelen jotteivat ole nuo luulot vielä karisseet...

Valmennuksen pitäisi aamujäillä lukea, mitäköhän sieltä tänään tulee....

Tuo pakisto on kasattu ihan päin persettä.

Hyökkäyksen osalta valmennus saa jonkun verran peiliin katsoa, mutta ei se pysty ihmiseen asenne pakottamaan, jos sitä ihmistä ei tunnu kiinnostavan. Ja aivan turha ulista, jotta valmennus tappaa peli-ilon. Ne on vittu töissä siellä ja yrittäminen on minimi mitä sinä voit tehdä, ja jos et edes yritä, niin olet kyllä melkoinen seppä.
Tässä ollaan tietyllä tapaa asian ytimessä ja alan itsekkin olemaan sillä kannalla että se on tuo puolustus joka eniten sakkaa. Eronen, Ivarsson, Viro ja Lajunen vaihtui Kivihalmeeseen ja Tuomistoon. Kyllähän se näkyy, nuori ja melko kokematon puolustus niin tulee näitä tason heittelyitä ihan pelin sisälläkin. Tuomisto ja Pulli tasoon nähden liian suuressa roolissa, voi olla että jo ensi kaudella näkyy positiivisesti heidän isot minuutit. Mutta kun olis kiva ihan tällä kaudellakin pelata mestaruudesta. Jos Eronen olis jäänyt, Kivihalme, Eronen olis Liigassa laadukas ykköspakkipari, joka olisi voinut pelata lähelle puolta tuntia peli ja antaa luotettavan selkärangan joukkueelle.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tässä ollaan tietyllä tapaa asian ytimessä ja alan itsekkin olemaan sillä kannalla että se on tuo puolustus joka eniten sakkaa. Eronen, Ivarsson, Viro ja Lajunen vaihtui Kivihalmeeseen ja Tuomistoon
Totta. Vaikka Lajunen sai välillä lokaa niskaan hieman ihmeellisistä kiekollisista ratkaisuistaan, niin kohtalaisen liikkeen turvin ja kokemuksenkin turvin hänet saattoi luottavaisin mielin laittaa kentälle viimeiseksi pelimiehen kympiksi. Tätä mieltä iso osa faneistakin varmasti oli kuten valmennuskin ja se näkyi kovina peliaikoina. Finaaleissa näkyikin jo, että liian kovina. Nyt vähän vaikea nimetä samanlaista yksittäistä luottohevosta, vaikka puolustuksen kautta nyt pelataankin Jussi-lätkää.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oli taas käsittämätöntä, etteivät TPS:n pelaajat vieläkään läheskään kaikki pelaa logolle. Ihme, että Kallio löytää vuodesta toiseen joukkueeseen tällaisia vätyksiä, joilla ei ole mitään annettavaa.
Oliko niin, ettei Kallio halunnut alunperin tuohon duuniin mitä hän tekee? Toki kaksi finaalijoukkuetta hän on saanut koottua mutta onko siinä käynyt hieman tuuria eikä varsinaisesti ole menestys ollut Kallion ansiota? Tämän hetkinen joukkue ei oikein luottamusta joukkueena herätä. Lehtinen pelaa pisteitä joukkueelle ja Korpikoski on paras pelaaja, siinä ne.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Totta. Vaikka Lajunen sai välillä lokaa niskaan hieman ihmeellisistä kiekollisista ratkaisuistaan, niin kohtalaisen liikkeen turvin ja kokemuksenkin turvin hänet saattoi luottavaisin mielin laittaa kentälle viimeiseksi pelimiehen kympiksi. Tätä mieltä iso osa faneistakin varmasti oli kuten valmennuskin ja se näkyi kovina peliaikoina. Finaaleissa näkyikin jo, että liian kovina. Nyt vähän vaikea nimetä samanlaista yksittäistä luottohevosta, vaikka puolustuksen kautta nyt pelataankin Jussi-lätkää.
Viime kaudella Eronen ja Lajunen pelas sitä noin 22min per peli, Arell, Viro 18min. Nyt näitä samoja minuutteja vetää Kivihalme, Tuomisto, Rafkin ja Pulli. Siinä on Kivihalmetta lukuunottamatta muut liian isossa roolissa. Samaan aikaan Tapparassa pelaa samoja minuutteja Kemiläinen, Vittasmäki, Seppälä ja Tuulola. On siinä vähän eroa, siihen nähden Ahokas ja kumppanit tehnyt hyvää työtä että saaneet puolustuksen noinkin pitäväksi ja joukkueen kuuden joukkoon.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Perspektiiviksi: Tapparan KHL-pakisto vuoti eilen vieläkin paskemmalle, ehkä jopa liigahistorian surkeimpiin lukeutuvalle tämän kauden SaiPalle. Päästi 6 pelitilannemaalia.

3-0:n kuseminen on aina peilin paikka. Aivan sama miksi niin käy, se on peilin paikka joka ikinen kerta. Ahokkaalla on nyt sarkaa miehistönsä kanssa, ja eilinen ja kaikki oudot tapahtumat ottelussa pitää käsitellä ja mennä eteenpäin.

Isossa kuvassa tämä jatkisraportointi risoo itseäni hieman. En jaksa alkaa kohdistamaan kehenkään tiettyyn, mutta melko sokeaa analyysiä tuotetaan tänne aika runsaasti. Se on sääli.

Iso kuva omasta mielestäni on, että Tepsin viikko sisälsi suvereenin ottelun Ilvestä vastaan, sitä hieman heikomman pelin KalPaa vastaan (oli tosin ok peliä siinäkin) ja eilisen osalta erinomaisen peliintulon jälkeen aika kusisen paikan ehkä Liigan raskaimmassa hallissa tehdyn oman maalin jälkeen. Oli kässärin osalta tähtiin kirjoitettu, ja aivan selkeä asia että porilaiset saavat tuollaisesta kiusallisesta ja omituisesta pukukoppimaalista huumaa päälle. Kun täältä raporttia ottaa niin saa kuvan että koko peli olisi näytetty persettä ja annettu limaisen hitsarin ensin räkäistä, ja sitten tunkea nyrkkiä perään. Pelin kuva ei kuitenkaan ollut tuollainen. Fakta.

Pakiston lynkkauksen osalta olen Rafkinin kohdalla samaa mieltä. Ruutun maali eilen oli kyllä oksettavan heikkoa touhua Rubenilta. Rafkinin ongelma ei niinkään ole energia, sydän tai yrittäminen eikä edes pelisilmä, vaan keskittyminen ja hetkessä oikean ratkaisun tekeminen. Pitäisi yksinkertaistaa aivan helvetisti, sekä hyökkäyksessä että omissa.

Pakisto itsessään on ok, jos vaan loppukautta kohti muutamat saavat pelinsä kokonaisuutta kuntoon. Rafkin, Anttalainen ovat kaukana tasostaan. Joku Pulli pelaa liian isoilla minuuteilla, mutta kokonaiskuva jää hänen osaltaan nähdäkseni plussalle. Jotain vahvistusta tuonne alakertaan ehkä kaipaisi, mutta ei se nyt paskimmin ikinä kasattu kokonaisuus ole.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Joopa joo. Itse nyt olen purrut kättä että en vuodattaisi tänne, tai mihinkään, mitään vittuuntuneita avautumisia.

Kaiken kaikkiaan HC TPS:lla on ollut hyvä vuosi ja vaikka nyt itse ainakin ihmettelen välillä, miksi peli näyttää välillä hirveältä paskalta ja välillä todella hyvältä, niin nykytilanteeseen voi olla ihan OK tyytyväinen. Kaikki on vielä omissa käsissä ja osa pelaajistosta näyttää heräämisen merkkejä.

Ahokkaan vaikea toinen albumi on kyllä melkoinen kysymysmerkki. Kaatuuko homma ennen alkuaan, vai tuleeko pitkä kevät?

Posiketjun kamaa ehkä, mutta hyvissä asemissa ollaan ainakin sen suhteen, että jännitettävää riittää, eikä Tepsi ole esim. jo tässä vaiheessa pudonnut sääleistä. Sellaisiakin kausia muistan nimittäin.
 
Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Aika hyvin niitä pisteitä tulee vaikka mun mielestä toi puolustus vuotaa ihan helvetisti. Vastustaja toisensa perään pääsee vapaasti yrittämään maalintekoa hyvältä sektorilta. Lehtisen aivan saatanan hyvä vire + tuuri taitaa lähinnä pitää paketin kasassa.

Kivihalmeen ja ehkä Arellin lisäksi tuolla ei ole pakkeja jotka pystyy pelaamaan vastuullisesti isoja minuutteja. Eilisessä pelissä oli voitto tosi lähellä, mutta muuan Amerikan ihme päätti toisin. Vittu tollasia omia maaleja ei nää edes sopupeleissä.
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja nyt sitten, vaikka Lehtinen on meidän paras/tärkein pelaaja niin kahdessa viime pelissä on hävinnyt virkaveljilleen, se on vaan karu fakta.
Ja noille oksennuksille jostain logolle pelaamisista niin...noh, eipä nimimerkki yllätä. Ei todellakaan mistään yrittämisen puutteesta ole ollut kiinni, typeriä yksilövirheitä lähinnä.
 
Ei se mun mielestä kyllä eilen ainakaan hävinnyt, päästikin varsinaisella vähemmän kuin Rubin jolle meni pari vähän helposti.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ja nyt sitten, vaikka Lehtinen on meidän paras/tärkein pelaaja niin kahdessa viime pelissä on hävinnyt virkaveljilleen, se on vaan karu fakta.
Ja noille oksennuksille jostain logolle pelaamisista niin...noh, eipä nimimerkki yllätä. Ei todellakaan mistään yrittämisen puutteesta ole ollut kiinni, typeriä yksilövirheitä lähinnä.

Mun puolesta Lassi saa hävitä kahdessa viime peleissä virkaveljilleen, kun on voittanut sitä ennen jokaisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös