Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 621 679
  • 8 707

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Lassekin nosti eilen pelin aikana monta kertaa esille sen, miten jokseenkin hengetön ja virkamiesmäinen joukkue Kärpät on. Näennäistä yritystä löytyy, mutta ei ole paloa tai sitä asennetta taistella ja antaa aivan kaikkea mitä takista löytyy. Tuntuu, että Lassekin teroitti näitä asioita lähes joka toisessa puheenvuorossa eilen pelin aikana ja ei muuten ollut pelkästään tuo eilinen Sport-peli, missä Lasse on kysellyt johtajuuden, taisteluilmeen ja yrityksen perään, kun on Kärppien pelejä kommentoinut.

Lasse tuntuu olevan ylikriittinen Kärppiä kohtaan, mikä on varsin yleistä kun kommentoidaan "oman joukkueen" peliä. Enkä väitä että on täysin väärässä, mutta kyllä tuossa joukkueessa taistelutahtoa ja henkeä on. Katsoo pelkästään alivoimia, miten porukka uhrautuu ja taistelee ne todella miehekkäästi. Jos ei kiinnostaisi, omissa soisi alivoimilla enemmän.

Samaa mieltä, että välttämättä kaikki ei ole talkoissa mukana. Byströmillä lienee vammaa tai sitten se sopimus muualle, mutta harmittavasti mies ei ole ollut oma itsensä pariin kuukauteen. Sulak on omaan silmään jo parantanut, mutta samat ongelmat miehen pelaamisessa on ollut koko kauden.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Paljon ollaan asioista samaa mieltä, mutta vaikka niitä puolustusvirheitä tuleekin, niin Kärpäthän päästää lopulta todella vähän maaleja. Lisäksi alivoima toimii tällä hetkellä hyvin.
Eipäs nyt kuitenkaan puhuta mustaa valkoiseksi. Viimeisten 11 ottelun kuntopuntarissa (11 siksi, koska tuo IFK:n lahjoittama luovutusvoitto vääristää tilastoja) Kärpät on päästänyt kuudenneksi eniten (eli kymmenenneksi vähiten) maaleja, alivoiman ollessa kahdeksanneksi parasta (eli kahdeksanneksi huonointa).

Nuo tilastot eivät ole hyviä, vaan kirjaimellisesti keskitasoa tai sen alapuolella.

Koko kauden otannalla toki nuo tilastot voivat olla parempia, mutta niitä on tässä vaiheessa turha tuijottaa, koska nykyvire on se mikä playoffien alkaessa ratkaisee, eikä suinkaan lokakuinen SaiPa-peli.
 
Jos mennään tilastojen taakse, niin tyhjiin on taidettu tehdä 3 maalia ja yksi tuli rankkarista varsinaisella peliajalla. Myös Kärppien ottamiin jäähyihin nähden alivoima on mielestäni onnistunut, pari maalia on otettu viime matseissa kahden miehen vajaalla. Toki jäähyjä ylipäätään on otettu aivan liikaa, ja osa todella typeriä jäähyjä.

Kärpät päästää keskimäärin tarpeeksi vähän maaleja voittaakseen ottelun. Pointtini oli, että ne ongelmat on nyt siellä hyökkäyspäässä. Alle kolmella tehdyllä maalilla harvoin pelejä voitetaan. Alivoimalla löytyy taisteluilmettä ja uhrautumista. Eli puolustuspäähän ei tarvita kuin huolellisuutta, ettei kiekkoja menetetä typerästi omalla siniviivalla, ja toki maalin edessä pitää olla ilkeämpi. Mutta tuo hyökkäyspään solmu on se suurempi, se oli pointtini.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niinpä niin. Vaikea niitä maaleja on sieltä kulmista tehdä. Maskia ei tehdä juuri koskaan, joten viivavedotkaan ei uppoa. Tästä asiasta on kyllä jauhettu aivan tarpeeksi, mutta pakko sitä on jauhaa lisää. Rosteri on täynnä noita höyhensarjalaisia, jotka eivät pääse tai edes yritä ajaa maalille.

On se saatana kumma, jos ei Aho ole tuohon asiaan kiinnittänyt yhtään huomiota. Ei tässä lajissa pärjää pelkällä luistelunopeudella, tää on edelleen fyysinen laji.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos mennään tilastojen taakse, niin tyhjiin on taidettu tehdä 3 maalia ja yksi tuli rankkarista varsinaisella peliajalla. Myös Kärppien ottamiin jäähyihin nähden alivoima on mielestäni onnistunut, pari maalia on otettu viime matseissa kahden miehen vajaalla. Toki jäähyjä ylipäätään on otettu aivan liikaa, ja osa todella typeriä jäähyjä.

Kärpät päästää keskimäärin tarpeeksi vähän maaleja voittaakseen ottelun. Pointtini oli, että ne ongelmat on nyt siellä hyökkäyspäässä. Alle kolmella maalilla harvoin pelejä voitetaan.
Olet oikeassa: Kärppien ongelmat eivät niinkään liity päästettyihin maaleihin. Ongelmat liittyvät oman alueen kiekolliseen peliin, sekä hyökkäysalueen hyökkäyspeliin. Omissa hukataan aivan liikaa kiekkoja aivan käsittämättömien virheiden seurauksena, minkä laitan enimmäkseen sen piikkiin, että pelitapa ei ole kunnossa. Kiekollisen pelaajan tukitoimet jäävät usein vajaiksi, minkä seurauksena syntyy henkilökohtaisia virheitä. Kärjistäen Kärpät ei pelaa 5vs5 -peliä koko viisikon voimin.

Hyökkäysalueella Kärpät tyytyy pörräämään sektorin ulkopuolella, joten ei ole mikään ihme, että maalejakaan ei synny. Laadukkaat maalipaikat ovat laskettavissa yhden käden sormin per peli. Yritetään luoda pitkiä hyökkäyksiä, jotka eivät tuota mitään. Siihen sitten vielä kirsikaksi täysin luokaton ylivoima.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että jos omiin menee maksimissaan kaksi maalia per peli (ennen tyhjää maalia), niin silloin taistellaan voitosta. Tai ainakin pitäisi taistella. Tämä toteutuu tarpeeksi usein, mutta tällä kaudella Kärppien tulisi päästää maksimissaan yksi per peli, jotta taisteltaisiin pisteistä. Sen verran luokatonta on hyökkäyspeli.

Vastustajan maalivahdit pääsevät pelistä toiseen luvattoman helpolla, oikeastaan vain saapumalla paikalle. Vastustajien torjuntamäärät huitelevat keskimäärin siellä 20 paremmalla puolella. Kärpät on tehnyt neljänneksi vähiten maaleja liigassa, eikä se ole sattumaa: Kärppien hyökkäyspelaaminen on naurettavan helppo pelata aseettomaksi.

Toki on annettava Mannerillekin vähän siimaa, vaikka pelitapa onkin surkea. Ei tällä materiaalilla pitäisikään taistella runkosarjan kärkisijoista. Ainoastaan täysin aukottoman pelitavan turvin Kärpät olisi voinut taistella paikasta TOP-3 joukossa. Aleksi Mustoset ja Michal Kristofit eivät vain kuulu mestaruutta tavoittelevan joukkueen kärkiketjuihin. Tästä annoin kuulla kunniani jo viime kaudella, kun Kärppien hyökkäyspeli kulminoitui täysin yhden ketjun onnistumisiin. Junttila toi omalla panoksellaan siihen apuja, mutta tällä kaudella ei ole ollut edes sitä yhtä syömähammasta.

Kärpät aloittanee pudotuspelinsä taas pienen tauon jälkeen sääleistä, ja toivottavasti taival katkeaa myöskin siihen. Toisella kierroksella vastaan asettuisi Lukko tai IFK, eikä se olisi välttämättä järin kaunista katseltavaa.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät

Tästä on helppoa olla samaa mieltä, itse näen asian täysin samoin.

Jotenki peli tussahtaa aina vastustajan siniviivan jälkeen. Heitetään vain kiekkoa rumpuun sillä asenteella, että katotaan kuka kerkeää ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Mitään muuta ideaa ja toisteisuutta hyökkäyspelissä ei ole.

Haluaisin nähdä, että siniviivan jälkeen se kiekko ammuttais mielummin vaikka turhankin usein matalana maalille kuin ränniin ja 2 muulla kiekottomalla päämääränä täysillä maalia kohti. Äärettömän simppeliä ja jopa naiivia peliä mutta sitä ei tähän saakka ole näkynyt yhtään. Nykyisellään vetoja tulee vasta rännipörräyksen jälkeen viivasta kun koko vastustaja on tiiviinä pelin keskustassa.
 
Välillä pistää silmään kuinka puolustajat pitävät kiekkoa liian kauan itsellään, jolloin syöttöpaikaa ei enää ole ja kiekko menetetään tai roiskitaan vastustajalle. Osa syy on myös hyökkääjissä, koska välillä ei sitä syöttöpaikkaa hyökkääjälle ei ole ollenkaan. Myös hitaita oman pään lähtöjä näkee harva se kerta, kun kuskataan kiekkoa kohti vastustajan päätyä kevyellä kaasulla tai ylimääräisillä turhilla syötöillä ja koko viisikko on telineissä kun vauhdin pitäisi olla kovimmillaan vastustajan siniviivan tuntumassa. Viime pelissä jätettiin hetkeksi ne viivelähdöt kolmannessa erässä ja Kärpät yritti nopeilla käännöillä hyökätä ja sitä kautta pääsivätkin Sportin alueelle nopeasti.

Eli hyökkäyksiin lähdöt pitäisi mielestäni nopeuttaa ja yksinkertaistaa ja hyökkäysalueella peliä pitäisi ajaa kohti maalia laukomalla paljon enemmän ja lopettaa se jatkuva kulmissa pyöriminen. Nyt peli on turhauttavan näköistä ja ennen kaikkea Kärppien tyylinvastaisesti hitaan näköistä.
 
Hoki-Hemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sekavat fiilikset ennen peliä. Ennen viime peliä radio citystä kuulin Mannerin haastattelun ja tuli tosi hyvä fiilis haastattelusta. Jämäkkä päävalmentaja ja fiksua puhetta. Lopputulos pettymys ja lopulta tuli pelin jälkeen sanaton olo. Ketjut laitettu tänään uusiksi. Toivottavasti tänään tulee sisuuntunut ja jämäkkä kärpät.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Miihkali Teppo kaikkien odotusten mukaisesti iskee Kärpät 1-0 johtoon.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Odotetut vastuunkantajat näyttävät mallia. Noin ajetaan sektoriin.

1-0
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Herranjestas, mitä täällä tapahtuu. NHL-Jussin tussit iskee!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maailma on sekaisin, tai Mamban siemenet oikeasti itäneet.
Toki voittoon tässä ottelussa on vielä matkaa. Viimeksi JYPiä vastaan ei riittänyt parin maalin johtoasemaan siirtyminen avauserässä, kuten muistamme... Noh aika näyttää onko lopputulos tänään eri.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nyt on jännät paikat, viimeksi JYPiä vastaan juuri tässä tilanteessa kaikki alkoi eskaloitumaan päin helvettiä ja JYP kiri voittoon.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Toki voittoon tässä ottelussa on vielä matkaa. Viimeksi JYPiä vastaan ei riittänyt parin maalin johtoasemaan siirtyminen avauserässä, kuten muistamme... Noh aika näyttää onko lopputulos tänään eri.
Joo, tämän joukkueen kanssa uskon voittoon vasta 5 minuuttia pelin jälkeen, kun tulos näkyy varmasti tekstiTV:llä ja olen varmistanut, etten ole unessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös