Peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 213 004
  • 862

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Allekirjoitan jokaisen kohdan mitä @Raju Erkki yllä kirjoittaa.

Täytyy nyt vaan toivoa, että joukkue pystyy pitämään pelin paremmin kasassa jatkossa. Kiekollista taitoa ja luisteluvoimaa tuossa joukkueessa on yllättävänkin paljon, mutta voittoputkiin kiinni pääsy edellyttää saumatonta viisikkopuolustusta. Odotan sitä, että nuoret (Haarala, Erholz ja Ylitalo) tulevat tuohon vielä haastamaan ukkoa peliajasta. Eiköhän siinä sitten Kallela ja Kalapudaskin heräile. Toivottavasti. Nevalainen on kyllä täysi hasardi. Oli sitä jo harjoituspeleissä. Ehkä sitä Tuohilampea voisi nyt enemmän peluuttaa sitten, kun kerran hommattiin. Viljanen on sen sijaan mennyt eteenpäin ja on saanut peliinsä varmuutta ja monipuolisuutta. Hänen pelaamisensa näyttää erittäin lupaavalta. Geigerkin alkaa löytää paikkansa varmistavana pakkina. Ollut ihan jees. Wilsonista ei vielä osaa sanoa onko lintu vai kala.

Steen on peittävä ja rauhallinen. Ykkösvahti tällä hetkellä, vaikka kyllä eilinen avausmaali olisi pitänyt jäädä hanskaan. Olen vakuuttunut, että kunhan joukkue parantaa niin Steeninkin prosentti tuosta vielä nousee sinne 92:n tuntumaan ainakin.

Parantaa pitää kyllä Sportin, muuten ei poffeja pelata. Aika helpolla on yleisönkin kiinnostus sekin hilkulla. 3300 Jukurit-pelissä, mikä sekään nyt ei lauantaipeliksi mikään kova lukema ollut. Mutta tuon pelin perseily näkyi heti, ja seuraavassa pelissä lähes 800 katsojaa jäi kotiin. Kyllä Kuparisaaresta täytyisi tehdä vastustajalle vaikeampi paikka.
Komppaan täysin sinua, kotipeleissä voisi vielä vähän enemmän pistää laitoja ryskymään ja hieroa nyrkkiä naamaan niin kuin silloin kun Kuparisaari oli oikeasti se helvetti.. Nyt vain varjo siitä.
 

Karvaturri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eilisen perseilyn jälkeen ei järkisyillä edes pitäisi tänne mitään kirjoitella, mutta minkäs sitä mahtaa... asiaa puhuu Raju Erkki; toivotaan, että joukkueen psyykettä parannetaan ja että valmennus kierrättää myös ykköskorin pakkeja, jos tulos ei miellytä.
 

Boxer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Team Sport
En tiedä miksi 4 kenttä ja yritteliäät pelaajat saivat niin vähän peliaikaa. Menikö valmentajan luottamus kun Riska putosi kokoonpanosta. Minusta Kuiri ja Vidgren ovat hoitaneet tehtävänsä hyvin. Onko meillä tarvetta Markkulaan kun Erholz ja Haarala tulevat mukaan ja sitten on Lehtimäki vielä. Ylitalo puolustukseen ja voisi Laitamäkeä kosiskella vaikka lainaksi nyt kun Kivi on saanut lentää.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Markkula on ollut ihan ok, mutta entä jos hänelle ei tarjoaisi try-outista jatkoa ja Wilsonin kanssa saataisiin sovussa purettua sopimus ja näillä rahoilla sitten jotain kunnon pakkia sisään?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Vitutti lauantaina aika huolella pelin loppuhetket ja tulos. Eihän tämä kovin erikoisesti ole lähtenyt liikkeelle. Eniten huolestuttaa epätasaisuus ja tietysti se fakta, että kuudesta pelistä on voitettu vain kaksi.

Mun mielestä Sport pelasi lauantaina melko hyvin siihen surulliseen pariminuuttiseen asti. Kaksi erää oltiin parempi jengi kaukalossa. Ei mitenkään selvästi, mutta kumminkin. Jos mustaa pariminuuttista ei olisi tullut, Sportilla olisi nyt 9 pistettä ja me kirottaisiin vain SaiPa- ja Jukurit-pelejä. Pointti on, että ero sillä, että onko Sportilla mennyt ihan ok:sti alkukausi vai ihan päin persettä on kuitenkin aika pieni.

JYP-pelissä tuomarit vaikutti isosti pelin lopputulokseen. Kallelan kampitusvihellys oli iso vitsi vrt. linja ottelussa. JYPin voittomaalissa taas Tuohilampea pidettiin kiinni maalin takana niin, että tämä ei ehtinyt yhtään hätiin. Jälkimmäinen varsinkin oli iso virhe.

Maalivahtipelistä semmoinen huomio, että Sportin maalia kohden ei ole lauottu paljoa, mutta maalivahtien torjuntaprosentissa se ei näy. Helppoja menee ja välillä otetaan ihan mahdottomia kiinni. Tasaisuutta kaipaisi. Vaikea vielä sanoa, että onko Sportin puolustuspelaaminen kokonaisuutena tiivistynyt viime kaudesta. Mustia hetkiä ja isoja virheitä tulee ainakin paljon.

Huomenna on mahdollisuus napata iso päänahka. Eikö Sport näissä tapaa olla parhaimmillaan? Tapparaakin on horjutettu useasti.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Nyt on ykkönen ja kolmonen rikottu. Markkula ja DeSousa vaihtavat paikkoja eli 1. Kallela-Ainali-Markkula ja 3. Talaja-Kalapudas-DeSousa. Wilson nousee pakistoon, Tommila huilaa ja Järä maalissa.

Kaikki ulos pankista ja yli 6.5 pitkävetoon. Sen verran tuulisia on Tappara- matsit ollut Sportin kanssa.

Itse jopa uskon yllätykseen, koska Sport yllättää aina kun vähiten odottaa.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Nyt voittamattomasta Tapparasta vieraskentällä voitto ja joukkue itseluottamuksen myötä kunnon liitoon ja voittoputkeen...
 

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Kaikki ulos pankista ja yli 6.5 pitkävetoon. Sen verran tuulisia on Tappara- matsit ollut Sportin kanssa.

Itse jopa uskon yllätykseen, koska Sport yllättää aina kun vähiten odottaa.

Sama odotusarvo. Hyvä kerroin Spåralle. Tasuria ja voittoa vetämään.

Tuhma-Olavi on ilmeisesti loukkaantuneena eikä kiusaa meitä onneksi tänään.
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Erkinjuntti rokottaa vanhaa seuraansa tänään ja Sport kiusaa taas Tapparaa kuten aina. Veikkaan sellaista perus Tappara - Sport tulosta 6-6 varsinaisella peliajalla .
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Inte så illa men då det räcker inte till om man inte vinner.. Kaverit ei saa itsestään irti oikein kuin ajoittain. Väkinäistä ja jotenkin hengetöntä peliä.

Ei saanut Tappara-perinteet jatkoa. Otteluohjelma on mitä se on, mutta nyt alkaa kyllä pikku hiljaa näyttää pahasti siltä, että se voi olla Sportin juna joka lähtee puskemaan niille väärille kiskoille. No, vielä voi pari voittoa muuntaa suuntaa.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Jotain tarvitsisi tehdä ja pian. Niin hengetöntä puolivaloilla surffailua, että hohhoijaa.

En jaksa lähteä pelaajia yksilöimään enempää, mutta varsinkin Asplund ja Kalapudas voisi miettiä hiljaa peilin edessä, että pystyisikö antamaan enemmän joukkueelleen. Niin näkymätöntä hiihtelyä. Koko hyökkäyspeli on kuin pöytälätkää pelaisi.

Ihan hypoteettinen kysymys: mitkä on nopeimmat potkut valmentajalle jatkosopimuksen jälkeen Liigaan historiassa? Eihän tuo hyväveli kerho voi frendilleen monoa antaa, mutta joka tapauksessa. Ja mikä on Tervosen rooli ja arvo joukkueelle? En ole koko aikana saanut mitään otetta kaverista.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Aika hiton äkkiä joku kokeneempi kaveti sinne puikkoihin. Yksi vapautui juuri Ilveksestä.

Se, että on Mannerin kaveri, ei välttämättä tarkoita, että on hyvä liigavalmentaja.
 

jaaza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joo, Sportin kotisivujen oma keskustelufoorumikin on suljettu jo pidemmän aikaa.
Siellä vissiin varjellaan joukkuetta paskaviesteiltä.
Kuvastaa hyvin toimintaa muutenkin tuolla organisaatiossa.

No niin, huomenna KalPalta täydet pisteet.
Kovin on nyt kaksijakoista peli-ilmettä ottelun sisällä.

Järvinen, nyt todellakin rotia tuohon touhuun, vaikkei oman pään peli kyllä muutenkaan toimi.
Järä huomenna todennäköisesti luukkuvahtina, en toki tiedä, onko sillä merkitystä.

Markkulaa taitaa nyt hieman pänniä, kun ekaksi "aiheutti" maalin hylkäyksen ja myöhemmin sitten vielä tyhjästä paikasta melkoinen epäonnistuminen.

Pari voittoa tekisi nyt kyllä hyvää jatkoa ajatellen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Olen täällä aikaisemminkin huudellut pelitavan perään. Viisikkopeli leviää usein käsiin ja jätkät ei tiedä, mihin mennä ja sitä kautta merkkaukset menee pieleen. Pelkkä kova kamppailu ja tsemppi ei riitä. Hyvänä päivänä tulee voittoja, mutta valitettavasti liian harvoin.
Joukkueessa on potentiaalia ja ajoittain homma näyttää tosi hyvältä. Itsekin toivoisin kokenutta koutsia ja varmaa maalivahtia. Hyväveli on lähes aina tuhoon tuomittu. Huominen on näyttää suuntaa merkittävästi. Jotenkin huominen tuoksuu voitolta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Pahoittelut vieraista pöydistä ja huutelusta, mutta minusta Sportilla on pelitapa aika hyvällä mallilla. PAPP:iin harkitsisin siirtymistä vahvemmin aluepuolustamiseen. Minusta joukkue näytti ainakin tänään kurittomalta jätkäporukalta. Välillä mitä sattuu surffailua ja kaksinkamppailut hävittiin pystyyn. Ryhtiä tuo joukkue kaipaa, löytyykö pelaajistosta johtajuutta ja esimerkkiä?

Pelillisesti reilusti parempi tähän asti näkemistäni kuin vaikkapa samoilla sijoilla hilluvat KalPa ja SaiPa.
 

Bullseye

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Meinasin itekkin jo avautumisrunon tänne kirjoittaa, mutta onneks muistin ekan erän. Kyllä ekan pariminuuttisen jälkeen kiekot napsu lapaan ja pelissä ideaa. Ei kovin moni saa Tapparaa vastaan hyviä pyörityksiä aikaan
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Yleensä sylkykupiksi joutuu aina maalivahdit kun tappioita tulee, no ei ne toki nyt kovin "voittavia" ole olleetkaan, mutta eipä tuota konemaisen tehokasta Tapparaa ole muutkaan kyenneet kaatamaan.
En kylläkään Järän piikkiin eilistä millään keinoa voi laittaa, katsoisinkin tiukasti seuraavaan neljään peliin (yllättäen taas 3 vieraissa) 2*KalPa, HPK ja Jukurit.
Ei mikään selitys, mutta onhan toi otteluohjelma nyt pirun haastava, kun vertaa esim KooKoon vastaavaan. (Ja välisarjassa Tappara; Ilves)
Jollain keinoa pitäis pisteitä kairata, ettei tarvii tyhjennystä aloittaa heti marras, joulukuussa.
Viisaammat kommentoikoot mikä tuossa nyt mättää, kun lumipallo pyörii ihan väärään suuntaan.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Hmm tänään DeSousa sivussa. Itse olisin jonkun ihan muun penkittänyt... ja Riska näemmä nousee kokoonpanoon.

Wilsonilta eilen pitkästä aikaa hyvää tekemistä, mutta hänetkin katsomoon laitettu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Jotenkin tuntuu, että nuo huilivuorot ja penkitykset vedetään ihan hatusta. DeSousa ei ole ollut parhaimmillaan, mutta on kärsinyt kyllä huonosta sentteripelistä. Eilenkin hyvää kahdensuunnan peliä.
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
DeSousalta ainakin itse odotin kuitenkin enemmän, toki senttereillä on vaikutuksensa. Nyt varsinkin Kalapudas ja Asplund voisi katsoa itseään peiliin tai Riska voisi pitää rakentavan puhuttelun josko ne hanat sitten aukeis. Kalaputaalla saattaa olla jonkinlaisia suorituspaineita viime kauden piste iloittelun jälkeen.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
DeSousalta ainakin itse odotin kuitenkin enemmän, toki senttereillä on vaikutuksensa. Nyt varsinkin Kalapudas ja Asplund voisi katsoa itseään peiliin tai Riska voisi pitää rakentavan puhuttelun josko ne hanat sitten aukeis. Kalaputaalla saattaa olla jonkinlaisia suorituspaineita viime kauden piste iloittelun jälkeen.


Itsekin odotin enemmän, mutta tarjoilu on ollut todella heikkoa. Ja yv:llä menee hukkaan maalin edessä kun ei kukaan toimita kiekkoa sinne. Itse laittaisin vaikka Vidgrenin rouhimaan maalille ja CDS laukomaan.

Itse epäilen, että onko Kalapudas 100% kunnossa, sen verran flegua hiihtelyä.
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä de sousan penkitys on mielestäni ihan oikein. Valmennus joutuu miettimään kokonaisuutta paljon. Kyllä siinä hommaa riittää maukalla saada tuo paletti toimimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös