Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 219 984
  • 1 257

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy kyllä sanoa tämän illan pelistä että Tapparan lähes yltiöpäinen karvaus myös onnistui täydellisesti. Oli siis myös kyse Tapparan hyvyydestä eikä pelkästään TPS: n huonosta alusta.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Sellainen fiilis oli jotenkin ekan erän jälkeen että tulee keskiviikon toisinto. Tänään riitti taas, mutta kuinka pitkään voidaan jatkaa tulevaisuudessa sitä että annetaan ekassa erässä eteen pari maalia ja ollaan ihan jaloissa?

Mut voittaminen on kivaa. Ja se että jätkillä ei lopu usko heti ekaan erään toisin kuin osalla palstalaisista.
 

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuo TPS:n peliesitys tänään Tapparaa vastaan suoraan perseestä. Ei tule kovin pitkää kevättä vaikka kuinka positiivisesti ajateltaisiin TPS:stä.
Todella moni asia on pielessä eikä mitään merkkejä ole näkyvissä, että ongelmiin olisi löytymässä ratkaisuja.
Onko Kalle Kaskisen valmennustaitoihin jollakulla vielä uskoa, että tästä jotain syntyisi. Minulla ei ainakaan.
Peliesitys ihan perseestä ja sarjakolmoselta kolme vieraspistettä! Huhhuh!
Toki runkosarjan pelit ei kerro mitään kun aletaan tosipelejä pelaamaan.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sellainen fiilis oli jotenkin ekan erän jälkeen että tulee keskiviikon toisinto. Tänään riitti taas, mutta kuinka pitkään voidaan jatkaa tulevaisuudessa sitä että annetaan ekassa erässä eteen pari maalia ja ollaan ihan jaloissa?

Mut voittaminen on kivaa. Ja se että jätkillä ei lopu usko heti ekaan erään toisin kuin osalla palstalaisista.

Itse voin kyllä myöntää, etten uskonut enää pisteisiin ekan erän jälkeen. Jaksoin sentään jatkaa pelin katsomista tällä kertaa. Pitkään tuo kiri tuntui todella vaisulta, eikä TPS päässyt oikein sellaiseen hyvään flow-tilaan. Mutta pakko myöntää, että kolmannen erän esityksellä ihan ansaitusti ryöstettiin tämä peli. Ihmeen vaisuksi Tapparakin heittäytyi loppua kohti. Tirrosella ei hirveästi hommia ennen lopun härdelliä. Oli muuten taas vähän turhan tiukka tuo loppu, meni ihan seisoskeluksi meidän jätkiltä ja olihan tuossa huipputontteja tuskallisen paljon.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Sellainen fiilis oli jotenkin ekan erän jälkeen että tulee keskiviikon toisinto. Tänään riitti taas, mutta kuinka pitkään voidaan jatkaa tulevaisuudessa sitä että annetaan ekassa erässä eteen pari maalia ja ollaan ihan jaloissa?

Mut voittaminen on kivaa. Ja se että jätkillä ei lopu usko heti ekaan erään toisin kuin osalla palstalaisista.
En sanoisi että oltaisiin periaatteessa Tappaaraa huonompia oltu pelillisesti ekassa erässä. Minusta meiltä meni lataus yli. Japasta voi olla mitä mieltä vain mutta 8 minuuttia boksissa ekasta 12 minuutista niin ei ihme jos ei olla pelissä niskan päällä. Kurittomuutta oli siis alussa. TPS painoi kuitenkin ekassa erässä poikkeusetta peliä myös Tapparan päätyyn silloin kun ei oltu alivoimalla. Mielestäni poitiivista tänään oli se ettei sitä pelin lankaa hukattu siinä jäähyilyjen ohessa. Pelihän olisi voinut mennä täysin sekaisin sen alun jälkeen, mutta saatiin ryhtiliike aikaan.

Asenteesta ei voi kyllä syyttää, tällaisia ylilatauksia ja jäähysumia nyt vain tulee silloin tällöin ja niistä on opittava selviämään. kolme käytöskymppiä sen sijaan ei ollut hyvä suoritus. Itse näkisinkin kuitenkin niin että se merkkaa miten tällaisista tilanteista pelin sisällä selvitään, eikä se tuleeko niitä vai ei.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno nousu heikon alun jälkeen! Kakko ja kumppanit näyttivät arvonsa. Salonen on hyvä esimerkki sen ratkaisevan eron tekevästä vahvistuksesta. Voitto antaa kyllä luottamusta jatkoon, hyvä!
 

Kulkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuo TPS:n peliesitys tänään Tapparaa vastaan suoraan perseestä. Ei tule kovin pitkää kevättä vaikka kuinka positiivisesti ajateltaisiin TPS:stä.
Todella moni asia on pielessä eikä mitään merkkejä ole näkyvissä, että ongelmiin olisi löytymässä ratkaisuja.
Onko Kalle Kaskisen valmennustaitoihin jollakulla vielä uskoa, että tästä jotain syntyisi. Minulla ei ainakaan.
Kannattaisko kattoa pelit loppuun ennen kuin alat täällä vinkumaan? Jäis puolet viesteistäs kirjottamatta. Mikä tekis palstalle ehkä ihan hyvää.

Salonen on mies paikallaan. Tullut joukkueeseen sillä asenteella mitä vahvistukselta odotetaankin. Loistavaa tekemistä jatkuvasti. Toinen, jonka haluaisin mainita on Piskula. Eka erä meni herralta ehkä vähän ohi, niinkuin muultakin joukkueelta, mutta tekee kyllä fiksuja ratkaisuja, taistelee loppuun asti ja omaa sitä kovuutta jota monet täällä peräänkuuluttaa. Samalla on kuitenkin pelinopea ja tekee viisaita ratkaisuja kiekolla. Tukee myös hyökkäyksiä.

Olipa hieno voitto.
 

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Peliesitys ihan perseestä ja sarjakolmoselta kolme vieraspistettä! Huhhuh!
Toki runkosarjan pelit ei kerro mitään kun aletaan tosipelejä pelaamaan.

Peliesitys kyllä oli ensimmäisessä erässä (niinkuin monissa muissakin peleissä) ihan perseestä. Hyvä, että on nyt riittänyt, mutta ei tuohon voi tuudittautua. Pitää saada sama taisteluilme, joka erään alusta loppuun.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hienoa, että täällä jotkut jo varailevat Toria kevään juhlia varten. Ei kuitenkaan ihan vielä kannattaisi, sillä paras seitsämästä sarjassa Tappara vie TPS:ää mennen tullen, vaikka totuuden nimessä TPS voi voittaakin yhden tai kaksi ottelua, muttei sen enempää.
Runkosarjaotteluilla ei taivasosuuksia jaeta.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Aurajoki puhuu runkosarjaottelusta, muut liittyy keskusteluun. Aurajoki ei tykkää keskustelun suunnan muuttumisesta, joten Aurajoki sanoo, että muut puhuvat torin varaamisesta. Mikäs se oli se sanonta puluista ja shakista.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyvä peli siitä tuli kun Lukka lähti istumaan. Kaapokin näytti vähän hauista.

Mutta vakavasti. En alunperinkään ollut Lukasta hirveän innoissani enkä ole vieläkään. Hän on jopa huonompi mitä Kuopiolaiset antoivat ymmärtää. En tiedä mitä Antsa on tässä aikoinaan nähnyt. Toivottavasti on edes halpa. Kaiken kruunu tuo peliaika 25min.(Jos nyt pitää paikkansa)
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Katsoin viimeiset 30 minuuttia. Ilmeisesti eri pelissä muiden kommentoijien kanssa. Tappara ei saanut yhtään maalipaikkaa ja TPS selvästi 5 vs 5 pelissä edellä ja loi hyvin maalipaikkoja.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Peliä en nähnyt sekuntiakaan, mutta loistavat pinnat Tampereelta! Huomenna vielä kolme pinnaa Raumalta, niin näyttää taas vähän aikaa hyvältä. Hieno voitto Rautakyrvän Tapparasta.
 
Ensimmäisen erän jälkeen peli olisi voinut olla ohi, mutta Tirronen piti Tepsin mukana pelissä. Toinen erä tasaväkinen vääntö ja viimeisessä erässä Tepsi sitten käveli Tapparan ylitse, vaikka Pajuniemi yrittikin vielä saada aivopierullaan Tapparan mukaan peliin.

Mielenkiintoisinta ja parasta kuitenkin pelissä oli se, ettei Tappara saanut aikaiseksi Tepsiä vastaan yhtään ylivoimahyökkäystä. Sellaista ei ole tapahtunut varmaan vielä koskaan aiemmin Kaskisen aikana.

Olen hämmentynyt. Onko Kaskinen saamassa pelikirjansa pudotuspelikuntoon vai oliko viisikkopuolustukseen panostettu vain poissaolojen takia ja sairastuvan tyhjennettyä palataan vanhaan kunnon päästä päähän koohotukseen.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Olihan tuo aivan mieletön voitto.

On puhuttu paljon jengeistä pelikirjoilla ja Palloseurasta ilman pelikirjaa. Ensimmäinen erä otettiin turpaan jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta ja erä meni oikeutetusti Tapparalle 2-0.

Sen jälkeen ei kuitenkaan lähdetty hakemaan mitään sirkustemppuja, vaan luotettiin rehellisesti omaan tekemiseen. Oltiin kaukana jonkun yksilön ratsastamisesta, vaan rohkealla haastamisella päästiin pikkuhiljaa kiinni peliin ja lopulta otettiin paikka kuskina, eikä siitä enää luovuttu.

Kaksi viimeistä erää oli todella tyylikästä peliä, jossa kahden maalin takaa-ajo käännettiin voittoon varsinaisella. Oikeasti aivan älyttömän kova suoritus, etenkin kääntää tuo pelin virtaus täysin omiin käsiin Tampereella Tapparaa vastaan. Ei ole ihan kauhean montaa kertaa tapahtunut näin viimeisten kausien aikana.

Paljon hemmetin hyviä juttuja tänään. Tykkäsin aivan älyttömästi yhdestä yksittäisestä suorituksesta, kun Palve lähti puolustamaan Heikkistä. Ei oo nähty kauhean montaa kertaa tällä kaudella, että Palve ottaa osumaa kaverin puolesta. Tämä kielii pelkästään hyviä juttuja.

Nautitaan tästä, hyvältä näyttää!
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Moi @aurajoki . Harmi, että lentosi ulkomaille lähti juuri, kun TPS teki voittomaalin. Harmittavaa tuuria kerrakseen. Toivottavasti ensi kerralla TPS:n voittaessa olisit Suomessa ja näkisit pelin ja ennen kaikkea Kaskisen pelikirjan.

Best regards, The Priest.

Ja asiaan: olipahan peli. Kakolle erityismaininnat ja Salonen jatkaa dominointiaan. Eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös