Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 144 331
  • 868

ahal

Jäsen
Hitto. Tähän voittamiseen alkaa turtua, jo toinen voitto putkeen. Täytyy oikein nipistellä itseään, ettei rupee mopo keulimaan. Nyt korvat hörölle ja nyökyttelemään pelaajien puheille, kuinka jaksettiin painaa ja pelata kärsivällisesti omaa peliä ja saatiin tokaan erään pari yv-maalia ja tiedettiin että kaverilla oli eilen matsi jne. Niinpä. Tokassa repesi ja Valtra alkoi himpun piiputtaa. Köhiminen jatkui loppuun asti ja Niemiselle maukas 0-peli.

Noksu pelasi mainion matsin pienen sairastelun jälkeen eikä paikka kakkosen keskellä ujostuttanut yhtään. Tärkeä palikka. Muut palikat olivat myös kohillaan, eikä välitöntä muuttamisen tarvetta juuri ole ellei joku loukkaannu tai sairastu. Järveläistä on vaikea tunkea mihinkään rakoon, joten saanee odottaa vuoroaan jonkin aikaa. Huhtaselle jäi sitten epämukava rooli seurata sivusta ja pysyä lämpimänä. Ehkä tälläkin haluttiin turvata veskarille nollat.

SaiPalle koittaa nyt viikon syysloma, joka päättyy kotimatsiin Blegua vastaan.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vittu teillä on hyvät kärkipelaajat. Mistä näitä oikeen skoutitte? Aika outoa, että SaiPan kokoinen joukkue löytää näitä vuosi toisensa jälkeen. Spina, Sisäkumi, Rau, Giliati, Davis... Unohtuiko joku? Siis ihan loistavia yksilöitä, joista voisi helposti koota sen mestarijoukkueen. Omaan silmään kuitenkin SaiPan joukkue näyttää kärjen jälkeen liian tasapaksulta voittaakseen mitaleita. Helvetin hyvin silti kausi startannut siellä itärajalla, jään mielenkiinnolla seuraamaan! Sympatiat menee Spinavittuilutkin huomioon ottaen Lappeenrantaan.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vittu teillä on hyvät kärkipelaajat. Mistä näitä oikeen skoutitte? Aika outoa, että SaiPan kokoinen joukkue löytää näitä vuosi toisensa jälkeen. Spina, Sisäkumi, Rau, Giliati, Davis... Unohtuiko joku? Siis ihan loistavia yksilöitä, joista voisi helposti koota sen mestarijoukkueen. Omaan silmään kuitenkin SaiPan joukkue näyttää kärjen jälkeen liian tasapaksulta voittaakseen mitaleita. Helvetin hyvin silti kausi startannut siellä itärajalla, jään mielenkiinnolla seuraamaan! Sympatiat menee Spinavittuilutkin huomioon ottaen Lappeenrantaan.

Löfquist unohtui mutta muuten nappiin, onhan meillä kova jengi ja ihan A.Tuomenoksan ansiota. 5-0 hyvä olla!
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Eikä pidä myöskään unohtaa maalivahtikaksikkoa Markkanen-Nieminen, Hattu on pelannut todella hyvin ne pelit missä on pelannut ja Markkasellakin koppi tarttuu suht hyvin.
 

ahal

Jäsen
Katselin tänään Sportin ja KooKoon matsin ruudulta, ja ihan kiva taistelupeli olikin. Tasainen kun mikä ja jännittävä. Molemmat tuntevat hyvin toisensa ja olivat oivasti latautuneita. Siihen nähden jatkoaika oli luonnollinen lisä.

Matsissa seurasin mm. pikkumies Komulaista enkä voinut välttyä vertaamasta Järveläiseen. Yhtymäkohtia oli useita. Molemmat osaavat luistella hyvin ja ovat melko nopeitakin. Kiekon kanssa tahtoo kuitenkin mennä kieputteluksi, kunnes kaveri luo painetta ja nappaa lätkän tai pakottaa huonoon syöttöön. Välillä tuntui, että Komu ajautui tahtomattaan pelin ulkopuolelle, ei löytänyt oikeaa ruutuaan. Siispä ei ihme, että matsin jälkeen sporalaiset manasivat mm. Bertrandin tehottomuutta. Menee Komun rinnalla hukkaan. Jotenkin tuttuja havaintoja SaiPankin (ml. Järveläisen) otteista muutaman kierroksen takaa. Ei ole helppo homma pelata ammattilaislätkää pienenä miehenä, jos vastassa on esim. Yonkmanin kokoisia järkäleitä.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Katselin tänään Sportin ja KooKoon matsin ruudulta, ja ihan kiva taistelupeli olikin. Tasainen kun mikä ja jännittävä. Molemmat tuntevat hyvin toisensa ja olivat oivasti latautuneita. Siihen nähden jatkoaika oli luonnollinen lisä.

Matsissa seurasin mm. pikkumies Komulaista enkä voinut välttyä vertaamasta Järveläiseen. Yhtymäkohtia oli useita. Molemmat osaavat luistella hyvin ja ovat melko nopeitakin. Kiekon kanssa tahtoo kuitenkin mennä kieputteluksi, kunnes kaveri luo painetta ja nappaa lätkän tai pakottaa huonoon syöttöön. Välillä tuntui, että Komu ajautui tahtomattaan pelin ulkopuolelle, ei löytänyt oikeaa ruutuaan. Siispä ei ihme, että matsin jälkeen sporalaiset manasivat mm. Bertrandin tehottomuutta. Menee Komun rinnalla hukkaan. Jotenkin tuttuja havaintoja SaiPankin (ml. Järveläisen) otteista muutaman kierroksen takaa. Ei ole helppo homma pelata ammattilaislätkää pienenä miehenä, jos vastassa on esim. Yonkmanin kokoisia järkäleitä.

Mä kiinnitin ihan samaan huomion! Järveläiselle ei tule olemaan helppoa löytää paikkaansa liigassa. Hänen ja Komulaisen otteita voisi kuvata tuolla iänikuisella vertauksella "Hää on just kuin kärpäne hämähäkiseitis, mitä enemmän räpiköi, sitä lujemmin sotkeutuu!"
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
211 minuutin ja 17 sekunnin nollaputki, mikähän lienee tämänhetkinen ennätys? Kiva kun SaiPan sivujen koko 2000-luvun kattava otteluhistoria hävisi eetteriin liigan paskalle tilastopohjalle siirryttäessä.
 

Wolves

Jäsen
211 minuutin ja 17 sekunnin nollaputki, mikähän lienee tämänhetkinen ennätys? Kiva kun SaiPan sivujen koko 2000-luvun kattava otteluhistoria hävisi eetteriin liigan paskalle tilastopohjalle siirryttäessä.

Kimmo Lecklinin pisin nollaputki (259 min 28 sek) taitaa olla samalla pisin joukkueen nollaputki. Joten 48min 11 sek on matkaa ennätykseen.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Vielä eilisestä Blues pelistä...
Olihan siellä välillä ihan karmeata söhellystä omassa päässä. Larsson ja Carson yrittivät ihan väkisin syöttää vastustajalle ja vain sen huonous esti omassa päässä soimisen. Olikohan yhdessä paineettomassa tilanteessa kolme kertaa, joissa kiekko syötettiin todella nätisti vastustajan lapaan. Kauden edetessä ja vastustajan kovetessa noihin ei ole varaa.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa oli eilen yllättävän kesy. Ei ollut nopeutta, ei ollut fyysisyyttä eikä juurikaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Kolme maalia toki tehtiin ja tuli voitto, mutta eipä tuo peli kummoista ollut. Ei näköjään nuo viikon tauot sovi joukkueelle koska järkeä tekemiseen tuli vasta kolmannessa erässä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
SaiPan ylivoimapelin onnistumisprosentti on eilisen kierroksen jälkeen 26,67 % ja tämä on Liigan paras lukema, Lukolla on 25,58 %. Toisaalta alivoimapelissä SaiPa on Liigan heikoimpia, Kärpät ja Lukko jyräävät sillä osastolla.

SaiPan menestys nojaa tehokkaan hyökkäyspään pelaamisen ja ylivoiman lisäksi ennen kaikkea vahvaan maalivahtipeliin. Markkas-Jussi on torjunut 94,77 % laukauksista ja voittoprosentti on 83,33 %. Niemisellä on heikommat prosentit, mutta oikeassa elämässä Hattu on torjunut paljon prosenttejaan paremmin. Kauden molemmat tappiot tulivat Niemisen peliesityksestä huolimatta, koko joukkueen konttaamisen seurauksena.

Alivoimapelin kompurointi ja puolustajien hasardiherkkyys maksavat välillä pisteitä, mutta minä väitän että tämä on harkittu riski. Alivoimaneliö on suhteellisen pieni, koska näin pyritään estämään vastustajan snaipperien nousu neliön keskelle tai läpisyötöt neliön läpi takatolpalle. Tämän seurauksena vastustaja voi päästä laukomaan huonommilta paikoilta useammin, mutta silloin pitää estää ohjaukset ja muut ronkkimiset maalin edestä, ja luottaa vaan siihen että viime kädessä maalivahti hoitaa homman. Kun on hyvät maalivahdit, niin hyödynnetään sitä. Tämä ei ole mennyt aina ihan putkeen, mutta jotain säätöä AV-kuvioihinkin on varmasti tehty.

Sitten vielä puolustajien hasardiavaukset. Larsson & Carson kunnostautuivat eilen, ja Maalahti lähes joka kerta kun kiekon saa, mutta eiköhän tässäkin ole kyse harkitusta riskistä. Välillä avaus menee kaverin lapaa ja tulee vaarallinen tilanne omaan päähän, mutta onnistunut avaus kääntää pelin painopisteen välittömästi. Viime kaudella SaiPa jäi muutaman kerran pitkäksi aikaa kovaa karvanneen vastustajan jalkoihin, ja tällaisten vyörytysten siirtämiseksi toiseen päähän voi pieni riskinotto olla välillä paikallaan. Vähän kärjistäen voisi sanoa että jos ei yhtään puolustajan avausta mene ottelussa vastustajan lapaan, niin sitten ei ole lähdetty hyökkäyksiin riittävän aggressiivisesti.

Linkit johtavat Liigan tilastoihin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On tuo Lofquist vaan hurjassa pistevireessä. Kantaa kultapottaa ensi pelissä ja kolkuttelee koko sarjan pistepörssin kärkeä. Kuumaa valuuttaa tuo pelaaja tämän kauden jälkeen jos sama tahti jatkuu. Toivottavasti mikään Kärpät ei tuota pelaajaa vie. Vituttaisi ihan huolella nähdä Mätitahna jossain toisessa Liigaseurassa. Eli toiv. saisi sitten vaikka sopimuksen P-Amerikasta ennemmin, jos ei meillä jatka. Voi meinaan olla pian ihan liian kallis pelaaja SaiPalle, mutta nautitaan nyt!

Ihan hillittömän kovaksi hankinnaksi kyllä osoittautunut.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole pelkoa, että Lofquist jää liigaan. Noilla näytöillä pääsee kovemmille tienesteille kyllä. P-Amerikka tai KHL kutsuu. Allsvenskanista vaan uutta ruotsalaista tilalle, edelliset haut onnistuneet täydellisesti.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitten vielä puolustajien hasardiavaukset. Larsson & Carson kunnostautuivat eilen, ja Maalahti lähes joka kerta kun kiekon saa, mutta eiköhän tässäkin ole kyse harkitusta riskistä.
Linkit johtavat Liigan tilastoihin.
Larssonista ja Carsonista samaa mieltä, mutta Maalahden osalta katsottiin kyllä eri peliä. Kahteen ensimmäiseen erään Maalahti oli Jussin lisäksi ainoa ,joka teki yhtään mitään hyödyllistä.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakko minunkin on myöntää, että usein parjaamani Maalahti on ollut ihan hyvä tällä kaudella. Parempi kuin Larsson tai Lappalainen.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Taas tällanen haluton ja munaton peli SaiPalta Sportia vastaan. Paikkoja toki oli, mutta kun kaikki menee vihkoon, niin touhu menee taas hieman kurittomaksi. Porissa nähdään taas varmasti erillainen SaiPa, mutta riittääkö se jää nähtäväksi. Tästä viikosta voisi tulla SaiPalle pieni suvantovaihe kolmen peräkkäisen tappion myötä, niin ei lähdetä jatkossa ennakkosuosikkina takki auki koohottamaan.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kun peli on noin kuritonta ja höystetty huonolaatuisilla syötöillä, on lopputulos tuollainen kuin tänään.
Kyllä ei mitään joukkuetta vastaan voi lähteä huolimattomasti pelaamaan, esimerkiksi Sport teki SaiPasta tänään huonon sillä, että jokainen pelaaja antoi kaikkensa joukkueen ja voiton eteen, samaa ei voi sanoa SaiPasta, oltiin vielä kaiken huipuksi hiihtelylinjalla.
Kakkosketju ei toimi, Nokelainen kuskaa yksin kiekkoa ja Jokinen puukäsineen koheltaa miten sattuu, Strömberg sitten häviää välillä muuten vaan ja välillä osin Nokelaisen sooloilun takia pelin ulkopuolelle.

Puolustuskaan ei ollut tänään varmimmillaan, Larssonistahan minä olen jo aiemmin kaiken sanonut, mutta tänään muutkin pakit hävisivät jalalla vastustajille ja kiekollinen varmuus oli tipotiessään.

Onkohan koko joukkue ottanut eilen illalla yhden oluen liikaa?
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Sellainen peli Vaasassa sitten....mikä siinä on, että joka toisessa vieraspelissä on lataus hieman hukassa ja pelataan osittain puolivaloilla? Kolme tappiota vieraissa ja näissä maaliero 13-3....Tuomaritkin tänään vähän Sportia auttoi, vaikka millä laseilla katsoi, mutta eniten saa katsoa peiliin SaiPa itse. Ja hyvinhän Sport taisteli ja oli tehokas muutamassa paikassaan, ei siinä mitään. Nokelainen oli miun mielestä tänään aika yössä, kuten on ollut parissa muussakin vieraspelissä. Enemmän odotan kyllä tältä kaverilta. Ja McIntyrellä taitaa ainakin pieni apina olla selässä. Viimeiseen viiteen peliin 0+2, vähän nihkeää.....maalia ei tunnu saavan nyt mistään, vaikka huipputontteja on.

Tältä vierasturneelta odotan kahta voittoa (ihan joka peliä ei voi voittaa...), ei siellä kuitenkaan ihan mahdottomia vastuksia ole. Noh, nyt sitten sössittiin eka peli, eli loput kaksi pitäs voittaa...
 

ahal

Jäsen
Nokelainen oli miun mielestä tänään aika yössä, kuten on ollut parissa muussakin vieraspelissä. Enemmän odotan kyllä tältä kaverilta. Ja McIntyrellä taitaa ainakin pieni apina olla selässä. Viimeiseen viiteen peliin 0+2, vähän nihkeää.....maalia ei tunnu saavan nyt mistään, vaikka huipputontteja on.
Oliskohan aika palauttaa Noksu ykkösen keskelle ja Järvinen kakkoseen, kuten alkaukaudestakin oli (ja lautamies jo viittasi aiemmin). Saattaisi hyviä asioita tapahtua molemmissa ketjuissa,
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Vaasan ottelusta tuli sellainen Päiväni Murmelina -fiilis. Sama juttu tapahtui myös 16.9. Jyväskylässä. Kotijoukkue tekee ensimmäisen maalin, ja SaiPan pelaaminen muuttuu väkinäiseksi puristamiseksi. Kolmannessa erässä noustaan tasoihin, mutta siinäkin vaiheessa fiilis oli ainakin minulla sellainen, että jos olisi onni matkassa niin voitais selvitä jatkoajalle ja saada ainakin yksi piste.

Ei tällaisiin vieraskiertueisiin valmistutuminen varmasti ole helppoa. Kun tiedetään että neljään päivään pelataan kolme ottelua ja kaikissa pitäisi pelata hyvin, niin etukäteen "helpoimman" avausvastustajan kohdalla asenne voi jäädä helposti vajaaksi. Ja sehän me tiedetään miten käy, kun lähdetään 90-prosenttisella asenteella pelailemaan Tomek Valtosen 110-prosenttiseen voittamisen kiimaan lietsomia Suomi-sarjan staroja vastaan. Turpaan tulee, ja ansaitusti.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei tosiaan oltu kuin 90%:n asenteella ja ansaitusti pisteet jäivät Vaasaan Sportin sotureille joilla oli voitontahtoa.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Paskoja pelejä tulee kauteen aina ja eilen oltiin takki auki. En ehkä lähtisi vielä muuttamaan kokoonpanoja yhden pelin takia, katsotaan sitten mikä on tilanne tämän viikon jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös