Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 560 899
  • 3 676

Stigu

Jäsen
Toi YV on muuten kanssa jännä juttu. Jos ja kun El Kingin ketjua ei voi peluuttaa koko kahta minuuttia, niin kenet sinne pistää? Esim. Leino, Ramstedt ja Zaborsky ovat aivan kuutamolla YV:ssä (kuten myös normipelissä).

Hyvin on kyllä Stögö saanut ton jengin lukkoon.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kolmannessa erässä oli jo yritystä, osin varmasti JYPin puolustuskannalle asettumisesta, mutta onhan tuota raskasta katsella.
Jos nyt pitää sanoa asia, joka vituttaa eniten, on se tuo ettei jumalauta vedetä. Vittuako sitä pitää selvistä vetopaikoista siirrellä.
Ramulle voisi vetää litsarin päähän joka kerta, kun syöttää helvetin hyvässä maalipaikassa ja syötöstä ei tule maalia.
 
F#21

Jäsen
HIFK pelasi tänään kyllä todella kuritonta lätkää. Tämä näkyi hölmöissä jäähyissä, tuomareille mussuttamisessa, mailojen heittelyissä(!) sekä varsinkin avauspelaamisessa, jossa etäisyydet kasvoivat aivan liian pitkiksi.

Ihan näin paskaa ei HIFK:n pelaaminen ole vielä tällä kaudella ollut. Johtuiko tämä sitten CHL tappiosta vai eikö Törmänen saanut vain joukkuetta valmistautumaan peliin. Tosin tässä on kyllä pelaajilla peiliin katsomista, sillä kyllä noilla kilometreillä pitäisi joka kerta olla valmiina.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Me tarvitaan ykkössentteri. Ei riitä Ramun nykondis tässä sirkuksessa. Ihan sama mikä syy miehen otteisiin on. Nyt koko 1yv+Zabo tasakentällisin syö paskaa koska Ramstedt.

Olisi ehkä aika myös lukita selkeä ykkösmolari? Lankinen on ok mutta ei riittävä tähän tandem yritykseen.

Stögö: miten pakit ohjeistetaan avaamaan peliä? Ropelli keskelle ja ylös?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä IFK oli tänään parempi kuin Ässiä vastaan. Siltikin aivan paska. Onneksi kuitenkin äijillä selkeästi keitti tilanne ja ensi kerralla tullaan kovaa päälle. Törmänenkin näytti erittäin vittuuntuneelta.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotettu tappio.

Alla matka Davosiin, JyP ylisuorittaa aina Stadissa ja HIFK hieman alisuorittaa = tappio. Toivottavasti tästä ei ala pieni alloonpohja, sellainen olisi jopa todennäköinen alkukauden hyvyyden (pistetaulukko) vastapainoksi.

(Ensi pelissä JyP onkin sitten taas lepsu latautuneen HIFK-voiton jälkeen ja häviää, oli vastassa kuka vaan. Aion pelata tällä kaudella aina HIFKin voittanutta joukkuetta VASTAAN sen seuraavassa pelissä)
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä oon varsinkin viime vuosina ollut sellasella fiiliksellä liikkeellä, että ensimmäiset n. 20 peliä on sellasia, jossa oikeastaan millään muulla ei ole väliä kuin kerätyillä pisteillä (siis hyvin mustavalkoisesti sanottuna). Sen jälkeen täytyy alkaa näkymään tietysti myös pikkuhiljaa pelillistä kehitystä joukkueena ja yksilöinä kevättä varten.

Mutta nytnyt... noin 40-45min illan pelistä oli niin päätöntä pelaamista IFK:lta, että enpä tiedä mitä sanoa... mikä tossa oli se Stögön punainen lanka. Mä en ainakaan löytänyt sitä, en mitään sinnepäinkään. Toivottavasti sellainen on olemassa kuitenkin, koska ei näin voi jatkaa, jos haluaa kunnolla porukkaa hallille ja jengille flow:n päälle. Olipa viikko: ensin se tiistain kova järkytys, ja tämä siihen perään. Ei vittu näin!
 
Viimeksi muokattu:

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Me tarvitaan ykkössentteri. Ei riitä Ramun nykondis tässä sirkuksessa. Ihan sama mikä syy miehen otteisiin on. Nyt koko 1yv+Zabo tasakentällisin syö paskaa koska Ramstedt.

Olisi ehkä aika myös lukita selkeä ykkösmolari? Lankinen on ok mutta ei riittävä tähän tandem yritykseen.

Stögö: miten pakit ohjeistetaan avaamaan peliä? Ropelli keskelle ja ylös?
Täysin samoilla linjoilla. Varsinkin veskari valintaa mä en tosiaan ymmärrä.
Ramusta on kohta kaikki sanottu, ei pelistä tuu yhtään mitään. Ulos rosterista.
Zabo oli niin huono tänään, ettei mitään järkeä.
Lisäksi näytti siltä, ettei asennekaan ollu eka kympin ja vika erän välillä oikein tapissa.
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Jos ei ihmeitä tapahdu niin lauantaina tulee kyllä ipalta pataan ja pahasti. Tähän päälle vielä tieto, että Juuso Salmi olisi pelannut kiekko-vantaan riveissä tänään. Kaiken mennessä putkeen tämä katastrofi pelaa meidän kokoonpanossa lauantaina. Hätänappi on nyt painettu ja ostoksille on pakko lähteä.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Ja mikä vittu siinä on että IFK ei voi vaan pelata sitä peruslätkää? Joka saatanan jätkä tuolla osaa kuitenkin pelata sitä peruskiekkoa joka tulee kaikkien selkärangasta, niin miksi tästä pitää näiden älyttömien pelikirjojen kautta tehdä niin saatanan vaikeeta?!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsellä on aina suu täynnä oksennusta, kun Leino tulee askiin. Varmaan viisi totaalisen paskaa syöttöä "läpi kentän" , pelin viimeiseen 7 minuuttiin. Siihen päällä muut kiekonmenetykset, ei kauheita hurraa huutoja aiheuta.
Ramu oli yhtä paska, muutamaa maalille kuskailua lukuunottamatta.
Ilman tarot-korttejakin pystys sanomaan, että nämä sentterit ei tule riittämään ja Stögön pelisysteemit on niin nähty!
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Itsellä on aina suu täynnä oksennusta, kun Leino tulee askiin. Varmaan viisi totaalisen paskaa syöttöä "läpi kentän" , pelin viimeiseen 7 minuuttiin. Siihen päällä muut kiekonmenetykset, ei kauheita hurraa huutoja aiheuta.
Ramu oli yhtä paska, muutamaa maalille kuskailua lukuunottamatta.
Ilman tarot-korttejakin pystys sanomaan, että nämä sentterit ei tule riittämään ja Stögön pelisysteemit on niin nähty!
Joo, noita poikkikentän yrityksiä tsiigatessa lähinnä itkettää..
Lisätään vielä, että on niin pehmee, että eerosomervuori tuntuu kovalta pelaajalta...
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihme selittelyä taas Tömäseltä pelin jälkeen. Oltiin väsyneitä, kurittomia (otettiin ylivoimalla jäähyjä), latinki loppui Jypin 0-1 maalin jälkeen !!!! Nämä on asioita joihin valmentaja voi nimenomaan puuttua pelin aikana, mutta eihän meidän Stögö, vaan toteaa tilanteen olan kohautuksella. Tiedoksi Stögölle pelasi Jyppikin CHL-pelin tiistaina, vaikka ei matkustanutkaan, kärkipelaajista poissa Lahti ja Tuppurainen, muutenkin ohut materiaali, mutta pelitavan toteutus 100-kertaa parempi kuin HIFK:lla.
 
#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Kaksi asiaa ihmetyttää ja potuttaa. Miksi YV:llä ei edes yritetä maailman yksinkertaisinta keinoa luoda laukaisupaikka käyttämällä nopeasti kiekkoa maalilinjan takana olevalla pelaajalla, joka toimittaa sen yhdellä kosketuksella puolustajien keskelle sellaiselle pelaajalle, joka taitaa onetimer-kudin. KAIKKI muut jengit maailmassa ovat tämän jo oivaltaneet! Haetaan koko ajan jotain maailmankaikkeuden parasta poikkikentän syöttöä. Toinen ihmetystä aiheuttava seikka Ramun pelissä on, kun kaveri pääsee kiekko lavassa hyökkäysalueelle, niin 98%:sti se tekee U-käännöksen. Johtuu kai siitä, kun tietää itsekin, että luistimen potku ei vaan riitä. Jokainen kiekkoa joskus pelannut tietää, että paikallaan seisova kiekollinen pelaaja ei ole läheskään niin vaarallinen, kuin hyvässä liikkeessä oleva kiekollinen pelaaja.
 
F#21

Jäsen
Ja mikä vittu siinä on että IFK ei voi vaan pelata sitä peruslätkää? Joka saatanan jätkä tuolla osaa kuitenkin pelata sitä peruskiekkoa joka tulee kaikkien selkärangasta, niin miksi tästä pitää näiden älyttömien pelikirjojen kautta tehdä niin saatanan vaikeeta?!
"Peruslätkä" voi toimia alkukaudesta jotenkin, mutta pidemmän päälle siitä ei ole mitään hyötyä. Silloin kun tulee hyvin organisoitu joukkue, jota Suomessa tuppaa olemaan kaikki, vastaan, niin "peruslätkällä" ei silloin mennä mihinkään.

Voi se silti näyttää viihdyttävämmältä kuin tämä...
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
"Peruslätkä" voi toimia alkukaudesta jotenkin, mutta pidemmän päälle siitä ei ole mitään hyötyä. Silloin kun tulee hyvin organisoitu joukkue, jota Suomessa tuppaa olemaan kaikki, vastaan, niin "peruslätkällä" ei silloin mennä mihinkään.

Voi se silti näyttää viihdyttävämmältä kuin tämä...

Peruslätkällä IFK on voittanut kaikki mestaruutensa. Peruslätkä ei tarkoita sitä ettei ole mitään taktiikoita, vaan sitä että taktiikat luodaan lajin perus lain alaisuuksia mukaillen.
 
F#21

Jäsen
Peruslätkällä IFK on voittanut kaikki mestaruutensa. Peruslätkä ei tarkoita sitä ettei ole mitään taktiikoita, vaan sitä että taktiikat luodaan lajin perus lain alaisuuksia mukaillen.
Mielestäni edellinen mestaruus ei tullut peruslätkällä, mutta voimme olla erimieltä siitä asiasta. Peli on vain kehittynyt huomattavasti, että pelin organisointi on todella tärkeää ja pitää olla useampi eri vaihtoehto taktiikalle.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kyllä tavallaan kannatan tuota peruslätkää tai siis ainakin lätkän perusasiohin menemistä. Jos on jalat kunnossa ja riittävästi hyviä käsiä + hyvä veskari ja pakisto, niin pitkälle mennään. Ei tää mitään ydinfysiikkaa ole. HIFK:lla ei toimineet jalat, ei kädet, eikä myöskään mv-peli. Näillä säädöillä tulee pataan aina. Yleensä saattaa silti löytää jotain hyviä yksittäisiä juttuja, vaikka perusasiat eivät olekaan kunnossa. Näin ei ollut tänään. Ei taistelua, ei taklauksia, ei tunteita. Virkamiestappio.
 
Näinpä, virkamiestappio näennäisellä "vittu me tullaan tasoihin tässä" -meiningillä. Toki ottelun kässäri olisi voinut olla ihan erilainen, jos IFK olisi tehnyt paikoista maalit ennen JYPin maaleja, mutta tuossa on niin iso JOS, etten anna sille ajatukselle painoarvoa juurikaan.

Meidän ns. teho/tuho -osasto on niin heppoinen tällä hetkellä, että sitä vastaan on todella helppo vastustajien pelata ja puhkoa ne kuviot pois. Ramstedtin tuska näkyy aika kauas. Elkinsin ketju on ainoa, jossa on aika selkeä roolit ja jonka peli on suht simppeliä. Myös Partanen on ottanut vihdoin kaivatut askeleet eteenpäin. Olisi voinut paremmalla onnella juhlia pariakin maalia tänään.

Tiistain tappio kalvaa yhä eniten. Jos siitä olisi otettu voitto/tasuri, niin tämäniltaista tappiota en jaksaisi edes kommentoida. Nyt oli kuitenkin vähän sellanen "vittu tämäkin vielä" -fiilis pelin jälkeen.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos ei ihmeitä tapahdu niin lauantaina tulee kyllä ipalta pataan ja pahasti. Tähän päälle vielä tieto, että Juuso Salmi olisi pelannut kiekko-vantaan riveissä tänään. Kaiken mennessä putkeen tämä katastrofi pelaa meidän kokoonpanossa lauantaina. Hätänappi on nyt painettu ja ostoksille on pakko lähteä.

Toivottavasti Juusolle on käynyt kesällä selväksi että matsissa ei kannata 10 kertaa vetää pitkää kiekkoa.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tehotonta näpräilyä ja sähellystä. Ensimmäisen erän paikoista jos oltaisiin tehty niin tuskin olisi JYP päässyt samalla tavalla peliin mukaan. Olihan se karseaa katsella hyökkäyksiä, joissa on about kolme potentiaalista hyvää vetopaikkaa, mutta käydään se kolme kertaa maalin takana ja sen jälkeen joku iskee päätyverkkoon.
Ramstedtin tyhjä maali syötänpä tästä tietenkin kaiken huippu. Miten on mahdollista, että Ramstedt toistuvasti syöttää, kun se maali ihan oikeasti on tyhjänä?
Jaksettiin sentään edes vittuuntua ja paiskoa mailoja. Mutta joo, toivottavasti tästä ei mikään alamäki ala, mutta vähän nyt näyttää siltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös