Peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 184 812
  • 575

Leitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild, SaiPa, RM
Noniin, 10(8 nähtynä) peliä takana. Muutamia havaintoja:

Per Savilahti-Nagander. Tuntui harjoituskaudella ottavan sen sylkykupin paikan minkä Pukka jätti tänne. Joten, on tullu seurattua pärreä melko tarkasti alku kausi. Muutama hasardi tulee silloin tällöin, mutta kyllä kaikesta huomaa, että on valovuoden edellä viime kauden tasooan. Pisteitäkin on tullu 2+4(?) ja on sillä määrällä pakkien pistepörssissä melko korkealla. Viivapelaamista on harjoiteltu satavarmasti koska nykyään se kiekko oikeasti pysyy siellä hyökkäysalueella. Omassa päässä on isäntänä ja maalilla ei ole vastustajan muka olla jos siellä tämä kaveri. Kaikin puolin on ollut hyvä alkukausi pärrellä ja toivoisin, että julkistetaan kauden aikana parin vuoden jatko.


Jaakko Rissanen. Itsellä oli aivan järkyttävät odotukset Jaakosta tälle kaudelle. Olin aivan satavarma, että nousee liigan kärkisenttereiden joukkoon ja tekee semmoset 40-50p. No, tällä hetkellä tuntuu, että kakkoskenttään on saatava joku muu. Tavi ja Mankinen pelaa helvetin hyvin yhteen ja tuntui kemiat natsaavan jo ensimmäisessä pelissä. Mutta kahdestaan on hankala pyörittää peliä tasaviisikoin, kun siellä on mukana jätkä joka on aiiiivan pihalla koko hommasta. Antaisin tälle kentälle vielä muutaman pelin aikaa kokeilla natsaako ja jos ei, niin lähtisin kokeilemaan Kohoa tuossa ja Jaakko kokeilemaan miltä peli tuntuu Gilin ja Davisin kanssa.





Kaikenpuolin on oltava tyytyväinen alkukauteen. Hommaa on paljon mutta ollaan otettu pisteitä huonolla pelilläkin.

ps. Markkanen = jumala. Tirkkonen = ylijumala!
 

ahal

Jäsen
Per Savilahti-Nagander...

Jaakko Rissanen...

Paljolti samaa mieltä, mutta Pärrelle tuppaa aika ajoin tulemaan "mitäs nyt tekis" -kohtauksia, etenkin kiekon kanssa. Jos ei ole paikkaa minne syöttää, kiekko saattaa lirua suoraan vastustajalle tai päin ensimmäistä ukkoa. Monesti volttiympyrä omalla alueella saattaisi auttaa ja samalla jätkät löytää paikkansa, mutta P pelaa useimmiten ylöspäin. Laihoin tuloksin. Pakki-pakki-kiekottelua voisi kenties harrastaa enemmän.

Lisäisin myös hasardialttiiksi kaveriksi kolmosen sentterin Flinckin. Aika moneen peliin mahtuu muutama sokkosyöttö sinnepäin, usein metrikaupalla ohi omista tai keskialueelle, jos ollaan vastustajan hyökkäysalueella. Seikkaan puuttui mm. Murmeli eilen otteluseurannassa. Luulisi, että asialle olisi jotain tehtävissä. Välillä riepoo kunnolla, kun herra sössii hyvät kuviot huolimattomalla pelillään.

Av on ollut pienine neliöineen murheenkryyni pitkään. Pari matsia sitten olin jo näkevinäni muutosta aktiivisempaan suuntaan, mutta eilen oltiin taas suht' passiivisia. Sekin tuntuu olevan vaikea asia muuttaa. Kateellisena saa välillä seurata joukkueita, jotka jaksavat lyödä painetta kiekolliseen eikä pelinrakentelusta tule oikein mitään. En tiedä, mistä johtuu. Liekö meillä sitten vääränlaisia tyyppejä hoitamaan aktiivista puolustuspeliä.

En väitä, että em. havainnot toistuisivat jatkuvasti ja tasaisesti, mutta muutamaan kertaan olen pannut merkille ja kironnut issekseni. Harva siellä virheettä pystyy pelaamaan, mutta kohti ehjää peliä pitää kuitenkin yrittää.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Rissasen alkukauden tilasto 0+1=1 on tarjottuun vastuuseen ja peliaikaan nähden ilman muuta suurin pettymys tänä syksynä. Mutta kun joukkue on pärjännyt loistavasti eikä Rissasen paikalle ole tarjolla luontevaa vaihtoehtoa, niin eiköhän homman nimi ole "näillä mennään". Ja onhan tässä koko ensi viikko aikaa hioa kuvioita kuntoon, toivotaan että ensi perjantaina ja lauantaina homma lähtee Rissasen ketjulla toimimaan.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Niitä tehoja saattaisi Rissasellakin olla enemmän, jos pelaisi kuten SaiPassa uransa aloitti ja laukoisi itse niitä maaleja.

Helvetin taitava jätkä ja tykkään kovasti, mutta nyt ei pelata enää harjoituspelejä, vaan nyt pelaajia kiinnostaa laittaa mailaa niiden löysien lättyjen tielle.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rissanen on tosiaan alisuorittanut odotuksiin nähden! Veikkaisin hänellä itselläänkin olleen suuret odotukset tälle kaudelle. Homma kun ei ole heti lähtenyt kunnolla pyörimään niin pieniä apinoita alkaa olemaan harteilla onnistumisten suhteen. Uskon kuitenkin Rissasen tulevan vielä ja nakuttavan hyvät tehot tällä kaudella. Kenties syykin pieniin laukaisumääriin on ollut hänelle itselleenkin tämä heikko alku ja mieluummin siirtää vastuuta kun on noita apinoita harteilla.

Rissanen on kuitenkin hyvin taitava pelaaja ja aivan varmasti peli aukeaa jossain vaiheessa. Pieniä välähdyksiä on toki nytkin ollut siitä Rissasesta jota odotin, mutta vielä ei ole auennut! Annetaan pojalle aikaa, koska ei takuulla tule pettämään uskaltaisin sanoa näin. Toki voi syy olla kemioissakin sillä aina ei vaan yksinkertaisesti natsaa kemiat, vaikka koko hyökkäyskolmikko koostuisi tähdistä. Lisää vaan laukauksia ja uskoa omaan tekemiseen niin hyvää tulee enkä usko, että Tirkkonenkaan tässä asiassa mitään hätiköityjä ratkaisuja tulee tekermään vaan luottoa löytyy kuten tässä tapauksessa/tilanteessa pitääkin.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mutta kun joukkue on pärjännyt loistavasti eikä Rissasen paikalle ole tarjolla luontevaa vaihtoehtoa, niin eiköhän homman nimi ole "näillä mennään".
Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa Rissasen ja Flinckin paikkoja. Flinckille vikkelät laiturit ja hieman enemmän yv-vastuuta ja Rissanen hakemaan onnistumisia vanhan tutkaparin eli Jokisen kanssa.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa Rissasen ja Flinckin paikkoja. Flinckille vikkelät laiturit ja hieman enemmän yv-vastuuta ja Rissanen hakemaan onnistumisia vanhan tutkaparin eli Jokisen kanssa.

Ei Flinckiä missään nimessä kakkosketjuun. Miehen taidot on ne mitä on tähän mennessä nähty. Sotkisi vieläkin enemmän mm. Mankisen peliä kakkosketjussa, kun ei syötöt mene perille. Kun tulee sellainen tilanne kokeilla jotain uutta, Mankinen ykköseen ja Davis sentteriksi. Koho kakkoseen ja Rissanen kolmoseen, jos tehoja ei rupea syntymään. Tässä vaiheessa ei ole kuitenkaan vielä uusien ketjuvirityksien aika.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ei Flinckiä missään nimessä kakkosketjuun. Miehen taidot on ne mitä on tähän mennessä nähty. Sotkisi vieläkin enemmän mm. Mankisen peliä kakkosketjussa, kun ei syötöt mene perille.

Ja miten tämä eroaa tämän hetken tilanteesta? Rissanen saa käsittämättömän harvoin syöttöjään perille ratkaisevissa paikoissa, eikä edes taklaa. Flinck taklaa. Tiedän, että Flinckiltä tulee aika usein paskoja ratkaisuja ja sokkosyöttöjä, mutta tällä hetkellä Rissanen on ihan täysin Mankisen ja Tavin repparissa. Fyysisyyttä kakkosessa ei myöskään ole juuri nyt yhtään liikaa.

Onneksi en tee näitä päätöksiä..
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rissasen on pakko herätä. Muuten ollaan kusessa vaikka ketjuja miten sommittelisi. Rissanen on meidän oletusarvoltaan kovin sentteri (siis pisteitä ajatellen) ja häneltä odotetaan vähintään 35 pisteen kautta. Ei vaan ole varaa Jaakon koomailuun.
 

ahal

Jäsen
Katselin illalla tuota Nääsvillen peliä, jossa pelsujen pisteputki vihdoin katkesi. Tappara tuli väkevästi peliin ja oli lähes koko ajan potkun edellä pussinokkia. Hyökkäyksissä ei juuri himmailtu, suoraan maalille joko kiekkoa tai ukkoa, välillä molempia. Erityisen vaarallisia olivat pienemmät ja nuoremmat kaverit, kuten Järvinen ja Jormakka. Nelonenkin kultakypärineen oli pirteä ja vaikea pideltävä. Rautakorven suojatit ovat nousussa.

SaiPan huomisen esityksen pitää olla samaa tasoa, jos mielii pisteille yltää. Pikkuisen tasoitusta tulee vieraiden peräkkäisistä matseista ja matkustelusta, mutta liikoja sen varaan ei voi laskea. Etenkin pakkien pitää olla hereillä kaiken aikaa, ettei kiekkoa viedä lavasta. Painetta nimittäin tulee koko ajan. Sen sai tuta Pelicanskin lukuisat kerrat illan aikana. Vaikea peli edessä. Tappara ei ole tällä kaudella sputnikkien pisteautomaatti, kuten joskus aiemmin.
 

arizje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, SaiPa
Aneemista ja karseaa peliä tänään. Liikaa pitkiä kiekkoja ja viivelähtöjä. Lisäksi todella suuria huolimattomuus virheitä. Noh, jossain vaiheessa kotitaika olisi katkennut kuitenkin. Ihan kiitettävä määrä katsojia, mutta tunnelma kuin hautajaisissa.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika vaisua oli hyökkäyspeli tänään, vaikka johdossa silti kolmanteen erään. Lähtisin nyt hajottamaan kärkiketjuja, Gilletten vaihto Taviin (tai Mankiseen). Ykkösketjun onnistumiset ovat perustuneet enemmin Davisin ja Kohon yhteispeliin, joten Giliatin siirto olisi siten luonteva vaihtoehto. Rissasesta, Mankisesta ja Tavista on vaan saatava enemmän tehoja irti ja kolmikkona niitä ei taida tulla.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tuo kakkosketju on vähitellen hajotettava, ei siltä ole nähty kuin yksi huippupeli koko syksynä. Rissanen siitä melkeimpä joutuisi ensimmäisenä pois mutta kun tahtoo kaikki muut sentterit olla enemmän tai vähemmän puolustavia. Jätän muutosehdotukset muiden vastuulle mutta jotain olisi kyllä tehtävä.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aikamoista sähellystä tämä matsi oli. Huomenna uusi mahdollisuus, toivottavasti Pexi tekee muutoksia ketjuihin. Rissanen aivan yössä.

Nyt sitä sentteriä sisään, veroraja lähestyy kovaa vauhtia..
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt sitä sentteriä sisään, veroraja lähestyy kovaa vauhtia..

Jos ensi viikon alussa tulisi pelaaja niin 6kk tulisi täyteen vasta välierien päätyttyä joten kyllä verojen puolesta tässä voisi jo pelaajan hankkia jos sopiva vaan tulee tarjolle. Itse olen myös sitä mieltä tällä hetkellä että sentteri olisi hankintalistalla ensimmäisenä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Aika vaisua oli hyökkäyspeli tänään, vaikka johdossa silti kolmanteen erään. Lähtisin nyt hajottamaan kärkiketjuja, Gilletten vaihto Taviin (tai Mankiseen). Ykkösketjun onnistumiset ovat perustuneet enemmin Davisin ja Kohon yhteispeliin, joten Giliatin siirto olisi siten luonteva vaihtoehto. Rissasesta, Mankisesta ja Tavista on vaan saatava enemmän tehoja irti ja kolmikkona niitä ei taida tulla.

Juu, Giliatin ja Tavin paikanvaihtoa voisi kokeilla. En tosin osaa yhtään kuvitella miten Tavi sopeutuisi Kohon ja Davisin kanssa samaan ketjuun, mutta viime kaudella Mankinen onnistui kohtuullisen monta kertaa niittaamaan Giliatin maalin takaa antaman syötön verkkoon. Niitä onnistumisia tarvittaisiin sekä Mankiselle että Giliatille.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Sen lisäksi että kakkosketju pitäisi laittaa uuteen uskoon, pitäisi myös minun mielestä vaihtaa illan peliin tolppienväliin Bernard. Sotaratsu "Huge" Markkanen voisi vetää lonkkaa muutaman pelin verran. Ja jos en ihan päästä keksi asioita, niin SaiPalle useamman päivän tauot eivät koskaan ole tehneet hyvää.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen lisäksi että kakkosketju pitäisi laittaa uuteen uskoon, pitäisi myös minun mielestä vaihtaa illan peliin tolppienväliin Bernard.

Sanoi itse eilen haastattelussa, että maanantaina menee magneettikuviin, että ei ole ihan vielä pelikunnossa. Lipiäinen maaliin? Enpä oikein usko. Ei ollu eilen päästetyt Jussin maaleja.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Halmeen pelaamisesta eilen oli monille jäänyt mieleen tuo -3 tehosarakkeeseen ja toimittajat sitä nostivat innokkaasti esiin. Maaleista ensimmäinen tuli oman pään irtokiekosta, jonka Mankinen epäonnekkaasti tökkäsi suoraan Kallelalle, joka laukoi terävästi onetimerista. Toisessa Kuusela laidasta vauhdilla ja kiersi päädyn kautta toiseen kulmaan Halme perässään, syöttö viivaan ja Saravon laukaus ohi maskissa olleen Markkasen. Viimeisessä maalissa Tapparan poikkikentän purkuvipissä Halmeella tuli kiire Jormakan kanssa, mutta pelasti tilanteen heittäytymällä kiekon Glennille, jonka mailan hajoaminen johti sitten ilmaiseen maaliin. Ainoastaan toisessa maalissa Kuusela oli ehkä Halmeen pysäytettävissä, mutta kun oli hieman jäljessä, niin (jäähyn pelossa) ei tuokaan pelaaminen mitään katastrofaalista ollut. Aika paljon mahtui huonoa tuuriakin noihin takaiskuihin. Näkyihän esityksessä, että ei kauan ole joukkueen mukana ollut, mutta kaikenkaikkiaan ihan positiivinen kuva miehen esityksestä, kruununa Giliatin vapauttaminen tyylikkäästi läpiajoon.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Halme oli sitä mitä epäilinkin, peruspakki. Ja jos tuosta vielä vähän parantaa niin on vahvistus etenkin Riikolan saikun ajan. Just nyt mua huolestuttaa hyökkäys. Jotain pitää keksiä koska tätä menoa Daviskin vajoaa varjojen maille. Gili ja Rissanen siellä jo vaeltelevat valmiiksi. Tosin Stefanolta on muutama sellainen suoritus nähty joita kaivataan. Ei se vauhti mihinkään ole kadonnut. Edelleen sen sentterin hankkiminen on kriittistä. Se vaan on pakko. Muuten tulee helvetillisen pitkä ja synkkä talvi.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja viimeinen kun meni hölmöilemään.

No ratkaisut pitää tehdä äärimmäisen nopeasti ja ehkä se oli hiukan huono ratkaisu. Kolmannen kohdalla en seisomakatsomoon nähnyt kunnolla miten paljon tilaa siinä sitten oli. Näytti enemmänkin vaan kovalta ja tarkalta kudilta, mutta joo. En silti laittaisi silti Lipiäistä maaliin ihan vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös