Mainos

Peliesitykset kaudella 2008–2009

  • 216 475
  • 747

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Monelta taholta olen kuullut, ettei Ässien treenaaminen ole muuttunut lainkaan siihen suuntaan, mihin ottelusarjoja pelaavan joukkueen treenaamisen pitäisi muuttua. Samaa huttua vedetään kuin lokakuussakin. Maalintekoa ei tarvitse harjoitella erikseen, koska Ape, jääkiekkoleijona nro 149, jota minä en ole, ei näe sitä tarpeelliseksi. Samoin YV-treenit on sitä samaa paskaa, jota se on ollut kolme vuotta, kiekko päätyyn ja sentteri rouhimaan kiekkoa Sakkelle tai Mavelle.

Ilman mitään sarvia tai hampaita, kyllä Alpon nyt olisi aika mennä.
Kyllä ne tuhannet toistot ja kovan harjoittelun tulokset näkyy, jos on näkyäkseen. Ässien viisikkopelaamisessa se ei näy. Peruspelaamisessa on sellaisia puutteita, jotka saataisiin ohjauspelaamisella ja pelikurilla toimimaan. Toisaalta pelistä puuttuu se ehdottomuus, jota menestyvän joukkueen pelitapa vaatii. Kaiken A ja O on pelitapa ja pelikuri. Päästettyjen maalien määrä kertoo pelikurin puuttumisesta ja pelitavan vajaavaisuus näkyy surkeassa yv.ssä ja tehdyissä maaleissa. Pelaaja voi olla luova ja pitääkin olla, se on Apen filosofia. Mutta esimerkiksi hyökkäysalueen pelaamisessa mm. ylivoimalla pitää olla "luotuja harjoiteltuja malleja", joista viisikko voi valita.

Hyvä esimerkki Ässien surkeasta yv:stä on se, että viisikko ei oikeasti tiedä mitä tapahtuu seuraavan syötön jälkeen. Jos laituri pelaa kulmasta pakille ja pakki pääsee ampumaan, niin laituri ei ole maalin edessä maskissa tai lyömässä irtokiekkoa sisään vaan tapitaa lapa ylhäällä samassa paikassa missä oli syöttöhetkellä.

Ei jokaisen yv maalin tarvitse syntyä niin, että kiekko veivataan klap-klap-klap- tyylin tyhjiin, mutta on helvetin vaikea tehdä sellaisia maaleja, saati edes yrittää, jos viisikosta joka jätkä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Olen useasti miettinyt, että saadanko me joskus penkin taakse sellainen mies, jolla on oikeasti pokkaa sanoa vahtimestarille, että "hei me sammutetaan hallin valot ja voit lähteä kotiin, koska meidän pitää saadä tää homma toimiman" Koko touhusta puuttuu se tarvittava intohimo ja polte, millä korjataan lopussa hedelmät. Nykyisellään harjoittelu on kuin virkamies tulisi töihin ja lähtee töistä pois. Sama kaava toistuu päivästä toiseen. On oikein ikävä niitä aikoja, kun Tihonov veti treenejä.. Silloin mentiin, eikä meinattu. Porukkaa oli välillä pelkissä harjoituksissa niin paljon, että jäähallissa myytiin makkaraa! Se kertokoon jotain. Yksinkertaisesti aika on loppumassa tiimalasista ja Alpon aika on nyt ohi. Se on vaan kylmä fakta.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jos viittaat tuolla Aurinkoisella valtakunnalla aikaan jonka J.Tamminen vietti Ässien päävalmentajana, niin tulos oli monin verroin parempi kuin A.Suhosen valmennustyön hedelmät. Toimarin roolissa Tami ei vakuuttanut, mutta se on sitten kokonaan oma stoorinsa.

Totta, taisi olla tuloksellisesti hieman parempi kuin liigakarsintapaikka. Silti, jos katsellaan vähän asioita tuloslistan taakse, Suhonen ei onnistunut loistavasti Ässissä, mutta kuitenkin kohtuullisesti. Tosin runkosarjassa saavutettu torjuntavoitto supistuu melko pieneksi, kun playouteja ei hoideta kunnialla. Pointtihan tässä vänkäämisessä on jo pitkään ollut se, että joillekin Suhonen on kuin punainen vaate, jonka tekemistä asioista _yksikään_ ei voi olla oikein.

Suhosta en jäisi kaipaamaan, vaikka toistaikseksi poistuisi muille näyttämöille tai sitten toistaiseksi saisi jonkun muun roolin organisaatiossa. Positiivisia asioita ei ole ollut tarpeeksi paljon, mutta niitä on ollut enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Ja enemmän kuin koskaan tulet myöntämään.

Omien sanojensa mukaan Tami oli luomassa Ässien menestyskauden pohjia, mutta asiasta voidaan olla myös eri mieltä. Itse asiassa Tami olisi kammennut oman persoonansa vaihtopenkin taakse, ja se, veljet, olisi ollut ihan out of reach. Väritetty totuus alkaa tässä videossa n. 50 sekunnin kohdalta. <-- ei saa ottaa liian vakavasti
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sillä rosterilla, mikä Tamilla oli käytössä, olisi ehdottomasti pitänyt pystyä parempaan.
Ensimmäinen kausi, kun Tami tuli kesken kaiken puikkoihin, meni ihan hyvin. Ei olisi millään kyllä pystynyt vaatimaan enempää, kun huomioidaan, missä tilanteessa otti ohjat. Toinen kausi menikin sitten ehkä keskinkertaisesti, sillä materiaali oli kuitenkin aika hyvä etenkin hyökkäyspään osalta. Playoff -paikka varmistui vasta viimeisellä kierroksella.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Toinen kausi menikin sitten ehkä keskinkertaisesti, sillä materiaali oli kuitenkin aika hyvä etenkin hyökkäyspään osalta. Playoff -paikka varmistui vasta viimeisellä kierroksella.
Toisella kaudella olisi voitu menestyä paremmin jos puolivälierissä vastaan olisi tullut joku muu kuin 90-luvun kovin joukkue. Kausi oli kyllä silti pettymys liian monen asennevammaisen pelin takia, pisteet olisi ollut otettavissa mutta ei kiinnostanut. Ja vikahan ei luonnollisesti ollut valmentajassa. Pelaajaruletti oli myös lukkomaista tuolla kaudella, kun Vujtek päättikin viime tingassa lähteä Tampaan ja korvaajaa ei löytynyt.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toisella kaudella olisi voitu menestyä paremmin jos puolivälierissä vastaan olisi tullut joku muu kuin 90-luvun kovin joukkue. Kausi oli kyllä silti pettymys liian monen asennevammaisen pelin takia, pisteet olisi ollut otettavissa mutta ei kiinnostanut. Ja vikahan ei luonnollisesti ollut valmentajassa. Pelaajaruletti oli myös lukkomaista tuolla kaudella, kun Vujtek päättikin viime tingassa lähteä Tampaan ja korvaajaa ei löytynyt.

Ja sen lisäksi Tamilla oli riesanaan veljet Butko ja Hascak jotka olivat vähintäin yhtä suuria diivoja ja kiukuttelijoita kuin Kivenmäki nyt. Toinen ongelma oli - ja on yhä - se, ettei kukaan oikeasti scouttaa noita pelaajia etukäteen. Odotellaan vain että agentti lähettää tarjoukseen faksilla ja kehuu pelaajan maasta taivaaseen. Tai sitten tarjotaan oma-aloitteisesti pelipaikkaa jollekulle kaverin kummipojalle jonka on joskus kerrottu pelanneen jossain kalja-liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällöin Sportin kotivoiton todennäköisyys olisi 50%:a, jolloin kolme kotivoittoa tulisi noin 12,5 %:n tn:llä. Vastaavasti, jos Ässät voittaa Porissa 80%:n tn:llä, Sport voittaa Porissa kerran neljästä 60%:n tn:llä, jolloin Sportin liiganousun tn on noin 8%. Toki laskelma on hieman puutteellinen, mutta kuvaa aika hyvin todennäköisyyttä.

Mitä saa kun on liikaa aikaa ja liian vähän elämää?
- Tarpeettomia todennäköisyyslaskelmia.

Laskin aikani kuluksi todennäköisyydet Sportin liiganousulle mahdollisessa sarjassa Ässiä vastaan. Käytin arvoina yllämainittuja lukuja, joissa Ässien kotivoiton todennäköisyys on 80%, ja vierasvoiton 50%.

Sport, aivan kuten Ässätkin, voi viedä sarjan nimiinsä 34:llä erilaisella voittoyhdistelmällä.

Ässät häviää sarjan 0-4. Todennäköisyys 1%.

Ässät häviää sarjan 1-4. Todennäköisyys 2%.

Ässät häviää sarjan 2-4. Todennäköisyys 7,9%.

Ässät häviää sarjan 3-4. Todennäköisyys 5,8%.

Johtopäätös: Ässät säilyy liigassa 83,3:n, ja tippuu Mestikseen 16,7:n prosentin todennäköisyydellä.

Kaikista Ässien tippumiseen johtavista pelisarjoista todennäköisimmät olivat sellaiset, missä Sport vie sarjan 2-4 voittamalla pelit 2, 3, 4 ja 5, pelit 2, 3, 4 ja 6, tai pelit 1, 2, 4 ja 6. Jokaisen skenaarion todennäköisyys oli 1,6%. Kaikista mahdollisista sarjan lopputuloksista epätodennäköisin oli luonnollisesti Sportin nousu voitoin 3-4 pelisarjassa, jossa Ässät häviäisi kaikki kotipelinsä (0,0002%).
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ja sen lisäksi Tamilla oli riesanaan veljet Butko ja Hascak jotka olivat vähintäin yhtä suuria diivoja ja kiukuttelijoita kuin Kivenmäki nyt.

Oletko ikinä käynyt katsomassa YHTÄÄN Ässien ottelua? Tuleeko kaikki tietosi suoraan jostain vuosittaisen Jääkiekkokirjan kausitilastoista? Miten helvetissä saat Sergei Butkosta diivan ja kiukuttelijan? Ainakaan sen perusteella, mitä KAUKALOSSA tapahtui. Se mitä on voinut tapahtua jossain saunaillassa ym.., niin siitä en tiedä, mutta Butkon kaltaista kiekon eteen heittäytyvää ja esimerkillistä oman maalinedusluutimista ei olla sen jälkeen nähty(poislukien ehkä hopeakausi). Sergein taitotaso ei mitään huikeaa ollut, mutta venäläiseksi oli kyllä mies paikallaan nimenomaan joukkuepelaajana. Ja taas puhun siitä, mitä seisomakatsomoon kaukalosta välittyi.

Hienosti löysit näistä pelaajista diivat ja kiukuttelijat. Olisiko voinut ollakin niin, että joutuivat koutsin koirankoppiin, niin kuin jokainen Alpon alaisuudessa epäonnistuva pelaaja joutuu.

Että saadaan vähän aiheeseenkin liittyvää, niin nyt täytyisi löytää se sama tsemppi päälle, mikä oli viime matsin kolmannessa erässä. Lukko oli hätää kärsimässä, mutta Tomppa riensi apuun. Siinä oli kyllä positiivista elementtiä ilmassa. Nyt loppu se seepeily ja urpoilu, ei muuta Lukkoa kuokkaan vaan tänään! Tekstiteevee-miehille voi sen verran kertoa, ettei Lukko ainakaan minun ole mitenkään dominoinut noita matseja, ihan voitettavissa on. Asennetta kehiin ja jos se saatanan tuurihuorakin vähän vilauttaisi meillekin, niin sen jälkeen paineet alkaisivatkin kasautua jälleen Lukon harteille.
 

Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan hyvällä asenteella jätkät tänään veti, mutta ei auta, ollaan karsinnoissa. Lauantaina Sport saapuu Poriin, en tiedä oikeen mitä tästäkin sitten ajattelisi. Ollaan neljän voitolla säilytetty liigapaikka tai neljän tappion päässä mestiksestä. Ei tule helppoja olemaan tulevat pelit ja Sport tulee ryminällä päälle. Ei voi muuta sanoa kun, että haistakaa vittu kaikki ketä Ässiä johtaa tällä hetkellä valmentajia myöten! Jotain on alettava tapahtumaan ettei näin jatkuisi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Jumbosijalta karsimaan Sportia vastaan. Näin sen ei pitänyt mennä.

Fiilikset on nyt hieman sekaiset. Pelonsekaiset siis. Playoutteja en käynyt katsomassa ja koko ajan toivoin ettei tällä kaudella tarvitse enää hallille vääntäytyä, mutta nyt ne oikeat pelit sitten vaan alkavat taas.

En tiedä miltä pelillinen ilme on Lukko-sarjassa kauttaaltaan näyttänyt, mutta niillä esityksillä, mitä runkosarjan lopussa nähtiin Pelsuja ja Kalpaa vastaan, ei tänään nähdylle Sportille pärjätä.

Jos homma lähtee huonosti käyntiin, niin toivottavasti Alposta löytyy edes sen verran matemaatikon vikaa jotta tajuaa että vaasalaisilta loppuu reservistä miehet ennen meitä. Elämästä ja kuolemasta kun kamppaillaan niin tarpeen vaatiessa täytyy sitten tehdä mitä tehdä täytyy.

Niin ja jos jumalauta ensi vuonna pelataan samassa sarjassa Rovaniemen Kisan ja Heinolan Peliittojen kanssa niin toimistolle vaan terveisiä, ettei kannata soitella ja kysellä uusitaanko kausikortin tilaus.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt on turhaa muistella runkosarjan 38 pisteen parannusta ja säälipleijari-paikasta loppuun asti tappelua.

Mestiksessä ei niitä muistele kukaan.
 
Nyt sitä HULLUUTTA kehiin. Oikeasti.

Ässien johto voisi tässä vaiheessa tehdä parhaan mahdollisen tempun jolla joukkue herätettäisiin:

Ape ulos!
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ässien johto voisi tässä vaiheessa tehdä parhaan mahdollisen tempun jolla joukkue herätettäisiin:

Ape ulos!
Asiasta sen kummemmin mitään tietämättä, voisin kysyä, että kukahan olisi se katu-uskottava kaveri, joka nyt ottaisi joukkueen päävalmentajan paikan? Mitään ei oikeastaan voi saavuttaa, mutta paljon voi hävitä.

Jos meinaat, että esim. kakkosvalmentaja nostetaan ykköseksi, niin se siirto olisi aivan yhtä tyhjän kanssa.

Jos joukkueen peliesityksiin halutaan vaikuttaa päävalmentajan vaihdolla, niin se olisi oikeastaan tehtävä about vuoden vaihteeseen mennessä. Silloin vielä pystytään omaksumaan jotain uutta pelitapaa niin että siitä on jotain kongreettista hyötyäkin joukkueelle.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Karri Kivi on ainoa kotimainen ajateltavissa oleva vaihtoehto tai sitten suunnataan katseen P-Amerikkaan. Karrin assistentiksi sitten Korppi tai Jooris tai vaikka molemmat.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No vaikeamman kautta sitten. Sport pelaa sen verran kovalla tunteella ettei suoritus jota Lukko ja Tappara sarjassa on nähty riitä alkuunkaan. Painepeleistä 1. voitto ja neljä pitäisi vielä ottaa. Ei tule olemaan helppoa. Päälle tulee hirveän itseluottamuksen omaava Sport. Ässien iskun paikka on kytätä Sportin tekemiä virheitä. Virheitä tulee aika paljon mestisfinaalien tapaan ja paikoissa pitää olla hereillä. Asenne pitää myös kaivaa jostakin. Puolivaloilla tulee turpaan niin että soi. Itse en jaksa uskoa että joukkue syttyisi näihin peleihin sen kummemmin kuin play out peleihinkään.Tarttis myös porilaisten löytää tiensä hallille kannustamaan. Vaasasta tulee varmasti 20 linja-autollista äänekästä porukkaa, jotka huutavat Ässät suohon. Ja sieltä mestiksestä ei sitten ihan helposti takas tulla. Eli nyt kannattaisi olla hereillä sitten sekä pelaajien että kannattajien. Jälkeenpäin on turha itkeä.
 

Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Tarttis myös porilaisten löytää tiensä hallille kannustamaan. Vaasasta tulee varmasti 20 linja-autollista äänekästä porukkaa, jotka huutavat Ässät suohon. Ja sieltä mestiksestä ei sitten ihan helposti takas tulla. Eli nyt kannattaisi olla hereillä sitten sekä pelaajien että kannattajien. Jälkeenpäin on turha itkeä.

Nimenomaan, tuota asiaa ei voi enempää boldata tai alleviivata. Ymmärrän ettei porukkaa kiinnostaneet tehoturhat playoutit, mutta nyt pelataan oikeasti kovista panoksista ja porilaisen jääkiekkoilun tulevaisuudesta. Olipa sitten Alposta, Peltosesta, Starkin takapihasta tai kenestä tahansa Ässien organisaatiossa mitä mieltä tahansa, nyt on se aika jolloin porilaisten tulee löytää tiensä hallille kannustamaan rakastamaansa joukkuetta.

Jälkeenpäin on sitten turha itkeä ettei viitsinyt lähteä kun oli niin selvä sarja (kuten täällä on kirjoiteltu) tai mitään muuta vastaavaa.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olipa sitten Alposta, Peltosesta, Starkin takapihasta tai kenestä tahansa Ässien organisaatiossa mitä mieltä tahansa, nyt on se aika jolloin porilaisten tulee löytää tiensä hallille kannustamaan rakastamaansa joukkuetta.
Hallilla tavataan! Olisikohan nyt jo aika avata oma ketju pudotuspelikarsinnoille, tämä peliesitysketju on jo 30-sivuinen...
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Jep, lauantaina pelipaikalla. Jostain syystä tuo ottelusarja Lukkoa vastaan ei aiheuttanut minkäänlaisia tunteita, mutta Sportin kohtaaminen saa kyllä ihan kohtalaisia viboja aikaan.

Toivottavasti joukkueella samat fiilikset, sillä nyt tosiaankin pelataan hiukan muustakin kuin kunniasta.
 

laive

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Blackhawks, KTP, Mavericks, Chelsea FC
Tänään tossa paskakelissä Valkeakoskelta Poriin ja takas 5 -v. pojan kans ajellessa tuli ainakin selväks se, että sai saatana olla viimeinen kerta johonkin aikaan kun tulee paikan päällä kateltua tota saatanan räpellystä! Aikamoista vitutuksen maksimointiahan tää on ollut mutta onneks poika löytää aina ne positiiviset puolet; saatiin kuulla oikein kaks kertaa patasydäntä Ässien maalin jälkeen ja jos mestikseen tiputaan niin on VIELÄ heikompia joukkueita vastassa...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Koko kevät hehkutettiin loistavilla jatkosopimuksilla. Nyt Ässät on ajautumassa Mestikseen. Ketkä ovat pelanneet jatkosopparinsa arvoisesti play-outeissa?

Äkkiseltään mieleeni tulee vain Huhtala, Sillanpää, Luomala ja "syytön" Savinainen.

Kuparinen, Kivenmäki, Pellinen, Määttä, Sammalkangas, Salminen, Mäkinen & co ei vaikuta hirveästi syttyvän Padan"kuolemanpeleihin", vai olenko täysin väärässä? Kilpeläinenkään ei ole ottanut yliotetta kilpakumppanistaan Suomalaisesta vaikka etukäteen piti olla huomattavasti kovempi luu maalinsuulla.

Damon, Rasmussen, Tähtinen, Peltonen ja Keinänen lienevät "syyntakeettomia" koska eivät nähtävästi jatka edes Ässien pelatessa SM-liigaa.
 

passenger

Jäsen
Koko kevät hehkutettiin loistavilla jatkosopimuksilla. Nyt Ässät on ajautumassa Mestikseen. Ketkä ovat pelanneet jatkosopparinsa arvoisesti play-outeissa?

Äkkiseltään mieleeni tulee vain Huhtala, Sillanpää, Luomala ja "syytön" Savinainen.

Kuparinen, Kivenmäki, Pellinen, Määttä, Sammalkangas, Salminen, Mäkinen & co ei vaikuta hirveästi syttyvän Padan"kuolemanpeleihin", vai olenko täysin väärässä?

No Sammalkangas on, valitettavasti, ollut joukkueen paras puolustaja näissä karsintaotteluissa. Ainoita pelaajia jotka ovat vetäneet koko kauden melko tasaisesti omalla tasollaan ja ehkä karsintamatseissa jopa ihan parastaan. Hienoa että löytyy Alpon hehkuttamaa urheilullisuutta olisipa vielä lahjoja. Olisi mukava nähdä Sammalkankaan peliminuutit tämäniltaisesta matsista, tuntui ainakin pelaavan paljon. Valitettavasti taitaa osaltaan johtua siitä että Sammalkangas on Ässien "ykköspakkeja" että pelataan vielä tähän aikaan vuodesta..

ps. Pellinen menee myös siihen kategoriaan, että on pitänyt saman tason illasta toiseen koko kauden.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaikkiahan voidaan kehua tyyliin:

"pellinen on yhtä paska ollut koko kauden, ei hän vikansa ole että ollaan karsinnoissa"
"kilpeläinen pelannut myös hyvin"
"mäkinen ja kuusisto tsemppaavat illasta toiseen"
"kuparinen on todellinen patasydän ja hengenluoja"

jne jne

Mutta oikeesti: täytyyhän 90% pelaajista pelata päin persettä, jos hävitään suurin osa play-out peleistä ja karsinnatkin vielä Sportille??!! Ei se yksistään Maven vika voi olla, että pelejä ei voiteta. Niin suuri pelaaja Fakiirikaan ei sentään ole, että Ässät voittaa/kaatuu ainoastaan hänen pelifiiliksensä mukaisesti.

Ja en ole nähnyt yhtään karsintapeliä livenä mutta raporteista päätellen siellä ei ole hirveästi kiekon eteen heittäydytty tai kieli vyön alla painettu kiekon perään vastustajan alueella. Turha hyssyttely pois ja syylliset tapetille!
 
Viimeksi muokattu:

passenger

Jäsen
Kaikkiahan voidaan kehua tyyliin:

"pellinen on yhtä paska ollut koko kauden, ei hän vikansa ole että ollaan karsinnoissa"
"kilpeläinen pelannut myös hyvin"
"mäkinen ja kuusisto tsemppaavat illasta toiseen"
"kuparinen on todellinen patasydän ja hengenluoja"

jne jne

Mutta oikeesti: täytyyhän 90% pelaajista pelata päin persettä, jos hävitään suurin osa play-out peleistä ja karsinnatkin vielä Sportille??!! Ei se yksistään Maven vika voi olla, että pelejä ei voiteta. Niin suuri pelaaja Fakiirikaan ei sentään ole, että Ässät voittaa/kaatuu ainoastaan hänen pelifiiliksensä mukaisesti.

Ja en ole nähnyt yhtään karsintapeliä livenä mutta raporteista päätellen siellä ei ole hirveästi kiekon eteen heittäydytty tai kieli vyön alla painettu kiekon perään vastustajan alueella.

Anteeksi jos pointtini meni ohi. Ei todellakaan ollut tarkoitus kehua. Päin persettä on suurin osa pelannut. On toisaalta helvetin hyvä myös tehdä kaikenlaisia analyysejä näkemättä pelejä, raporteista päätellen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On toisaalta helvetin hyvä myös tehdä kaikenlaisia analyysejä näkemättä pelejä, raporteista päätellen.

Hei, siksi mä tässä näitä liirumlaarumeja kirjoittelen, että joku pelit nähnyt valaisisi meitä radion/tilastojen/raporttien yms paskan keskellä eläviä etäkannattajia, mikä vttu siellä mättää, kun pelejä ei voiteta (edes taistella kunnolla voitoista) vaikka etukäteen ajateltuna kaikki työkalut pitäisi olla kunnossa??

Runkosarjassa kyllä löytyy todellisia Patasydämmiä (Kuparinen, Kuusisto, Salminen, Huhtala, Kilpeläinen yms) mutta entäs kun ovat tosipelit kyseessä? Jotkuhan siellä pakosti alisuorittaa illasta toiseen vai eikö ketään saa enää kritisoida vaikka pelit menevät lievästi sanottuna päin PERSETTÄ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös