Ei huonosti ole peliin tosiaankaan tänään tultu. Mutta onhan tämä nyt aivan paskaa että illasta toiseen reppu soi omissa. Vaikea nähdä parempaa huomista pelillisesti jos jatkuvasti pitää pelaajien olla leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.
Neljä erää on aivan liian lyhyt aika arvioida, mutta paineen alta osataan yhtäkkiä tulla paljon paremmin. Olen nähnyt jo puolenkymmentä kääntöä keskustan kautta jalalla ja siitä puolen metrin syöttö eteenpäin kovemmassa vauhdissa olevalle laiturille.
Sellainenkin harvinaisuus nähtiin kuin 3 syöttöä peräkkäin omille.
Hyökkäyspeli on tosiaan vielä jumissa. Nyt kuitenkin voitetaan jo silloin tällöin punaviiva ja vaikka ne päätyyn dumppaukset on rasittavaa katsottavaa, niin huomattavasti vähemmän tulee vastustajan riistoja ja sitä kautta niitä pitkiä kiekkoralleja.
Eilen rehellisyyden nimissä KooKoo tuli ovista sisään 110% paineella jota ei kukaan pysty pitämään koko peliä. Muutama onnekas pomppu päälle flow-tilassa olevalle vierasjoukkueelle käänsi eilisen pelin. Nyt on paljon tasaisempaa peli.
Itse odotan vielä muutaman pelin ennen kuin sirottelen tuhkat lopullisesti päälleni. Voihan olla, että sekin vielä tulee - jopa melko todennäköisesti. Nyt vaan amatöörisilmälaseilla katsottuna näen pieniä voittavia seikkoja lisää.