Jarnan Rysty
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pelicans
Noniin voitettiin lopulta 2 joukkuetta kerralla. RaiPa ja tuomarit. Pisteitä kuitenkin vaan 3/6 kotiin
loukkaantui vikassa vaihdossaMikä on bad?
Loukkasi itseään lopussa. Eipä tuosta yhdestä lauseesta voi kuitenkaan mitään todeta.Mikä on bad?
Huojentuneena pistin tämän myös merkille että oli siunatun vähän kentällä#55 peliaika 10:11 oli hyvä ratkaisu.
Säästellään seuraavalle EHT:lle.#55 peliaika 10:11 oli hyvä ratkaisu.
Näitkö mitä Vukon tilantees lopussa kävi?Terveiset hallilta, aivan kauheeta sekoilua tuomareilta molemmin puolin.
Otetaan kolme pistettä ja mennään eteenpäin! Huomenna jatketaa.
Taisi tuomarit olla ottaneet sun shotit kun olivat sen verran kujalla.Pakko sanoa että kaikesta pomputtelusta huolimatta Lindbom otti muuten ainakin kolme erittäin kovaa voittavan maalivahdin torjuntaa juuri kun sitä tarvittiin ja monta hyvää torjuntaa, vaikka välillä vähän pompottikin kiekkoa kuten siinä hylätyssä maalissa.
Pelistä pitää kyllä sanoa että tuomarit oli tänään täysin paskoja, molemmin puolin, todella huonoja vihellyksiä ja ymmärrän kyllä muutamassa tilanteessa miksi Kisapuiston yleisö kävi aika kuumana ja samalla ymmärrän miksi Ylli ja vaihtopenkki raivosi toisissa tilanteissa. Raipe käsitteli vastoinkäymisiä tuomareiden muodossa aika hyvin ja piti pokkaa.
Falkille pistäisin sopimuksen ensi kaudelle, kiekollinen rohkeuskin alkaa löytymään ja jollei tietäisi kuka ja mistä pelaaja niin uskoisin että kyseessä on tänne kaivattu Anton Mylläri. Erittäin mieluisa pelaajatyyppi kyllä.
Horky ja Kangasniemi pelasi erittäin hyvin yhteen monta kertaa, Kangasniemi oli myös hyvä vaikka ylivoimalla tulikin niitä ällöttäviä röpelölättyjä.
Lawrence oli alkuun hukassa mutta kyllä näkee että kaveri on tehnyt maaleja urallaan, sillä on se hämmentävä kyky löytää maalipaikat, nytkin oli kaksi aika vapaata paikkaa niin että se yksinkertaista meni sinne minne kiekko luultavasti tulee ja oho, ollaankin hyvässä paikassa. Erittäin kätevä pelaaja käyttää syöttölautana juuri tällaisessa ketjussa tai jopa Laschin kanssa. Nythän Laschilta on puuttunut se purremainen pelaaja siitä jonka kanssa voi pelata pientä kombinaatiopelaamista, vähän kuin yhden kosketuksen kolmiotreeniä vetäisi. Lawrence voisi siinä olla aika kova jätkä.
Eniten pelistä oli kyllä pihalla ottelun selostaja. Jos olisi ottanut shotin aina kun se sanoi jotain väärin niin ei olisi enää nähnyt maalia tyhjiin vaan olisi sammunut ennen sitä.