Mainos

Peliesitykset 2024–2025

  • 25 634
  • 132

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
tehotilaston kärki Valkeejärvi ei ole ollut kertaakaan kentällä kun vastustaja on tehnyt maalin ja neljä plussaa. Ahlroth taas ollut seitsemän kertaa kentällä kun tehty maali. Miinusta tosin myös kuusi mutta plussakärki on Ahlroth. Pakkasella eniten tietenkin pohjoisen poika Lese ja Farrance -6:lla
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Olipahan matsi, Myrräkiekkoa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kyllähän tuossa meinasin repiä päästä ne viimeisetkin hiukset. Tuon karmaisevan ekan erän esityksen jälkeen en uskonut, että otetaan pistettäkään. 3-1 tilanteessa myös usko ”hieman” horjui.

Tärkeät onnistumiset tänään Koblille, Emmalle ja Rooballe, kaikille kauden ekat maalit. Bibeau oli loistava. Maalivahdin ansiosta KooKoo pystyi roikkumaan pelissä mukana ettei peli revennyt pahemmin. Rankkareissa Biböö oli aivan kurko, rauhallista tekekemistä eikä myynyt itseään.

Seuraavissa treeneissä harjoitellaan rankkareita, jooko? Aina ei voi luottaa siihen, että oma veskari nappaa sen 20 vetoa kiinni. Tärkeitä pisteitä noissa pilkkukisoissa kuitenkin jaetaan.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Oli ainakin viihdyttävää, ja kaksi tärkeää pistettä. Kyllähän tuo pystysuunnan kiekko on ihan hauskaa katsottavaa, toki välillä voi rytmittääkin. Mutta mieluummin tätä kuin kolmatta volttilähtöä omista.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon napsinut tärkeitä lisäpisteitä jatkoajalla ja voittomaalikilpailussa. Kolme kertaa peli ollut tasan varsinaisen peliajan jälkeen ja KooKoo on joka kerta napannut tärkeän lisäpisteen.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Täältä nykäskylältä vaan kyselen että kuinka rooba on esintynyt näin alkukaudesta..

Ainakin omaan silmään Rooba on ollut ihan ok, sympaattinen työmyyrä, jota on peluutettu kärkiketjuissa ja ylivoimassa. Ei häikäise, mutta tekee kovasti töitä joukkueelle ja on vahva vääntäjä. Tehojakin on alkanut pikkuhiljaa tulla ja sai tänään maalitilinsäkin avattua Nordiksella. Mielestäni Rooba on parantanut koko ajan.
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Tulin lopputulokseen että Bibeau on yksinkertaisesti vaan niin läski että sen ohi ei kiekkoja saa pistettyä :)

Antoine on tosiaan parantanut roimasti vähän epävarman alun jälkeen. Nyt tuntuu olevan varmanoloinen ja kypsä veskari siellä uunissa. Eiköhän mieleni kuitenkin muutu ensi viikolla kun tulee tukkaan Bibeaun ollessa maalissa.
 

Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ylivoimasta sen verran, että laukauksia pitäisi saada. Peli menee liian pieneksi ja ajaudutaan kulmiin. Meiltä puuttuu nyt Linuksen tapainen suoraan syötöstä laukoja.
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Ylivoimasta sen verran, että laukauksia pitäisi saada. Peli menee liian pieneksi ja ajaudutaan kulmiin. Meiltä puuttuu nyt Linuksen tapainen suoraan syötöstä laukoja.
Ehkä myös puuttuu kiekkovarma pelintekijä, johon vastustaja ei uskalla heti antaa painetta. Kiekot pomppii sen verran ja syöttöjen laadussa/nopeudessa on parannettavaa, että oikeaikaisella paineella ollaan monesti vaikeuksissa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lopuksi paidat kattoon ja kaupunki lahjottaa tontit jostain Voikkaalta.

Mä voin piffata tuohon päälle vielä elinikäiset kausikortit Kuusankosken uimahalliin.
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Mä voin piffata tuohon päälle vielä elinikäiset kausikortit Kuusankosken uimahalliin.
Ja näin taataan Kuusankosken uimahallin jatkuvuus :) Jos uimahalli lakkautetaan niin Teemu ja Matic kyllä suuntaavat muille maille.

Olisi kyllä hienoa nähdä Törökin hyvän vireen jatkuvan. Sympaattinen kaveri ja olisi hienoa että KooKoon junnuissa pelannut kaveri olisi isossa roolissa hyökkäyksessä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mun mielestä Engberg ja Török, tontti jo käteen Voikkaalta! Luvataan sitten sisävessa palkkioksi, jos jäävät 10 vuodeksi. Kuusaan uimahalliin nyt vain muutamat kertaliput ja lupaus kausikortista, niin pysyy nälkä yllä.

Paljon on kuraa annettu, niin pitää nyt antaa kehuja; Paajaselta hyvä peli eilen.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Olipahan taas vaisu lähtö peliin. Ensimmäinen erä oltiin aika vastaantulija. Tosin Ässät on pelannut suht vahvasti joten en ihmettele. Onneksi peli tasottui sen edetessä ja kolmea pistettä tarjottiin hopea vadilla. No kaksi saatiin mikä on kotiluolassa kiitettävä tulos aina.

Positiivista että Farrance parantaa pikkuhiljaa. Tänään näytti oikeaoppisen takakarvan läpiajosta ja palkinnoksi tuomarit pasko housuun ja vihelsi rankkarin kaverille. Muutenkin uudistunut linja ihmetyttää. Puhtaista tilanteista annetaan jäähyjä ja selvät rikkeet jää viheltämättä.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuusaan uimahalliin nyt vain muutamat kertaliput ja lupaus kausikortista, niin pysyy nälkä yllä.

Mä voin piffata tuohon päälle vielä elinikäiset kausikortit Kuusankosken uimahalliin.
Odotetaan ensin, että saavat katon korjattua ja hallin auki.

Kakkoskenttä alkaa näyttää jo hemmetin hyvältä, sopiva sekoitus voimaa, taitoa ja vmaisuutta. Ja Gallo. On se.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Mun mielestä ensimmäiset minuutit iskettiin todella kovaa päälle ja saatiin hyvä paine Ässien päätyyn. Sitten tapahtui jotain ja loppuerä oltiin omalla alueella paskat housussa.
Voi olla että unohtui erän edetessä tämä.
 

jushi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Positiivista että Farrance parantaa pikkuhiljaa. Tänään näytti oikeaoppisen takakarvan läpiajosta ja palkinnoksi tuomarit pasko housuun ja vihelsi rankkarin kaverille.
Tota rankkaria itekkin pohdin melko kovasti pelin aikana/jälkeen, että mitä siinä ois sitte pitänyt tehdä. Vissiin katella vaan, nyt kuitenkin ainut mitä teki oli ettei luopunu omasta luistelulinjastaan. Oli koko ajan takapuolella, ei koukannu, eikä pitäny kiinni.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mun mielestä ensimmäiset minuutit iskettiin todella kovaa päälle ja saatiin hyvä paine Ässien päätyyn. Sitten tapahtui jotain ja loppuerä oltiin omalla alueella paskat housussa.

Näin se oli, KooKoo aloitti kovaa, mutta kun Ässät sai pari hyvää vaihtoa alle, meni KooKoon peli sekaisin.

Tota rankkaria itekkin pohdin melko kovasti pelin aikana/jälkeen, että mitä siinä ois sitte pitänyt tehdä. Vissiin katella vaan, nyt kuitenkin ainut mitä teki oli ettei luopunu omasta luistelulinjastaan. Oli koko ajan takapuolella, ei koukannu, eikä pitäny kiinni.

Mun mielestä oli todella pehmeä rankkari. Meidän puolella otteluseurannassa joku näki, että olisi nypännyt kädellä Tammelan yläkädestä. Itse en tuota huomannut, mutta jos noin kävi, niin selkeä rankkari.

Koska itse en sitä nähnyt, niin totean että oli lapsellinen rankkari. Tuomari oli päättänyt viheltävänsä rankkarin ennen kuin mitään edes tapahtui.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Meidän kannalta oli kyllä parempi että vihelsi rankkarin eikä kakkosta. Oli aika luottavainen mieli että biböö hoitaa
Juuri näin, alivoima, vaikka ei maalia toisikaan, kuitenkin rasittaa av:ta pelaavia. Lisäksi Bibeau on torjunut edellisestä 22 rankkarista 21 joten voi luottaa vähän enemmänkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös