Mainos

Peliesitykset 2023–2024

  • 278 710
  • 3 829

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Kahta perättäistä kolmen pisteen voittoa voi jo vähän tuuletellakin. Kiva oli olla väärässä vaihteeksi. Toivotaan, että Salon sykli ei pyörähdä taas päälle perjantaina. Kolmen pelin voittoputkihan se vasta täräyttäisi kunnon seisokin päälle.
 
-HockeyFan-

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieno voitto ja täydet pisteet !

Hyvä vieraspeli, oltiin tehokkaita omissa paikoissa ja pystyttiin pitämään Lukko erittäin hyvin pois parhailta paikoilta. Kuten Jukurit pelissä, puolustaminen onnistui hyvin jo keskialueelta lähtien. Ei tullut monia pahoja virheitä puolustusalueella tai oman maalin edessä, Malik pelasi todella hyvän pelin myös. Kuten Lukon oma otteluselostaja totesi, Kookoo oli kaikessa edellä, luistelussa, kamppailuissa, tehokkuudessa sekä puolustamisessa, täysin samaa mieltä.

Lukko ei pelannut huonosti ja pääsi paljon paineistamaan pitkillä hyökkäyksillä varsinkin toisessa erässä kavennuksen jälkeen ja kolmannessa erässä mutta KooKoo puolusti todella hyvin ja piti Lukon pitkälti pois ykkössektorilta sekä oman maalin edestä.

Ykkösketju oli tänään todella hyvä, itse tykkäsin myös Kukkosen ja Liikosen pelistä, todella hyviä taklauksia ja fyysisyyttä tänään.

Tärkeä peli perjantaina Sporttia vastaan.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Tärkeät pisteet Raumalta mukaan. Ja mikä tärkeintä puolustuspelin jänne kesti, vaikka aikamoisessa mankelissa KooKoo olikin. Eikä Lukolla mitään tuhannen taalan paikkoja ollut. Keskusta oli suhteellisen hyvin tukossa. Nyt perjantaina vielä pisteet kotiin, niin kriisi on peruttu ja juna puksuttaa. Tuut tuut.

Lisätään vielä että pitäisiköhän Salon olla kipeenä useamminkin. Emanuelsson olis tärkeää saada pelikuntoon perjantaiksi.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Hei! KooKoo on voittoputkessa. Kuka olisi uskonut koko kauden jatkuneen ailahtelevuuden jälkeen. Pitääkö tässä vielä pyytää anteeksi Salolta että taas usko loppui liian aikaisin.
 
Hei! KooKoo on voittoputkessa. Kuka olisi uskonut koko kauden jatkuneen ailahtelevuuden jälkeen. Pitääkö tässä vielä pyytää anteeksi Salolta että taas usko loppui liian aikaisin.
Nämä pelit herättävät myös kysymyksiä siitä, että mitä jos pakisto olisi ollut napsun verran parempi ja pelitapa kuosissa kauden alussa?
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Nämä pelit herättävät myös kysymyksiä siitä, että mitä jos pakisto olisi ollut napsun verran parempi ja pelitapa kuosissa kauden alussa?

Tarkoittaisi sitä, että Väisänen olisi ykkösvaraus ja Liikonen pelaisi muualla kuin KooKoossa ensi kaudella. Kyllä nämä kaksi nuorta osoittivat tänään kypsää pelaamista, jollaista en syyskuussa olisi odottanut kummaltakaan.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Väisänen menee tämän hetken näytöillä kahdella ekalla kierroksella takuuvarmasti.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Väisänen menee tämän hetken näytöillä kahdella ekalla kierroksella takuuvarmasti.

Kyllä kyllä, tarkoitin et jos olisi aloittanut tällä tasolla tämän kauden ja ottanut valtavia kehitysaskeleita kuten on tehnyt. Taisi kisakoneesta tippuminen sytyttää lisää vaan.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Mitäs mitäs, tyly 3-0 hieno ja tärkeä voitto, onnittelut KooKoo.
Hienoa Väinö, syöttö piste ja kolmanneksi eniten peliaikaa. Ilmeisesti ihan hyvin pelannut.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Mitäs mitäs, tyly 3-0 hieno ja tärkeä voitto, onnittelut KooKoo.
Hienoa Väinö, syöttö piste ja kolmanneksi eniten peliaikaa. Ilmeisesti ihan hyvin pelannut.

Väinö oli hyvä. Nyt puuttui turha höntyily ja kovuuden näyttö. Oli oikeasti kova tarvittaessa, tarvittaessa antoi helpon syötön ja tarvittaessa pelasi kiekon pois alueelta. Toki nuori ukko ja ihan kaikki ei aina mene putkeen, mutta tälläisillä otteilla voi käydä Ketterän peleissä lähinnä katsomossa morjestamassa kavereita. Hän myös oli todella hyvä.

Ja en oikeasti oli täällä orgasmin partaalla. Hyvä viisikkopeli sai kaikki loistamaan. Arskakin oli hyvä!!
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Väinö oli hyvä. Nyt puuttui turha höntyily ja kovuuden näyttö. Oli oikeasti kova tarvittaessa, tarvittaessa antoi helpon syötön ja tarvittaessa pelasi kiekon pois alueelta. Toki nuori ukko ja ihan kaikki ei aina mene putkeen, mutta tälläisillä otteilla voi käydä Ketterän peleissä lähinnä katsomossa morjestamassa kavereita. Hän myös oli todella hyvä.
Kyllä Väinö pystyy hyvään peliin kunhan pitää pään seesteisenä. Silloin kun pelissä tunnetta riitävästi niin saattaapi sattua ja tapahtua.
Noissa viimeisissä Ketterän peleissä pisti silmään että Väinö otti useesti roolia kiekon ylöstuomisessa hyökkäys alueelle. En sit tiedä oliko pyyntö tullut valmennukselta, vai oliko päättänyt itse et ite pitää kaik tehdä. Tuota ei noissa alkukauden peleissä näkynyt. Mut ihan hyviä oli nousut, yrittänyttä ei laiteta(penkin päähän) ;)
 
Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Väisänen menee tämän hetken näytöillä kahdella ekalla kierroksella takuuvarmasti.
Kehittynyt todella nopeaan. On ykkösparin miehiä KooKoossa tällä hetkellä. Pelli, Seppälä, nyt Väisänen. Näitä ovat on aina ilo seurata. Veeti tosin lähtee varmaan maailmalle näistä nuorimpana - jos pitäisi veikata, niin jo ensi kauden jälkeen.
 
-HockeyFan-

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä peli Kookoolta, tärkeät täydet pisteet. Hyvin puolusti molemmat joukkueet ja maalivahdit pelasivat hyvän pelin molemmissa joukkueissa.

Hyvin ”träppää” Sport keskialueen ja ”sumputtaa” oman alueen. Kookoo pelasi fiksusti keskialueen, ei puskenut väkisin, välillä rytmitti peliä tai veti kiekon päättyyn ja löi painetta perään. Ei tullut montaa kiekon menetystä keskialueella eikä Sport päässyt tekemään monia nopeita kääntöjä ja sitä kautta ylivoima hyökkäyksiä koko pelissä joka on heidän vahvuus.
Viisikot pysyivät jälleen tiiviinä molempiin suuntiin ja puolustaminen onnistui todella hyvin, Itse tykkäsin jälleen fyysisyydestä, annettiin kunnon taklauksia ja kamppailtiin todella hyvin.

Hienoa kuinka Engberg sai myös onnistumisia kahdella tärkeällä maalilla, kovasti tekee töitä molempiin suuntiin, tärkeä pelaaja joukkueelle. Nuoret pakit, Liikonen ja Väisänen onnistuivat myös.. Hyvin on pakisto onnistunut loukkaantumisista huolimatta ja valmennus pystyy jakamaan peliaikaa tasaisemmin.

Näyttää niitä loukkaantumisia pakistossa olevan myös muilla joukkueilla. Pelsuilla näytti olevan tänään viisi pakkia pois kokoonpanosta ja hyökkääjiä pakkeina vaikka Ben Blood teki paluun seuraan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös