Kävin taas eilen pelissä. Tulos oli taas samaa taattua tavaraa.
Toisessa erässä noin kymmenen minuutin jatkson ajan SaiPan pelaajat taklasivat ja taistelivat, jopa nämä parjatut kanukit. Peli näytti taas siltä miltä se joskus kauan sitten näytti. Tuli oikein hyvä mieli ja ajatuksiini hiipi jopa pelin voittamisen mahdollisuus. Toivoin SaiPan otteen kestävän pelin loppuun, jopa paranevan entisestään. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaukaloon luisteli kolmanteen erään samat pussihousut, joita olen tottunut edellisisssäkin näkemissäni tämän kauden kotipeleissä näkemään.
Minulle ei jäänyt mielikuvaa taistelevasta SaiPasta (pl tuo toisen erän jakso), sikäli en ole otteluraportin kirjoittajan enkä Selinin kanssa samaa mieltä. Jokainen tietysti näkee asiat omalla tavallaan.
Ihmettelen tiettyjen (tietyn) pelaajien ihmeellistä kuin paniikissa oloa läpi koko ottelun (vrt. Savilahti-Nagander). Voiko tuo kaveri olla maajoukkuetason pelaaja? Tuollaista harhasyöttöjen määrää en muista nähneeni aikakausiin.
Jotta kirjoitelma ei olisi täynnä negatiivisuutta, ihmettelen myös miten herra Pukasta, tuosta katastrofista jäällä, on kehittynyt kelpo pakki.
Summa summarum. En todellakaan haluaisi lähteä peleistä ärtyneenä ja pettyneenä. Näin nyt vaan on käynyt. En ole tyytyväinen SaiPan peliesityksiin. Lähden peleihin hakemaan positiivisia kokemuksia/ elämyksiä. Se ei automaattisesti tarkoita pelien voittamista, vaan tuota tunnetta, joka eilen syntyi toisen erän kymmenminuuttisen aikana. 13 euroa kymmenestä minuutista on aika paljon rahaa. En varmasti ole ainoa, joka näin ajattelee, aika tyhjältä tuo halli eilen tuntui.
Tähän nyt tietysti kuuluisi se perinteinen asiakkaiden syyllistäminen, lipuista pitäisi maksaa oli vastine sille sitten mitä tahansa.