Pelicansin otteet kaukalossa kaudella 2013–2014

  • 139 843
  • 442

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Näin marraskuun pimeänä iltana on hyvä ruikuttaa hetki Pelicansin pelaamisesta.

Ensinnäkin, ylivoimassa ihmettelen että miksi kukaan ei tajua sitä että Rosa on Smolenakiin verrattuna ihan erilainen pelaaja, joten miksi Rosa pistetään maalista noin kahden metrin säteelle, eikä pistetä neliön keskelle hakemaan suoraan syötöstä vedolle paikkaa? Se avaisi myös tilaa puolustajille, jotka ei Latvala ja Laurila etenkään, tarjoa itseään lainkaan pelattavaksi, vaan tyytyvät olemaan kärkimiehen pidettävänä. Samalla kun Sopanen, Niinimäki tai Redenbach hakeutuu väkisin maalin taakse, niin ylivoimaa pelataan ikäänkuin neljällä neljää vastaan!
Ratkaisu tähän olisi katsoa vanhoja videoita siitä mistä Rosa maalinsa tekee, eli pelintekijä b-pisteen takakaarelle pyörittämään peliä pakin kanssa ja Rosa pisteiden väliin hakemaan vetopaikkaa suoraan syötöstä. Nyt pelintekijä pelaa maalin takana, Rosa maalilta noin parin metrin säteellä ns. Smolenakin paikalla ja pakki on yksin viivassa ilman kiekkoja.

Pietilä on ollut nyt loukkaantumisten aikaan joukkueen paras puolustaja, niin hyökkäyspäässä kuin omissakin, sen sijaan Niko Tuhkanen ei missään nimessä ole liigapuolustaja, ei kummassakaan päässä. Avaukset lähtevät myöhään ja melkein aina liian taakse, mahdottomana saada haltuun, nousut on kyllä hyvin ajoitettuja, mutta niistä syötöt takaviistoon on tuottanut kymmeniä vastaiskuja, enkä muista kuin yhden niistä syntyneen maalin, sekään ei suoranaisesti noususta, mutta silti.

Niinimäki kun ei luistele juuri lainkaan, niin silloin Jessen pitäisi tajuta luopua kiekosta nopeasti yhdellä kosketuksella, kun pelisilmä ja kädet siihen riittää kyllä, mutta nyt kuskaamisesta tulee väkinäistä ja tyhmiä menetyksiä kulmissa, kun ei voima riitä vääntää, eikä näytä edes kiinnostavan. Tehoja kaverista voi saada irti, kun vaan tajuaa pelata omilla vahvuuksillaan.

Positiivisia asioita on Sopanen, joka on löytänyt taisteluasenteen ja tekee kaikkensa päästäkseen kiekkoon myös kulmissa, jossa Sopanen pelaa upeasti ja kuluttavalla tyylillä, mutta myös pääsee pois sieltä, yleensä kiekon kanssa jopa, eikä sorru pikkunäppärään 'junnukikkailuun', vaan ajattelee peliä tehokkuuden kautta. Kunhan vaan muistaisi tosiaan sen että voi myös laukoa itsekin!

Alanteesta sen verran että on kyllä miellyttävä pelaajatyyppi: yrittää joka vaihdossa kaikkensa, luistelee, tekee töitä, taklaa ja vääntää ja kovin juttu on se että omistaa myös varsin hyvät kädet, kun alkaa nyt uskaltaa jo kuskata itsekin kiekkoa. Viime otteluissa on tuntunut että tietää myös koko ajan missä maali on ja miten sinne saa kiekon mistäkin toimitettua. Parempi kuin Koskenkorva? Mielestäni kyllä, vaikka Kossu tekee samoja asioita, mutta ilman pisteitä ja on parempi alivoimalla, mutta silti, Alanne vie Kossulta pelipaikan.


Ja lopuksi vielä yksi asia mikä on pakko sanoa. Olin väärässä, myönnän sen. Toivoin ennen kauden alkua täälläkin jossain keskustelussa että Joonas Hurri todistaisi mun olevan väärässä ja tekisi itsensä tarpeelliseksi joukkueelle ja todellakin on sen tehnyt. Hurri on ollut vastoin mun ennakkokäsitystä varsin hyvä sekä omassa päässä, että muutenkin. Hyvä yleispuolustaja, ei petä juuri koskaan, ei pelaa itseään pihalle, käyttää mailaa ulkona vartalosta juuri hyvin [toisin kun esim. Tuhkanen, kiinnitäkääpäs huomio siihen..] ja antaa nopean, helpon peliä edistävän syötön heti kun saa tilaisuuden.
Joonas Hurri on hyvä pelaaja, samoin JP Pietilä. Piste.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Tappio ei oikeastaan vituta pätkääkään, mutta kyllä nyt jumalauta olisi pitänyt jonkun käydä muistuttamassa Kolehmaista aivan törkeästä poikkarista Pärssiseen. Tuli jännä Deja vu kauden aikaisemmasta Kuopion vierailusta. Helvetti soikoon!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tappio ei oikeastaan vituta pätkääkään

Jep ei jaksa enää oikein edes vituttaa kunnolla kun tällä hetkellä tappio on lähinnä oletusarvo jokaista peliä kohtaan. Se on surullinen asia varsinkin kun muistetaan miten hyvin kausi lähti syyskuussa liikkeelle.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Mitäs jos hajotettaisiin alkuunsa tuo Sopanen - Paakkis - Rosa. Kaikki kolme haluavat hautoa kiekkoa eikä kukaan halua edes yrittää maalintekoa.

Nyt kun Päräkin varmaan tippuu pois, niin hyökkäysketjut uusiksi. Tähän tyyliin.

Alanne - Pöyhönen - Rosa
Ritamäki - Redenbach - Niinimäki
Sopanen - Saarenheimo - Männikkö
Mr. X - Paakkolanvaara - Pikkarainen

Lisäksi Alanteelle on pakko antaa YV-aikaa, koska kaverilla kulkee parhaiten.
 
Viimeksi muokattu:

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
No vittu sentäs mitä meininkiä. Vähän selkärankaa ny. Alanteelle kyllä ehdottomasti isompaa tonttia, mies on sen ansainnut. Maalille pitäisi ajaa hanakammin, jonkun pitäisi ottaa se Smolen rooli ajaa parhaille tonteille ja puttailla lätkää sisään. Sopanen voisi tosiaan alkaa laukomaan, kyllä mies sen 20+ häkkiä kykenee latomaan. Milloinkas se Leimu palaa kokoonpanoon? Ei sillä että yksi mies kaikkea ratkaisee mutta lähtispä ainakin Tuhkanen kokoonpanosta.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitäs jos hajotettaisiin alkuunsa tuo Sopanen - Paakkis - Rosa. Kaikki kolme haluavat hautoa kiekkoa eikä kukaan halua edes yrittää maalintekoa.

Joo, ei mitään järkeä tuommoisissa ketjuissa. Ennemmin yritettäisiin roolittaa ketjuja esim. tyyliin rouhija - pelintekijä - maalintekijä. Homma voisi ehkä toimia hiukan paremmin.

Alanteelle antaisin nyt selkeästi isompaa roolia, kun tuntuu selvästi olevan haluja ja kenties kykyjäkin isomman roolin ottamiseen.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Itselläni on aivan sama tuleeko tappio vai voitto, mutta mielestäni jokaisessa pelissä pitää joka äijän laittaa kaikkensa itsestään likoon. Se on valmentajan tehtävä heitä siitä muistuttaa jos tämä ei toteudu. En tiedä onko valmennus ja pelitapa tappanut tunteen pelissä, se ei ainekaan omaan silmään ole vielä välittynyt. Eikö tämän kauden pelitavassa ole myös ripaus sitä hienoa termiä "vaistoilla pelaaminen", joka ainekin omaan korvaani kuullostaa ihan hyvältä suunnitelmalta. En tiedä vaistoaako jokainen pelaaja turkoosissa vain pelkotiloja kun katsovat vierestä oman joukkuetoverinsa hävytöntä rusikoimista. Silloin mielestäni seurajohdon kannattaisi uusien pelaajien sijaan ostaa jengiä vahvistamaan yksi kappale huippu psykologeja. Tämä voisi toimia lääkkeenä myös katsojille. Muistaako kukaan muuten milloin viimeksi Iskulla on ollut alle 3160 silmäparia peliä seuraamassa?
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Oisko mitään ideaa kokeilla Sopasta ja/tai Redenbachia samassa ketjussa Alanteen kanssa? Molemmat on pelaajatyypiltään playmakereita ja osaa antaa namupasseja. Sellasen kaverin vierellä saattaisi Alanne olla entistäkin vaarallisempi hyökkäyspäässä. Ei varmaankaan tappaisi kokeilla moista?
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Jossain määri olen ihmetellyt minäkin miksei maalille ajeta. Kiekko vedetään heti punaviivan jälkeen päätyyn, tai jos uskalletaan harvoin pidemmälle, niin siniviivan jälkeen. Mitään syöttökuvioita ei edes uskalleta yrittää. Kulmissa sitten pyöritään tai itse asiassa ei edes kyetä pyörimään kun vastustaja purkaa kumiympyrän lähes välittömästi alueeltaan pois.

Aravirta ainakin pelien ennakkohaastatteluissa peräänkuuluttaa rohkeaa viisikkopelaamista. Sitä en kyllä kohtuullisen pitkään aikaan ole nähnyt. Jos todellakin pelikirjansansa substanssi on kiekko päätyyn -metodi ainakin joukkueen ykköspelaajien osalta se ei toimi. Ykkösketju kokonaisuudessaan edustaa luisteluvoimassaan sellaista pelaajatyyppiä, ettei ne niihin päätykiekkoihin ehdi.

Tähän kun lisää ilmeisen taklauskiellon katastrofi on valmis. Pikkarainen elää taklauksista ja osaa tehdä myös sen puhtaasti. Jotkut kalakukkokkalaiset pistävät joka kohtaamisessa meidän pelaajia ilman vastamustelmia vempalle, mutta eihän tietenkään niihin kuulu reagoida.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Oisko mitään ideaa kokeilla Sopasta ja/tai Redenbachia samassa ketjussa Alanteen kanssa? Molemmat on pelaajatyypiltään playmakereita ja osaa antaa namupasseja. Sellasen kaverin vierellä saattaisi Alanne olla entistäkin vaarallisempi hyökkäyspäässä. Ei varmaankaan tappaisi kokeilla moista?

Redenbachin kanssa voisi toimiakin koska muuten homma menee kulmissa neppailuun. Vaikka katsomoon näytti Smolenakin aikakaudella siltä, että Smole ei tee kanssa pelaajistaan parempia, mutta se oli vain optinen harha. Se jätkä oli kaikessa viihdyttävyydessä myös taikuri! Tällä hetkellä Rosan potentiaali karkaa ihan täysin hukkaan ketjussa Paakkiksen ja Vilin kanssa. Ikävä kyllä. Niinimäki voisi toimia Saarenheimon ja Männikön kanssa ja Alanteen voisi heittää Redenbachin ja Pikkaraisen kanssa samaan lootaan. Jäljelle jäävistä voisi taikoa esim. Ritamäki-Pöyhönen-Rosa sekä Pärssinen-Paakkis-Sopanen. Aika tasaisen HMV-ketjuthan noista saa veivattua, mutta näillä on tämä kausi mentävä.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Isku Areena ti 3.12:

Liveseurattu umpisurkea peli Bluesia vastaan, mutta löysin jotain positiivista Pelicansin pelaamisesta ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ja laitoin tasoituksen puuttumisen sen pikkiin, ettei oikein pomppinut.

Niiralanmonttu kaksi päivää myöhemmin:

Nelosen välityksellä seurattuun otteluun odotin ahnetta vierailijaa, joka oli jo hyvissä ajoin siirtynyt pelipaikalle palaveeraamaan ja keskittymään tappioputken katkaisemiseen.

Mitä näin:

Haluttomimman ja löysimmän Pelicansin ever! Mistä vitusta tämä johtuu?

Nyt ei syty edes kirjoittamaan, joten muutamalla viivalla...

- himo, kiima, vaistot, joita Ara jaksaa peräänkuulutaa
- johtavien pelaajien ammattiylpeys
- maalintekohalu, vastuun pakoilu
- syöttö/vastaanotto/alueen voittaminen
- fyysinen peli, omien puolustaminen
-maalivahtipeli viime peleissä
- JOUKKUE


+ ei vittu vaan löydy!


Ikävä todeta, että Pelicans on tällä hetkellä Liigan ylivoimaisesti huonoin joukkue, joka tulee nykyotteilla pullahtamaan ulos pleijareista niin että heilahtaa!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mustosen mukaan joukkuetta ei voi todellakaan kritisoida taistelun puutteesta. Jos nyt oli kerran taisteluilme kunnossa, olen todella, todella huolissani. Pelicans oli aneeminen täydet 60 minuuttia, eikä saanut oikeastaan mitään aikaan. Heittämällä liigan huonoin joukkue juuri nyt. Pelkästään materiaalin taakse ei voi mennä, vaikka kyllä sinnekin tarvittasiin vahvistusta.

Ei vaan jaksa nyt. Järkyttävää paskaa.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Mustosen mukaan joukkuetta ei voi todellakaan kritisoida taistelun puutteesta. Jos nyt oli kerran taisteluilme kunnossa, olen todella, todella huolissani. Pelicans oli aneeminen täydet 60 minuuttia, eikä saanut oikeastaan mitään aikaan. Heittämällä liigan huonoin joukkue juuri nyt. Pelkästään materiaalin taakse ei voi mennä, vaikka kyllä sinnekin tarvittasiin vahvistusta.

Ei vaan jaksa nyt. Järkyttävää paskaa.

En haluaisi olla samaa mieltä, mutta olen.

Nyt vielä asioihin voisi vaikuttaa. Aravirta harjoittaa pelaajiaan mukavuusalueellaan. Vakavanhoja pelaajia ei rasiteta sunnuntaiharjoituksilla, näin on Arahiiri monissa haastatteluissa todennut.

Ei vittu voi olla näin. Aravirralle maksetaan kaudesta 200k ja en edes halua tietää mitä näille meidän "maalintekijöille" maksetaan.

En sano enempää etten loukkaa ketään.
 

Skahdeksan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
peluutuksesta pohdittavaa...

Morjens, ja hyvää iltaa. Seuraavaksi meikäläisen neitsytkirjoitus Jatkoajan palstalle, olkaatten hyvät..

Laitanpa hieman pohdittavaa tarinan muodossa:

Olipa kerran toimiva ja tehokas ketju nimeltä Smolenak - Saarenheimo - Sopanen. Ketjulla näytti olevan hyvä meininki kaukalossa, ja henkilökemiat toimivat Pelicans.fi pelaajahaastatteluvideoiden mukaan myös kopissa. Ketjun peli kulki mallikkaasti ja tehoja tuli itse kullekin pelaajalle. Kaiken tämän lisäksi Pelsut voitti pelejä heikompinakin iltoina (ei välttämättä tästä kyseisen ketjun henkilökemioiden toimivuussyystä), ja ketjun pelaajien itseluottamus oli hyvä; uskallettiin haastaa, laukaista ja tehdä maaleja.

Sitten iso paha Aravirta päätti että ylivoimiin ketju piti hajoittaa. Ylivoimissa ketjuun Saarenheimon tilalle tuli Paakkolanvaara. Seurauksena oli se, että ylivoima pyöri hivenen paremmin Paakkiksen "ei-niin-suoraviivaisen" pelityylin myötä.

Mutta mitä tapahtuikaan pelin muilla osa-alueilla:

- Tuloksettomana päättyneen ylivoiman jälkeen (niitä tuli yllättävänkin paljon), normaalin Sopanen - Saarenheimo - Smolenak ketjun sentteri joutui pelaamaan käytännössä eri laitureiden kanssa seuraavan vaihdon.

- Paitsi että tämä YV-ketjujen sekoittaminen sekoitti normiketjun pelirytmiä melko paljon, se myös vaikutti edelliskaudet itseluottamuksen ja pahojenkin loukkaantumisten kanssa taistelleen Saarenheimon itseluottamukseen. Saarenheimon itseluottamus saatiinkin palautettua parin edelliskauden "normitasolle" eli kärppäkausilta tuttuun 0-0 peliin. "Pidetään oma pää puhtaana ja mennään vaihtoon ettei tule ainakaan tehtyä virheitä."

Sitten alettiin mm. Jatkoajan Pelicans keskustelupalstalla tarttumaan siihen että Saarenheimon pisteet ovat riittämättömät 2. ketjun sentterille, huomioimatta täysin sitä että käytännössä kaikki ylivoimat pelasi hänen paikallaan Paakkolanvaara ja Saarenheimon peliaika koostui pääasiassa alivoimasta ja 5 vs 5 pelistä. (Paakkiksenkaan tehot näistä YV:istä eivät aivan hirvittävän suuret ole ainakaan kun miehen pistesaraketta katsoo.)

Mitä tästä opimme?

- Voidaan kyseenalaistaa että mitä hyötyä on sekoittaa toimivia ketjuja YV:n takia kun YV:n jälkeen kaikilla ketjuilla menee monta vaihtoa sekaisin normaalista poikkeavien ketjukoostumusten takia.

- Nyt meillä on taas käytössä perus työmyyrän statuksella toimiva 3.-4. kentän Saarenheimo. (Minkä tontin mies kyllä myöskin hoitaa mukisematta). Alkukausi antoi tosin lupauksia myös paremmasta. Nyt näyttää siltä että kiekko polttelee lavassa ja pistetään limppu päätyyn ja vältellään vain virheitä.

- Jos meillä oli aiemmin toimiva parivaljakko Sopanen - Saarenheimo, niin tuskin Rosa tuota parivaljakkoa ainakaan huonommaksi muuttaa, päinvastoin.

- Päästäkää nyt viimeinkin se Piku irti. Kaveri joutuu vetämään koko ajan kuin käsijarru päällä koska pelkää taklata ettei vain tulisi jäähyjä. Jos tulee jäähy niin Ara ripittää. Ei näin. Jos se ei Aralle sovi, niin Ara vaihtoon ja uusi mies tilalle.

- Alkukaudesta oli tunnetta, nyt tunnetta tuo ainoastaan tryout pelaajat jotka ei vielä ole oppineet Aran "mennään nyt hissukseen ettei vaan sattuis mitään" pelikirjaa.

jotenkin tuntuu että Aran ainoa "vahvuus" on paniikin lietsominen joukkueeseen jos ollaan johtoasemassa. Anna Ara poikien pelata, äläkä sekoita ketjuja, kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Semmosta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
- Päästäkää nyt viimeinkin se Piku irti. Kaveri joutuu vetämään koko ajan kuin käsijarru päällä koska pelkää taklata ettei vain tulisi jäähyjä. Jos tulee jäähy niin Ara ripittää. Ei näin. Jos se ei Aralle sovi, niin Ara vaihtoon ja uusi mies tilalle.

jotenkin tuntuu että Aran ainoa "vahvuus" on paniikin lietsominen joukkueeseen jos ollaan johtoasemassa. Anna Ara poikien pelata, äläkä sekoita ketjuja, kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Hyvä aloitus!

Se on kuitenkin pakko sanoa, että Liigassa saa peli- ja ottelurangaistuksia puhtaistakin kovista taklauksisa kuten olemme nähneet. Jäähyboksista näitä pelejä hävitään, joten Piku joutuu vastaisuudessakin olemaan käsijarru päällä, oli valmentaja kuka tahansa kuten viimekaudella Suikkasenkin alaisuudessa.

Alkukaudesta voitettiin lähes kaikki ottelut maalilla, joten tuskin Ara nyt yhtäkkiä on alkanut "panikoimaan" päinvastoin kuin alkukierroksilla. Se on monen asian summa, että maalin voitot ovat kääntyneet maalin tappioiksi. Suurinpana syynä pidän parhaiden maalintekijöiden puuttumista rosterista. Radek ja Leimu tekivät yhteensä keskimäärin maalin per ottelu, aika hemmetin tärkeä maali on jäänyt pois kun pelataan "maalin" pelejä.
 

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka katsomoon näytti Smolenakin aikakaudella siltä, että Smole ei tee kanssa pelaajistaan parempia, mutta se oli vain optinen harha. Se jätkä oli kaikessa viihdyttävyydessä myös taikuri!

Niin kyllähän nyt näyttä siltä, että Smolen puutteessa tulemme häviämään näitä maalin pelejä. Silti Smolen puuttuminen ei selitä Pärssisen, Redenbachin ja Niinimäen heikkoa nykyvirettä pisteiden valossa.

Aika helvetin vaikea sano mitä pitäisi tehdä.....Lisää Alanteita Mestiksestä. Aletaan ajamaan maalille/vastustajia laitoja vasten. Ainakin olisi viihdyttävämpää seurata kuin tota tän hetkistä kiekolla näpräilyä ja tehotonta peliä.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Jos asiaa tarkastellaan hieman erilaisilla laseilla niin ei Pelicansin nykyinen pelaaminen itseäni hirveästi hämmästytä, vaikkakin vituttaa. Joukkue selkeästi ylisuorittu alkukaudesta ja onneksi niitä pisteitä ei kukaan ota meiltä pois, koska muuten oltaisiin kusessa totaalisesti. Pelicans on kärjistetysti sanottuna pelillisesti siinä kunnossa, kun joukkueen rosteri antaa odottaa.

Joukkue rakennettiin neljän "tasapaksun" -ketjun ympärille siinä uskossa, että Redenbach, Niinimäki, Pärssinen, Sopanen, Saarenheimo nostavat tasoaan ja ovat kahden ensimmäisen ketjun arvoisia ja samaa uskomusta ylisuorittavista pelaajista jatkettiin alempien kenttien kohdalla. Smolenakin osalta tiedettiin mitä saatiin ja saatiin juuri se, siis positiivisessä mielessä.

Joukkueen pelin valuessa viemäristä alas ei Pelicansilta löydy ratkaisuvoimaa kentällä ja pakiston koomaillessa vastustajille pari maali pelissä ei saada voittoja aikaiseksi. Eli kierre on valmis. Toki Leimu ja Korpikari ovat isoja poissaoloja, mutta ei saisi ihan näin paljon vaikuttaa koko joukkueen puolustuspelaamiseen.

Rosan hankinta hyökkäyspäähän oli seurajohdolta oikean suuntainen ratkaisu, sen riittävyys nähdään hieman myöhemmin. Mutta selkeästi jostain pitää tehoja kaivaa lisää.

Jere on maalissa kantanut vastuuta hyvin, mutta aivan järjetöntä pitää Juvosta penkillä pitkiä aikoja, koska Jerekin tarvitsee sitä huilia, ainakin henkisesti esim. nyt kuuden tappion jälkeen.

Aran harjoittama reenauttaminen auttoi joukkueen todella kovaan alkuun, mutta nyt näyttäisi eväät olevan syöty eikä taktisella puolella oikein ole odotettavissa suurta suunnan muutosta.

Kaikki tämä on johtanut siihen, ettei Isku Areenan 5000 katsojan raja ole rikkoitunut kertaakaan ja Blues pelissä oltiin jo maagisen lähellä 3000 katsojan rajaa. Tämä ei varmaan kannusta joukkueen johtoa suurempii taloudellisiin satsauksiin pelaajapuolelle.

Ja loppu kaneettina, joku olisi edes voinut käydä kiukuttelemassa Kalpan pelaajille Pärssisen telomisesta, nyt kentällä olleet pelaajat kaartelivat pää painuksissa kuin lampaat!
 

NightHawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Näin ilman värilaseja tutkiessa Pelicansia niin kyllähän Pelsut nyt pelaa omalla tasolla. Alkukausi oli suonen veto ja jokainen kiekkoa oikeasti seuraava kyllä tiesi, että taulukossa tullaan alaspäin reilusti.

Kun katsoo Pelicansin materiaalia, niin kyllä se 11-14 sijat ovat se paikka missä tuolla joukkueella kuuluisi olla. Aivan sysipaska jengi missä vanhat parrat jäähdyttelee vanhan valmentajan kanssa. Eihän joukkue joka on koottu muiden jengien ylijäämäpelaajista voi vaan pärjätä. Meiän rosterista ei montaa pelaajaa liigassa pelaisi ilman Pelicansia.

Niinimäki ja tyllerö on just niin hyviä tällä hetkellä kun he oikeasti ovat. Tyllerö vähän yllätti alkukaudesta mutta onhan se nähty monta kertaa, että miehestä ei vaan ole ykköskorin mieheksi. Niinimäen potentiaalin tietää jokainen, mutta jokainen myös tietää että kaveria ei vaan kiinnosta. paljon kovemmat koutsitkaan ei ole saanut Niinimäestä täysiä tehoja irti, miten joku voi odottaa, että Ara saisi.

Jos jotain hyvää pitää hakea, niin Alanne on kyllä säväyttänyt. Ja suurimmalla osalla jengiä sopimus loppuu tähän kauteen. Toivotaan nyt, ettei näille vanhoille paskoille enää jatkoa löydä kouraan, vaikka semmonen tunne on että kyllähän meille mahtuu. Vanha ja kallis----> Pelicansin pelaaja!
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kyllähän se vain täytyy tyytyä siihen faktaan, että tämän kauden kortit on katsottu. Vaikka vituttaisi kuinka niinkuin minua vituttaa. Enkä edes viitsi ajatella mitään ensi kautta kun samaa paskaa se tulee olemaan tällä pelaajahankintapolitiikalla jatkossakin. Hankintakriteereissä parasta kelpoisuutta edustaa kaukaloraakki, joka mielellään pitää olla kaikkiin muihin seuroihin kelpaamaton jämäpelaaja. Nuori kehittymiskelpoinen pelaajamateriaali menkööt muualle kehittymään.

En hirveän yllättynyt olisi jos Alanne olisi jo sopparin muualle tehnyt kun Pelicansissa katsellaan tilanteen "kehittymistä".

Kai sitä pitäisi välillä ajatella ihan muita asioita. Taidan lähteä katselemaan lähimetsistä sopivaa joulukuusta jonka sitten käyn nappaamaassa aatonaattona. Kirveskin pitää teroittaa.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Se että Niinimäellä on pitempi varjojen mailla majailu ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Ehkä sitä kannattaa koettaa jotain uutta ja erilaista pelikirjan saralla näissä syvemmissä vesissä kulkiessa, voisi vaikka kurssi nousta...
 
Oli kyllä sen näköstä peliä että voi tulla aika pitkäkin tappioputki. Sen nyt tiesi että joku sukellus sieltä tulee mutta ei ehkä ihan näin synkkää. Toteemipatsas Aravirran vahvuuksiin ei ole koskaan kuulunut alaspäin syöksyvän kierteen katkaiseminen. Kaiken kruunaa että Myllyniemi on palannut "tasolleen". Huhheijjaa, ei hyvältä näytä.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Tänään oli joukkueelta erityisen normaali suoritus - ei siitä mihinkään pääse.

Puolustuksessa kokeiltiin ilmeisesti uutena juttuna 7 pakin rotaatiota? Maalin suulla aloittanut Mylläri jatkoi hiipumistaan. Odotellaan Ar(k)avirran analyysiä...
 

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään oli joukkueelta erityisen normaali suoritus - ei siitä mihinkään pääse.

Puolustuksessa kokeiltiin ilmeisesti uutena juttuna 7 pakin rotaatiota? Maalin suulla aloittanut Mylläri jatkoi hiipumistaan. Odotellaan Ar(k)avirran analyysiä...

Olikohan ton rotaation syy se kun alunperin Pietilän piti pelata laitaa. Mihis Immonen hävis,olin kerran näkeväni miehen kentällä?

Niin ja enempää ei viitti sanoa. Täytyy hetki hengähtää......
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Pelicans on tällä hetkellä kentällä täysin vitsi. Ei enempää, ei vähempää.

Hei me ollaan kriisijoukkue! Enpä uskonut vielä syys-lokakuun vaihteessa sanovani näin.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Yksi kauden parhaista esityksistä Pelicansilta. Myllyniemi imi ja kiekot pomppi Jokereilta maaliin. Ei pelissä ollut eroa alkukauden voittopeleihin, paitsi että ajoittain pelattiin paremmin kuin silloin. Pelin ratkettua (2-4, 2-5) toki loppu oli tuskaa. Mielestäni pelin tasossa oli yhtä paljon valittamista syys-lokakuussa kuin nyt. Silloin upposi tuurillakin ja mölyt pysyivät sen takia mahassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös