Pelicansin harjoitusottelut 2013

  • 45 384
  • 85

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Samoilla linjoilla. Liikettä ja yritystä piisasi sekä nähtiin myös kauniita maaleja. Ylivoima etenkin näyttää toimivan erittäin hyvin. Vielä kun saataisiin käytettyä etenkin Laurilan ja tänään poissa olleen Leimun vahvuuksia viivalla niin uskon, että vastustajat eivät herkästi halua jäähyjä tulevalla kaudella ottaa.

Tämän päivän peliesityksissä oli monia positiivisia asioita. Onnistujia oli laajalla skaalalla ja erityisesti nostaisin Pöyhösen sekä Sopasen otteet tapetille. Oman kylän pojat onnistuivat loistavasti rooleissaan. Koko joukkueelta suhteellisen ehjä 60min pieniä hetkittäisiä nukahduksia lukuunottamatta. Itse pelitapa vaikuttaa omaan silmään erittäinkin toimivalta ainekin tähän mennessä. Paljon myös lyödään sinisen jälkeen ristikulmaan kiekkoja, joista useimmiten onnistutaan kaksinkamppailut voittamaan. Voitto oli iso itseluottamuksen kannalta ja tästä on hyvä jatkaa valmistautumista liigaa kohden.
 

Madiorasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahtelaiset
Ilkka Pikkarainen oli tänään huikealla pelipäällä. Jalka liikkui, uskalsi haastaa kiekollisena ja ennen kaikkea keskittyi pelaamiseen. Tämänkaltaista Pikkaraista joukkue tarvitsee.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Hmm viesteistä päätellen Pelicans tarjosi kotiyleisölle tähänastisen harkkakautensa parasta lätkää. Madioraston kanssa olen samoilla linjoilla mitä Pikuun tulee. Pikkarainen on ehdottamasti joukkueen tärkeimpiä yksittäisiä palasia silloin kun keskittyy pelaamiseen. Ylivoima tuntuu joukkueella kulkevan, mistä iso plussa kun muistetaan että viime vuonna tähän aikaan sen kuntoon saaminen oli silkkaa tuskaa.

HPK:n turnauksen kolmesta pelistä tästä odotin vähiten mitään. Luulin että Sibiriltä ainakin tulisi kuokkaan. Mutta kiva nähdä että olin täysin väärässä ja Pelsu ottikin vakuuttavan 4-2 voiton. Tämän viikon peleissä otettiin jo pelillisestikin iso harppaus verrattuna avausviikon höntsiin. Tästä on hyvä jatkaa! :)
 

Alarik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itselle jäi myös hyvät fiilikset tän päivän pelistä. Paljon positiivisia asioita. Toisaalta Sibir oli kyllä luokattoman huono, oli sieltä tärkeitä runkopelaajia pois tai ei, täysin haluton esitys heiltä.

Muutamia omia mietteitä tämän päivän (ja hieman SaiPa-pelistä), joista saa olla vapaasti toista mieltä:

+ Ylivoimapeli liikkuu ja pyörii hyvin. Etenkin tuntuu, että sillon kun viivaparit muodostuvat kovasta rightin vetäjästä (Laurila/Pietilä/Pikkarainen) ja leftin kiekollisesta miehestä tuntuu kuvio vetävän hyvin av-neliötä puoleensa ja hönäämään jolloin peliärakentaville pelaajille jää b :n kaarelle hyvin tilaa ja aikaa.

+ Pikkaraisen jalka ainakin näissä parissa pelissä liikkunut paremmin kuin viime kaudella, mikä toki on vähintä mitä voi toivoa. Viime kaudella ei riittänyt liike alkuunkaan.

+ Sopanen näyttää edelleen vahvalta kiekon kanssa, kädet toimivat ja hyvää on lupa odottaa. Vaikka ei ehkä ihan terävin olekaan näissä parissa harkkamatsissa ollut.

+/- Sopasen ja Immosen peli on hyvää, mutta jotenkin tuntuu että kolmas kaveri tohon kenttään puuttuu ja sen takia kentän peli ei vielä ihan täysin toimi.

+/- Niinimäki erittäin hyvä kiekon kanssa kun ollaan esimerkiksi ylivoimalla. Tasakentällisin juuri sitä mitä voi odottaakin, hidas ja pehmeä. Näkee silti kentän hyvin ja peli Redenbachin sekä Pärssisen kanssa näyttää ajoittain tosi hyvältä.

+/- Radekin peli ailahtelevaa, välillä aikamoista turhautumista. Toisaalta tänään Pikun ja Paakkiksen kanssa peli sujuin ajoittain myös hyvin ja eiköhän Radek ole taas tutun tehokas kun tositoimiin päästään.

- Puolustuksessa tulee vielä melkosia hasseja ja Ylönen on väärässä paikassa ylivoimalla.

- SaiPa pelin kolmas erä oli omalta osaltaan kyllä täysin luokatonta pelaamista ja sekoilua.


Jenikiä haluaisin nähä enemmän mukana peleissä, potentiaalisen oloinen haku tulevaisuutta varten. Koskenkorvasta ei oikein mitään mielipidettä parin pelin jälkeen, vaikka jonkun verran tehoja tehnytkin.

Pekkalan rooli on jäänyt vähän epäselväksi, vaikuttaa ajoittain ihan hyvältä kentällä ja rannari on vissiin aika tulinen. Ei ehkä ole löytänyt vielä paikkaansa kentällä.

Korpikarin peli on kyllä välillä edelleen epävarmaa ja arkaa, enemmän pitäis saada irti tästä kaverista.

Vaikka puolustukselle tuleekin aika kauheita virheitä niin on siellä ollut hyviä suorituksiakin ja niinkuin joku jo aiemmin toteskin niin Leimun jalka tuntuu liikkuvan varsin hyvin verrattuna vaikka Seikolaan viime kausina, joten tämä positiivista. Lisäksi puolustajien vedoista on melko paljon löytänyt tietään maalille (maaliin) ylivoimilla, se lupailee hyvää.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Myöhäinen puheenvuoro perjantaisesta HPK - Pelicans pelistä.
Huomioita matsista:

Juvoselle meni kaksi helponnäköistä kaukovetoa, jotka ei tainnut edes osua mihinkään. 3-0 maalin jälkeen olisin kyllä odottanut joltain kokeneelta pelaajalta, kenties joukkueen kapteenilta, jonkinlaista elettä Juvosen suuntaan. Nyt junnu jätettiin yksin harmittelemaan helppoa maalia ja pelaajat pyörittelivät päätään hieman mennessään aitioon. Mielestäni olisi ollut hyvä ele vaikka Latvalalta tai Paakkolanvaaralta käydä ennen aloitusta lyömässä Juvosta mailalla patjoihin ja sanomassa että ei se mitään, harkkapeli. Pieni ele olisi helpottanut varmasti junnun fiilistä.

Leimusta tuli juuri sellainen vaikutelma mitä Tapparassakin, eli kiekollisena ok, välillä loisto-oivalluksia, mutta monta harhasyöttöä ja sijoittumisessa virheitä ja kaikkia outoja pelilukuvirheitä.. Varmaan parantaa, ihan hyvä ylivoimalla kyllä.

Ylivoima toimi mainiosti: vetopaikkoja luotiin koko ajan, kiekko kulki ja syötöissä oli ideaa. Sopanen / Pekkala neliön keskellä oli hyviä hakemaan mailaa vapaaksi koko ajan, johon Redenbach syötti varmaan 5-6 vetopaikkaa Sopaselle ainakin.. Samoin Laurilan ja Korpikarin nousut viivalta sisään oli vaarallisia.

Pekkala. Kuten muutkin on todennut, olisi odottanut enemmän näyttöpaikkaa kaverille. Ihan ok asenne pelaamiseen, mikä jotenkin yllätti minut ainakin. Kaverista näkee että kaikki pelimiehen merkit on olemassa, maila on koko ajan pelattavissa ja jokaisella kosketuksella kiekkoon on tarkoitus edistää peliä. Voi olla yllärikortti, jos löydetään rooli jossa Pekkala on omimmillaan. Turha miestä on mihinkään karvaavaan työmiesketjuunkaan pistää.

Laurila oli hyvä, aika isännän otteita oli kiekollisena, etenkin ylivoimalla, kun taas Latvalan kiekolliset ratkaisut oli jotenkin.. lepsuja. No, on vasta elokuu ja kaveri on yli neljäkymmentä..

Tuhkasesta voi tulla ihan hyvä kiekollinen pakki kolmospariin, on saanut paljon varmuutta divarissa.

Koskenkorva sopii Pelicansin pelityyliin hyvin, sillä varmaan 80% tilanteista avattiin syötöllä vasempaan laitaan luistelevalle miehelle, joka vie laidasta sisään. Homma toimi aika hienosti kyllä, kun Kossu ja Niinimäki etenkin kiekkoa alueelle vei.

Kenties iloisin asia on se että Pärssinen näyttää olevan ihan eri mies kuin viime vuonna tähän aikaan! Nyt oli iloista liikkumista, hyviä harhautuksia, vääntöä ja muutenkin sellaista ysärimenoa! Ykkösketjun mies, ehdottomasti.

Niinimäki myös pelasi yllättävän aktiivista peliä, luisteli ja pelasi fiksusti. Saa nähdä kun yleinen tempo nousee, pysyykö Jesse myös askeleen edellä.

Pikkarainen pelasi paljon viime kautta järkevämpää peliä, sellaista joukkuetta auttavaa ja näki että kaveri on paremmin pelissä sisällä nyt.


Ylivoimasta pitää vielä se sanoa että Redenbach ja Niinimäki samassa ketjussa järjestelee kyllä sellaisia paikkoja että huh, välillä Kerholla kävi tuurikin ettei mistään mennyt sisään.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ylivoima toimii kyllä hyvin. Hyviä ylivoimapelaajia tuosta porukasta löytyy kiitettävästi, vielä kun Männikkökin kuntoutuu. Vielä kun tuo toimisi myös siinä vaiheessa, kun vastustajat alkavat tarkemmin scouttaamaan näitä kuvioita.

Kuten egar totesi on Pärssinen hyvässä iskussa. Siis siinä samassa iskussa kuin viime keväänä, ellei jopa paremmassa. Koko joukkue on huomattavasti liikkuvampi, kuin viime vuonna tähän aikaan.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Oisko jollain heittää jotain raporttia pelistä? Miltä näytti joukkueen pelaaminen? Selkäähän sieltä tuli, mutta ois mukava kuulla jotain pelistä.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Oisko jollain heittää jotain raporttia pelistä? Miltä näytti joukkueen pelaaminen? Selkäähän sieltä tuli, mutta ois mukava kuulla jotain pelistä.

Molemmissa peleissä pelin alut nukuttiin käytännössä kattoen kokonaan, eilisessä SaiPa-pelissä se ei siihen ratkennut, mutta tänään ratkesi. Peli on kaukana valmiista, eikä aiemmissa harkkapeleissä hyvää luvannut toimiva ylivoimakaan toiminut oikeen.

Suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä puolustusalueen puolustuspeli ja maalivahdit. Myllyniemi on tällä hetkellä sama Myllyniemi kuin viime kauden alussa, eli välillä ei rantapallokaan tartu, soisi sen itseluottamuksen taas löytyvän jostain. Juvonen pelasi tänään HPK:ta vastaan suhteellisen hyvän pelin, eikä maaleja Juvin piikkiin voi laittaa. Varjopuolena kumminkin aikaisempien pelien epävarmat otteet ja helpot maalit.

Faktan voi jokainen lukea tilastoista. 7 peliä ja omiin 29 maalia. Karmea lukema.

Toi oman pään pelaaminen ja sen jämäköittäminen on kumminkin ongelmista suurin ja auttaa paljon maalivahtejakin, jos se toimisi. Miehet ovat hukassa ja askeleen ollaan jäljessä. Lisäksi lukematon määrä läpiajoja on tullut omiin, joten keskialueen kiekottoman pelin voisi ongelmakohtiin laskea.

Jos yksittäisiä positiivisiä tapauksia hakee niin niitäkin löytyy. Tutkapari Redenbach-Niinimäki ollut loistava. Toimii parhaiten Pärssisen kanssa, mutta ajan kanssa Smolenak istuisi varmasti tuohon. Yllämainitun kaksikon kiekollinen taitohan on liigan kermaa, mutta se mistä olen yllättynyt niin tämän kaksikon asenne ja tahto on hyvää myös puolustussuuntaan. Redenbach näyttää samalta Tylleröltä kuin viime kauden lopussa, mutta ennenkaikkea Niinimäki on kuin uudesti syntynyt. Huomaa että sai ehjän kesän alle ja koiven kuntoon.

Pärssinen on viime kauden vastaavaa ajankohtaa edellä ja voi hyvinkin laittaa viime kauden pisteet paremmaksi, varsinkin jos pääsee Tylerin ja Niinimäen kanssa pelaamaan.
Sai tämän päivän pelissä kovan taklauksen joka osui päähän. Mukavasti verta vuotavalla haavalla taisi selvitä. Vähän aikaa keräili, mutta tolkuissaan oli kun tuomarille pystyi asiansa (ei jäähyä?!) välittämään hyvin suorasanaisesti koppiin poistuessaan.

Etelä-Saimaan perusteella imo Tuhkanen on Pietilää edellä "pakkikisassa". Varmaa kiekollista peliä, eikä mikään lapanen omissa. Kova on taistelu vikasta pakin paikasta.
Pekkala oli nopeampi mitä perusnegailijat olivat antaneet ymmärtää. Rannari lähtee terävästi ja on selvästi sillä asenteella mukana että saisi liigapaikan. Karvauspelaaminenkin kiinnosti.

Stepan Jenik pelasi molemmat pelit ennakkoluulottomasti. Nopeutta hiukan lisää ja kiekolliseen pelaamiseen hivenen huolellisuutta niin on valmis liigapakki.

Odotuksiin nähden omalla tasollaan eniten silmään pisti Korpikarin ja Sopasen hyvät suoritukset. Joskin jälkimmäinen huilasi tänään.
Latvala ei pelannut kummassakaan pelissä ja Hurri huilasi tänään.

Siinäpä nyt jotain...
 

K33pr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko tuosta Kazan pelistä nyt varmaa tietoa? Onko se ensiviikon lauantaina, sunnuntaina vai ollenkaan?

Tämän hetkinen puolustus/maalivahti tilanne vaikuttaa samalta mitä se oli vuosi sitten. Hyökkäys ja ylivoima sen sijaan paremassa kunnossa. Ite erottaisin Latvala-Leimu kaksikon näin alkuun, ja mielummin vaikka Hurri-Leimu ja Laurila-Latvala. Hurriin minulla on tällä hetkellä kovin luotto, niissä harkkapeleissä mitä olen katsonut en ole nähnyt Hurrilta yhtään virhettä. Laurila on myös suht siististi pelannut, mutta kaikilta muilta näkynyt järkyttäviä hazardeja.
 

Rapala

Jäsen
Olen ihan näiden koosteiden varassa harkkapelien osalta, mutta maalivahtipelistä tulee vielä ensi kaudella suuri murheenkryyni. Kaksi pienikokoista maalivahtia jotka molemmat kyntävät polvillaan ja ylänurkat ammottavat tyhjyyttään. Tulee joko Nupea tai kunnon maalivahtia ikävä. Raporttien mukaan hyökkäyspään taitoniekat pärjäävät ainakin näissä harkkahöntsissä varsin hyvin mutta saa nähdä miten käy kun tosipelit alkavat. Ainakin ylivoimaan riittää käsiä (Niinimäki, Redenbach, Sopanen) ja röyhkeyttäkin (Smolenak, Pärssinen, varauksin Pikkarainen) riittävästi. Ennustan ensi kaudeksi suurimaalisia otteluita.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan tällaisena pienenä hypoteesina, niin hypittäisiinkö täällä ja "kovimmat siirrot"-ketjussa kattoon, jos meille olisi tullut joku mr. X suoraan jenkeistä ja tehnyt tehot 2+7 viidessä harjoituspelissä. Tyllerön kohdalla näytetään olevan aika hissukseen laschmaisista tehoista huolimatta.
 

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eka viesti jatkoaikaan

Tervehdys kaikille tätä lukeville. Tunnukset on hommattu ja ehkä tulette kuulemaan minusta vielä.

Harjoituskausi alkaa kääntyä jo loppuilleen. Toissa viikonloppuna näin yhden pelin ja Mäntsälässä tuli käytyä loppuunmyydyllä areenalla.

Näiden kahden pelin perusteella on oma fiilikseni tulevasta kaudesta aika hyvä. Jotain palasia vielä puuttuu, mutta niistä sitten kun jaksan kirjoittaa pidempää settiä tonne kausiosioon.

Aika oudosti porukan tuntemukset menevät vuoristorataa. Toissa viikonloppuna oli joillakin ihan hyvä fiilis, mutta tämän viikonlopun jälkeen on viritelty jo kriisin poikasta. Mielestäni harjoituspelien tulokset ovat ihan siedettäviä ja ainakin toissa viikonloppuna peli näytti hyvältä.

Myllyniemen heikkous on mielestäni pää, osaamista kyllä löytyy. Tuntuu, että miestä ei oikein napannut höntsätä. Juvosen kohdalla ei taida kyse olla pään kestämisestä vaan jostain muusta (Intti?). Videoista päätellen molemmat tiputtivat polvilleen todella aikaisessa vaiheessa ja kiekkoja heiteltiin yläpesiin milloin läheltä ja milloin kaukaa. Nyt täytyykin toivoa, että kun parin viikon päästä kausi starttaa niin molemmat osoittavat pelkoni turhiksi

Maaleja on ainakin peleissä nähty ja onneksi myös toiseenkin päähän.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tutkapari Redenbach-Niinimäki ollut loistava.

Tämä on kyllä hieno asia. Kyseiset herrat pelipäälle sattuessaan ovat niitä, joita yleisö tai ainakin itse tulee mielellään seuraamaan. Molemmat ovat myös omalta osalta riskihankintoja, joten olisihan se hienoa et nämä Lahdessa kunnolla onnistuisivat, kerrankin.
 
Molemmat ovat myös omalta osalta riskihankintoja, joten olisihan se hienoa et nämä Lahdessa kunnolla onnistuisivat, kerrankin.

Miten muuten, kumpi on mielestäsi riskihankinta, liigassa jo kyntensä osoittaneet Redenbach sekä Niinimäki vai vaikkapa edelliset kaksi kautta ECHL:n, AHL:n ja loukkaantumisten väliä sahannut pelaaja?
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miten muuten, kumpi on mielestäsi riskihankinta, liigassa jo kyntensä osoittaneet Redenbach sekä Niinimäki vai vaikkapa edelliset kaksi kautta ECHL:n, AHL:n ja loukkaantumisten väliä sahannut pelaaja?

Näistä vaihtoehdoista jälkimmäinen. Viime kaudella syystä taikka toisesta omasta seurasta poistuneet Redenbach ja Niinimäki ovat myös omaan silmään riskihankintoja. Etenkin kun ovat liigassa myös jättäneet kyntensä osoittamatta. Onko kuitenkin niin, että jos keksii riskialttiimman tapauksen niin se poistaa vähemmän riskialttiin pelaajan riskialttiuden? Vai mikä on pointtisi?
 
Viimeksi muokattu:
Onko kuitenkin niin, että jos keksii riskialttiimman tapauksen niin se poistaa vähemmän riskialttiin pelaajan riskialttiuden?

No lähinnä joo. Kun tuo riskialtis pelaajana käsitteenä ei ole kohta mitään merkitystä jos liigassa jo näyttäneet pelaajat ovat sellaisia. Ulkomaanarvat menevät enemmän tämän piiriin. Tai sitten kaikki paitsi viime kaudella piste per peli takoneet eivät ole ja kaikki muut ovat. Toki sikäli olet oikeassa että kaikkihan lopulta ovat riskialttiita pelaajia, ainakin jossain määrin.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tämän illan Pelicans-HPK -ottelun maalikooste ja Jesse Niinimäen haastattelu nähtävillä ESS:n sivuilta täältä.

Eli 2-1 voitto Pelsuille ja Niinimäeltä ihan nätti kahvitus voittomaalissa. Ja mikä parhainta, puolustusta oli ilmeisesti saatu tiivistettyä ja sitä kautta maalivahtipeliä. Paikan päälle en työkiireiden vuoksi päässyt, vaikka suunnitelmissa oli. Hallille päässeiden kommentteja odotellessa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämän illan Pelicans-HPK -ottelun maalikooste ja Jesse Niinimäen haastattelu nähtävillä ESS:n sivuilta täältä.

Eli 2-1 voitto Pelsuille ja Niinimäeltä ihan nätti kahvitus voittomaalissa. Ja mikä parhainta, puolustusta oli ilmeisesti saatu tiivistettyä ja sitä kautta maalivahtipeliä. Paikan päälle en työkiireiden vuoksi päässyt, vaikka suunnitelmissa oli. Hallille päässeiden kommentteja odotellessa.

No joo, kyllähän puolustus oli tänään ihan ok, mutta toisaalta HPK:n hyökkäyspeli oli vaatimatonta. Eihän siellä ole, kuin Viitaluoma. Hirveästi ei Pelsu-puolustusta koeteltu tänään.

Sopanen ei pelannut enää kolmannessa erässä. Mitähän sille kävi? Meni ainakin multa ohi. Lisää potilaita yritti HPK kovasti tehdä mm. se joku tusinajenkkipakki taklasi kiekottoman Immosen laitataklauksella vaihtoaitioiden edessä niin, että Immonen löi pään aika kovaa laitaan. Onneksi tilanteessa ei käynyt pahemmin. Nämä diipadaapa tuomarit ei tietenkään huomanneet mitään. Immonen kävi vielä kättelyiden jälkeen tuomareiden kanssa keskustelua tilanteesta. Aivan saatanan vaarallinen taklaus.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Perusharkka läpsyttely nähtiin tänään Iskulla. 3. erässä alkoi HPK:lla ehkä hieman painaa eilinen Ässät matsi ja Pelsu sai maukkaita paikkoja, joista kuitenkin vain yksi käytettiin hyödyksi. Molemmilla oli maalivahdit hyvässä vireessä. Ymmärrän että Smolenak ei oikein syty harkkamatseihin, mutta samalla potentiaalinen maalintekijä Pekkala viilettää nelosessa. Anna siinä sitten niitä näyttöjä.

Niinimäeltä hieno häkki ja samalla voi todeta, että muodostaa dynaamisen duon Redenbachin kanssa unohtamatta Pärän panosta. Toivotaan, että vire jatkuu Liigan puolelle.
 

Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oliko tänään kumpi maalissa? Mitäs mieltä, ketkä olette Juvosen otteita harkkapeleissä nähneet, tarttuuko koppi minkälailla? Itse uskon, että ainesta on kelpo veskariksi ja toivoisinkin vastuuta kaverille enemmän.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Oliko tänään kumpi maalissa? Mitäs mieltä, ketkä olette Juvosen otteita harkkapeleissä nähneet, tarttuuko koppi minkälailla? Itse uskon, että ainesta on kelpo veskariksi ja toivoisinkin vastuuta kaverille enemmän.

Myllyniemi koska Juvonen on maajoukkueen matkassa. Ei ole otteet olleet kummoiset, mutta ainesta herrasta on.

Eilinen peli nyt ei kummoista tarjonnut. HPK oli mukana ekassa erässä, mutta sen jälkeen kotijoukkue vei peliä. Ketjukokeilut ovat vähän sitä sun tätä. Smole kärsii huonosta sentteristä koska Paakkis ei nyt vaan jaa sitä kiekkoa tarpeeksi nopeasti. Näkisin parhaaksi istuttaa Smolen Immosen ja Sopasen vierelle. Vilillä kulkee kunnolla, varsinkin pelirakentelu, joten voisi olla hyvä tutkapari Radekille.

Eilisestä pelistä isoimmat miinukset menee Jenikille ja Koskenkorvalle. Kummallakin hirvetä hakemista. Myllyniemi nyt ei ihmeitä esittänyt, plusmiinusnolla hyvien ja huonojen otteiden suhteen. Tuomarit aivan perseestä. Kerholta tuli keppiä aikalailla koko pelin ja vain räikeimpiin puututtiin.

Positiivisina ykköskenttä, joka kyllä saa aikaan mukavasti sekä Sopanen joka tulee olemaan kovassa kunnossa tällä kaudella. Näiden harkkapelien perusteella laittaisin kentät seuravasti.

Pärssinen - Redenbach - Niinimäki
Smolenak - Immonen - Sopanen
Pekkala - Saarenheimo - Männikkö
Pöyhönen - Pkklnvr - Pikkarainen

Pakisto nyt hakee edelleen parejaan, joten niihin en ota kantaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös