Pelicans pre-season 2018–2019

  • 42 867
  • 180

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Paremmaltahan tuo eilinen jo näytti, etenkin puolustuspeli ja Olkinuora olivat tällä kertaa ihan ajan tasalla. Lisäksi ilahdutti että yksittäisistä pelaajista mm. Ylönen ja Salo näyttivät potentiaaliaan. Zohornalta myös tyydyttävä esitys. Ei tee mitään ylimääräistä tai turhaa, mutta hyviä passeja jakelee ja pysyy mukana pelissä.

Toivotaan että tuosta parannetaan lisää kauden avaukseen.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pitsissä hehkutettu Mikko Laine ei kyllä mitenkään vakuuta. Hyvä veto joo mutta ihmeellistä kiekon kuskailua varsin ylivoimalla. En näe suurta käyttö Laineelle muuta kuin rotaatiossa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Pitsissä hehkutettu Mikko Laine ei kyllä mitenkään vakuuta. Hyvä veto joo mutta ihmeellistä kiekon kuskailua varsin ylivoimalla. En näe suurta käyttö Laineelle muuta kuin rotaatiossa.
Eilisen osalta ainakin allekirjoitan, kaveri oli koko matsin aivan yössä ja ikään kuin olisi ollut muissa maailmoissa. Huonoja syöttöjä, lukuisia puolihuolimattomia ratkaisuja sekä totaalinen jäätyminen paikoilleen omassa päässä kakkoserässä, josta seurauksena vastustaja riisti helposti kiekon. Kyllä huomaa kaikesta tuosta epävarmuudesta että kaveri ponnistaa Mestiksestä.

En dumaa vielä koko jannua, kun kaverin veto on kuitenkin kohtalainen ase. Valmennusjohdon on nyt kuitenkin syytä pohtia, aloittaako Laine kauden ylhäällä vai otetaanko Elimäki/Kivelä esimerkiksi neloseen ja laitetaan Laine Peliittoihin keräämään vastuuta ja harjoittelemaan kiekonkäsittelyä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Puolustajien kiekollinen kyvykkyys omassa päässä arveluttaa hieman. Karalahti ja Nilsson etunenässä ovat vaikeuksissa paineessa ja väsyneenä, eikä kiekollinen taito ja huolellisuus riitä, joten seurauksena on hasardeja ja huonoja syöttöjä. Omia horror-hetkiään tarjoilee myös muut puolustajamme. Hyvin monet maalit harjoitusotteluissa on syntyneet siitä, että Pelicans-puolustajalla on kiekko lavassa, mutta viiden sekunnin päästä se on omassa maalissa, kun ensimmäinen syöttö on jäänyt johonkin matkan varrelle. Tästä hyvänä esimerkkinä eilinen 1-2 maali ja No Smoking Teamia vastaan Miihkalin teppoilu.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se ei ole yksin pakkien vika. Se on koko viisikon tehtävä tulla sieltä omista pois.

Lisäksi Laineesta, kaverilla on helvetin hyvä jalka ja veto, lisäksi asenne ja voimatasotkin kohdillaan. Kannattaa pitää ylhäällä ilman muuta. Nyt oli vähän huonompi peli kyllä.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Täytyy nyt tietysti toivoa, että tässä ei rakennella mitään alkukauden betonijalkajumia, joka aukeaa sitten jouluna ja kevään lopuksi jäädään pudotuspeleistä se 2 pistettä. Tämän päivän pelistä ei varmaan muuta sanottavaa, kuin että eilisen pelin kovuus näkyy myös tänään. Toki esim. Teppo-Karalahti pari oli varsin kehno. Karalahti on vajonnut alemmaksi Pitsin jälkeen oikeastaan koko ajan. Toivottavasti ei tarvitse pelata kahden käden sormien vertaa pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Karalahtihan on Nemon bromance joten eiköhän se vedä täydet 60 ottelua. -3 oli Teppo Karalahden päivän saldo
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Karalahtihan on Nemon bromance joten eiköhän se vedä täydet 60 ottelua. -3 oli Teppo Karalahden päivän saldo

Niin. Tätä tässä vähän pelkäänkin. Asenteella pärjää Kortteliliigassa, mutta ei ammattilaissarjassa. Aika monta mahdollisuutta tämäkin sankari tuntuu saavan, vaikka tulos on järjestäen paskaa. Jokaisella koutsilla on näköjään sokea pisteensä.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Harkkapelejä, mutta turha tässä on selitellä eilisellä pelillä. Tilastollisesti ja tuloksellisesti täytyy pystyä parempaan Jukureita vastaan.

Ei nämä tulokset odotuksia nosta, mutta koska en ole pelejä paljonkaan nähnyt, niin uskotaan pelillisen käyrän kehittymiseen ja ainahan nämä pelit "antavat tietoa pelaajista."
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Meijän jengi on ollut tässä viime peleissä, jos ei pitsiä lukuuottamatta aika öissä, jokohan tässä uskaltaisi(joku voi puolestani) avata "Nemolle kenkää ketjun;)" kun tänääkin tuli selkään jumbo Jukureilta. Itse en uskalla vielä repiä ranteita auki, mutta toivotaan että peli tästä parantuisi noin ylipäätään.

Olkinuora on ollut hyvinkin epätasainen(ei välttämättä mestaruutta tavoittelevan joukkueen ykkösmv) ,että välttämättä ei riitä päätyyn asti.. Skarekin voisi heittää askiin ensi peliin. Mutta yhtään tilannetta ei auta se, että lähtee nhl-leirille syyskuussa, toivottavasti tulee takaisin muonavahvuuteen pikaisesti, ettei tarvitsisi lähteä mokke kaupoille.

Uusien hankintojen suhteen Kaski&Teppo ovat olleet miehiä paikallaan, paitsi tepolla eilinen -3 ilta. Ulkkareista Zohorna "parantaa/toivotaan/toivotaan" mutta Ganahl ollut tähän asti vaisu "hankinta" , Nilsson täyttänyt saappaansa tähän asti niinkun ulkkarin vahvistuskselta vaaditaan.

Jonkun verran tässä nyt laitetaan vastuuta Lahtisen,Ylösen&Salon ym. mahdollisten breikkausten varaan, Sekä muitten runkopelaajien Kapteenin johdolla, että ottavat ne seuraavat stepit urallaan jos meinataan 6 joukkoon tähyillä.

Kyllähän toi joukkue nyt vaatisi jotai mm. Borna Rendulic maista hankintaa, mutta usko on että valmennus ja seura tietää mitä tekee. Chicagon dollareita$ luulis pariin hyvään hankintaan vielä löytyvän.

Tiiä sitten veikö tämä pahamaineinen rakennusfirma kaikki taatelit (kun vissiin jotain sponsori sotkuja oli) vai häviskö ne joku taho iloisenkulkijan pelikoneeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Toki kaksi meni Olkijussille myös varsin kaukaa. Miksei Skarek saa mahkoja näissä harkkamatseissa.
Ehkäpä siellä yritetään saada Jussille itseluottamus kuntoon ennen sarjan alkua, kun hän avaa varmuudella kauden ekat pelit. Penkillä istumalla se ei parane.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Harjoitusottelut jättivät kyllä paljon mietittävää. Voittoja ei oikein tullut, eikä mikään osa-alue ole täysin vakuuttanut. Kaikesta huomaa, että joukkue on muuttunut paljon valmentajaa myöten. Jos pitää veikata, niin ainakin alkukausi tulee olemaan erittäin vaikea.

Samaan aikaan joku HPK vie ruotsalaisia. Saas nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Joo kyllä nyt on sellaiset merkit ilmassa, että kauden alku tulee olemaan vaikea ja voitot saattaa olla tiukassa. Yhtä kaikki, koskaan ei voi tietää milloin ne palaset loksahtaakin paikoilleen. Uskon että meidän porukan nuoruus on sekä etu että uhka. Parhaimmillaan saatetaan olla komean kasvutarinan alkutaipaleella. Jos siis kaikki menee niin kuin pitää.

Potentiaalia tossa porukassa on anyway. Ei oo ns. puukätinen rosteri vaikka toki hyökkäysmateriaali on edelleen suht kapea. Siellä on kuitenkin sitä "lunastamatonta potentiaalia" joka esiin tullessaan voi poikia hienoja asioita Pelsulle. Ehkä ei vielä tulevalla kaudella, ehkä ei. Ollaan kuitenkin vasta Nemon projektin alussa.

Jalat maassa ja päivä kerrallaan. Elämme haastavia aikoja, mutta tilanne ei ole toivoton.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tähän lunastamattomaan potentiaaliin voi vaihtoehtoisesti kaikki kulminoitua myös huonossakin. Toivottavasti joukkueelle saadaan luotua ns. Selkärankapelitapa, joka kantaa läpi vaikeiden aikojen, koska niitäkin tulee varmasti. Marraskuun pimeät tiistai-illatkin ovat peli-iltoja joissa on pisteitä jaossa.


Jalkavuuteen ja aktiivisuuteenhan tuo Pelicansin pelitapa tulee tukeutumaan kuten nykyajan jääkiekko toimii. Suoraviivaisuutta on mielestäni ollut myös enemmän havaittavissa kuin aikaisemmin. Katsotaan miten tuo toteutuu sitten kauden aikana.

Ja viimeisenä. Jos joku SaiPakin kairasi täysin uuden ajan alussa itsensä puolivälieriin, niin kyllä sen pitää olla meidänkin tavoite.
 

Spike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ollaan kuitenkin vasta Nemon projektin alussa.
Poimin nyt vain yhden lauseen irti asiayhteydestä, mutta otan kantaa tuohon. Saattaa nyt mennä väärään topicciin, mutta menkööt.

Tämä projekteista jauhaminen ihmetyttää minua suuresti lahtelaisessa kiekossa. Nytkin Petu rakensi menestymättömyydestä huolimatta ihan ok pohjat jolle olisi voinut rakentaa pidempää asiaa. Silti nyt kuitenkin ilmeisesti aloitettiin enemmän ja vähemmän uusi projekti nollista Niemisen kanssa.

Miksei tilanne voi olla se, että jatkuvien epäonnistuneiden 2-3v pituisten projektien sijaan ruvettaisiin katsomaan asioita pitkäjänteisemmin, että seuraava valmentaja jatkaa edellisen koutsin työtä, eikä aloita omaansa aina ihan nollista? Onko kannattajat ja fanit liian sinisilmäisiä ja ei uskalleta vaatia enempää vaan ollaan hiljaa tyytyväisiä nykytilanteeseen? Olkapäitä kohauttamalla kuitataan edellisen valmentajan epäonnistunut projekti (vihaan jo nyt tätä sanaa) ja silmät kiiluen uskotaan että seuraava valmentaja tuo menestyksen?

Esimerkkejä löytyy lukuisia tästäkin liigasta miten on rakennettu, ihan samoista lähtötilanteista kuin mitä Pelicans on ollut, dynastioita, kun on uskottu omaan juttuun pitkäjänteisesti ja vaadittu asioita ilman tyytyväisyyttä missään vaiheessa? Onko meillä väärät miehet toimistolla johtamassa tätä laivaa?
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Poimin nyt vain yhden lauseen irti asiayhteydestä, mutta otan kantaa tuohon. Saattaa nyt mennä väärään topicciin, mutta menkööt.

Tämä projekteista jauhaminen ihmetyttää minua suuresti lahtelaisessa kiekossa. Nytkin Petu rakensi menestymättömyydestä huolimatta ihan ok pohjat jolle olisi voinut rakentaa pidempää asiaa. Silti nyt kuitenkin ilmeisesti aloitettiin enemmän ja vähemmän uusi projekti nollista Niemisen kanssa.

Miksei tilanne voi olla se, että jatkuvien epäonnistuneiden 2-3v pituisten projektien sijaan ruvettaisiin katsomaan asioita pitkäjänteisemmin, että seuraava valmentaja jatkaa edellisen koutsin työtä, eikä aloita omaansa aina ihan nollista? Onko kannattajat ja fanit liian sinisilmäisiä ja ei uskalleta vaatia enempää vaan ollaan hiljaa tyytyväisiä nykytilanteeseen? Olkapäitä kohauttamalla kuitataan edellisen valmentajan epäonnistunut projekti (vihaan jo nyt tätä sanaa) ja silmät kiiluen uskotaan että seuraava valmentaja tuo menestyksen?

Esimerkkejä löytyy lukuisia tästäkin liigasta miten on rakennettu, ihan samoista lähtötilanteista kuin mitä Pelicans on ollut, dynastioita, kun on uskottu omaan juttuun pitkäjänteisesti ja vaadittu asioita ilman tyytyväisyyttä missään vaiheessa? Onko meillä väärät miehet toimistolla johtamassa tätä laivaa?

Täsmälleen samaa mieltä. Ei sen pitäisi viedä useampaa kautta, että ”projekti” saadaan toimimaan. Osaavat valmentajat (ja onnistuneet pelaajahankinnat) laittavat paletin saman tien kuntoon.

Tämä sama runko on pelannut Pelicansissa jo pitkään ja omista pojista on kasvanut vastuunkantajia. Siihen täsmähankinnat kylkeen ja menestystä pitää ruveta tavoittelemaan saman tien, eikä jonkun kahden kauden päästä. Siinä vaiheessa pelaajisto on taas hyvin todennäköisesti aivan toisenlainen ja täytyy aloittaa taas uusi ”projekti”.

Sen toki ymmärrän että esimerkiksi tämän kauden alku saattaa olla hankala joukkueelle uusien tuulien myötä. Mutta ei nyt koko kausi voi mennä mihinkään taktisten kuvioiden opetteluun tai sitten jääkiekkoilijat ovat todella tyhmiä. Nousee karvat pystyyn heti jos menestymättömyyttä puolustellaan tämmöisellä höpöhöpö -projektipuhunnalla.
 
Viimeksi muokattu:

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Uusilla projekteilla on helppo unohtaa menneiden projektien virheet ja unohtaa myös tulevien projektien virheet.

Tosiassa Pelicansilla ei ole olemassa "Pelicans polkua" vaikka sellainen Toivolan aikana lanseeratiin. Pelicansilla ei tietääkseni ole myöskään mitään identiteettiä, paitsi Laukkasen mainitsema, jossa pyritään kokoamaan nuori peljaajia, jotka voisivat nousta Pelicanissa seuraavalle tasolle. Toisaalta Liigan bottom-5 pelaajabudjetti ei myöskään hirveästi tue muunlaista identiteettiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös