Hyvää
Ehdottomasti samaa mieltä.
Kärpät on vähän ollut parin kortin varassa. Veskariosasto täysin kysymysmerkki (joskin myös meillä, mitä tulee playoff-kiekkoiluun), pakistosta puuttuu terävin kiekollinen uhka ja hyökkäystehot jääneet aika kapeen keihäänkärkeen.
Jukurit on toki joukkue, ettei yhtään tiedä mitä tulee. Josseivät saa kurssia käännettyä, niin voi tulla toissavuoden kaltainen sukellus, mutta jos saa vielä hurmoksen päälle niin tulee olemaan todella paha vastustaja.
HIFK:lla taas jos Peltonen saa pelin (kaikkien odotusten vastaisesti) siellä loksahtamaan kohdalleen, niin on kyllä ihan viimeisen päälle playoff -materiaali ja pitäisin sen perusteella takamatkalta jopa ihan kovimpana nippuna. Mutta siinä on se iso jos, että saako pelin toimimaan materiaalin mukaisesti.
Hyvää pohdintaa. Mielestäni Kärppiä arvioidaan liiaksi alkukauden esitysten perusteella ja jätetään huomiotta Havun alaisuudessa tapahtunut nousujohteisuus ja suoritusvarmuuden lisääntyminen. Joukkue on hitsautunut hyvin yhteen, ylimääräinen sählääminen on vähentynyt ja peliin on löytynyt tietynlainen "rauha", joka on suurelta osin myös seurausta Karhusen tuomasta varmuudesta omassa päässä, joka vähentää paniikkiratkaisuita omalla alueella.
Jos Tapparalla alkukaudesta tehtyjen määrä ei korreloinut suoritustason kanssa niin Kärpillä on kyllä tällä hetkellä täysin toisinpäin. Viimeisessä 10 pelissä maaliodottaman kärjesssä ja maaliero-odottamassa heti Pelsun jälkeen toisena.
Samaa mieltä olen HIFK:sta, että JOS palaset saataisiin loksahtamaan paikalleen, niin mahdollisesti pysäyttämätön kultajuna olisi luotu, mutta itse en usko tähän. Peltosella on ollut jo tarpeeksi aikaa osoittaa kykynsä ja saada homma toimimaan (toki vain oma mielipide, saatan olla myös väärässä). Nykytahtia puksuttava HIFK tulisi olemaan omissa papereissa helpompi kaataa ekalla kierroksella kuin Kärpät. HIFK tarvitsisi pari voittoa alle sarjan alkuun, jolla saisi homman lentoon. Vastaavasti pari tappiota alle ja melko varmasti lähtölaskenta lomille on alkanut. Nordiksen kirkkaissa valoissa alkaa mailaa puristaa paineiden kasvaessa ja se on ennenkin koitunut ko. seuran kohtaloksi, kun ei ole ollut a.) toimivaa valmennusta b.) pelikirjaan riittävän hyvin sitoutuneita yksilöitä (tarkoittaa, että kun homma sakkaa, niin pelikirja lentää roskiin). Tämän lisäksi playoffeissa menestyminen on aina vaatinut HIFK:lla hieman tuuria, kuten esimerkiksi 2011, kun kaikkien yllätykseksi Espoon Blues raivasi vaarallisimmat finaalikandidaatit pois tieltä.
Kärpillä ei ole odotettavissa vastaavanlaista huojuntaa pelien välillä, riippumatta pelien lopputuloksesta ja aivan hyvin voisi venyä aina seiskapeliin asti (aika sitkeän oloinen nippu tällä hetkellä).