Pelicans kaudella 2019–2020

  • 556 871
  • 2 489

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei ihan tämän ryhmän juttuja, mutta viime vuonna monen parjaama Siikonen painaa Jypissä sellaisia näyttöjä että maajoukkue taitaa kutsua tällä kaudella jo.
23 ottelua, 5+12 = 17, ja +14, eli kovaa jälkeä tullut ja tehnyt samaa työtä kun täällä viime kaudella, jolloin moni ei osannut arvostaa. Nyt mulla ainakin on ollut ikävä yhtä isoa, voimakasta ja kovaa sentteriä joka tekisi tilaa näille taitaville mikkihiirille.
Joo muuttunut enemmän pelintekijäksi kuin maalintekijäksi. Vain 5 maalia, mutta muuten kyllä hyvä tilastot.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Siikosen pisteitä varmasti myös buustannut ketjukaverit Nättinen ja Palmu, jotka on eri kaliiberin laitureita kun meidän Mickey Mouse Clubin jäsenet.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sanoin jo kun lähtö varmistui, että vituttaa. Nimenomaan sellainen pelaaja, jota ei olisi missään nimessä pitänyt päästää pois. Mutta ehkä näistä joskus opitaan
Siikonen tuskin olisi jatkanut, vaikka oltaisiinkin haluttu pitää. Maisemanvaihto oli ainoa ja oikea ratkaisu Miseltä. Useamman kauden kehitys junnasi täällä paikoillaan, osittain luokkaantumisten seurauksena.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin ei kai Siikosen hyvät otteet ole yllätys. Niin tyylipuhdas moderni sentteri kuin vain voi olla. Mutta onneksi nyt on Harissa se monien vuosia odottama "ykkössentteri" ja kiekkoleipuri.
 
bar1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paikalliset jengit
Onpa täällä paljon pahaa verta.

Hyvä että Siikosella kulkee. Aika usein ne on nuo maisemanvaihdot jotka tekee hyvää nuorille pelaajille ja meillekin viime kaudelle tuli muuan Kaski. Olisiko Miska ottanut täällä samoja steppejä miltä nyt näyttää Jypissä ottavan? Kuka tietää.

Ja aina on noita juttuja siltojen polttelusta ja on muka jotain pahasti rikki organisaatiossa kun nuoret lupaukset lähtee. Samoja keskusteluita on aika paljon joka jengin keskusteluissa, joten toteaisin ihan luonnolliseksi pelaajakierroksi tuota, että nuoret lähtee hakemaan seuraavaa steppiä eri organisaatiossa ja uusien ihmisten alaisena. Meillekin on viime vuosina tullut useita lupaavia nuoria. Niitä on muuten tänäkin vuonna meidän jengissä aika monta.

Ja "siltojen polton" jälkeen on aika ajoin noita konkariosaston miehiäkin tullut takaisin.

Luonnollista pelaajakiertoa sanomma.

Viime viikkoa ennen pelin suunta näytti jo selvästi paranevan, mutta viime viikko oli selvästi pettymys. Jännä nähdä minne päin tällä viikolla lähtee. Kehitys harvoin on lineaarista, mutta jospa aaltoliike olisi kuitenkin matkalla ylöspäin.

Peluutusta en ihan ymmärrä minäkään. Ketjuilla ei näytä olevan kemiaa ja joka ratkaisun jälkeen jäädään ihan yksin. Onko Haria kokeiltu laidalla Björnisen ja Aaltosen kanssa? Varmaan on, koska varmaan kaikki mahdolliset ketjut on kokeiltu vuoronperään antamatta aikaa sopeutua. Kokeilisin silti vielä. Tällä hetkellä pelaajakierrossa tuntuu olevan samaa harmaata massaa kuin koko joukkue harvoja pilkahduksia lukuunottamatta. Miksei kukaan ole ottanut sitä seuraavaa steppiä? Miksei kenenkään kemiat osu kohdalleen?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Maalivahtiduo on varsin erinomainen, hyökkääjistö paperilla sarjan top4 ja pakkien "huonous" selittyy ihan pelitavallisilla ongelmilla. Ikävä kyllä. Siinä eri mieltä ylemmän kanssa. Jatketaan toisessa ketjussa.
Maalivahdeista samaa mieltä, mutta millä saat hyökkääjistön sarjan top4?
Tuo on aivan helvetisti jäljessä paperilla Kärppien, HIFK:n, Tapparan, Lukon, JYP:n sekä ehkä Ipankin vastaavia. Kerhon ja KooKoon kanssa aikalailla samalla viivalla meidän hyökkäys.

Pakisto ei ole noin huono kuin kentällä meno näyttänyt, mutta kyllä se sarjan häntäpäähän lukeutuu paperilla.
Herää myös kysymys, miksi tänne on hankittu puolustajia jotka eivät kykene toteuttamaan valmennuksen haluamaa pelitapaa? Laukkaselle iso miinus tästä.
 
Bobby

Ennen kautta kun hyökkääjistöä katseli, niin se oli laajempi kuin missään muualla. Kaikki odotti, että Tanus, Nieminen ja kumppanit toisi perusvarmojen Aaltosen, Björnisen ja Mankisen lisäksi pinnoja. Suurin osa hyökkääjistä oli pelanneet parhaan kautensa viime vuonna, olisi luullut että seuraavalla ei sitten vetäisi näin vihkoon. Ylösenkin piti tehdä lopullinen läpimurto ja olla sarjan parhaita...

Surulliseksi pannukakuksi muodostui tämä.
 
Koffeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
PAINI, KJK, Pelicans, Toronto Maple Leafs
Pakko sanoa että Ylönen oli mun papereissa ennen kauden alkua pistepörssin voittaja, kun kaveriporukalla pikku pöhnässä vetoa lyötiin. Oli kova usko ja luotto Jessen lopulliseen läpimurtoon. Sanotaanko näin että en ole vahvoilla.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ennen kautta kun hyökkääjistöä katseli, niin se oli laajempi kuin missään muualla. Kaikki odotti, että Tanus, Nieminen ja kumppanit toisi perusvarmojen Aaltosen, Björnisen ja Mankisen lisäksi pinnoja. Suurin osa hyökkääjistä oli pelanneet parhaan kautensa viime vuonna, olisi luullut että seuraavalla ei sitten vetäisi näin vihkoon. Ylösenkin piti tehdä lopullinen läpimurto ja olla sarjan parhaita...

Surulliseksi pannukakuksi muodostui tämä.
Niin, itsehän en odottanut Tanukselta yhtikäs mitään, joten ei tullut yllätyksenä tehottomuus. Niemisen ja Gymerin tehottomuus tullut yllätyksenä, koska heille odotettiin reilua mahdollisuutta kärkiketjuista sekä ylivoimalla. Kumpaakaan ei ole valmennukselta herunut jonka seurauksena tehot jääneet piippuun. Laukkaselta ja Niemiseltä huonolla yhteistyöllä koottu jengi.

Ylönen iso pettymys, se on selvä. Mankinen taas ei ole pelaaja, joka kannattelee joukkuetta vaikeina aikoina. Tehoja tulee silloin, kun joukkueella menee hyvin.
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Niin, itsehän en odottanut Tanukselta yhtikäs mitään, joten ei tullut yllätyksenä tehottomuus. Niemisen ja Gymerin tehottomuus tullut yllätyksenä, koska heille odotettiin reilua mahdollisuutta kärkiketjuista sekä ylivoimalla. Kumpaakaan ei ole valmennukselta herunut jonka seurauksena tehot jääneet piippuun. Laukkaselta ja Niemiseltä huonolla yhteistyöllä koottu jengi.

Kuulopuheiden perusteella tuo huono yhteistyö joukkueen kokoamisessa tarkoittaa sitä, että valmentajalta ei edes kysytä minkälaisia pelaajia hän joukkueeseensa haluaisi. Tästä syystä myös varmaan se pelihuumori ei ole ollut ihan tapissaan tällä kaudella.
 
Toinen mikä kävi mielessä, että onko tuota joukkuetta kasattu alunperin Nupelle jonka on ollut tarkoitus nousta päävalmentajaksi tälle kaudelle. Loppukausi meni sitten niin hyvin, että olisi näyttänyt ulospäin niin järjettömältä ratkaisulta päästää Nemo menemään. Joku tuossa kuitenkin on tökkinyt, kun selvästi nämä hankitut pelaajat eivät ole Nemon mieleen olleet, Tanusta lukuunottamatta. :)
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Karhun lähtö oli melko selvä, mutta nyt kyllä Helenius pääsi yllättämään.
 
Lapasotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyl meillä on hieno seura! Tää puuhastelu ja osallistumisen maksimointi alkaa olee jo surullista.
Vaikea on mitään posia antaa, ku sukkasaippuaa annetaan kannattajien suuntaan jatkuvasti.
 
Helenius sisään, kai tämä oli vitsi?

Meillä on pätevä ykkönen ja Karhusen lähtö ei varsinaisesti yllättänyt. Helenius riittää ihan hyvin kakkoseksi.

En koe tätä ihan edeltäjien kanssa samalla tavalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

hoseeee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei usko maaliodottamaan
Plussaa, että tiedote ainakin oli informatiivinen. Mieluummin ensi kauden/tulevaisuuden maalivahdeille Tolvaselle ja Patrikaiselle soisi peliaikaa. En tosin tiedä, onko Patrikainen vielä valmis liigaan 2. molariksi. Ensi ajatus oli, että turha tänne on Heleniusta raahata, mutta mennee kakkosveskarista.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisin kyllä jättänyt Karhusen kesällä hankkimatta, jos olisin tiennyt tuon pykälän. No, "hyvä" sentään, että joukkue alisuorittaa rajusti, niin menetys ei niin haittaa. Sehän se olisikin, kun joukkue olisi top 6 ja ilmoitettaisiin Karhusen lähdöstä.

Helenius nyt on ihan huumoriosastoa.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Laukkanen kyllä näköjään osaa vääntää näitä pykäliä sopimukseen. Jos kerran ainut keino oli saada Karhunen joukkueeseen sillä että sopimuksen voi ostaa ulos kesken kauden, niin pitkäjänteisestä joukkueen rakennuksesta ei ole kyse. Moni muu varmaankin juuri tämän takia jätti tarttumatta tähän syöttiin, ja käänsi katseet muualle. Jos Pelicans olisikin ollut nyt ihan kärjessä ja vastaava olisi käynyt, vielä isompo katastrofi olisi ollut valmis.
 
Jokaisen sopparin voi ostaa ulos halutessaan. Pelaajakin kun todnäk haluaa uralla eteenpäin ja kovemman liksan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös