Pelicans kaudella 2012–2013

  • 905 717
  • 2 171

Morso

Jäsen
Piti mielenkiinnosta käydä tarkistamassa Twitteristä Wärnin viimeisimmät twiitit. Siellä Max oli kysellyt maanantaina Harri Pesoselta JYP:n kesäharjoituksista. Voi ehkä ollakin osaltaan vain sattumaa, mutta voi sisältää myös hieman tiedonjyväsiä. Mietityttää myös, miksi asia on ollut näin kauan piilossa, jos jo tunti finaalipelin jälkeen on agentin toimesta lähdetty vaatimaan isompaa vastuuta. Onko Pelicans sitten tämän aikaa tosissaan, miettinyt pelipaikan lupaamista kärkiketjuista? Tuskin. Ei varmasti sovi Suikkasen valmennusfilosofiaan antaa pelipaikkoja etukäteen, ja tässä tapauksessa Wärnillä ei ole vyöllään sellaisia näyttöjä, jotka puoltaisivat automaattista kärkiketjun paikkaa.

Hyvä pelaaja kyseessä ja mielellään olisin myös ensi kaudella hänet nähnyt. Ei kuitenkaan korvaamaton. Poislähdön myötä muut (Tavi, Jormakka, Koivisto, Isomäki) saavat isomman roolin, jos Wärnille ei lähdetä hankkimaan paikkaajaa. Kyllähän nämä alempien ketjujen pelaajat melkein omista löytyvätkin jo valmiiksi.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Richmond on hyvä alku ja puolustus on yhtä kiekollista kaveria vaille valmis. Varmasti hyvä vahvistus tähän liigaan ja muutenkin kaikki tieto kaverista lupaa hyvää.

Suurimmaksi ongelmaksi on nyt muodostumassa isot aukot kokoonpanossa sekä täyttyvä ulkomaalaiskiintiö. Kovaa saavat Kaarna ja Nupe paiskia töitä kesällä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Järvinen tehnyt 2 vuoden ja 2 suunnan Entry Level sopparin Nashvilleen. Pätäkkää tulee $625k vuodessa.

Olisi kyllä aika mahtavaa, jos vetäisi ekan kauden vielä Pelsuissa, mutta tämä taitaa olla turha toivo. Järvinen on jo nyt valmis NHL-kaukaloihin.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pientä paniikkia on ilmassa selvästi toimistolla ilmassa, kun Kaarna iltapulussa itkee, kuinka on tarjottu SM-liigan keskipalkkaa tuplana ja sekään ei ole riittänyt...

Nyt alkaa tuntua taas vähän amatööripuuhastelulta tämä kaiken maailman Hoki Vatasineen ja Max Wärneineen.

Kukas muuten palstalaisista ajattelisi , että Luttinen, Smolenak, Koskiranta kolmikosta pelaisi ensi kauden n. 120-130 tuhannella eurolla?
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Mielenkiintoista kyllä nähdä, että pistääkö Nashville Järvisen hänen valmiudestaan huolimatta pelaamaan ensimmäisen kautensa (tai ainakin osan siitä) AHL:ssä? Näinhän seura on lähes poikkeuksetta aina menetellyt junioreittensa kanssa ja tästä viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa huippulupaava Ryan Ellis, joka sai viime kauden hurjasta vireestä (100 tehopistettä puolustajan OHL-liigassa) huolimatta aloittaa ammattilaisuransa AHL:stä käsin, josta hänet toki nostettiin kauden kuluessa NHL-rinkiin mukaan.
Alexander Radulov tulee melkeinpä ainoana lähiaikojen poikkeuksena mieleen lupauksesta, joka on hypännyt Nashville melkeinpä suoraan pelaavaan kokoonpanoon NHL:n puolella. Tosin hänkin pelasi tulokaskaudellaan 11 ottelua AHL:ssä, mutta muistikuvat eivät riitä muistamaan, että aloittiko hän kuitenkaan silti urakkaansa AHL:ssä..

Pahoitteluni totaalisesti offtopicista. Onnea vielä Järviselle NHL:n valloitukseen! Potentiaalia ja rahkeita riittää, nyt se on kiinni itsestään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kukas muuten palstalaisista ajattelisi , että Luttinen, Smolenak, Koskiranta kolmikosta pelaisi ensi kauden n. 120-130 tuhannella eurolla?

Niin, aika monen Pelicans pelaajan markkina-arvo nousi viime kauden ansiosta ylöspäin, kun koko joukkue suoritti sopivassa flow-tilassa läpi kauden. Jos pelaat finaaleissa, niin on aika helppo nostaa hintalappua ylöspäin. Veikkaisin Luttisen olevan lähemmäksi 200k mies, Koskiranta 150k ja Smolenakin saa hintaan pipo ja kilon voi.

Järviselle tsemppiä rapakon taakse, tiukkaa tekee, jotta saisi paikan Predatorssin puolustuksesta, mutta mahdollisuudet siihen löytyvät.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pientä paniikkia on ilmassa selvästi toimistolla ilmassa, kun Kaarna iltapulussa itkee, kuinka on tarjottu SM-liigan keskipalkkaa tuplana ja sekään ei ole riittänyt...

Nyt alkaa tuntua taas vähän amatööripuuhastelulta tämä kaiken maailman Hoki Vatasineen ja Max Wärneineen.

Kukas muuten palstalaisista ajattelisi , että Luttinen, Smolenak, Koskiranta kolmikosta pelaisi ensi kauden n. 120-130 tuhannella eurolla?

Ei kannata dumata, kun ei tiedetä taustoja. Tuskinpa Kaarna on soitellut Iltapuluun itkukurkussa, vaan yhteydenotto on tullut toimittajalta, ja Kaarna on vastaillut kysymyksiin. Toimittajat osaavat ohjata keskustelua, ja sitten sopivasti juttuun leikataan muutaman lauseen kommentti.

En todellakaan alkaisi tässä vaiheessa leimaamaan toimintaa paniikkimaiseksi. Jäitä kypärään nyt vaan kannattajakunnallakin..
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Mikähän paniikki siellä toimistolla muka on? Järjen äänihän siellä puhuu.

Pyytäähän voi vaikka minkälaisia liksoja, mutta eriasia on paljonko kannattaa ja pystyy maksamaan.

Esimerkiksi jollekin Koskirannalle 150 000 euroa on jo sulaa hulluutta, vaikka ihan hyvä pelaaja onkin.

Eiköhän Pelicans saa kasattua 2,2 miljoonan euron budjettiraameihin ihan hyvän joukkueen vaikka sieltä paljon pelaajia muualle siirtyykin.

Itse luotan ainkin täysin Pelicans toimiston puuhiin. Amatöörimäistä olisi nimenomaan paniikissa maksaa järjettömiä liksoja ja ottaa sitä kautta suuri taloudellinen riski. Toki riski on olemassa myös mikäli tulevat hankinnat menevät vihkoon ja menestys jää odotettua heikommaksi. Pidän sitä kuitenkin pienempänä riskinä, kuin ylihintaista joukkuetta.

Ei pidä kannattajienkaan sokaistua ja luulla, että tässä ollaan joku suurseura ja pystytään maksamaan keskitason pelaajille yli 100 000 per lätty.

Kyllä me siellä keskikastin mukana pysytään ja pienellä onnella voidaan taas olla hyvinkin korkealla sarjan päättyessä.

Ei viimekauden alussakaan joukkueessa mitään tähtiä vilissyt. Niitähän syttyi siinä kauden mittaan ja katsotaan nyt mitä tulevalla kaudella syttyy.

Niin kauan kuin Ilkka Kaarna on Pelicansin kassanvartijana ei tämän kannattajan usko horju lahtelaisen kiekkoilun tulevaisuuden suhteen. Sen verran inhorealistisen tarkan euron mies on kyseessä.

Itse en ole koskaan menestyksen perään huutanut hinnalla millä hyvänsä, joten itseäni ainakin pitkänlinjan kannattajana miellyttää tyyli, jossa on selkeä budjettiraami ja siinä myös suhteellisen tarkasti pysytellään.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos joidenkin pelaajien palkkavaatimukset eivät seurajohdon mielestä kohtaa pelaajan laadun kanssa, niin ei kai siinä sen kummempaa kuin unohtaa tämmöiset pelaajat ja kartoittaa hinta-laatu-suhteeltaan parempia pelaajia jostain muualta. Selvä hommahan se on, että jos joka jätkän palkkavaatimus tuplaantuu viime kaudesta, niin kaikkia ei ole varaa pitää vaikka haluttaisiin. Tosiasia kuitenkin on, että eivät pelaajat ole yhdessä kaudessa taitojaan kuitenkaan tuplannet, vaikka palkkapyynnön perusteella voisi niin olettaa.

Luttinen, Smolenak ja Koskiranta eivät ole mielestäni palkkapyyntöjensä veroisia pelaajia. Pitkälti heidän viime vuoden onnistumisensa tulivat Laschin ja Hodgmanin loistavien pelisuoritusten sivutuottena ja kukaan noista ei ole semmoinen pelaaja, joka itse nostaisi ketjukavereitaan korkeammalle tasolle. Sikäli korvaajien löytäminen noille pelaajille ei tunnu miltään mahdottomalta tehtävältä. Nyt on aika toimistolla paiskia kunnolla töitä ja hakea noille lähtijöille niin hyvät paikkaajat kuin vain käytettävissä olevilla resursseilla on mahdollista. Uskon kyllä, että kun kausi alkaa, niin meillä on ihan kilpailukykyinen joukkue kasassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Pientä paniikkia on ilmassa selvästi toimistolla ilmassa, kun Kaarna iltapulussa itkee, kuinka on tarjottu SM-liigan keskipalkkaa tuplana ja sekään ei ole riittänyt...

Iso juttu muutenkin paperisessa IL:ssä Pelicansista. Muutamia lisäpoimintoja Kaarnan suulla:
- Richmond tuli kalliimmaksi kuin mitä Järvinen olisi ensi kaudella maksanut
- Tarvitsemme ykkössentterin ja todennäköisesti Laschin tilalle vastaavantasoinen pelaajan
- Pelicans saa kolmesta NHL-siirrosta yhteensä n. 250k€. Hodgmanin siirtosumma ei ole julkinen, mutta sen on arveltu olevan n. 100k€. (tämä siis toimittajan spekulaatiota)
- Budjetti nousee n. 100-200k€ viime kaudesta.

Joten on siellä rahaa nyt käytettävänä, mutta kovat on lähtijätkin. Tämä on sitä menestyksen varjopuolta.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Minun mielestä paljon parempi antaa Koskirannan, Luttisen ja Smolenakin mennä mikäli palkkapyyntö nousee noihin summiin. Onhan se sinällään ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että heillekin raha ratkaisee. Sillähän täällä eletään. Samalla tavalla meistä lähes kaikki vaihtavat työpaikkaa, jos jossain saa paljon paremmin palkkaa samoista hommista. Pelicansin osalta vain olisi todella tyhmää maksaa noita pyydettyjä summia, koska ensi kaudella Hodgmanin ja ehkä Laschin puuttuessa voi kyseistenkin herrojen taso mennä alaspäin. Tällöin meillä olisi pari kenttää ylipalkattuja jätkiä pelaamassa ja sinällään ensi kausi olisi taloudellisesti aika riskialtis.

Jotenkin omaan silmään viime kauden joukkueessa löytyi juuri sopivia pelaajia hintalaatusuhteeltaan. Jos noista pelaajista hinta nousee ylöspäin, niin heistä ei kuitenkaan kukaan ole millään tavalla korvaamaton joukkueelle. Tämän takia juuri Laschiin ja Hodgmaniin panostettiin, koska ovat ns. korvaamattomia pelaajia. Joskus vain käy tälläinen tuuri, että saadaan haalittua samaan joukkueeseen juuri oikeassa kohtaa uraa olevia pelaajia ja tätä kautta saa todella kovan joukkueen halvalla. Menestyksen jälkeen se pajatso ikävä kyllä tyhjenee.

Itse en sinällään pidä viime kauden menestystä pelkästään Suikkasen ansiona, koska meillä oli todella paljon hyviä "halpoja" pelaajia ja tätä kautta materiaali oli todella hyvä ja laaja. Sinällään toimisto tekee juuri oikein, että ei väkisin yritetä pitää paniikissa näitä pelaajia, vaan yritetään löytää seuraavia hyviä pelaajia hintalaatusuhteeltaan. Harmittaa sinällään, kun viime kauden joukkue oli imagollisesti ja pelaajien osalta juuri sellainen mikä iski ja kovaa (ilmeisesti poislukien Wärn viimeisimmän jälkeen).
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Kaarnan tyyli on aina ollut sama median suuntaan ja tämä ei mielestäni viestiä mitään toimiston paniikista. Äijä on niin Skottilainen, että talouskuri varmasti säilyy ja se on mielestäni tässä tilanteessa hyvin tärkeä elementti Lahtelaisessa kiekkoilussa.

Jo tässäkin ketjussa mainittujen herrojen palkkapyynneissä ei ole mitään järkeä ja mielestäni tyhmä ei ole joka pyytää vaan joka maksaa eli hyvillä mielin katson Luttisen ja Koskirannan palkanmaksajana muut seurat kuin Pelicansin.

OT: Suosittelin kaikkia katsomaan elokuvan nimeltä Moneyball ja toivon Pelicansin toimistolla tekevän tämän myös.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Jo tässäkin ketjussa mainittujen herrojen palkkapyynneissä ei ole mitään järkeä ja mielestäni tyhmä ei ole joka pyytää vaan joka maksaa eli hyvillä mielin katson Luttisen ja Koskirannan palkanmaksajana muut seurat kuin Pelicansin.
Luttisen olisin itse mieluusti pitänyt, tässä kohtaa kun kyse ei rahastakaan ollut sillä Luttinen teki diilin HIFKiin jo hyvissä ajoin alkutalvesta.
Sen sijaan Koskirannalle voi sanoa huoletta tervemenoa, kun kaveri hinnoittelee itsensä yli tuplasti kalliimmaksi viime kauteen verrattuna.

Ei tässä mitään paniikkia ole. Tähän mennessä tulleet korvaajat ovat laadukkaita ja saman linjan uskon jatkuvan, sen verran kova luotto on seurajohtoon päin.

Aikaa on paljon, ja se riittää hyvin parin sentterin, laiturin ja pakin hankkimiseen.
 

jth1976

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Jos olisi se kummisetä tai yritys, joka kuittaa tappiot aina kauden jälkeen niin silloin voisi hyvinkin maksaa tuplana, että samat pelaajat pysyy. Pelsuilla ei sellaista ole, joten talouskurin täytyy olla se mikä ohjaa. Ja jotta historia ei toistaisi itseään enää konkurssien yms. muodossa, on minusta erittäin järkevää että jatketaan sillä linjalla millä on tehty voittoa joka vuosi. Vaikka tuloslaskelma onkin väänneltävissä miten vaan, niin kyllä tuo putki voitollisissa tilikausissa on merkittävä teko.

Yrityselämässä riskirahan käyttö kasvamiseen on lähes pakollista, kun orgaaninen kasvu on yleensä liian hidas tie. Jääkiekossa ei minusta voi ajatella samoin, koska ei voi katsoa vuosia toistensa jälkeen vaan joka vuosi aloitetaan homma alusta. Ja jos sen voi aloittaa vakaalta ja tyhjältä pöydältä siinä mielessä, että ei ole edellisten vuosien tappioita niskaan hengittämässä niin aina helpompi. Eikä edellisten vuosien menestys ole mikään tae tulevasta.

Varmasti myös jääkiekossa on käynyt ihan samaa kuin mitä lenpopallossa aikanaan kun Kososen Reinon aikaa Kups oli suvereeni ja dominoi. Lopputulema ennen niskalaukasta ko. seuralle oli, että budjettiin oli laskettu menestys mukaan jotta budjetti päätyi nollaan. Ja ihan vaatimattomasti menestys oli sama kuin Suomen mestaruus. Sitten kun sitä mestaruutta ei tullut...poks.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt se on sitten virallista. Pelicans ja Max Wärn ovat purkaneet sopimuksensa ja Kaarna toistaa asioiden menneen, kuten Vatanen kertoi.

Pelicans saa jonkinlaisen korvauksen kuitenkin, mutta eiköhän tässä puhuta karkkirahoista.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tyytymätön saamaansa roolin? Mitä perkelettä? Jätkä pelasi Hodgamanin rinnalla syksyllä kakkoskentässä, kunnes loukkaantuminen katkaisi kauden moneksi kuukaudeksi. Loukkaantumisen jälkeen Wärn ei ollut enää siinä kunnossa, kuin syksyllä ja kaksi muuta jätkää oli valloittanut kahden ensimmäisen ketjun vasemmat laidat. Ne kaksi jätkää muuten jakoi playoffien maalikuninkuuden, joten mitähän vitun roolia sille Wärnille olisi pitänyt antaa.

Pidin kovasti Wärnin otteista jäällä, mutta hyvä, että lähtee. Yhtään itkevää hesalaista hipsteripelleä täällä ei katsella. Jos rupeaa turhasta vinkumaan niin voi ihan rauhassa painua helvettiin. Jätkä hyvin tietää, että niitä rooleja ei anneta, vaan ne otetaan. Jos pelaat hyvin, niin saat sen mukaisen roolin kärkiketjuista (syksy), jos et pelaa tarpeeksi hyvin, niin saat vetää pienemmässä roolissa (kevät).
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Koko talven naamalla ollut leveä hymy on vaihtunut suureen epätietoisuuteen. Pitkin talvea on hehkutettu kuinka Suikkasen Pelicanssiin on tunkua ja 2/3 joukkueesta säilyy nykyisellään. Imu on ollut kuitenkin päinvastaiseen suuntaan ja viimekauden joukkueesta jää jäljelle vain rippeet.

Oltiinko sittenkin liian toiveikkaita NHL ja KHL lähtijöiden suhteen, eli kun olisi pitänyt etsiä uusia kärkipelaajia luotettiin siihen että Järvinen, Hodgman ja Lasch todellakin pelaavat Lahdessa ensikaudella. Nyt kun kärkiosaamista pitäisi jostain löytää muut joukkueet ovat jo kuorineet kermat päältä eikä tyhjentyneeseen Pelicansiin enää olekkaan niin kovaa tunkua.

Kun ostolistalla on 2 kärkisentteriä, 1-2 kovaa laituria, pakki ja mahdollisesti vielä ykkösmolari(tuskin ennen lauden alkua kuitenkaan) voidaan toimistolla käytännössä unohtaa kesälomat. Toivottavasti jotain hyviä uutisia saadaan heti Kesäkuun alkupuolella.
 

jth1976

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Mitähän luokkaa Kaarnan lausuma "korvaus sopimuksen purusta" mahtaisi Wärnin tapauksessa olla? olisko muutama kymppi? Ilmeisen selkeästi eri mieltä on oltu tulevasta kaudesta ja roolista. Ainakin omissa silmissä tämäkin case nostaa vielä enemmän jo korkealla olevan haalariosaston kunnioitusta, että jaksaa painaa. Paakkolanvaaran osalta erityismaininnan kera sopeutumiskyvystä siihen mitä tuli hakemaan ja missä on.
 

jth1976

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Oltiinko sittenkin liian toiveikkaita NHL ja KHL lähtijöiden suhteen, eli kun olisi pitänyt etsiä uusia kärkipelaajia luotettiin siihen että Järvinen, Hodgman ja Lasch todellakin pelaavat Lahdessa ensikaudella. Nyt kun kärkiosaamista pitäisi jostain löytää muut joukkueet ovat jo kuorineet kermat päältä eikä tyhjentyneeseen Pelicansiin enää olekkaan niin kovaa tunkua.

Eiköhän kahden jälkimmäisen kanssa tehty vain se mikä oli tehtävissä; varmistetaan edes jonkinlainen korvaus kun muualle lähteevät. Järvinen saattoi olla pieni ylläri toimistolle
 
Jos tosiaan saatiin 3-4 ketjun koohottajasta ja vinkujasta vielä 40k sen päälle että lähti niin ei taas voi kuin kiittää Kaarnaa. On se uskomaton ukko ja melkein suurin kiitos Pelsun noususta kuuluu hänelle.

Wärnin palkka + 40k saa jo heti paremman kaverin eikä tollasta itkijää olis kuitenkaan voinut jengissä pitää. Me like.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Turhaa ruikuttamista Wärnin suhteen. Ihan hyvä pelimies, muttei sen kummempi, kuin jo aiemmin poistunut Kari Sihvonenkaan. Sihvosella oli toki viihdearvoa Maxia enemmän.

Itselleni on ihan sama vaikka vaihtaakin JYPiin. Ei Wärnikään ihan ilmaiseksi Pelicansissa pelannut, joten pieni kulukorvaus JYPiltä ja säästyneet palkkakulut ovat ihan ok yhtälö. Välttämättä hänen paikalleen ei tarvitse heti palkata ketään.

Pikaisella laskutoimituksella ajateltuna Pelicansin pelaajabudjetissa on tilaa 500000-600 000 euroa ja mikäli Lasch lähtee niin vieläkin reippaammin.

Kyllä me paperilla ihan hyvä joukkue saadaan kasaan aivan varmasti. Se on erijuttu sitten miten asiat jäällä sujuvat.

Mikäli olisi pudottu aiemmin niin olisihan joukkueen kasaaminen ollut varmastikin helpompaa. Menestys tuo pienemmälle seuralle menetyksiä, kuten joku HPKn kannattaja toisessa ketjussa mainitsikin.

Ei JYPinkään leirissä mitään ennakolta kummoisia hankintoja ole tehty. Wärn taitaa olla nimekkäin ja menestynein heidän uusista pelureistaan, mikäli Välivaaraa ei lasketa uudeksi.

Älkää huoliko kyllä siellä vielä on hyviä pelaajia ilman sopimuksia aivan riittävästi ja mikäli ei ole niin kyllähän ruletti kauden mittaan pyörii aivan saletisti, myös Pelicansin laariin.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Kiekko-Etlarissa arvioidaan summan olevan luokkaa 40000. Linkki Kiekko-Etlarin juttuun, jossa tapaus Wärniä käsitellään:
Wärn teki oharit Pelicansille - Pelicans - ESS.fi

Ei kahta sanaa etteikö 40 000 euroa ole jopa hyvä diili Pelicansin kannalta. Sopimuksen purku on oikeastaan ihan OK mikäli se hoidetaan tällä tavalla.
Eli rahaa tiskiin ja ukko JYPiin. On muuten Matti Even kirjoittama juttu eli summa on varmastikin "vuodettu" Pelicansin toimistolta.

Turhaa olisi yrittää väkisin miestä pitää saatika vaikeuttaa sopimukseen vedoten hänen jatkoaan kiekkoilijana muualla.

Nythän meillä melkoinen vyyhti alkaa olla, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta samoista luukuista näyttää myös ukkoja menevän ties minne.

Puolustus näyttää jo nyt ihan hyvältä eikä tuo hyökkäyskään aivan kehnolta näytä.

Näillähän taisteltaisiin jo jopa säälipleijari paikasta.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Ulkkari paikkoja jaossa 2(jos Lasch lähtee). Haussa 2 sentteriä, 2 laituria, ehkä pakki. Ulkkarit(jenkki/kanukki) täyttävät ykkössentterin ja todennäköisesti ykköslaiturin tontin. Euroopasta(tsekki, slovakki, svedu) tulee todennäköisesti tällä kaavalla yksi vahvistus. Suomalaisilla täytetään loput paikat.

Wärnin paikalle 3. ketjuun joku työntekijä raatamaan ja vääntämään. Mites ois J.Sailio, näyttäs olevan vapaana vai olenko väärässä? Sihvosta en ottais takaisin, tuskin olisi edes itse halukas palaamaan.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Sailio on niin ällöttävä pelajaa, että parempi jos pysyy ilman sopimusta ja matkaa johonkin Itävallan liigaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös