Torstaina siis kohtaavat Lahdessa sarjan peränpitäjät, Pelicans ja JYP. Kummallakin on alla melko selvänumeroiset tappiot sekä kotoa että vieraista ja nyt olisikin korkea aika avata pistetili.
Pelicans:
Perjantaina Grahn hermoili liiga-avauksessa aika lailla ja lauantaina taas Rämö tilkitsi parhaansa mukaan vuotavaa puolustusta. Rämö lienee valinta maaliin mikäli on terveenä.
Puolustus on ollut kummassakin peleissä melko lailla tuuliajolla, keskialue on voitettu helposti ja omia miehiä on merkattu lähinnä katseella. Hieman on ruvennut mietityttämään tämä osasto, joka viime kauden lopulla alkoi kohtalaisen hyvin jo toimimaan. Puolustuksessa tuntuu olevan Latvalan kokoinen aukko. Taklauksia on sentään tullut mukavasti, mutta liian usein on kuitenkin ajettu ulos tilanteesta. Nyt tämän neljän välipäivän aikana olisi kyllä syytä saada puolustuspää ojennukseen.
Ylivoima on myös ollut kehnoa, osittain kuitenkin Toporowskin puuttumisen johdosta. Joukkueesta löytyy taitavia käsiä, kovia laukauksia ja isoa kalustoa maalille, mutta siitä huolimatta ylivoimassa ei juurikaan tulosta ole syntynyt.
Alivoima on yksinkertaisesti ollut surkeaa, seisovaa ja huolimatonta, ei siitä sen enempää.
Hyökkäyspää on ollut kohtalaisen saamaton odotuksiin nähden. Maalille rynnimisen sijaan on jääty (edelleen) kulmiin pyörimään eikä olla pystytty haastamaan tai rikkomaan vastustajan viisikkoa. Kaksi peliä on kuitenkin mielestäni liian lyhyt aika pidemmille johtopäätöksille varsinkin Toporowskin puuttumisen takia. Sitäpaitsi Ouluun useimmiten lähdetään nimenomaan "ei tekemään maaleja" ja Kerho oli vain valmiimpi perjantain ottelussa. Nyt on vain kyse joukkueen vahvuuksien paremmasta hyödyntämisestä.
Torstaina vaan kaikki hallille eikä jäädä suu mutrussa sinne sohvan pohjalle mököttämään.
C'mon Pelicans!