Pelicans ja untuvikkovalmentajien aiheuttamat kärsimykset

  • 3 263
  • 7

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toissa kaudella oli Petterit. Heistä Sihvonen haukkui joukkeen materiaalin, jotta hänellä itsellään oli helpompi valmentaa. Kukaan ei siltikään tyylitöntä valmentajaa palkannut kevään jälkeen vaan mies valaa nykyään uskoa suomalaisten jokamieskiekkoilijoiden pelikäsityksiin Urheilulehden palstoilla.

Seuraavalla kaudella tuli hommiin konstaapeli Matikainen, joka kauden loputtua julisti olevansa tyytyväinen Pelicansin pistesaaliiseen. Realisti jonkun mielestä, minun mielestä oman asemansa pönkittäjä. Rookie-koutsi teki kyllä varmasti kovan työn Pelicansin kanssa, mutta aivan niin huono ei joukkue viime kaudellakaan ollut mitä Matikainen ja toisaalta tulokset antoivat ymmärtää. Kauden loputtua mies joka panikoi yhden ottelun sisällä vaihtamalla veskareita edestakaisin, sai sopimuksen uudistuneeseen Bluesiin. Melkoisessa uraputkessa on Petu nyt.

No tällä kaudella luulin hetken aikaa, että Nurminen on houkutellut penkin taakse jonkun samanluonteisen kaverin jollainen hän itse on. Vielä mitä 8 kierrosta pelattu ja Kauppi tuntuu jo luovuttaneen. Mies arvelee ennen matsia, ettei Ilvestä vastaan oikein pärjätä kun ollaan vielä heidän kotikentällään. Ja mies kehtaa vielä sanoa tämän julkisuuteen, kaikkien meidän kuultaville ja nähtäville jotka tästä Pelicans-joukkueesta uskovat aivan jotain muuta. Ennen kauden alkua oli mies uhoa täynnä, mutta nyt koko äijältä tuntuu menneen usko joukkueensa kykyihin. Ei, en voi uskoa että näin olisi, mutta siltä vain tuntuu.

Toivotaan, että eiliset kommentit olivat vain tulokas-valmentajan tottumattomuutta ison ja mahtavan media käsittelyssä tai jotain muuta. Kunhan eilinen ei vain ollut sitä mitä Kauppi oikeasti ajatteli.

En siis toivo Kaupille potkuja, vaan haluan, että Pelicans saisi valmentajan joka uskoo joukkueeseensa. Loppuun asti, ja kehittää esimerkiksi Koposesta ja Saarisen Jessestä niitä vastuunkantajia.

Maailman sivu on täynnä valmentajia tai wannabe- sellaisia, jotka voivat saada itsensä näyttämään hyviltä haukkumalla joukkueen pöntöstä alas. En halua uskoa, että taas on palkattu omaa etuaan ajava valmentaja. Kyllähän vähän pitää jokaisen omaa etuaan ajatella, mutta eikös nyt joukkuepelistä ole kysymys. Ja valmentaja on osa joukkuetta, tai oli ainakin viime vuosikymmenellä. Ehkä Raimo Summanen on ollut suuri uranuksenuurtaja tässäkin suhteessa.


Tähän ketjuun voi sitten kommentoida tulevaisuudessa muutakin otsikkoon liittyen, mutta toivoisin että Pelsu-fanit ottaisivat kantaa toivottavasti osin virheellisiin näkemyksiini.
 
Viimeksi muokattu:

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Kyllähän tämä taas tutulta näyttää mutta koetetaan silti. Tuosta Ilves-pelin jälkeisestä kommentista en itse ainakaan ole kovin huolissani, koska on mahdoton sanoa missä ja minkälaisessa tilanteessa kommentti on lausuttu. Helvetin pahalta se silti kuulostaa. Sen sijaan en olisi niin huolestunut Kaupin kyvyistä kehittää nuoria. Kahdella edelliskaudella ei nuorista paljon iloa ollut ja jos nyt olen oikein itselleni antanut ymmärtää niin juuri nämä Santavuoret, Paulssonit ja Koposet ovat olleet joukkueen parhaimmistoa. Sen sijaan itseäni hämmästyttää miten joukkueen konkariosasto surffaa täysunessa, Kakko ja Turunen etunenässä. Onko Kaupilla munaa tarvittaessa vaikka hyllyttää näitä "vanhoja tähtiä" jääkin nähtäväksi.
Ei minulla nyt tämän syvempää analyysiä ole kahdeksan pelin jälkeen heittää. Annetaan nyt Kaupille sitä kuuluisaa aikaa ja toivotaan että se kannattaa. Ei meillä ihan oikeasti ole muutakaan vaihtoehtoa. Kontattu me on aina.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
"ROCK-ROCK" ja ajassa 0.07 0-1
sitten "ROCK-ROCK" ja ajassa 16.27 0-2 av.
Eli KUUDES vastustajan tekemä alivoimamaali näki päivänvalon järkyttävän oman päädyn sähläämisen seurauksena.
Siinä välissä Marcus Paulsson istui 2+2+10 min jäähyllä. Se tilanne haiskahti JYPin taktikoinnilta Pelicansin kultakypärää kohtaan. Kun "Mackanin" jäähy päättyi, alkoi heti tapahtua 1-2 kavennusmaalin muodossa.
Lahjamaalien antaminen jatkui ja JYP päästettiin jo 1-4:ään "ROCK-ROCK".

Siis mikä rock-lätkä? -Ei mitään havaintoa mutta luulen että se on oikeasti jotain muuta kuin tänään(kin) nähty naurettava esitys. Kyllä sitä voi tulosten valossa sanoa kärsimykseksi.

Onko Kaupin ongelmana uskottavuus konkareiden suuntaan vai mikä tökkii kun esim. Kakko, S. Heiskanen, Koivunen ja Turunen eivät pelaa omalla tasollaan?
Jos joku tietää sanoa että he pelaavat nykyään juuri sillä omalla tasollaan niin EI HYVÄÄPÄIVÄÄ...
Kauppi antaa - kiitos siitä - luottoa ja peliaikaa nuorisokentille ja nämä vastaavat huutoon mutta konkareiden toistuva alavire laittaa kysymään että mitä siellä Kaupin ja Järviksen treeneissä oikein tehdään ja miten ja miksi?

Toni Sihvosen paluu kaukaloon ja tekeminen kentällä näyttää lupaavalta.
Kuitenkin pian täytyy Kaupin ryhtyä muuttamaan pelityyliä jos/kun nykyinen pelaajamateriaali ei riitä toteuttamaan sitä oikeaa ja voittavaa Rock-lätkää.
Nykyinen pelaaminen tuottaa 3, 4, 5, 6 maalia vastustajalle/ peli, itse tehdään noin 0, 1, 2, korkeintaan 3 maalia/ peli.

Toisaalta rock sisältää kapinaa, kurittomuutta, jopa kaaosta ja anarkiaa.
Se myös näkyy joidenkin pelaajien otteissa ja tällöin Rock ei "kristalloidu tehtyjen maalien muodossa" kuten joku Tami sanoisi.

Nyt näyttää joukkueen itseluottamus karisevan nopeasti eli kyllä se aiheuttaa kärsimystä sekä katsojille että pelaajille. Se rock-systeemi. Uskallan vielä toivoa että homma muuttuu parempaan suuntaan.

EDIT: lisätty loppukappale.
 
Viimeksi muokattu:

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Positiivista että "Jami" löysi tällä kertaa syyn vastustajan kahvaamisesta eikä siitä tutusta säkästä, tuurista, miten vaan. Vaihtelu virkistää.
 

vimpa

Jäsen
Kädetöntä valmennusta

Kyllähän valmennustiimi on osoittanut saamattomuutensa, kun ylivoimapeli on
vieläkin noin luokatonta. Ihettelen, ettei yv:hen ole edes kokeiltu kokonaan uutta taktiikkaa. Kyllä minä olisin valmis näkemään Helgen maskimiehenä peittämässä viivalta tulevia vetoja ja Ju Saarisen sähäkkäliikkeisenä pistämässä irtokiekkoja pussiin siitä Helgen raivaamalta tontilta.

Tosin vaikuttaa, ettei meillä ole puolustajaa, joka pystyisi hoitamaan viivan yksin. Kakon luistin ei enää näytä liikkuvan tarpeeksi ja Pikkarainen hukkaa kiekon ja itsensä vähän väliä.

Jotain tuohon ylivoimapelin surkeuteen olisi kuitenkin yritettävä!
 

Harri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Arsenal
Eh, uutta ylivoimataktiikkaa? Sinulla on siis joku kaikenkattava ylivoimataktiikka jo valmiiksi mietittynä?

Helenius ei pärjää edes oman maalin edessä, saati sitten vastustajan. Kuten huomasit itsekin, syntyisi tällöin ongelma siitä että viivassa olisi vain yksi pakki - liian suuri riski Pelicansin kaltaiselle ryhmälle.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Vanhoja tilastoja kaivellessa huomaa, että ei se Vantaallakaan ylivoima tehokasta ollut.

Ja tuolla edellä mainittuja "ei voi pärjätä kun" - tyyppisiä selittelyjä oli jo viimevuonna Jatkoajan Mestis raporteissa.

Uutta kokeilemaan ja ylivoima Nupen vastuulle. Ei varmaan omiin voi enempää mennä av:lla?
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Kauppi on kenties ihan hyvä valmentaja ja ajaa sisään ihan hyvää taktiikkaa, mutta se taktiikka vaatisi pelaajia, jotka pystyvät sitä noudattamaan. Ei jotkut Julkuset ja Saariset sitä kiekollista ja iloista kiekkoa pysty noudattamaan, vaan sopisivat paremmin siihen jossain toisaalla pelattavaan 'kusipääkiekkoon'.

Peli itsessään on ollut hyvää, mutta maaleja ei tehdä, se on ainoa mikä jää puuttumaan. Joku Machulda [parhaina vuosinaan] olisi paukuttanut sen verran maaleja hinatakseen pelicansin viiden parhaan joukkoon tässä vaiheessa kautta. Silloin Bobi ja kumppanitkin olisivat näyttäneet tähtipelaajilta, kun joku pistäisi paikoista sisään.

Huutava tarve on jollekin maalintekijälle, joka yksilösuorituksillaan herättää ja antaa uskoa ja kasvattaa muitakin pelaajia sen pari senttiä, enkä millään ymmärrä Nurmisen ja kumppaneiden puhetta ettei tarvita mitään sateentekijää. Jollain konstilla pitäisi saada pelaajien usko palaamaan ja homma toimimaan, mutta valmentajaa ei kannata vaihtaa [JOLLEI Curt Lindström, Hannu Jortikka tai Scotty Bowman ole saatavilla]. Kaupin pitäisi nyt sanoa vaihteeksi kova sana ja kertoa joukkueen johdolle että tarttis saada joku ykkösketjuun...


Turunen on vaikuttanut aika haluttomalta, ihmettelenkin miksi Dogi palasi tekemään itsestään naurunalaisen paikassa jossa oli puolijumalan asemassa. Turusella olisi juuri potentiaalia pelata rock'n'roll -kiekkoa, mutta.. väsyihän Mika Nieminenkin iän myötä, niin maaginen kun aikoinaan olikin.
Sihvonen tuo nöyrää taistelua ja paljon esimerkkiä, sillä ei siinä joku Santavuorikaan kehtaa paljon surffailla, kun 15v vanhempi äijä painaa niska kyyryssä, repii ja raastaa ja vaikka syö kiekon jos niin tarvitaan.

Mielestäni joukkue on rakennettu hyvin, mutta jokin, joku, puuttuu. Se joku, joka tuo muistakin esiin parhaat piirteensä. Joku Eric Perrin tai Petr Ton -tyyppinen pelaaja, joka rakastaa joukkueen yksinäisen tähden roolia, sillä juuri sitähän nyt haetaan, yksinäistä tähteä.


Valmentaja ja nykyinen joukkue ON tarpeeksi hyviä voittamaan pelejä liigassa, mutta... toimivatko ne yhdessä tarpeeksi hyvin ja mistä saataisi se puuttuva linkki? Miksi pitäisi vaihtaa ketään, hankitaan vain joku vahvistus, joka nostaa muiden tasoa.

Eihän se ole vaikeaa?

Eihän?

Ai on vai...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös