Löytyy luottoa, mutta Schnarr JYPiin on kyllä ihan käsittämätön siirto. Ihan valtava miinus.
Nainen ja yliopisto ovat paha yhdistelmä :)
Löytyy luottoa, mutta Schnarr JYPiin on kyllä ihan käsittämätön siirto. Ihan valtava miinus.
Voitetaan mestaruus tänä keväänä niin saa kaikki pelaajat mennä vaikka Puolaan sen jälkeen.Turhaan tässä Naten perään itketään. Mies menee minne haluaa, nautitaan nyt tämä kevät hänen otteitaan. Ensikaudella on sitten taas uudet Natet meillä kuitenkin.
Homma meni niin, että Nate löysi syyskuussa jyväskyläläisen naisen Tinderistä ja kiinnostui tutustumaan enemmän. Hän kysyi, mistäpäin löytää naisen ja onko siellä jääkiekko joukkuetta, jossa pelata. Nainen vastasi, että on joukkue, ja siellä missä Nykäsen Matti hyppäsi ja Jan Latvala pelasi. Nate Googletti hätäisesti, ja sattui osumaan Lahden vuosiin urheilijoiden kohdalta. Soitti Lelulle ja teki loppukauden sopparin. Sitten huomasivat, että eisssaaatana, väärä joukkue ja kaupunki. No, pakko pelata soppari alta pois. 5.10.2023 hän teki JYP:n kanssa seuraavaa kautta koskevan sopimuksen.Naisen perässä Jyväskylään ja sopimus ennen Jypin valmentajasotkuja? Joku ei kyllä täsmää tai Nate on todella nopea kiintymään naiseen.
Naten siirto Pelicansiin kun julkistettiin 4.10. ja Jypin valmentajat sai potkut 20.12. eli Nate on 1-2 kuukaudessa rakastunut 170 km päässä olevaan neitoseen niin palavasti, että sopimus sinne.
Kuulostaa keksityltä.
Homma meni niin, että Nate löysi syyskuussa jyväskyläläisen naisen Tinderistä ja kiinnostui tutustumaan enemmän. Hän kysyi, mistäpäin löytää naisen ja onko siellä jääkiekko joukkuetta, jossa pelata. Nainen vastasi, että on joukkue, ja siellä missä Nykäsen Matti hyppäsi ja Jan Latvala pelasi. Nate Googletti hätäisesti, ja sattui osumaan Lahden vuosiin urheilijoiden kohdalta. Soitti Lelulle ja teki loppukauden sopparin. Sitten huomasivat, että eisssaaatana, väärä joukkue ja kaupunki. No, pakko pelata soppari alta pois. 5.10.2023 hän teki JYP:n kanssa seuraavaa kautta koskevan sopimuksen.
Olisiko ottamassa Korhosen ruudun. Korhostahan tänne mutuiltiin.Jukurit nappasi maalivahdin Turusta Tänne mutuiltu/huhuiltu Eetu Anttila menossa Mikkeliin.
Että kiitoksia vaan Spaddulle, kiva kun suosittelit Natea Lelulle ja puolestaan Pelicansia Natelle, mutta väärästä kaupungista kuitenkin vaan sen neitosen olit esitellyt Natelle etukäteen.
Eikös tuo ole Ylösen Jesse ellei muisti petä?Kuka tää mystinen spaddu on?
Muisti ei petä, bingo. Tai darts-termein, bullseye.Eikös tuo ole Ylösen Jesse ellei muisti petä?
Nostan vielä Eetu Mäkiniemen nimen tähän mutulistan jatkoksi. En tiedä onko sukua kellekään, mutta ei ole vielä onnistunut rapakon takana nappaamaan paikkaa ylhäältä, niin paluu eurooppaan voisi olla tässä kohtaa ratkaisu.Korhostahan tänne mutuiltiin.
Ois aika kova haku. Vaikka Schnarrin korvaajaks?LT:n Discord-serverillä sanottiin, että Jonathan Angia huhutaan Lahteen. Ei olisi hassumpi haku.
Jonathan Ang - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Jonathan Ang, 1998-01-31 Markham, ON, CAN Canada. Most recently in the SHL with HV71. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Katoin viime kaudella pari Klotenin peliä Aaltosen ja Ruotsalaisen takia, tää Ang on ihan saatanan kova pelimies, nopea ja hyvä kuti. Klotenissa ainekin sillon pelasi laiturina. Kelpais mulle, isosti!LT:n Discord-serverillä sanottiin, että Jonathan Angia huhutaan Lahteen. Ei olisi hassumpi haku.
Jonathan Ang - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Jonathan Ang, 1998-01-31 Markham, ON, CAN Canada. Most recently in the SHL with HV71. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Sen verran kovat meriitit ja nuori ikä, että vähän vaikea on nähdä miten meillä riittäisi tuollaiseen hankintaan. Mutta ilolla otetaan toki vastaan, jos tänne päätyy.
Tämä.Sen verran kovat meriitit ja nuori ikä, että vähän vaikea on nähdä miten meillä riittäisi tuollaiseen hankintaan. Mutta ilolla otetaan toki vastaan, jos tänne päätyy.
Edullinen ei varmasti, mutta maksettiinhan Jasekillekin viimeisellä kaudellaan ihan miehekkäästi 247k € ollen yksi parhaiten palkattuja pelaajia liigassa. Tää nyt lähinnä vain siihen että kyllä Pelicans myös pystyy ihan ok palkkoja parhaille maksamaan.Ang olis tosi kova ja sopisi Liigaan. Joitakin pelejä katsoin kans Sveitsin liigaa ja jäi kyllä mieleen, mietin jo siinä että sopisi tänne hyvin.
Ykkösketjun laituriksi olisi erittäin sopiva haku mutta ei varmasti ihan edullinen noilla Sveitsin näytöillä.
Hienoa että noustu suosta ja maksukykyä löytyy. Harmi että jotkut joukkueet tarjoaa jotain spessua mitä ei Lahesta löydy. Jos Clendening oli lähellä Tampereen sijasta eksyä tänne. Perinteisesti Pelicans toiminut mustan hevosenlailla pomppulautana isompiin liigoihin.Edullinen ei varmasti, mutta maksettiinhan Jasekillekin viimeisellä kaudellaan ihan miehekkäästi 247k € ollen yksi parhaiten palkattuja pelaajia liigassa. Tää nyt lähinnä vain siihen että kyllä Pelicans myös pystyy ihan ok palkkoja parhaille maksamaan.
Valotappa vähän mitä tämä spessu voisi olla?Hienoa että noustu suosta ja maksukykyä löytyy. Harmi että jotkut joukkueet tarjoaa jotain spessua mitä ei Lahesta löydy. Jos Clendening oli lähellä Tampereen sijasta eksyä tänne. Perinteisesti Pelicans toiminut mustan hevosenlailla pomppulautana isompiin liigoihin.